Tämän päivän Turun sanomien mukaan Turussa autokauppiaat ovat huolissaan vaihtoautokaupan hyytymisestä. Uusien autojen kauppaan he ovat kuitenkin tyytyväisiä:
http://www.turunsanomat.fi/talous/?ts=1,3:1004:0:0,4:4:0:1:2007-03-24,104:4:447406,1:0:0:0:0:0:
"Turun Delta-Auton myyntipäällikkö Ari Aaltonen myöntää, että alkuvuoden osalta on jääty hieman tavoitteista. Uusien autojen kauppa on käynyt vilkkaammin kuin käytettyjen."
"Saman trendin on huomannut myös Turun Autohallin vaihtoautopäällikkö Jonas Haltsonen. Hänen mukaansa kasvua on ollut uusien autojen osalta viime vuoteen verrattuna noin 14-15 prosenttia, mutta vaihtokaupan osalta on laskua viisi prosenttia viimevuotisesta."
"Metro-Auton ketjujohtaja Kalle Kuusniemi arvioi, että uusien autojen osalta on nähtävissä noin kymmenen prosentin kasvu viime vuoteen verrattuna. "
Kuitenkin samassa lehdessä 6.2.2007: "Uusien autojen myynti romahti Varsinais-Suomessa. Uusien henkilöautojen rekisteröinnit vähenivät Varsinais-Suomessa tammikuussa peräti 13,5 prosenttia viime vuoden tammikuuhun verrattuna. Koko maassa pudotus oli 8,4 prosenttia."
http://turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-02-06,104:1:436880,1:0:0:0:0:0:
Ja helmikuussahan meni vielä huonommin.
Onko autokauppiaiden taloushallinto mallia lyijykynä, tupakkaskin kansi ja tukkimiehen kirjanpito vai meneekö Varsinais-Suomen muilla autokaupoilla sitten _todella_ huonosti?

Vastaukset 1
Vanhimmat
että kuinka kauppa käy?
SE käy nimittäin aina hyvin --- aina on oikea aika ostaa ja myydä heidän mielestään.
Autokauppiaat hallitsevat tilastot ( = tilasto on emävale).