Anoppi

Ajattelin minäkin sitten uskaltautua kirjoittamaan anopistani.

Olemme mieheni kanssa edelleen naimisissa. Meillä on 2 lasta joista toinen on lievästi kehitysvammainen.

Anoppi on kehitysvammahoitaja ja mutta silti syyllistää meitä joka asiasta. Lapsemme sairasti aivokalvontulehduksen vajaan kuukauden ikäisenä ja sai 2 aivoinfarktia. Olemme siitä asti tietäneet että kaikki ei tule olemaan niin kuin muilla perheillä. Anoppi aluksi sanoi, että kuvittelemme kaikki asiat ja kun saimme 5 vuoden jälkeen lapsellemme kehitysvamma diagnoosin, niin sitten hän onkin katsonut aina että lapsemme ei ole normaali. Argh..

Anoppi on tehnyt kaikki lastensa eteen, joita on 3 kpl. Melkein jopa elänyt heidän puolestaan ennen kuin ovat löytäneet puolisot.

Kyläillessä saamme molemmat kuulla kuinka huonoja vanhempia olemma vaikka yritämme kaikkemme lasten eteen tehdä. Omassa kotona ollessamme emme käy baarissa tai jätä lapsia muuta kuin hoitajalle joka käy 12h/kk meillä kaupungin puolesta ja sekin on jaoteltu 2h jaksoihin eli menee kaupassa käyntiin. Anoppi aina sanoo hänen luokse mennessään että menkää ja olkaa kaksin, mutta sitten aina kuulemme kiertoteitse, että olemme huonoja vanhempia.

Minä olen nyt ainakin tullut ajatukseen, että nyt riittä ja en enää jaksa mennä hänen luokseen... En tiedä mitä te muut tuumitte ajatuksesta...
151389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

tarvitse mennä.
Jospa jätätte menemättä, ja kerrotte vaikka syynkin ihan suoraan, niin ehkä se alkaa ajatella asiaa toiselta kantilta. Ehkä. Tai sitten saakin rypeä itsekseen omassa kaikkitietäväisyydessään ja erinomaisuudessaan.

Äänestä

Sinulla on masennusta ja itsesyytöksiä. Hae apua ammattiauttajalta tilanteesi. Anopin suhtautuminen on samanlaista ahdistusta lapsenlapsen sairaudessa, kuin sinulla itselläsikin. Ja kaikki mitä toinen sinulle sanoo tuntuu se sinusta arvostelulta ja kritiikiltä, masennuksen tyypillinen oire.

Missään tapauksessa nyt ei saa alkaa eristäytymään, vaan hae apua ja pääset noista itseäsi syyttävistä tunteista.

Äänestä
  • En pidä siitä että masennusta tuodaan kuin tarjottimella nettidiagnoosina tuntemattomalle liian hölmöin perustein.
    Tässäkin kirjoittajan tapauksessa kyse on ainoastaan siitä että anoppi on epäreilu jos noin toimii että ensin tarjoaa apua , mutta sitten väkisee.
    Se ei ole mitään masennusta. Se on v****tusta.
    Ja siihen ei masennuslääkkeet oikein kuule auta.
    Ei kannat alykätä päätään ihmisen luo joka ahdistaa paskamaisuudellaan vähääkään. Elämä on liian ihana siihen.

    Äänestä

  • Just joo.... kirjoitti:

    En pidä siitä että masennusta tuodaan kuin tarjottimella nettidiagnoosina tuntemattomalle liian hölmöin perustein.
    Tässäkin kirjoittajan tapauksessa kyse on ainoastaan siitä että anoppi on epäreilu jos noin toimii että ensin tarjoaa apua , mutta sitten väkisee.
    Se ei ole mitään masennusta. Se on v****tusta.
    Ja siihen ei masennuslääkkeet oikein kuule auta.
    Ei kannat alykätä päätään ihmisen luo joka ahdistaa paskamaisuudellaan vähääkään. Elämä on liian ihana siihen.

    On olemassa ihmisryhmä, "ilontappajat". Anoppisi on siitä hyvä esimerkki.
    Jokaisella sellaisia on lähipiirissään, eikä heihin mikään pure.

    Äänestä

  • Tsemppiä sulle kirjoitti:

    On olemassa ihmisryhmä, "ilontappajat". Anoppisi on siitä hyvä esimerkki.
    Jokaisella sellaisia on lähipiirissään, eikä heihin mikään pure.

    Sulla on ilontappaja omissa aivoissasi.

    Äänestä

  • Sinähän suorastaan päivystät näillä palstoilla ja tarjoilet joka välissä tuota "masennusta".

    Lopeta jo, ei se ole yhtään hauskaa.

    Äänestä

vaikuttaa siltä, että kun anoppisin on itse kehitysvammahoitaja ja näin ollen kuvittelee tietävänsä kaiken ja todennäköisesti pitää itseään muita parempana hoitajana, eikä luota ollenkaan muiden hoitotaitoon/päätöksiin. Todella ärsyttävä piirre, pakko myöntää. Ehkä hän lasta hoitaessaan havaitsee jonkin asian lapsessa, mikä ei ole juuri hänen tapaistaan tai hänen luonnolle sopivaa, niin siitä hyvästä sitten moittii teitä. Kannattaa puhua asiasta suoraan ja pitää vähän aikaa taukoa koko anopista.

Äänestä
  • Kyllä hän on asiantuntija jos hän sitä työtä tekee. Vakavat pysyvät sairaudet aiheuttavat huolta ja ahdistusta KAIKISSA läheisessä, ei vain äidissä. Ja koko perhe isovanhemmat mukaan lukien tarvitsevat apua ammattilaisilta. Vertaistukea ja keskusteluja asian hyväksymiseksi.

    Kannattaa siis ottaa yhteyttä kehitysvammaneuvolaan ja pyytää palveluja sieltä. Kaikki lapsen pitkäaikaiset ja pysyvät sairaudet aiheuttavat kaikille vanhemmille ja lähiomaisille ahdistusta ja masennusta, ennenkuin asian kanssa pääsee työskentelemään ja shokkivaiheesta siirrytään tapahtuman hyväksymiseen.

    Eristäytyminen vain pahentaa ongelmaa kaikkien kannalta. Äidin täytyisi nyt ymmärtää hakea sitä apua, mikä on jokaisessa kunassa lain määrittämää hoitoa kehitysammaisten vanhempien tukipalveluiksi.

    Äänestä

  • huomaan kirjoitti:

    Kyllä hän on asiantuntija jos hän sitä työtä tekee. Vakavat pysyvät sairaudet aiheuttavat huolta ja ahdistusta KAIKISSA läheisessä, ei vain äidissä. Ja koko perhe isovanhemmat mukaan lukien tarvitsevat apua ammattilaisilta. Vertaistukea ja keskusteluja asian hyväksymiseksi.

    Kannattaa siis ottaa yhteyttä kehitysvammaneuvolaan ja pyytää palveluja sieltä. Kaikki lapsen pitkäaikaiset ja pysyvät sairaudet aiheuttavat kaikille vanhemmille ja lähiomaisille ahdistusta ja masennusta, ennenkuin asian kanssa pääsee työskentelemään ja shokkivaiheesta siirrytään tapahtuman hyväksymiseen.

    Eristäytyminen vain pahentaa ongelmaa kaikkien kannalta. Äidin täytyisi nyt ymmärtää hakea sitä apua, mikä on jokaisessa kunassa lain määrittämää hoitoa kehitysammaisten vanhempien tukipalveluiksi.

    mutta kun se kaikentietäväisyys on niin piilevää, että ei sitä voi myöntää, se vaan pullistuu ulos kaikenlaisena paskana, joka loukkaa vaan muita.

    Äänestä

  • tZu kirjoitti:

    mutta kun se kaikentietäväisyys on niin piilevää, että ei sitä voi myöntää, se vaan pullistuu ulos kaikenlaisena paskana, joka loukkaa vaan muita.

    Ei, vaan huoli ja aito välittäminen muuttuu masentuneen ihmisen mielessä arvosteluksi ja kritiikiksi. Masentunut ihminen tulkitsee kaikki auttajansa vihollisikseen.

    Taitaa sinullakin olla masennusta, jos näet pahaa ja pahansuopaisuutta kaikkialla.

    Hei mee jo pois, ei kukaan sua ota vakavasti kuitenkaan. Jos luulet olevasi hassunhauska, niin voi että. Huumorintajusi on pettänyt. Olet pelkästään tylsä.

    Äänestä

  • "masennukseksi" kirjoitti:

    Hei mee jo pois, ei kukaan sua ota vakavasti kuitenkaan. Jos luulet olevasi hassunhauska, niin voi että. Huumorintajusi on pettänyt. Olet pelkästään tylsä.

    Voi sinua, että provosoidut noin kovin kyllä nyt on sinun masennuksesi jo tosi pitkällä.

    Äänestä

ei niinkään anopista vaan koko tilanteesta, johon vaikea ottaa kantaa. Mutta oletjko itse töissä ja onko keh. vammainen lapsenne päivähoidossa? Jos hän on yli 5 v, niin kohtahan alkaa oppivelvollisuuskin (eikös heillä ala jo 6 v). Varmasti hoidatte ja kasvatatte lastanne parhaan mukaan. Mutta muistakaa, että he eivät ole koko elämä ja tarvitsette sitä omaa aikaa myös kauppareissujen ajaksi. Se ei ole itsekkyyttä tai huonoa vanhemmuutta. Vaan päin vastoin, tarvitsette omia juttuja jaksaanne lapsen kanssa.

tavallisissa perheissä lapset kasvaa ja kehittyy niin, että heidän omatoimisuutensa lisääntyy ja vanhempien osuus muuttuu. Mutta ilmeiseti teidän keh.vamm. lapsenne tulee tarvitsemaan teitä fyysisestikin pitkään. Mutta vuosien kuluttua tulee myös hetki, jolloin myös vaikeasti vammainen nuori muttaa pois kotoa sellaiseen ymåäristöön jossa hänen kaltaisensa pärjää.

Vuosia olen sivusta seurannut parinkin perheen elämää, joilla on vaikeasti vammainen ollut kotona aikuisuuteen asti ja sitten muuttanut pois kotoa. (asuntola, hoitokoti, tuettu asuminen jne...)

Äänestä

mielenkiintoista seurata ihmisten kommentteja ja keskustelua meidän tilanteesta. Ja kommentteja toki halusin, siksi tänne kirjoitin.

Omasta mielestä en tämän asian takia ole masentunut. Tottakai se mitä olen kuullut anopin sanoneen, ei tunnut kivalle. En kuitenkaan halua eristää häntä pois perheestämme. Keskustelun paikka tämä varmasti on. Tai olemme asiasta joskus keskustelleetkin ja on mieheni joskus raivostunut hänelle ja sanonut että käynnit harvenee tai loppuu jos asiaan ei tule muutosta. Hän kuitenkin on ainoa joka lapsiamme hoitaa, niin että saamme enemmän kuin 2h omaa aikaa kerrallaan.

Kiitos tähän astisista kommenteista.

Äänestä

Tuttu tilanne joka suhteessa kantapään kautta, myös meillä samoja pulmia ja samoista syistä. Erona vain se, että anoppi kieltää täysin lapsen sairauden eikä uskalla olla kahdestaan lapsen kanssa eli ei apua arkeen sieltä. Arvostelua ja moitetta sen sijaan tulee jatkuvalla syötöllä pyytämättä, lastenhoidon ammattilainen kun kokee olevansa kotiäitiyden myötä.

Tuntematta tilannetta sen tarkemmin kehoittaisin pitämään nyt tovin hajurakoa ilman sen suurempia selityksiä. En tiedä, mitä vammaisen lapsen isovanhemmuus oikein tuo tullessaan enkä ala sitä arvailemaan. Taatusti tilanne ahdistaa isoäitiäkin mutta ei varmaan tajua itse sitä, että omalla käytöksellään ja puheellaan tekee teidän vanhempien arjesta raskaampaa. Ja tehän sitä arkea herkeämättä pyöritätte toisin kuin anoppi. Olkoon hänen päivätyönsä sitten mikä tahansa.

Vähän sen mukaan, miten fiksu ihminen anoppisi muuten on, menettelisin. En tiedä hänen ammattitaidostaan, vammaisen lapsen hoitaminen kun vaatii sekä sydäntä, järkeä että tietoa. Pelkkä työkokemus tai ammattitutkinto ei sitä ammattitaitoa tuo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lirppu kirjoitti:

Ajattelin minäkin sitten uskaltautua kirjoittamaan anopistani.

Olemme mieheni kanssa edelleen naimisissa. Meillä on 2 lasta joista toinen on lievästi kehitysvammainen.

Anoppi on kehitysvammahoitaja ja mutta silti syyllistää meitä joka asiasta. Lapsemme sairasti aivokalvontulehduksen vajaan kuukauden ikäisenä ja sai 2 aivoinfarktia. Olemme siitä asti tietäneet että kaikki ei tule olemaan niin kuin muilla perheillä. Anoppi aluksi sanoi, että kuvittelemme kaikki asiat ja kun saimme 5 vuoden jälkeen lapsellemme kehitysvamma diagnoosin, niin sitten hän onkin katsonut aina että lapsemme ei ole normaali. Argh..

Anoppi on tehnyt kaikki lastensa eteen, joita on 3 kpl. Melkein jopa elänyt heidän puolestaan ennen kuin ovat löytäneet puolisot.

Kyläillessä saamme molemmat kuulla kuinka huonoja vanhempia olemma vaikka yritämme kaikkemme lasten eteen tehdä. Omassa kotona ollessamme emme käy baarissa tai jätä lapsia muuta kuin hoitajalle joka käy 12h/kk meillä kaupungin puolesta ja sekin on jaoteltu 2h jaksoihin eli menee kaupassa käyntiin. Anoppi aina sanoo hänen luokse mennessään että menkää ja olkaa kaksin, mutta sitten aina kuulemme kiertoteitse, että olemme huonoja vanhempia.

Minä olen nyt ainakin tullut ajatukseen, että nyt riittä ja en enää jaksa mennä hänen luokseen... En tiedä mitä te muut tuumitte ajatuksesta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu