mä en selviä

Kuinkas kauan on erosta ja ootko kokeillu uusia suhteita? Mulla samanlaiset fiilikset, erosta 5 kk, pari kertaa ollu uus suhde senjälkeen, mut eihän niistä tuu mitään kun ensirakkaus pyörii vaan ajatuksissa :(.

Minun ja ensirakkauteni erosta on 11kk, mutta yhä vaan hän on mielessäni.Paria juttua olen minkäin kokeillut sen jälkeen mutta ei niistä mitään tule.Ajattelen että ainoastaan ex on paras minulle, ja sitä minä en saa.On tämä niin väärin.Hän jätti minut, nyt hän seurustelee uuden kanssa, ja minä olen niin vihainen, ja mustasukkainen edelleen..Mitä tässä voi siis tehdä?

Eikös se niin mee, ettei ensirakkautta voi koskaan unohtaa? Unelmatilanne varmaan olisi, jos saisi elämänsä sen suuren ensirakkauden kanssa viettää, se kun tuntuu monelle (vanhemmallekin ihmiselle) olevan se isoin rakkaus jota aina kaiholla muistellaan. Harvalla meistä vaan niin hyvä tuuri käy, ei minullakaan käynyt...nyyh. Silti häntä muistelen...

Mulla oli ihan samanlainen ongelma tos viime vuoden puolella, ku sulla nyt. Ensi rakkaus...no joo...kaipaan mäkin sitä, tavallaan, mut enemmän tunnen jotain katkeruutta ja jonkinlaista "vihaa". Mulla kesti yli puoli vuotta ennen ku pääsin lopullisesti yli ensirakkaudestani. Ja vielä tieto siitä, että se oli oma vikani, että sen miehen menetin niin se ei yhtään auttanut asiaa. Eron jälkeen soittelin epätoivoisena vielä sille miehelle...rukoilin ja anelin, et se ottais mut takasin ja sanoin rakastavani sitä aina! Mies lupas miettii asiaa ja soittaa mulle kertoakseen mihin ratkasuun on päätynyt. Odotin ja odotin. Kului viikko, kului kaks...eikä puhelin soinu. Joka kerta ku kännykkä soi ajattelin et nyt se soittaa, mut sit koin pettymyksen....ei se ollutkaan hän. Olin tosi masentunu. Elämä potki päähän. Melkein lopetin koulun kesken sen takii etten pystyny ees keskittyy. Kaikki tunnit vaan ajattelin häntä.

Nyt erosta on kulunut reluisti yli puoli vuotta, mut ei kuitenkaan ihan vuotta. Oon jo täysin toipunu. Varmasti suurin syy toipumiseen oli, että tutustuin todella mukavaan mieheen. Aluksi minua ei tietenkään kiinnostanut lainkaan, koska olin niin kiintynyt ensirakkauteeni. Ajan myötä huomasinkin kuinka mukava tämä mies oli. Aika kului ja kului...lopuksi huomasin etten edes ajattele tätä entistä enää. Pidin uudesta miehestä valtavasti ja lopuksi huomasin todella rakastavani häntä! Nyt ollaan oltu jo jonkin aikaa yhdessä ja hyvin pyyhkii! En voisi enää kuvitellakaan olevani ensirakkauteni kanssa. Ainut mistä olen onnellinen niin siitä ettei hän ottanut minua enää takaisin vaikka kuinka pyysin. Muuten en olisi tavannut tätä ihanaa miestä. Suunnittelemme tulevaisuuttamme jo pitkälle eteenpäin ja olemme molemmat 110% sitoutuneet toisillemme.
Ainoa asia minkä haluisin vielä pois elämästäni olisi se, että nykyään tämä ensirakkauteni on alkanut soittaa minulle. Soittelee kännissä ja kyselee että onko minulla ikävä häntä jne...plaa plaa... Sanon vain suoraan, että ei voisi enää vähempää kiinnostaa ja se soittelu voisi nyt loppua! Kuitenkin hän vaan jatkaa soittelua. Varsinkin silloin jos hänellä on juuri tullut ero jonkun muijan kanssa niin hän soittaa minulle ja yrittää saada sääliä!

Noh...tämän minun tarinani tarkoitus oli vaan kertoa, että ensirakkaudesta ja mistä tahansa erosta voi päästä yli. Aika parantaa haavat ja niin julmaa kuin se onkin niin totta on myös se, että toinen mies toisen tilalle. Sekin auttaa...jos vaan rakastaa sitä toista!

Aurinkoisia kevätpäiviä teille kaikille. Kevät tuo mukanaan myös rakkautta ja ihania miehiä!

erosin lopullisesti exästä (ensirakkaus) noin 6kk sitten. se ei ollu rakastunu muhun, mut mä huomasin et mä tosiaan rakastin sitä vasta eron jälkeen. yritettiin olla kavereita mut huomasin, ettei se ole mahdollista mulle. sille se ei olis ollu mitenkään vaikeaa, mut mä tajusin et jos me ollaan kavereita ja nähdään, ni en ikinä pääse tästä yli.

on ihan sairaan ikävä sitä joka päivä vieläkin, mä haluun ottaa siihen yhteyttä mut tiedän et se on huono idea. se vaan satuttaa mua liikaa. päätin, etten haluu enää ikinä nähdä sitä. tai siis en pysty. sattuu niin jumalattomasti ku aattelen sitä ja sen uutta tyttöystävää. tekis mieli tekee sille lutkalle jotain pahaa, mut eihän se auttais yhtään...

ihmettelen vaan, et kuinka kauan tämmönen kestää? tuntuu, etten ikinä löydä uutta miestä jota voisin rakastaa. kaikki sanoo et kyllä mä löydän, mut mä en voi uskoo. en jaksa uskoo. en tiedä mitä tekis.

kertokaa muuten kuinka vanhoja te ensirakkautenne menettäneet olitte kun se tapahtui????

Nuo on varmasti inhottavia tapauksia. En vain itse tiedä, koska en ole ollut rakastunut. Oikeastaan, en edes usko siihen. Oon jo 20v mies ja olenhan minä seurustellut jo ehkä kuuden-seitsemän tytön kanssa. Melkein joka juttu on kariutunut juurikin tuohon rakkausjuttuun. Kyllähän sitä aina pikkasen ihastuu, mutta sitten kun se menee ohi, tulee karu ja kova maa vastaan. Ahdistus iskee. Nyttemmin on ollut jo vuoden ajan ihan hiljaista. Silloin tällöin baarissa näkee jonkun kivan tytön, jonka kanssa jutellaan ja ehkä pusut vaihdetaan. Ne nykyään jää aina tuohon (saatan kotiin, ja sanon hyvät yöt, kun en harrasta edes yhdenyönjuttuja). Ei halua mennä pidemmälle, kun tietää että satuttaa vain tyttöä, kun ei tunteita ole. Yksi tuttu sanoi hyvän kysymyksen, joka sopii meille: "Onko parempi rakastaa ja menettää, kuin olla kokematta sitäkään?". Hyvä kysymys. Molemmissa hyvät puolet!
Jaksat vain porskuttaa eteenpäin, niin kyllä se suru jää taakse. Pian huomaat auringon jo paistavan. Hyvää kevään jatkoa!
-Spike-

mä en ottanut, vaikka vuosia mieli teki. ja nyt on myöhäistä. hän on meinaan kuollut. itsemurha. ja luuli, ettei kukaan rakasta häntä. kun mä luuseri en koskaan kertonut, että rakastin häntä aina vaan. 10 vuotta tuhlasin suotta!

Ota hyvä ihminen yhteyttä kyseiseen henkilöön!Ehkä hänkin ajattelee samoin sinusta muttei uskalla tehdä sitä ensimmäistä liikettä koska pelkää tulevansa torjutuksi!...Näin ainakin minulla ensimmäistäni kohtaan.

Kuulostaa ihan terveeltä =)