Olen jo viisissäkymmenissä oleva nainen, avioliittoa on takana jo kolmisenkymmentä vuotta.
Lapset ovat aikuisia ja elämän piti jo asettua uomiinsa. Mutta yhtä-äkkiä tuli täydellinen romahdus: jo lähempänä kuuttakymmentä oleva mieheni jäi kiinni uskottomuudesta. Niin arkisella tavalla, että kiinnitin hänen kasvaviin puhelinlaskuihin huomiota. Puheluerittelyssä olikin vieras numero, johon oli viestitelty kymmeniä kertoja päivässä. Mieheni kiisti kaiken, kunnes näytin faktat. Hän hätääntyi ja alkoi syyttämään minua elämänsä pilaamisesta, sain kuulla kunniani ja siinä metelissä hän huusi naineensa useampia naisia jo vuosikausia. Viskasin hänet ulos, mutta otin sitten jo kohta takaisin, kun äijä meni vain vanhojen vanhempiensa luokse vierihoitoon. Minulle selvisi sitten kuin valaistuminen, että mieheni oli selkeästi muuttunut ulkonäöltään: parta kasvatettu, hiukset huoliteltu, laihdutettu, kynsisieni parannettu.
Nyt on menossa vaihe, että en voi sanoin kuvata inhon ja suuttumisen tunteita. Välillä en voi kuin nauraa ajatukselle, kuinka vanha jäärä on jonkun naisen pauloissa, toisella hetkellä vihaan niin että silmissä sumenee ja sanon aika ikävästi. Sitten kolmas tunne on, että maailma on täynnä näittä kuusissakymmenissä olevia, joille kelpaisin varmasti, eli kosto se kourii...
Sanokaapa ihmiset, mitä tekisitte minun asemassani. Viskaanko äijän naisiensa ruokintaan, vai elänkö kuin ei mitään olisi ollut ja alan itse etsimään uusia suhteita?
Lapset ovat aikuisia ja elämän piti jo asettua uomiinsa. Mutta yhtä-äkkiä tuli täydellinen romahdus: jo lähempänä kuuttakymmentä oleva mieheni jäi kiinni uskottomuudesta. Niin arkisella tavalla, että kiinnitin hänen kasvaviin puhelinlaskuihin huomiota. Puheluerittelyssä olikin vieras numero, johon oli viestitelty kymmeniä kertoja päivässä. Mieheni kiisti kaiken, kunnes näytin faktat. Hän hätääntyi ja alkoi syyttämään minua elämänsä pilaamisesta, sain kuulla kunniani ja siinä metelissä hän huusi naineensa useampia naisia jo vuosikausia. Viskasin hänet ulos, mutta otin sitten jo kohta takaisin, kun äijä meni vain vanhojen vanhempiensa luokse vierihoitoon. Minulle selvisi sitten kuin valaistuminen, että mieheni oli selkeästi muuttunut ulkonäöltään: parta kasvatettu, hiukset huoliteltu, laihdutettu, kynsisieni parannettu.
Nyt on menossa vaihe, että en voi sanoin kuvata inhon ja suuttumisen tunteita. Välillä en voi kuin nauraa ajatukselle, kuinka vanha jäärä on jonkun naisen pauloissa, toisella hetkellä vihaan niin että silmissä sumenee ja sanon aika ikävästi. Sitten kolmas tunne on, että maailma on täynnä näittä kuusissakymmenissä olevia, joille kelpaisin varmasti, eli kosto se kourii...
Sanokaapa ihmiset, mitä tekisitte minun asemassani. Viskaanko äijän naisiensa ruokintaan, vai elänkö kuin ei mitään olisi ollut ja alan itse etsimään uusia suhteita?
Vastaukset 42
Vanhimmat
minun itseäni vanhempi salarakas on kasvattanut parran............ se lienee siis yleinen tapa noilla kuusikymppisillä, jotka yrittävät hurmata meitä nuorempia?
Niin se vain on että olette elämän ehtoopuolella. Nyt eläkää elämä täysillä kun siihen voi vielä vaikuttaa
kuin alkoholisti.SAIRASTUU ITSEKIN MUKANA TAHTOMATTAAN
jep jep, olipa tuttua tekstiä. olemme oleet mieneni kanssa yhdessä 30 vuotta, ja nyt sain hänet kiinni toisesta naisesta. mutta mikä mellakka siitä syntyikään, olen kuulemma nuuskija ja luulosairas, hän kun ei kuulemma ollut kuin ystävä tämän naisen kanssa. siis monta kuukautta pelkkää ystävyyttä ja jatkuis varmaan vieläki ellen saanu kiinni.voiko mies olla kuukausia naisen kanssa pelkkä ystävä, ja jos niin miksi niin salaa. tekstiviestejä oli kans laiteltu melkonen määrä. senkin hän valehteli ettei osaa edes laittaa viestejä. ja sitte ne useat illat joloin tuli kiire kauppaan ja aina ekana piti käydä saunassa ja ajella parta ja partavettä tuntu kuluvan. kauppareissut kesti monta tuntia. sain selville aisen nimen ja kysyn häneltä suoraan tunteeko hän kyseisen naisen. silmää räpäyttämättä valehteli ettei. kysyin että miksi hänen numeronsaon puhelimessasi, ja autosi on nähty harva se ilta tämän naisen pihassa. no sitte tuli suuttumuksen kans tunnustus, että vaan kahvilla on käyty. epäilen kyllä että siinä on kyse jonkinasteet ihastumusesta, meiltä kun on kuulemma kipinä sammunut! ja tämä nainen on fiksu ja osaa puhua, he ovat kuulemma sielunkuppanit.jos minä erhdys suuttuessani heittää tästä naisesta kommettia, minulle suuttutaan heti. olen uhannu käydä ktsomassa sitä ihmenaista. niin uhataan että teepäs se, niin saat katua. laihduttaminenkin aloitettiin silloin kun häneen tutustuttiin ja kaikenlainen ulkoinen siisteys, jopa hmpaat pestiin. että se on kääntynny minun viaks, kun olen vähempi fiksu.ja minun kassa ei voi kuulemma keskustella. tunnen itseni todella loukatuksi jo henkisellä puolella. ja minä haluan kuulemma liikaa seksiäkin, siitäkin moni mies ois varmaan onnellinen. taas jos olen hiljaa enkä vaadi mitään niin olen kuulemma taas suuttunut, ja vittumainen akka.mitä teen tämmösen miehen kanssa, luottaa en enää voi, jo siitäkin syystä että hän valehteli mulle niin julkeesti. sanokaapa te viisaammat?
Mies uskoton koko avioliiton ajan.Kun vaimoa painaa nämä ajatukset ja hän ottaa asian puheeksi saako mies syyllistää vaimonsa ja pahoinpidellä hänet. Mielestäni miehen pitäisi ottaa vastuu teoistaan ja kestää myös kriittinen palaute ja myöntää tekonsa,eikä sysätä syytä vaimon päälle. Onko vaimon vain vaiettava, se tuntuu epäoikeudenmukiselta, kai hänellä on oikeus ilmaista mielipiteensä. Miksi mies saa räyhätä asiasta minkä hän on itse aiheuttanut. Mielipiteitä!!!!!
mulla oli seurustelusuhde vapaan lähes kuusikymppisen kanssa. Oli mukavaa ja samanlaisia mieltymyksiä, harrastuksia ja keskustelu vilkasta aina aamutunneille .. mitä kiivaampi keskustelu sitä kiihkeämpi rakastelu sen jälkeen.. keskusteluissa tuli esille, että avioeron jälkeen ei miehellä ole ollut kestävää suhdetta vaan jokainen on kariutunut kolmen kuukauden jälkeen kun kuvioihin on tullut uusi suhde..
ja näkyihän se heti kun uusi koetin tuli mukaan meidänkin kuvioihin.. ensin kielsi kirkkain silmin ja sitten väitti minua sairaaks ja lopulta rikolliseks.. kun olin muka nuuskinut tietoja.. mutta eniten minua koski, kun samaanvetoon vetäs maton meidän yhdessäolosta, että kun tän uuden kanssa on ollut niin mielenkiintoista keskustella .. minun kanssa kun ei voi keskustella.. ja että hän haluaa keskustella..
erosimme kun pettäminen paljastui niin, että ei ollut enää selittelyille varaa .. tapasin tän miehen viikko sitten ravintolassa .. tää uusi keskusteleva suhde oli loppu.. änkesi mukaani.. sänkyyn kinus.. vaikka on jo solminut taas uuden suhteen.. ahdistavan tosin..
ihailla, että tuossakin tilanteessa pystyt noin järkiperäisesti asiaa tarkastelemaan. Miehesi on nyt väliaikaisesti sellaisessa hurmoksessa, ettei sitä näytä herätettävän hetkessä. Ei sitä voi sanoa, että toinen ihminen on sen parempi kuin toinen. Mutta se voi sanoa, että koska teillä on noinkin pitkä liitto ollut takana, niin tuskimpa kovin vittumainen ja mahdoton olet ollut. Minusta sinun kannattaisi alkaa panostamaan omaan itseesi. Lähde reissuun, jätä mies vapaasti uuden onnensa hoitoon. Kaipa se järki tulee sitten jälkijunassa jos on tullakseen. Pidä sallittu tauko liitossasi. Älä anna tilanteen lannistaa. Säilyttämällä oman itsevarmuutesi ja pitämällä jalat maassa voit osoittaa olevasi monin verroin arvokkaampi kuin hetken hurmokset.
Kuten jo sanoin alussa, että välillä on niin suunnaton vihantunne, että silmissä sumenee. Annan silloin kyllä ukkoparan kuulla kunniansa. Pahaa sekin tekee, että aikuiset lapsemme ovat vihaisia ja loukkaantuneita isän käytöksestä. Olen kehoittanut lapsiamme ymmärtämään tilannetta, mutta tiedän, että se romahdus, minkä sain asian tultua ilmi, jätti jäljet. En voinut olla silloin itkemättä, huutamatta, sairastuin viikoksi sängynpohjalle jne. Ja ehkä siinä sitten lapset manipuloituivat tahtomattani puolelleni.
Kuitenkin nöyrryin hakemaan mieheni takaisin, sillä eroajatus on niin sairas ja vieras.
Mutta tilanne ei ole muuttunut, mieheni oli viikko sitten kaksi yötä pois kotoa jonkun kurssituksen turvin ja makasi naisensa kanssa hotellissa molemmat yöt. Tunnen sanoinkuvaamatonta inhoa.
Käytös kuvastaa sitä, että "hyökkäys on paras puolustus", kun jää kiinni pettämisestä, on parasta lentää heti vaimon silmille, haukkua pahimmilla nimillä mitä keksii ja vetää vielä päin näköä. Ompahan akka hiljaa. Salvoa tuollainen mies pitäisi.
karmii selkää, kun lukee näitä rankkoja juttuja. Joskun ajattelen miten miesten kanssa huvia pitävät naiset järkyttyisivät, jos saisivat kokea sen kaiken tuskan ja epätoivon mitä petetyksi tullut vaimo joutuu kokemaan. Mieshän vaan saattaa katsella kylmin silmin, välittämättä vähät siitä mita vaimo tuntee. Kyllä siinä rakastajattarellakin alkaisi hälytyskellot soimaan päässä, että miten sama mies voi käyttäytyä niin eri lailla. Vaan mistäpäs ne voisivat sitä tietää, eihän se mies kerro mitään sellaista mikä hänen arvoa laskisi. Juttu on väritetty sellaiseen suuntaan, että sitä voi myötäillä miettimättä sen syvemmin. Joskus olen ajatellut, että se mies pitää sitten laskea liihottamaan sen elimensä mukaan jos kerran siltä tuntuu. No oikeasti tuota on aika vaikea toteuttaa, tulevaisuudesta on oltava jonkinlainen varmuus. Älä nyt vaan hajota itseäsi loppuun, et voi ottaa kakkaa niskaasi ikuisesti.
juttu meilläkin. Oltu 20 v. yhdessä. Ollaan nelikymppisiä. Mies rakastui itseään 10 v naiseen. Halus kait äidin itelleen....
Hei, te kohtalontoverit, alkakaa pitää samoin itsestänne huolta kuin miehenne.
EI teissä ole mitään vikaa! Huonon omantunnon vuoksi ne miehet teitä mollaavat. Te olette varmasti aivan yhtä upeita naisia kuin kaikki muutkin... ne "kakkosetkin". Näyttäkää äijillenne, hittolainen, lähtekää vaikka tanssikurssille tai tansseihin kaverin kanssa.
Turha on yhden karvanaaman takia jäädä kotiin murehtimaan.
Kosto on väärä juttu. siinä saa vain itselle huonon omantunnon ja olotilan.
Olen toisaalta huvittunut, toisaalta koen säälintunteita, että näinkö sitä menetettyä nuoruutta yritetään hakea takaisin. On ilmennyt, että mieheni naisystävät ovat vain seksiin vaihtelua hakevia naimisissa olevia naisia ikäisiäni ja vanhempia, jotka menevät kiireesti kotiin oman miehensä ja perheensä luokse kun kurssi tai miitinkiviikonloppu on pidetty ja ohitse. Yritän välillä ymmärtää, että kaipa minä olen syyllinen kun kerran ukko niin sanoo, mutta kun tietäisi mikä tässä on mennyt pieleen. Käyn itse vuorotyössä, huolehdin kodin ja pidän kyllä itsestäni hyvää huolta. Välillä saan kuulla olevani mustasukkainen neuroottinen hullu, joka nuuskii hänen asioitaan. (sitä en tee), asia selvisi ihan rehellisin keinoin. En saa kontaktia mieheeni ollenkaan, kun kysyn jatkaako hän vielä suhteitaan, vastassa on kylmä, ilmeetön tuijotus tai vielä pahemmin, vittuimainen virnuilu.
Minusta kosto on sikäli tympeä asia, että jos kostan, kostan samalla sen miehen vaimolle, kenen äijän kanssa pelehtisin, ja vaimo ja perhe olisi syyttömiä. Ja naurettavinta on kännykän vahtaaminen, se on kuin valtiosalaisuus, koskaan se ei enää soi, koska se on äänettömällä, puhelinta ei näy enää kirjahyllyn reunalla, se on vessassakin mukana ja öisin sängyssä tyynyn alla.
.. selvää on että pettää .. mun ex miesystävällä oli naimisissa olevia myös, itse kertoili, kun oli juonut.. viikonloppuja viettivät yhdessä miesystäväni asunnolla, naiset toivat ruokaa ja juomaa, eivätkä halunneetkaan muuta kuin vaihtelua elämäänsä, tai kävivät yhdessä matkoilla, niin että varasivat viereiset hytit.. ja kun naimisissa olevan mies meni nukkumaan, vanhempi ja väsynyt kun oli, niin nainen pujahti viereiseen hyttiin..
kipeetä tekee vieläkin.. luulin, että miesystävä on vapaa ja itse sitouduin vuosiksi eri paikkakunnalla ennenkuin totuus alko paljastua.. patologisesti petti uusien ja myös entisten eli vain muka ystävien kanssa .. valkeni sekin kun eromme jälkeen minun sänkyyn änkes..
jos alat vahtaa kännykkää niin ittes likaseks tunnet.. ainekin siinä vaiheessa kun mies väittää sinua rikolliseks, kuten mulle kävi.. piti kännykkää hiljasella, mukana aina ja puhu puheluita kun lähti pojan koiraa kuljettaa.. kerran pyysin lainata kännykkään kun omasta loppu akku .. olin kyydissä autossa ja oli tärkee asia.. niin hyökkäs minua kohtaan, eikä antanut soittaa .. ymmärrän kyllä miten vaikeeta on antaa periksi kun on lapset ja yhdessä vietetty elämä.. mutta merkit on selvät, että suhde jatkuu.. ja elämääs tuhlaat jos jäät..
Vaikeutta lisää totuus, että uutta miestä on tässä iässä vaikea löytää vaikka olisit kuinka hyvin hoitanut itseäsi.. ja yksin oleminen on rankkaa.. kun kaipaa .. kosketusta.. miestä..
Heitä mies pihalle ja ala elämään uutta omaa elämääsi ja etsimään niitä uusia suhteita!
Minäkin olen samassa tilanteessa kuin sinä, hyvä aikuinen nainen. Mieheni jäi vuosi sitten sattumalta kiinni pettämisestä. Samalla selvisi, että hän on pettänyt minua koko 30-vuotisen avioliittomme ajan silloin tällöin tilaisuuden tullen.Ensimmäisen kerran jo kun odotin toista lastamme. Vuosien varella olen joskus aavistellut jotain, mutta kun en ole ollut mustasukkaista typpiä en ole kiinnittänyt asioihin huomiota, enkä selvittänyt epäilyksiäni. Nyt kun tämä pettäminen on selvinnyt, minusta tuntuu kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta ja kaikki entinen mitätöity. Tunnen itseni äärimmäisen loukatuksi. En kykene koskemaankaan miestäni tällä hetkellä. Kaikki tunteeni häntä kohtaan ovat kuolleet. Tuntuu etten koskaan enää voi luottaa häneen enkä kehenkää mieheen. Tunnen vain surua siitä että näin on käynyt. Emme edes riitele, olemme puhumattomia. Arkiset asiat hoituvat, mutta keskustelua ei synny.Mieheni ei millään tavalla osoita katumustaan tai yritä hyvittää asiaa. Olin haaveillut yhteisestä vanhuudesta, matkoista ja mukavasta ajasta lastenlasten kanssa. Kaikki tämä tuntuu nyt mahdottomalta. Olen vakavasti miettinyt eroa. Mies ilmoittaa, että hän ei tee aloitetta eroon, vaan siirtää päätöksenteon minulle. Minäkään en kuitenkaan haluaisi hajoittaa perhettämme. En haluaisi lapsillemme tilannetta että heidän vanhempansa eroaisivat. Voiko viisikymppisenä aloittaa uuden elämän yksin? Miten selviän tästä?
Juuri tänään on kuin helvetti olisi pään sisällä. Eilen tämä mieheni suhde soitti "vaihingossa" puhelimeeni ja sai taas koko elämäni sekaisin.
Myös minun mieheni käyttäytyy kuin mikään ei enää merkitsisi mitään. Kun yritän keskustella, kylmä idioottimainen virnuilu on vastassa, kaikki mitä kysyn hän myöntää ja toteaa että niin vain on käynyt. Kun sanon, että päätös on tehtävä, hän ei aio "lähteä kotoa mihinkään" ja kun sanon että suhteista on luovuttava, on vastaus "miten sen pystyt estämään". Välillä koen niin suunnatonta inhoa tuota virnuilevaa lärviä kohtaan, että pelkään että päässäni vielä naksahtaa. Ei tämä ole inhimillistä elämää. Ja meillä ei juuri seksiä heru mieheltä enää, hän roiskii kuivilla näppäimillä, ts. viestittelee ja soittelee mitä ilmeisemmin seksiviestejä ja -puheluita ja ilmeisesti tyydyttää siten itsensä.
Ja senhän tietää, että nämä naiset saavat mitä tilaavat kun mies siirtyy sisäruokintaan jonkun toisen petetyn eronneen ikäisensä naisen kanssa.
Olen äärimmäisen raivoissani tällä hetkellä enkä pysty ajattelemaan selkeästi. tunnen olevani juuri se joksi mieheni minua haukkuu, yli 30 vuotta hänen elämänsä pilannut hullu akka. Kyllä se niin on, että kyllä viisikymppisen naisen vielä pitää pystyä aloittamaan oma elämä, ja mieluiten ilman uutta jo eronnutta tai karannutta saman ikäluokan miestä. Olisi vihdoin aikaa itselle omaan elämään.
itse. Hanki on asunto, ota kotoa mukaasi rakkaimmat ja tärkeimmät tavarasi ja sisusta itseäsi varten oma koti. Ala elää omaa elämääsi. Miehesi voi tulla toisiin ajatuksiin ja tulla hakemaan sinua takaisin. Voit palata jos vielä haluat!!!!!
Pettämistarinoissa on näköjään todella paljon yhtenäisiä piirteitä. On se patologisten pettäjien joukko, joka etsii tietoisesti koko ajan uusia naisia lyhytaikaiseen suhteeseen. Sitten on tämä perheenisien ajautuminen suhteeseen ja tässä joukossa on kaksi alalajia: toiset katuvat kiinni jäätyään ja toiset eivät. Oma mieheni jäi pettämisestä kiinni erittäin lapsellisen huolimattomuuden takia. Juttu oli alkanut alunperin kaveruudesta (mieheni ja toinen nainen ovat lähtöisin samasta pienestä kaupungista) molempien eläessä pienten lasten kaoottista vaihetta. Kaveruus muuttui satunnaiseksi seksisuhteeksi, joka sitten kesti reilun vuoden. Oma tarinani eteni siten, että halusin jättää mieheni, joka taas ei ymmärtänyt, miksi tein niin suuren numeron asiasta, joka ei merkinnyt mitään. Olin todella vit...nut siitä, että ensin mies elää täydellistä kaksoiselämää ja sitten vielä minun pitää tehdä päätökset ja toisaalta mies kaikin tavoin vastustaa eroa. No, ei saatu erottua. Varmaan osittain siksi, että mies ihan oikeasti joutui tekemään valinnan. Suhteen ollessa käynnissä, hän ei tehnyt mitään valintaa, koska hänellähän oli voita molemmin puolin leipää. Luulisin, että oli kuitenkin hyvä, että erittäin ponnekkaasti valmistelin eroa, koska mieheni joutui sitten taas ponnistelemaan parisuhteemme eteen. Ajatukseni ei ollut mitenkään kiristää häntä, halusin todellä erota, mutta päädyimme sittemmin terapiaan ja jatkamme nyt kitkutellen yhdessä.
Petetyn yksi ongelma on siinä, että tuo vuosikausien pettäminen on pakko jotenkin työstää. Ero ei pyyhi pettämistä pois ja jos kostoksi eroaa, katkeroituminen on todennäköistä. En pidä mahdottomana, että vielä joskus eroamme enkä todellakaan suosittele, että kaikkien petettyjen pitäisi antaa anteeksi. Mutta ero ei siinä pettämisen paljastumisen akuuttivaiheessa poista tuskaa.
Uskoisin voivani antaa jollakin tasolla anteeksi jos toinen osoittaisi edes hieman halua jatkaa tätä liittoa. Olen yrittänyt kysyä että mitä ukko aikoo tehdä, mutta hän on jotenkin niin niskan päällä tällä hetkellä, että odottaa, että minä lähden ja jos sen teen, silloin hän saa sympatiat puolelleen suvultaan ja ystäviltään, että akka jätti, anna akan mennä. Ja syy on minun.
Toisaalta mietin vakavasti oman asunnon laittamista. Saisin ensimmäisen kerran elämässä ajatella vain itseäni. Mutta ei kolmeakymmentä vuotta noin vaan pyyhkäistä kartalta pois. Takana on paljon hyviä vuosia.
Helvetin helvetti-olen niin hajalla, että luulen joutuvani hakemaan saikkua. Kun pääsisi tästä vihantunteesta, että voisi ajatella järkevästi asoista.
.. niin vaikka mulla vain avosuhde.. kuitenkin riittävän pitkä.. niin totuus on, että vaikeet ajat on eessä.. kun tällä iällä yksin jättäydyt.. mutta näihin pettäjiin et varmaan heti ensin sorru kuten mulle kävi ja kun ja jos yksin lähdet uutta hakee niin kaikennäköistä pitää kyllä kokea.. mut jos niin se elämä yksin.. laittamatta kaikkea aikaa perhe-elämän eteen saattaa kovinkin alkaa antamaan muutosta joka tyydyttää niin että ehkä entinen jää unholaan ja lapset ja suku näkee uuden .. uudet harrastukset jotka korvaa.. ja kantaa eteenpäin.. silleen se menee ja sitten itsekin alkaa toivoa uutta.. muutosta elämään ja kellä se onnistuu niin voi sitä riemua..
mutta oletko ´kyennyt ajattelemaan vuosia eteenpäin. Parhaimmillaan edessäsi on jopa 30 aktiivista vuotta. Ehdit rakentaa aivan uuden mielekkään elämän. Voit omistautua kokonaan itsellesi, jos lähdet. Kummallinen suku, jos puolison uskottomuuden vuoksi lähtenyttä syyttää. Jääköön omaan arvoonsa.
Jos jäät mitä näet edessäsi. Jos mies tulee järkiinsä, onko teillä mahdollisuuksia seesteisiin yhteisiin vuosiin ja hyvään kumppanuuteen, vai varjostaako tämä koko loppuelämän? Onko kunnioitus, luottamus ja syvä rakkaus mennyttä?
Kertomasi perusteella mies vaikuttaa
vastuuntunnottomalta ja lapsenomaiselta. Onko hänestä tueksi ja turvaksi jos sinua kohtaa sairaus. Vastuuntuntoisena seisoisit vastaavassa tilanteessa miehesi rinnalla, mutta millä mielellä? Nämä kysymykset tuntuvat ehkä kaukaisilta, mutta ikävuodet ei ainakaan vähennä tätäkään riskiä.
Jotenkin minusta tuntuu, että olet sittenkin vahvoilla, vaikka sanot miehen olevan niskan päällä. Pystyt näkemään höyryämisen surkuhupaisanakin, jota se kyllä kieltämättä on. Rohkenet ajatella oman asunnon laittoakin.
Yritä miettiä, että mihin kohteluun olet valmis. Vaikka menneet vuodet merkitsevät paljon, eikö elämää voisi laittaa uusiksi tässä tilanteessa. Mikähän merkitys miehelle menneellä lienee, kun käyttäytyy tuolla tavalla.
Haluaisin tietää, mitä sinulle kuuluu viiden, kymmenen, 20 vuoden päästä. Toivottavasti olet silloin onnellinen. Ihan totta, se on mahdollista, uskothan.
Tänään sitten mieheni teki ratkaisunsa. Hän hakee eropaperit ja aloitamme puolen vuoden eroprosessin.
En jaksa enää. Edessä on hankala tilanne, missä ja miten jatkamme elämää. Kuopus rimpuilee yo-kirjoitusten jälkimainingeissa, hän oireilee tätä tilannetta ja jatkuvaa riitelyä. On parempi rauhoittaa tilanne nyt ainakin puoleksi vuodeksi mikä on eron miettimisaika. Viemme paperit huomenna käräjäoikeuteen.
En tiedä mitä tästä tulee, mutta jos terveyttä riittää ja töitä (olen vakitöissä mikä on hyvä asia tässä tilanteessa) uskon, että ainakaan pahempaa ei ole mitä nyt on.
Kiitos teille kaikille, ystävällisyytenne on ollut lohduttavaa.
kaikki pettäjät. Älä itke ukkosi perään. Sano vain että ;"Painu vittuun minun elämästäni..."
On pakko psyykata sinua vielä.
Nyt kun teillä alkaa harkinta-aika niin käytä se ihan itseesi panostaen ja tee jotakin mielekästä ja jotain mitä olet haaveillut tekeväsi pitkään.
Minä rupesin tyttäreni kanssa käymään lenkillä tuolloin ja tein uutta muodonmuutosta jonka myös mies huomasi myöhemmin...-mutta olin jo päässytkin raiteilleni ja en huolinut moista kapistusta enää takaisin.
Ja tiedätkö mitä...kun aika koittaa niin kyllä naiselle parhaassa iässään löytyy ottajia..ei huolta :)
Tuntuu, että jostain pilven takaa näkyy aurinkoa, siis mieleeni. Kiitos psyykkaamisesta teille kaikille! Olen ajatellut, että kaikki mitä alan panostamaan itseeni, on varmasti hyväksi. Varasin kuopukselle ja itselleni viikonloppukaupunkiloman pääsiäisen jälkeen ja ainakin tästä on hyvä aloittaa.
usko, että mies viihtyisi vieraiden naisten ruokinnassa ja hoidossa.
Ihan sama vaikka kakkonen olisi vain kaveri kuitenkin mies on valehdellut.
Valehtelu on pettämistä pahimman kerran.
Itsensä ja toisen pettämistä.
Parisuhteen kannattavin perusta on rehellisyys.
Rehellisyys siloinkin kun toista on loukattava.
Kukaan ei voi luvata rakastaa mutta kaikki voivat luvata
olla rehellisiä.
Olkaa te petetyt naiset nyt itsellenne edes rehellisiä.
Ei ole teidän vikanne jos mies ei ole.
Pettymys toiseen satuttaa aina mutta sen ylitse pääsee antamalla itsellensä anteeksi.
Syyllistäjiä on maailma täynnä.
Vanhemmat, puolisot ja lapset ovat mestareita
syyllistämään ja itse sorrumme siihen yhtä
lailla.
Huomaamattamme.
Nyt peili käteen ja katsomaan sinne.
Kysymyksiin "mitä minä haluan"? ja "miten haluan
minua kohdeltavan"? löytyy vastaus kun katsoo tarpeeksi kauan ja syvälle.
Kaikki on omissa käsissänne.
Olen väsynyt tilanteeseen, en näe valoa enää missään jos muutosta ei tule. Pahinta on se, että kun tarpeeksi saa kuulla olevansa "se paha akka", sitä alkaa itsekin epäilemään, että kaipa sitä sitten on, kun kerran aviomies näin huutaa päin naamaa.
Olen loukattu ja petetty, mutta minun on pidettävä itsestäni huolta, en anna itseni romahtaa. Jo aikuistuneet lapseni ansaitsevat kuitenkin täysipäisen äidin vielä, vaikka viha ja suuttumus pettänyttä isää kohtaan on tällä hetkellä kova.
Päätin tänään, että en enää kysele, enkä vaadi selitystä. Mikään ei ole niin loukkaavaa kuin vittumainen virnuilu ja myöntäminen että naitu on jo vuoden-kaksi. Ja vuosikymmenien myötä aina kun on ollut tilaisuus.
Hyvät naiset, pidetään ihmisarvomme, ansaitsemme vielä onnea ja rakkautta.
Hienoa, että teit päätkösen.
Nyt alkaa uusi sivu elämästä. Katkeruutta ei kannata kylvää, vaan hoida itsesi kuntoon ja...
sitten vaan jalalla koreasti...
Pettäjät saa mennä ilman jarruja helvettiin !
onkohan ne naiset sen kummempia?Kenenkähän kans ne miehet vaimojaan pettää????
Kenen kanssa ne miehet huoraa..siinäpä ytimeen osuva kysymys. Syyllistyn kyllä kerta kaikkiaan siihen, että en koskaan ajattele mitä sanon kun oikein tuntuu pahalta. Eilen illalla yritin hillitä itseäni, en käyttänyt katkeria, pahoja sanoja, kun taas purimme tilannetta mieheni kanssa. Selvisi että tämä nainen on niin mieheni pauloissa ja päin vastoin, että ero on ainoa ratkaisu, mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Ehdotin avioliittoterapiaa, mies vastasi että ei kannata alkaa hakemaan siedätyshoitoa. Ja sanoi, että vaikka miten menisi, sinun kanssa en halua viettää vanhuutta. Hillitsin itseni, mutta mies töni hereille, kun olin kuulemma nyyhkyttänyt unissani.
Olisi s....na antanut edes unessa itkeä.
kirjottaa, ja jos saan vastaa sun viestiin vaikka en ole sun ikäluokkaa? Erosin 4 kk:tta sitten petturimiehestäni, ja vieläkin sattuu välil ihan h#elvetisti. Oltiin koko nuoruus, 7 v. yhes ku paita ja peppu. Silti sain selvil et viimeiset 3 v. petti mua säännöllisesti eri naisten kans. Ei oo myöntänyt tänäpäivänäkään. Sain muualta tietää. Rakastin sydämeni pohjasta tätä miestä. Jäin yksin lapsemme kanssa, ja ei enää kiinnosta lapsikaan kun jätin hänet. Uusi nainen on tärkeämpi.
Tänään löysin lapun et hän vihaa mua jne.kirjottanu jo puolivuotta ennen eroo. Sattuu! Kaikesta tästä tuskasta, vihasta, katkeruudesta, yksinäisyydestä ja avuttomuudesta huolimatta on pääpiirteittäin sellainen olo nyt, että oikein tein kun jätin hänet.
Olen itse tosi uskollinen, ja toivon sydämeni pohjasta että löydän kaltaiseni, uskollisen ihmisen. Minua on joskus lyötykin, mutta mikään parisuhteessa ei ole pahempaa kuin puolison uskottomuus. Se on suurin loukkaus, mitä puoliso voi toiselleen tehdä.
Ei ole helppoa sulle erota kun ikääkin on. Mulla ei taas ikää ole, mutta lapsi on huollettavana. Sanoisin kuitenkin että heitä ukko pihalle! Sulla kerran lapset aikuisia, niin voit vihdoin alkaa vapaasti nauttia elämästä. Ja kyllä sunkin ikäiset löytää uusia elämänkumppaneita.
Uskon, että aika parantaa haavat. Jokapäivä sattuu hieman vähemmän...
En usko että kukaan salarakas tai kakkonen on niin sieluton, että ei edes vähän värähtäisi jos tietäisi kuinka paljon koskee petettyä vaimoa, koko perhettä, kun uskottomuus tulee ilmi.
Olin reippaalla lenkillä tyttärieni kanssa (he ovat jo nuoria aikuisia). Juttelimme tilanteesta ja huomasin, että yritin koko ajan puolustella, että isää ei vihattaisi niin paljon, mitä tyttäret tuntevat nyt isäänsä kohtaan. Yritin jo laskea leikkiä ja lohduttaa, että meidän on koetettava nyt miettiä mitä hyvää tässä tilanteessa on. Mutta totuus on se, että tämä tilanne on niin hirveä, että tästä ei kertakaikkiaan löydä mitään hyvää. Olen häväisty, häpeän tätä että minut vaihdettiin toiseen (toisiin) naisiin, mikään ei merkitse enää mitään kun uuden naisen (onko nuorempi, kauniimpi, en tiedä) seksi on vienyt järjen. Ymmärrän hyvin, että teidän kohtalotovereiden tunteet ovat varmasti samanlaiset. Edelleenkin ihmettelen, kuinka naiset voivat alkaa suhteeseenn varatun miehen kanssa, mutta totuus on, että ainakin meissä vanhemmassa ikäluokassa ollaan naimisissa ja silti harrastetaan seksiä vieraiden kanssa.
Yritetään selvitä!
Oletko miettinyt miehen motiiveja tekonsa?
Sinä olet ollut uskollinen ja hyvä mutta mies
ei ole ollut tyyttyväinen.
Eikä hän ole kertonut sitä sinulle vaan mennyt
ja pettänyt ja tuntee jopa vihaa sinua kohtaan????
Sinä et ole huomannut mitään?
Et ole nähnyt että jokin mättää?
Seuraavassa suhteessasi vaadi ehdotonta rehellisyyttä!!
Silmät on pidettävä auki siskot.
Ei se niin mustavalkoista ole. Jokaisessa liitossa on karikkonsa. Olen vain tuudittautunut ruususen uneen, ajattelen, että elämä jatkuu omalla painollaan tuttuja polkuja. Kaikkein hulluinta tilanteessa on se, että olen itse liki 10 vuotta nuorempi, olen paljon halukkaampi seksiin, yritän miellyttää miestäni liikaakin.
Mieheni on ollut kautta aikojen mustasukkainen ja sulkeutunut kotioloissa, vieraiden seurassa hän on aina ollut hyvinkin avoin ja ulospäin suuntautunut. Minä en keksi missä vaiheessa olisi pitänyt huomata. Kunpa en olisi ikinä saanut selville.
häpeä, vaan miehen ja sen toisen, jos sekään ymmärtaa edes hävetä. Minulla on kyllä sellainen kokemus, että juuri pettäjien ja salarakkaiden häpeämättömyyttä ihmetellään. Ja noita huru-akkoja ja -ukkoja näyttää riittävän. Itsekkäitä ihmisiä.
Anna nuorten olla vihaisia. Fiksut nuoret kyllä tietävät ja ovat nähneet vuosien aikana millainen ihminen olet ollut siinä liitossa, ei joka yksityiskohtaa, mutta kuitenkin tarpeeksi paljon.
Vaikka mies kuinka syyttäisi, älä lähde siihen mukaan uskomalla itseäsi huonoksi. Ei näissä jutuissa sellaisesta ole kysymys. Eikä parisuhteen uskoteltuja tai todellisia ongelmia ratkota uskottomuudella.
Hyvä, että sinulla on vakityö ja taloudellisesti mahdollista irrottautua pienelle lomalle.
Yritä kerätä voimia ja hankkia mukavia kokemuksia tämän parisuhteen ulkopuolelta, en tarkoita miesjuttuja. Kun saat harkinta-aikana vahvuutta jaksat ajatella terveen itsekkäästi asiaa itsesi kannalta silloinkin, jos mies yrittää pyörtää takaisin.
On niitä takaisin ruikuttajia. Jopa salarakkaan kanssa romanttisesti avioitunutkin mies on huomannut myöhemmin entisen olleen parempi. Tiedän takaisin pyrkineitä, ennustanutkin näin käyvän. Ja ollut oikeassa.
Voimia sinulle ja lapsillesi
Luin koko pitkän ketjun ja yhdyn moniin ajatuksiin ja tunteisiin mitä on kuvattu. Jotenkin nousee mieleen myös jonkinlaista säälin ja vihan tunnetta näitä pitkässä liitossa eläneitä naisia kohtaan.
Kuinka "turvallista ja suojattua elämää" te olette saaneet elää - todella pitkään! Jos parikymppisestä lähtien on 30 vuotta ollut saman ukon kanssa, niin eihän siinä ole lainkaan ehtinyt kasvaa omaksi itsekseen. Ei ole löytynyt voimaa, kykyä eikä tarvetta seistä omilla jaloillaan. Surullista. Itsenäisyyttä ei ole. Eikä myöskään ole kokemusta erilaisista miehistä eikä "pelisilmää" sinkkumarkkinoilla, mikä tänä päivänä on todella "kovaa peliä pohjolassa". Mutta senkin oppii sitten aikanaan.
Tällainen nukkekodossa elänyt nainen on sitten eron tullessa niiiiiin kovan paikan edessä, kun on pakko alkaa itsestään huolta pitämään ja vastuuta kantamaan. Voin kirjoittaa tuon, koska itse olin yli kymmenen vuotta naimisissa ja erosin vähän päälle kolmekymppisenä. Se oli silloinkin tosi vaikeaa, vaikka itsellistäkin elämää ehdin jo ennen liittoa elää. Pahinta oli tietysti se eron tuoma tunteiden tuska ja hylätyksi tuleminen. Mutta onneksi osasin muuten seistä omilla jaloillani, hoitaa omaisuuttani, työtäni ja asioitani ja lapsia varsin mainiosti. Pärjääminen ei pelottanut.
Toivon ap:lle voimia ja onnellista elämän jatkoa! Kyllä se aurinko vielä paistaa jonain päivänä!
Kuinka voit tietää vaimojen kotiolot? Kyllä siellä joutuu kasvamaan ja kasvattamaan ja huolehtimaan. Käydä töissä, pyörittää perhe elämää. Se on kaikkea muuta kuin nukkekoti. Arki ei ole aina juhlaa, vaikeuksiakin on,mikä kuuluu normaaliin elämään. Ne pitäisi yhdessä kestää. Ymmärrän täysin näitä vaimoja joilta on "matto" vedetty pois jalkojen alta. Hyvää kevättä vain!
Puhut kyllä asiaa. Olen aina asunut lintukodossa. Tosin elämä on ollut meilläkin välillä rankkaa. Ja kyllä se niin on, että jos olen mennyt alle kaksikymppisenä naimisiin, on mies myös oppinut että kodista on saanut aina turvapaikan huonoilla hetkillä. Kysyin mieheltäni, että miksi hän ei ensin ottanut eroa ja alkanut sitten hakemaan suhdetta, hän myönsi, että teki väärinpäin, että olisi pitänyt niin tehdä. Mutta kuka niin tekee?
Kodista siirrytään toisen naisen kotiruokintaan.
Olen saanut mielettömästi tsemppausta ja alkanut tajuamaan, että en ole se joka tässä menettää.
Pahinta on aikuisuuden kynnyksellä olevien lastemme viha ja inho. Kun lapset vielä jaksaisi ymmärtää tämän tilanteen.
Tänään vihdoin saatoin aloittaa vihavaiheesta suruvaiheen. Onneksi voimme jutella tyttärien kanssa asiasta ja se helpottaa kovasti.
Taloudellisesti ei tilanne onneksi pahene, sen pystymme sopimaan. Jään omaan kotiin, mikä on parasta tässä tilanteessa.
Ja mitä tulee siihen sotatilaan sinkkumarkkinoilla, en usko viitsiväni sinne lähteä taistelemaan. Nyt ei vielä tarvitse sitä miettiä.
Kyllä se tuntuu pahalta lukea nåitä samoja asioita mitä minäkin jo elämässä kokenut,petturit pellolle ,ei mitään selityksiä...
Kyllähän minäkin ymmärrän ap:tä ja muita naisia, olenhan itsekin kokenut tuon maton jalkojen alta vetämisen. Se nukkekoti tarkoittaa emotionaalista tilaa ja "turvallisuutta", mielestäni itseasiassa illuusiota, joka suojaa karulta todellisuudelta. Hylätyksi tuleminen sitten romahduttaa koko maailmankuvan kerralla ja elämästä tulee hetkeksi aikaa helvettiä, kun koettaa niitä sirpaleita kasata... Ja se pn sitten niin hemmetin rankkaa, kun sen joutuu 5-kymppisenä tekemään....