Olen seurustellut poikaystäväni kanssa melkein kaksi vuotta. Silloin kun kaikki on hyvin ja kunnossa, olen todella onnellinen hänen kanssaan.
Mutta silloin kun riitelemme, tilanne on täysin päinvastoin ja minusta tuntuu, että kaikki se hyvä mitä meillä on, menettää täysin merkityksensä.
Minulle tulee riidellessä sellainen olo, että olen syyllinen ongelmiimme ja aiheutan kaikki riidat. Minusta tuntuu, että poikaystäväni alistaa minut nurkkaan, eikä minulla loppujen lopuksi ole enää mitään sanottavaa, kun hän on jo valmiiksi syyttänyt minua kaikesta.
Ehkä emme vain osaa riidellä järkevästi, sillä minusta tuntuu, että poikaystäväni kuvittelee aina olevansa oikeassa. Hän ei tietenkään halua muuttaa minua mitenkään, koska hän välittää minusta sellaisena kuin olen. Silti minulle tulee sellainen olo, että minä olen se, jonka täytyy keksiä ratkaisut, pyytää anteeksi ja jollain tavalla muuttua, jotta asiat olisivat paremmin.
Tietysti vikaa on myös minussa, mutta pystyn myöntämään virheeni silloin, kun olen tehnyt jotain väärin. Esimerkiksi riitojen alkaessa huomaan hyökkääväni häntä vastaan, enkä aina osaa hillitä sanomisiani. Tuntuu vain, että kun mitta tulee tarpeeksi täyteen, niin on pakko huutaa, että saan mielipiteeni sanottua. Tiedän myös sen, että suutun/hermostun välillä turhistakin asioista, mutta ei vika pelkästään minussa ole. En myöskään syytä vain poikaystävääni riitelemisestä, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan riitelyä, joka ei johda mihinkään.
Välillä tuntuu, ettei anteeksi pyytämisellä ole merkitystä, vaikka tarkoittaisinkin sitä todella. Joskus riidat jäävät kokonaan sopimatta, enkä haluaisi sen jälkeen olla koko aikaa kyselemässä, että vaivaako miestäni vielä joku vanha riita.
Jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa, niin toivoisin, että osaatte neuvoa tai kertoa, missä mahdollisesti teemme väärin. :)
Mutta silloin kun riitelemme, tilanne on täysin päinvastoin ja minusta tuntuu, että kaikki se hyvä mitä meillä on, menettää täysin merkityksensä.
Minulle tulee riidellessä sellainen olo, että olen syyllinen ongelmiimme ja aiheutan kaikki riidat. Minusta tuntuu, että poikaystäväni alistaa minut nurkkaan, eikä minulla loppujen lopuksi ole enää mitään sanottavaa, kun hän on jo valmiiksi syyttänyt minua kaikesta.
Ehkä emme vain osaa riidellä järkevästi, sillä minusta tuntuu, että poikaystäväni kuvittelee aina olevansa oikeassa. Hän ei tietenkään halua muuttaa minua mitenkään, koska hän välittää minusta sellaisena kuin olen. Silti minulle tulee sellainen olo, että minä olen se, jonka täytyy keksiä ratkaisut, pyytää anteeksi ja jollain tavalla muuttua, jotta asiat olisivat paremmin.
Tietysti vikaa on myös minussa, mutta pystyn myöntämään virheeni silloin, kun olen tehnyt jotain väärin. Esimerkiksi riitojen alkaessa huomaan hyökkääväni häntä vastaan, enkä aina osaa hillitä sanomisiani. Tuntuu vain, että kun mitta tulee tarpeeksi täyteen, niin on pakko huutaa, että saan mielipiteeni sanottua. Tiedän myös sen, että suutun/hermostun välillä turhistakin asioista, mutta ei vika pelkästään minussa ole. En myöskään syytä vain poikaystävääni riitelemisestä, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan riitelyä, joka ei johda mihinkään.
Välillä tuntuu, ettei anteeksi pyytämisellä ole merkitystä, vaikka tarkoittaisinkin sitä todella. Joskus riidat jäävät kokonaan sopimatta, enkä haluaisi sen jälkeen olla koko aikaa kyselemässä, että vaivaako miestäni vielä joku vanha riita.
Jos joku on ollut samanlaisessa tilanteessa, niin toivoisin, että osaatte neuvoa tai kertoa, missä mahdollisesti teemme väärin. :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
kanssa.Käyppä narsisitien tukisivuilla jos sieltä löytyisi jotain asiaa.Kuullostaa niin tutulta....
Juuri samaan asiaan minäkin haluaisin vastauksen! Eli miten oppia riitelemään "rakentavasti", kun tällä hetkellä se on kaikkea muuta paitsi rakentavaa! Toivottavasti joku osaa kertoa jotakin muutakin kuin että narsisti sitä ja narsisti tätä. Ja vaikka kyseessä olisikin narsisti, niin käsittääkseni sinäkään et ole halukas samantien eroamaan, kuten en minäkään, eli hyvät neuvot ovat nyt kyllä tarpeen!
Onneksi on olemassa muitakin samassa tilanteessa olevia, se lohduttaa jo paljon.
En minäkään halua miehestäni erota, mutta ei tällainen riiteleminenkään mukavaa ole.
Joku ratkaisu olisi hyvä löytää, koska jos riitelemisessä on kyse siitä, että kummankin ajatukset pitäisi saada esille rakentavasti ja kuuntelemalla toista, niin meillä se ei ainakaan onnistu, kun tuntuu siltä, että mitä enemmän yrittää sanoa, sitä enemmän aiheuttaa väärinkäsityksiä.
Kuulostaa NIIN tutulta.. Meill on iha samanlaista.. Et vika on aina mussa ja hän on aina oikeessa! Ja itte yritän miettii ratkasuu tähän asiaan- Hänen kanssa olen puhunut tästä mut hän ei pidä tämmöstä asiaa edes ongelmana.. Tai sanoo et itte kehittelen tämmöset ongelmat.. :((
Tänään tosiaan poikaystävän kanssa erosimme, vaikka olinkin jo pitkän aikaa osannut sitä odottaa.
Eroomme vaikutti moni muukin asia, kuin pelkkä riiteleminen. Riitely kyllä oli suuri osa, sillä vaikka yritinkin miehelleni sanoa, että olen kyllästynyt taistelemaan samoista asioista, enkä jaksa olla se, joka kaikkea todistelee, sillä ei vain tuntunut olevan merkitystä, eikä asioihin tullut muutosta. Sanoin myös, että riitelemme mielestäni liikaa. Hän ei ollut asiasta samaa mieltä, kierteli ja kaarteli: "Eihän me niin usein tapella, ei me samoista asioista aina." Tässäkin taisi tulla esiin se, että joissain asioissa olemme täysin kykenemättömiä ymmärtämään toisiamme.
Sanoin hänelle, etten enää tiedä kumpi on järkevämpää, erota vai yrittää vielä jatkaa. Kuitenkin olemme niin monet kerrat ennenkin yrittäneet, vaikka riitoja samoista asioista oli mielestäni liikaakin. Siinä vaiheessa hän sanoi, että asiat on helppo korjata! Yritimme kumpikin saada suhteen toimimaan, mutta mielestäni jossain vaiheessa on vain parempi lopettaa kiusaamasta itseään.
Minä kuitenkin halusin aikaa miettiä asioita rauhassa, enkä vaadi häntä minun päätöstäni odottamaan.
Haikea ja surullinen olo on, kun kuitenkin välitän hänestä niin paljon, enkä sen takia tahtonut erota, että tunteet poikaystävää kohtaan olisivat muuttuneet.
Meilläkin riitely on todella voimia vievää...ja usein aiheena on niinkin turhanpäiväinen asia kuin puhuminen...
eli miestäni suututtaa kun en osaa kertoa työpäivän jälkeen mitä minulle kuuluu...Työpaikkani on sellainen ettei siitä nyt ihmeempiä osaa kertoa ja se vähäkin on sellaista mikä häntä ei tosiaankaan kiinnostaisi. Mutta kun hänen päivänsä on paljon vauhdikkaampi niin helppohan siitä on puhua...minulle tämä ei ole ongelma mutta nykyään kiehahtaa heti kun hän sanoo "Ei ole taaskaan mitään puhuttavaa, VAI?" Ja tämän jälkeen ei ainakaan huvita puhua mitään...tulee olo että hän sanoo minnoin puhutaan ja milloin ei...koska auta armias jos alkaisin tilittää jotain kesken Conan O`Brianin, American chopperin, urheiluohjelman tms.
Tämän jälkeen sitten minä mökötän ja hän mököttää...ennen olin sitä mieltä ettei vihaisena saa mennä nukkumaan mutta tässä suhteessa on pakko ollut alkaa joustamaan, toisinaan itken itseni uneen näiden tyhjänpäiväisten mökötysten takia...
mutta voi sellaisenkin kanssa asua, kun ei ala menemään mukaan sen "vääntöihin"
Meissä kaikissa on joitakin narsistisia piitteitä ja monilla enemmän kuin toisilla. Jotkut ovat kokonaan narsisteja ja heidän kanssaan en usko että voi "elää onnellisena
elämänsä loppuun asti"
Sinun kannattaisi opetella riitelytekniikkaa aikuisemmaksi. Eli pyri pysymään aikuisella tasolla ja pyri riitelemään, kuin riitelisit esim. työtoverisi kanssa. Huuto ei silloin kohoa niin suuriin desibeleihin.
Jos sinusta tuntuu että kaverisi linttaa sinut, eikä anna suunvuoroa, tai ei tunnu kuuntelevan, niin lopeta ja poistu jäähylle. Ilmoita että tätä on nyt turha jatkaa, koska sinusta tuntuu että sinun mielipidettä ei edes kuunnella, ja sitten poistut. Parvekkeelle, ulos, kauppaan, mihin vaan siksi aikaa että tasoitut. Kun menet takaisin, jatkat rauhallisesti siitä, mitä tarkoitit saada sanottua.
Narsistinen ihminen haluaa alistaa toiset valtaansa ja siihenhän ei tarvitse suostua. Kun vain vakaasti ja rauhallisesti pitää mielipiteensä, eikä suostu vääriin syytöksiin, kulkee omia polkujaan ja pitää oman päänsä omissa asioissaan, niin silloin narsistille ei jää tilaa nujertaa häntä ja silloin yleensä narsisti ei kestä vaan poistuu itse, tietenkin hirvittävän syytösryöpyn kanssa, siitä suhteesta.
Ihmisen vaan on niin vaikea aluksi uskoa, että joku on niin "paha" valmiiksi. Yleensähän ihmisellä on käsitys, että jokainen on sisimmässään hyvä ja kiltti. Narsisti EI ole hyvä eikä kiltti.
Älä ystävä hyvä jää syytettäväksi siihen suhteeseen. Jos poikaystäväsi ei tunne tarvetta pitää sinun sanomiasi asioita yhtä tärkeinä, kuin omiaan, niin anna hänen olla omien parhaiden ajatustensa kanssa sitten itsekseen. Sinulle on parempaakin elämää tiedossa.
Riitelytekniikkaakin voi opetella, vaikka näytelmäryhmissä, tai kursseilla. Kannattaa kokeilla, jos sinusta tuntuu, että olet huono riitelijä. (alistut, tai käyt liian kuumana)
T: narsistin kanssa töissä oleva..