Kristian takasin finaaliin

Ari tai Anna pois ja Kristian takasin. Ei ole varaa menettää parasta kilpailijaa, johan sen nyt kaikki tietää. Vai oliko Kristian niin ylivoimainen, että oli pakko pudottaa! Tais olla!
4286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei Kristiania kukaan pudottanut, miinusääniä ei voi antaa. Sen sijaan hän ei saanut tarpeeksi puoltoääniä ja seurauksena oli putoaminen. Tämä on tylyä leikkiä tässä vaiheessa, mutta senhän tiesivät kilpailijat ja katsojatkin jo etukäteen. Ja sittenkin siis vain leikkiä. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, oli sitten kilpailija tai kannustaja.

Se on totta, että tähänastisen esiintymisen perusteella Kristian on osoittanut olevansa monipuolisin laulaja ja musikaalisin kaikista finalisteista. Ei silti välttämättä lahjakkain, sillä kaksi kolmesta loppukilpailijasta ovat vielä lapsia. Jaakko Ryhänenkin on sanonut, että laulamaan voi opetella 18 vuotta täytettyään. Siihen asti niin moni äänen muodostukseen liittyvä asia on vielä kehitysvaiheessa.

Kristian ei saanut tarpeeksi ääniä, koska hänen ympärilleen ei kehittynyt sellaista fanaattisten kannattajien joukkoa, joka lähettäisi kymmeniä tekstiviestejä hänen puolestaan. Tämän selittää pitkälti hänen ikänsä ja ehkä musiikkimakunsa ja esiintymistyylinsäkin.

Aikuiset harvemmin äänestävät enempää kuin yhden kerran, oli sitten kyse Euroviisujen karsinnoista tai Idolsista. Se on äänestysikäisillä jotenkin sisäänrakennettu ajattelutapa.

Äänestä
  • yritti myös olla liian monipuolinen väärässä kisassa ja kompastui omaan näppäryyteensä.

    Äänestä

  • Kristian M kirjoitti:

    yritti myös olla liian monipuolinen väärässä kisassa ja kompastui omaan näppäryyteensä.

    Eri asia ostaako sitä levyä juuri kukaan.

    Äänestä

  • Kristian M kirjoitti:

    yritti myös olla liian monipuolinen väärässä kisassa ja kompastui omaan näppäryyteensä.

    Niiin....siinä varmasti kävi...liian hyvä/pätevä!

    Mut PARAS !!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai ei oo reilua! kirjoitti:

Ari tai Anna pois ja Kristian takasin. Ei ole varaa menettää parasta kilpailijaa, johan sen nyt kaikki tietää. Vai oliko Kristian niin ylivoimainen, että oli pakko pudottaa! Tais olla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu