Olimme yli 5v yhdessä,joista viimeiset joko enemmän taikka vähemmän onnellisia...
2 vuotta sitten teimme jo kertaalleen eroa toisistamme,mutta päädyimme yrittämään vielä uudestaan.Ja jonkin aikaa kaikki olikin taas ihan hyvin...mutta,ajanmyötä perusongelmamme palasi taasen.Olemme ennemminkin toistemme parhaita kavereita,kämppiksiä kuin rakastavaisia.Intohimo puuttuu suhteestamme täysin.Viimeisestä kerrasta täytyy olla jo yli puoli vuotta..en muista tarkalleen.Riitoja meillä ei ole ollut koskaan ja en ajattele puolisostani mitän muuta kuin positiivista.
Nyt kun ajattelen taaksepäin,en koskaan ollut "hullaantuneen rakastunut" puolisooni,vaan päätös suhteesta oli ennemminkin järki- tai tarveperusteinen.Rakastan kyllä,mutta en siinä mielessä..
Nyt olemme jo kuukausia puhuneet erosta ja mitä tehdä suhteemme kanssa.Täydessä yhteisymmärryksessä.Näin ei voi jatkua.
Pari viikkoa sitten puolisoni sanoi,että hän haluaisi vielä yrittää jotenkin,mutta itse ajattelin,että me yritimme kaikkemme jo 2v sitten..parempi erota nyt ennenkuin meitä sitoo lapset tai jokin muu.
Puhuimme ja itkimme yhdessä,tulemme pysymään yhteydessä,ystävinä...
Olosuhteiden pakosta joudumme asumaan vielä pari kuukautta yhdessä."Ei ole ongelma eikä mikään" sanoi hän.Tuon keskustelun jälkeen en ole häntä nähnyt kuin vilaukselta.Tulee kotiin vasta,kun tietää minun jo nukkuvan,ei vastaa puheluihin,muutti sohvalle nukkumaan,yhteiset ystävät eivät kutsu enää minua mukaan illanviettoon(mitä lie niille sanonut?) jne.
Muuttopäivä on jo lyöty lukkoon.Tahtoisin selvittää asiat ennenkin muutan,mutta kun toinen ei halua nähdä minua silmissään.
Olen yrittänyt ymmärtää,että se on hänen tapansa surra,kätkeä tunteet ja olla puhumatta.Mutta eikö se ole todella epäaikuismaista?En olisi koskaan voinut kuvitella tällaista häneltä.
Ehkä hän tarvitsee paljon enemmän aikaa,kuin minä,enkä haluaisi panostaa,mutta lopulta tilanne alkaa todellakin kyrpeä minua...
Poissa silmistä,poissa mielestä?
2 vuotta sitten teimme jo kertaalleen eroa toisistamme,mutta päädyimme yrittämään vielä uudestaan.Ja jonkin aikaa kaikki olikin taas ihan hyvin...mutta,ajanmyötä perusongelmamme palasi taasen.Olemme ennemminkin toistemme parhaita kavereita,kämppiksiä kuin rakastavaisia.Intohimo puuttuu suhteestamme täysin.Viimeisestä kerrasta täytyy olla jo yli puoli vuotta..en muista tarkalleen.Riitoja meillä ei ole ollut koskaan ja en ajattele puolisostani mitän muuta kuin positiivista.
Nyt kun ajattelen taaksepäin,en koskaan ollut "hullaantuneen rakastunut" puolisooni,vaan päätös suhteesta oli ennemminkin järki- tai tarveperusteinen.Rakastan kyllä,mutta en siinä mielessä..
Nyt olemme jo kuukausia puhuneet erosta ja mitä tehdä suhteemme kanssa.Täydessä yhteisymmärryksessä.Näin ei voi jatkua.
Pari viikkoa sitten puolisoni sanoi,että hän haluaisi vielä yrittää jotenkin,mutta itse ajattelin,että me yritimme kaikkemme jo 2v sitten..parempi erota nyt ennenkuin meitä sitoo lapset tai jokin muu.
Puhuimme ja itkimme yhdessä,tulemme pysymään yhteydessä,ystävinä...
Olosuhteiden pakosta joudumme asumaan vielä pari kuukautta yhdessä."Ei ole ongelma eikä mikään" sanoi hän.Tuon keskustelun jälkeen en ole häntä nähnyt kuin vilaukselta.Tulee kotiin vasta,kun tietää minun jo nukkuvan,ei vastaa puheluihin,muutti sohvalle nukkumaan,yhteiset ystävät eivät kutsu enää minua mukaan illanviettoon(mitä lie niille sanonut?) jne.
Muuttopäivä on jo lyöty lukkoon.Tahtoisin selvittää asiat ennenkin muutan,mutta kun toinen ei halua nähdä minua silmissään.
Olen yrittänyt ymmärtää,että se on hänen tapansa surra,kätkeä tunteet ja olla puhumatta.Mutta eikö se ole todella epäaikuismaista?En olisi koskaan voinut kuvitella tällaista häneltä.
Ehkä hän tarvitsee paljon enemmän aikaa,kuin minä,enkä haluaisi panostaa,mutta lopulta tilanne alkaa todellakin kyrpeä minua...
Poissa silmistä,poissa mielestä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
asiat on selvitettävä tavalla tai toisella. noinkin pitkä suhde, oli se sitten onnellinen tai ei, vaatii aikansa, sen prosessin, jossa käyt eroa läpi. ja molemmat sen joudutte tekemään, ei asioita voi paeta loputtomiin.
yritä ehdottaa hänelle puhumista ja korosta sitä kuinka tärkeää on saada asianne selvitettyä jotta molemmat voitte aloittaa oman uuden elämänne. jos hän ei halua puhua, kirjoita hänelle vaikka kirje, sähköposti tms. jossa kerrot omia näkemyksiäsi ja tuntojasi, sekä mahdollisia asioita jotka vaativat selvittämistä. hän voi myös vastata kirjeellä, mutta puhuminen on aina parempi vaihtoehto. jos on ollut toisen kanssa viisi vuotta, ei luulisi sen olevan kovinkaan vaikeata istua alas ja puhua asiat halki. jaksamisia sinne päin!
Puolisoni luuli,että mulla on tänään iltavuoro,mutta eilen pomo yllättäen vaihtoi vuoroja ja antoi mulle vapaapäivän.
Aamulla heräsin siihen,kun puolisoni soitti pomolleen ja sanoi olevansa sairas,kuumetta,kurkku kipeä jne.Minä nousin ylös,lähdin kauppaan,keitin hänelle teetä,laitoin keittoa ruoaksi,että hänellä olisi parempi olo.
Tyytyväisenä joi ja söi,sanoi lähtevänsä lääkäriin ja ei ole tuolta reissulta (yli 10h) vieläkään takaisin tullut!
Jos se olis tiennyt minun olevan kotona,olis varmaan mennyt mieluummin töihin,vaikka sitten sairaanakin....
Yritä sitten vielä ymmärtää...