moniko?

kuinka moni on palannut yhteen eron jälkeen? eli jos eron syynä on ollut ihastuminen toiseen ihmiseen? onko mahdollista että suhde toimii tällaisen jälkeen?
2316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo, palasin eron jälkeen yhteen. Kaikki oli hyvin pari kuukautta. Minä en voinut unohtaa sitä, että mies oli pettänyt minua. Minut tosin pakotettiin olemaan asiasta hiljaa. Vaikenin, mutta epäilys oli aina mukana. Ja sitten se helvetti alkoikin. Mies alkoi taas juoda ja alkoi vahtia kännyään. Ja lopulta puoli vuotta sitä kestettyäni, mies lähtikin taas sen saman naisen mukaan, joka oli muuten sen ex ja jonka kanssa se oli pettänyt minua. Exnsä luonakaan ei enää viihtynyt, vaan hommasi uuden naisen. Tämän jälkeen vielä olis tullut takaisin, mutta en ottanut. Tunteita oli vielä, mutta pakotin itseni lujaksi. Vielä puoli vuotta tämän eromme jälkeen mies soitteli, ja muka olisi tullut takaisinkin, jos olisin maksanut 800 euroa sille!! No, en tietenkään maksanut. Noin vuosi tämän jälkeen, tajusin, miksi ex oli minuun yhteydessä. Se oli tuomittu jälleen kerran siitä, että oli ylivelkaantunut. En tiedä kenelle tuo saatava oli, mutta minä en ainakaan lähtenyt maksumieheksi.

Äänestä

eikö oikeesti oo muita kenellä ois kokemuksia asiasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


639 kirjoitti:

kuinka moni on palannut yhteen eron jälkeen? eli jos eron syynä on ollut ihastuminen toiseen ihmiseen? onko mahdollista että suhde toimii tällaisen jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu