taasko tein väärin

Olen nähnyt erästä liki aivan tuntematonta miestä vain kerran yhdessä kylässä, jutellut hetken aikaa. Siitä lähtien se on pommittanut mua soitoillaan, mistä lie onkinut numeron ja viesteillään ja olis aina valmiina hakemaan jonnekkin, jos tietää, että mulla olis joku meno, kun en ota vastaan. Aluksi ajattelin, et eihän sitä kavereillekkaan sanota ei, jos ne vilpittömästi on tulossa käväiseen, mutta mua ahdistaa jatkuva soittelu ja en halua enempiin tuttavuuksiin, olis jopa samantien halunnu, et mä lähden hänen kanssa jonnekin lomalle. Parhaimmillaan saman päivän aikana soittaa monta kertaa ja laittaa viestiä jos en heti ehi vastata.

Mä en heti halunnut, eikä tullut mieleenkään torjua sitä (koska en nyt vain yleensä halua kellekkään samantien nostaa seinää pystyyn, et mun kanssa ei voi olla), mut nyt tajuaa, et olis pitänyt heti ilmoittaa, että nyt loppu. Aluks mä olin asiallinen ja viileän kohtelias, mutta se oli kai näköjään taas virhe. Miten mä enää sille teen selväks, että en halua mitään, kun olen ensin ollut kohtelias. Vaikka suoraan sanon, ettei käy, niin se ei lopu.

Mä olen tehnyt sata kertaa saman virheen, jonka vasta jälkeenpäin tajuan. Olen kohtelias tai juttelen jollekkin ihmiselle ja vasta myöhemmin tajuan, että joillekin se tarkoittaa heti sitä, että tässä on jotakin enemmänkin. Sitten oon joutunut taas tilanteeseen, että tajuan, ettei kaikille vaan voi olla kohtelias tai luonteva oma itsensä. Aina saan hakata päätä seinään, kun en ymmärrä, et millon mies on sellainen, et se heti ottaa siitä enemmän ja sit toisaalta en koskaan oikeen osaa olla luontevasti sellasiten kanssa, jotka mua itteeni kiinnostais.
3402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Osaisimmepa tulkita toisten ihmisten lähettämiä signaaleja. Ehkä sun kannattaa opetella tiettyä jämäkkyyttä niiden tuttavuuksien suhteen joista et ole itse kiinnotunut, kun alkaa näyttää siltä että toinen kuvittelee liikoja niin sanot suoraan ettei sua kiinnosta. Mä luulen että tuon kertomasi tyypin käytös on aika poikkeuksellista. Jotain ongelmia sillä varmaan on mitä tulee suhteisiin.

Äänestä

viisastuu..ja sanoit sata kertaa tehnees virheen ...ELI???????????

Äänestä

vaikka sanoa, että et nyt ehdi jutella enempää, koska pitää ruveta valmistautumaan treffeille. Luulisi menevän perille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten mä tästä taas selviän kirjoitti:

Olen nähnyt erästä liki aivan tuntematonta miestä vain kerran yhdessä kylässä, jutellut hetken aikaa. Siitä lähtien se on pommittanut mua soitoillaan, mistä lie onkinut numeron ja viesteillään ja olis aina valmiina hakemaan jonnekkin, jos tietää, että mulla olis joku meno, kun en ota vastaan. Aluksi ajattelin, et eihän sitä kavereillekkaan sanota ei, jos ne vilpittömästi on tulossa käväiseen, mutta mua ahdistaa jatkuva soittelu ja en halua enempiin tuttavuuksiin, olis jopa samantien halunnu, et mä lähden hänen kanssa jonnekin lomalle. Parhaimmillaan saman päivän aikana soittaa monta kertaa ja laittaa viestiä jos en heti ehi vastata.

Mä en heti halunnut, eikä tullut mieleenkään torjua sitä (koska en nyt vain yleensä halua kellekkään samantien nostaa seinää pystyyn, et mun kanssa ei voi olla), mut nyt tajuaa, et olis pitänyt heti ilmoittaa, että nyt loppu. Aluks mä olin asiallinen ja viileän kohtelias, mutta se oli kai näköjään taas virhe. Miten mä enää sille teen selväks, että en halua mitään, kun olen ensin ollut kohtelias. Vaikka suoraan sanon, ettei käy, niin se ei lopu.

Mä olen tehnyt sata kertaa saman virheen, jonka vasta jälkeenpäin tajuan. Olen kohtelias tai juttelen jollekkin ihmiselle ja vasta myöhemmin tajuan, että joillekin se tarkoittaa heti sitä, että tässä on jotakin enemmänkin. Sitten oon joutunut taas tilanteeseen, että tajuan, ettei kaikille vaan voi olla kohtelias tai luonteva oma itsensä. Aina saan hakata päätä seinään, kun en ymmärrä, et millon mies on sellainen, et se heti ottaa siitä enemmän ja sit toisaalta en koskaan oikeen osaa olla luontevasti sellasiten kanssa, jotka mua itteeni kiinnostais.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu