olen ollut "laihdutuskuurilla" viime kesästä asti ja paino heittelehti sinne tänne. painoin 71 kg aloittaessani ja marraskuuhun mennessä painoin 67kg (nekin 4kiloa pudotin kovalla vaivalla ja kärsimyksellä). nyt paino on jämähtänyt tuohon 67 kiloon vaikka urheilen entistä enemmän kun kuntokin on kasvanut.
viime kesänä ja syksynä tein lähinnä puolen tunnin kävelylenkkejä 2-5 kertaa viikossa. nyt käyn lenkillä 4-6 kertaa viikossa, kävelen ja juoksen vuorotellen. lenkit ovat aina vähintään tunnin mittaisia, joskus kaksikin tuntia. ennen lenkille menoa poljen kuntopyörällä tai hypin hyppynarulla jotta saisin sykkeen nousemaan.
ruokailusta sen verran että syön pari palaa suklaata joka päivä jotta makeanhimo pysyisi kurissa. ennen en syönyt ollenkaan salaattía tai vihanneksia mutta sen aloin käyttää salaattikastikkeita (kohtuudella tietenkin :)) ja heti tuli enemmän makua. aamupalana syön 2 palaa ruisleipää juustolla ja banaanin, päivällä kanaa/kalaa ja salaattia, iltapäivällä esim. porkkana tai banaani, illalla kanaa ja riisiä.
tuntuu että olen vaan lihonnut vaikka yritän jo aika epätoivoisesti laihduttaa. jos kenelläkään on neuvoja/vinkkejä tai ihan mitä vaan mistä voisi olla hyötyä niin kertokaa toki :) itsellä alkaa olla keinot jo lopussa.
pituuteni on 175cm ja haluaisin laihduttaa 60 kiloon, eli n.7 kiloa pitäisi saada pois.

Vastaukset 4
Vanhimmat
on mun näkemys eli kulutat sen mitä syöt etkä pääse miinuskaloreille. Älä vähennä ruokailua, sillä vähemmällä ruoalla et pärjää ja elimistösi aineenvaihdunta saattaa hidastua ja laihtuminen pysähtyy sen vuoksi.
Tehokasta liikuntaa vaan enemmän. Kunnon juoksua.
Jos kunto ei anna periksi niin 5min juoksua 2min kävelyä 5 min juoksua ja 2 min kävelyä jne. Kyllä se siitä pikku hiljaa. Naruhyppely on tehokas keino, mutta sitäkin pitää tehdä kunnolla ja paljon.
Rasvankäytöstä et kerro muuten mitään. Liika rasvan karsiminen voi myös hidastuttaa laihdutusprojektiasi.
En tiedä ikääsi, mutta mun mielestä 20 ikävuoden jälkeen 60-kilon tavoite on aika turha. Naisen pitää näyttää naiselle, eikä kävelevälle luukasalle. Meillä on erilaiset rakenteet ja se tietysti määrittelee painoamme jonkin verran, mutta kohtuus laihuudessakin. Et ole millään lailla ylipainoinen, joten kuluttamalla enemmän liikunnassa voit siirtyä pois tuolta "kuuriltasi". Liian moni elää koko elämänsä jollain "kuurilla".
Hei! Tarkista että proteiinitarpeesi täyttyy! Voin antaa neuvoja jos haluat [email protected]
"pituuteni on 175cm ja haluaisin laihduttaa 60 kiloon, eli n.7 kiloa pitäisi saada pois."
Laita aluksi ruokavalio kuntoon. Syöt liian vähän ja liian yksipuolisesti. Tarvitset enemmän rasvaa ja proteiineja:
Rasvat 30% Proteiinit 30% Hiilihydraatit 40%
päivän energiansaannista. Kokoisesi 175/67 nainen tarvitsee päivässä ainakin 2000 kcal ja laihdutuksessakaan ei pidä mennä alle 1600 kcal.
Sitten se tärkein asia. Sen sijaan, että tekisit pelkästään lenkkeilyä 3-5 tuntia viikossa, siirrä 2 tuntia ajankäytöstä kuntosalille. Esimerkiksi:
- kuntosali 3x40 minuuttia viikossa
- lenkkeily 3x55 minuuttia viikossa
Lenkkeilyn kohdalla on parempi lisätä liikunnan tehoja kuin liikunnan määrää.
-LK
kiitos noista neuvoista, yritän saada tuota ruokapuolta parempaan kuntoon.
ja siitä kuntosalista, kun mulla ei ole sellaiseen mahdollisuutta koska asun pienellä paikkakunnalla. käyn kyllä jumpassa kerran viikossa ja teen joitain liikkeitä esim. erilaisia vatsalihaksia kotona.