Vanhemmille esittely

Missä vaiheessa olette esitelleen kumppaninne vanhemmillenne?
Itselläni nyt ensimmäinen oikeasti vakava suhde teini vuosien seurustelusuhteiden jälkeen. Itse olisin valmis näyttämään miestäni vaikka koko maailmalle,mutta en tiedä miten asiaa ehdottaisi jne. Toistemme ystäviä olemme kyll tavanneet,mutta vanhemmat ja sisarukset,puhumattakaan muusta suvusta,niin en oikein tiedä koska heidän aikansa tulee.
Neuvoja?
2668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kannattaa keskustella asiasta seurustelukumppanin kanssa ja kysyä, että onko hän jo valmis tapaamaan sukua. Väkisin ei kannata näytille viedä, tulee vain kiusallinen ja vaivaantunut olo. Eli sitten kun teistä molemmista tuntuu siltä, että toisen voi esitellä vanhemmille, sisaruksille jne.

Äänestä

Mulla on kanssa samanlainen tilanne käsillä. Ollaan seurusteltu jo jonkunaikaa, mutta toistemme perheitä ei vielä olla tavattu. Minä en vielä ole edes kertonut tästä kyseisestä miehestä vanhemmilleni tai sisaruksilleni. Kyse ei ole siitä, että häpeäisin ihanaa puoliskoani, vaan siitä, etten osaa puhua ihmissuhdeasioistani perheeni kanssa. Näin on aina ollut ja sitä on vaikea lähteä muuttamaan..

Pitäisi keksiä jotain yhteistä tekemistä, jottei tarvisi mennä pelkästään kahvittelemaan perheen pariin. Silloin tutustuminenkin olisi luontevampaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pähkäilijä82 kirjoitti:

Missä vaiheessa olette esitelleen kumppaninne vanhemmillenne?
Itselläni nyt ensimmäinen oikeasti vakava suhde teini vuosien seurustelusuhteiden jälkeen. Itse olisin valmis näyttämään miestäni vaikka koko maailmalle,mutta en tiedä miten asiaa ehdottaisi jne. Toistemme ystäviä olemme kyll tavanneet,mutta vanhemmat ja sisarukset,puhumattakaan muusta suvusta,niin en oikein tiedä koska heidän aikansa tulee.
Neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu