Olen aika umpikujassa. En osaa ratkaista tällaista ihmissuhdekiemuraa, joka nyt tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä.
En tällaisille palstoille yleensä kirjoita, mutta minulla ei ole ketään, jolle voisin asiaa kertoakaan. Tai olisi, mutta ehkä en halua sitten muiden tuttujen päälle kaataa.
Olen siis 36v mies, luonteeltani rauhallinen ja sosiaalinen. Olen naimisissa minua 8 vuotta nuoremman tytön kanssa. Olemme olleet naimisissa 4 vuotta.
Olemme melko erilaisia luonteiltamme; vaimo erittäin tarkka monista asioista, jopa sairaalloisen tarkka.
Meille on tullut viime aikoina riitoja, jotka ovat alkaneet pienistä asioista. Yleensä ne päättyvät niin, että minä olen syypää AINA riidan aloitukseen; esim. olimme vanhempieni luona liian pitkään, vaimo olisi halunnut kotiin katsomaan omaa suosikkisarjaansa. Tulos: riita, jossa kaikki oli minun syytä, että kynsiä ei ehditty hoitaa matkaa varten, jne. Olin kuulemma "huijannut" hänet kylään, vaikka kerroin asiasta edellispäivänä. No, ehkä väärinymmärrys, mutta mitä sitten vaikka olisikin ollut. Riidan keskellä tavaroitani viskeltiin ympäri asuntoa, esim. lompakostani kaikki rahat viskeltiin ympäriinsä. Kaiken riitelyn keskellä vilahteli minusta mainitut nimet: "paskiainen", "runkkari", "kusipää". Lisäksi aiemmasta riidastamme käteeni jäänyt kynsimishaava aukesi, kun vaimo päätti yrittää taas kynsillä puristaa kättäni.
Olen ollut seurustellut parissa kolmessa vakavassa suhteessa elämäni aikana, mutta tällaista suhdetta tai siihen liittyvää kohtelua puolison taholta en ole koskaan kokenut.
Niin kuin sanoin, minulla on pitkä pinna ja olen melko kiltti. En ole kuitenkaan mikään tossun alle jäävä mies...vaimoni on melko määräilevä tietyissä asioissa, toisissa asioissa hän haluaa minun määräävän.
Olen ollut jo jonkin aikaa todella masentunut tilanteesta. Yritän riitojen aikana lopettaa riitaa...mutta se on mahdotonta. Vaimosta tulee välillä täysin raivohullu....no, ehkä vähän liioittelen.
Tuntuu niin pahalta, koska tavallaan rakastan häntä, koska se toinen puoli on niin kiva. Mutta tämä toinen.....
En tunne nykyään itseäni mukavaksi suhteessa, jossa saan pelätä, että milloin se taas räjähtää, jos teen jotain "väärin". Masentaa koko asia. Nyt olen alkanut miettiä, että ehkä pitäisi ottaa avioero. Vaikka olen niitä ihmisiä, jotka eivät halua helpolla antaa periksi suhteessa....Tässä tapauksessa se voi olla ainoa vaihtoehto.
Haluan kumppanin, jolla on empatiakyky. Tuntuu, että nykyiseltä puuttuu se kokonaan.
Olen täysin neuvoton tilanteessa.
En tällaisille palstoille yleensä kirjoita, mutta minulla ei ole ketään, jolle voisin asiaa kertoakaan. Tai olisi, mutta ehkä en halua sitten muiden tuttujen päälle kaataa.
Olen siis 36v mies, luonteeltani rauhallinen ja sosiaalinen. Olen naimisissa minua 8 vuotta nuoremman tytön kanssa. Olemme olleet naimisissa 4 vuotta.
Olemme melko erilaisia luonteiltamme; vaimo erittäin tarkka monista asioista, jopa sairaalloisen tarkka.
Meille on tullut viime aikoina riitoja, jotka ovat alkaneet pienistä asioista. Yleensä ne päättyvät niin, että minä olen syypää AINA riidan aloitukseen; esim. olimme vanhempieni luona liian pitkään, vaimo olisi halunnut kotiin katsomaan omaa suosikkisarjaansa. Tulos: riita, jossa kaikki oli minun syytä, että kynsiä ei ehditty hoitaa matkaa varten, jne. Olin kuulemma "huijannut" hänet kylään, vaikka kerroin asiasta edellispäivänä. No, ehkä väärinymmärrys, mutta mitä sitten vaikka olisikin ollut. Riidan keskellä tavaroitani viskeltiin ympäri asuntoa, esim. lompakostani kaikki rahat viskeltiin ympäriinsä. Kaiken riitelyn keskellä vilahteli minusta mainitut nimet: "paskiainen", "runkkari", "kusipää". Lisäksi aiemmasta riidastamme käteeni jäänyt kynsimishaava aukesi, kun vaimo päätti yrittää taas kynsillä puristaa kättäni.
Olen ollut seurustellut parissa kolmessa vakavassa suhteessa elämäni aikana, mutta tällaista suhdetta tai siihen liittyvää kohtelua puolison taholta en ole koskaan kokenut.
Niin kuin sanoin, minulla on pitkä pinna ja olen melko kiltti. En ole kuitenkaan mikään tossun alle jäävä mies...vaimoni on melko määräilevä tietyissä asioissa, toisissa asioissa hän haluaa minun määräävän.
Olen ollut jo jonkin aikaa todella masentunut tilanteesta. Yritän riitojen aikana lopettaa riitaa...mutta se on mahdotonta. Vaimosta tulee välillä täysin raivohullu....no, ehkä vähän liioittelen.
Tuntuu niin pahalta, koska tavallaan rakastan häntä, koska se toinen puoli on niin kiva. Mutta tämä toinen.....
En tunne nykyään itseäni mukavaksi suhteessa, jossa saan pelätä, että milloin se taas räjähtää, jos teen jotain "väärin". Masentaa koko asia. Nyt olen alkanut miettiä, että ehkä pitäisi ottaa avioero. Vaikka olen niitä ihmisiä, jotka eivät halua helpolla antaa periksi suhteessa....Tässä tapauksessa se voi olla ainoa vaihtoehto.
Haluan kumppanin, jolla on empatiakyky. Tuntuu, että nykyiseltä puuttuu se kokonaan.
Olen täysin neuvoton tilanteessa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko keskustellut asiasta vaimosi kanssa?
Oletteko istuneet alas ja jutelleet kunnolla ja kauan siitä mikä toisessa ärsyttää, antamalla molemmille omat puheenvuoronsa?
Älä mieti eroa ennen kuin se on aivan väistämätöntä. Tuon tilanteen pystynee korjaamaan.
kertomasi perusteella aika lapselliselta, itsekkäältä ja pinnalliselta. No, onhan teillä ikäeroa 8 vuotta.
Väkivaltaa sinun ei tule hyväksyä missään muodossa (kynsiminen, raapiminen). Puhumalla pärjää.
Onkohan vaimosi vaikea ilmaista itseään; esim. siellä vanhempiesi luona kyläillesä, hän olisi voinut sanoa ääneen (sinulle), että haluaa jo lähteä.
Vai sanoiko, mutta sinä et noteerannut?
Kyllä vaimosi todennäk. kypsyy iän myötä, mutta sinun tulee suhtautua hänen kiukutteluunsa kärsivällisesti, kun olet kerran niin nuoren vaimon ottanut.
On naisia, nuoriakin, joiden elämää TV-sarjat ja kynsienhoito ei rajoita. Ilmeisesti vaimossasi on sitten jotain muita, hyviä piirteitä.
Mihinkään suhteeseen ei kuulu väkivalta, riidat pitää pystyä hoitamaan puhumalla/huutamalla.
Tuossa asiassa olen niin mustavalkoinen íhminen että jos minuun kosketaan riidan aikana niin se suhde on siinä. Kynnys madaltuu koko ajan kun hyväksyt sen että vaimosi saa raapia ja heitellä sinua tavaroilla. Seuraavalla kerralla hän voi käydä suoraan päälle.
Jos haluat tuollaisessa suhteessa elää niin ota heti asia puheeksi vaimosi kanssa, jos hän sinua rakastaa niin luulisi että hän myös haluaa suhteen missä ei ole väkivaltaa. Voi tietysti olla että hän on niitä ihmisiä jotka ovat tottuneet hoitamaan riitatilanteet lyömällä jo pienestä pitäen.
sulla on liian nuori vaimo suoraan sanottuna se ei taida oikeen ymmärtää avioliiton päälle mitään.koita tosiaankin jutella sen kanssa ja jos ei auta,niin on todellakin parempi,kun otat ja lähet meneen.ei kenenkään tartte kestää tollasta se ei ole tervettä käytöstä toista nimitellä repiä ja kynsiä.
Olen itse nainen ja ollut joskus kuvaamasi naisen kaltainen ja se johtui vain minun omasta pahasta olostani. Suhteeni ovat yleensä kariutuneet sen raivopäisyyteni takia. Nyttemmin olen tajunnut hakeutua terapiaan ja saanutkin apua. Ajatusmaailmani on muuttunut ja kasvanut paljon. Ihailtavaa, että olet jaksanut vaimoasi noinkin pitkään ja ollut se rauhallisempi osapuoli. (minä sain aina turpiin lopulta itse)No, jokatapauksessa uskon että vaimosi tarvitsee jotain ulkopuolista apua. Pahaa oloa on helpointa purkaa ihmiseen, joka on siinä kaikista lähimpänä. Eli yleensä puoliso. Olisi mahtava tavata sinunlaisesi rauhaa rakastava mies, omat kokemukseni kun ovat olleet aika väkivaltaisia. Mutta onnea joka tapauksessa, teitpä minkä ratkaisun tahansa.
"koska tavallaan rakastat sitä..." Sitä joko rakastaa tai ei. Tässä tapauksessa tuntuu, että rakkautta siis ei ole, joten lähde läksimään. Tuohan vaimosi raapiminen yltää jo pahoinpitelyn rajat, jota ei kenenkään tarvi kestää. Taitaa vaimollasi olla kaksi persoonaa.Kysyppä häneltä, että mitä jos hankkisitte esim. tallentavan digiboxin, niin hänkin voi katella suosikkisarjansa sitten, kun ehtii. Ja kynnet ehtii viilata autossakin matkalla mummolaan. Teidän suhteenne taitaa olla ihan finaalissa. Joten pakkaa jo hyvä mies tavarasi ja hanki ikäistäsi seuraa.
Vaimosi saattaa olla onneton jonkin asian takia tai masentunut. Näissä raivotilanteissa taustalla saattaa olla tosiasiassa jotain muuta stressiä, joka sitten purkautuu sinuun. Jos nyt sanoisit haluavasi eroa, niin vaimosi varmasti kauhistuisi koko ajatusta, ei hän varmasti oikeasti ajattele sinun olevan "kusipää". Seuraavassa raivaritilanteessa sinä voit sanoa rauhallisesti että noin ei käyttäydytä ja mennä vaikka ulos vähäksi aikaa. Paras tietenkin olisi jos vaimo itse saisi lähdettyä vaikka lenkille purkamaan agressioitaan juoksuun. Puhu vaimosi kanssa!!!
Kiitos paljon hyvistä kommenteista ja vastauksista.
Nyt on ollut vähän aikaa "rauhallista". Vieläkin on mielessä vaan muutaman viikon takaiset tapahtumat.
Olen yrittänyt asiasta puhua jo pidemmän aikaa ja useamman kerran, mutta toisen mielestä keskustelut ovat turhia. Haluaisin keskustella asiat suoraan; mitä hän haluaa minulta ja minä häneltä. Olen kertonut, että minulla ei ole kristallipalloa, josta voin tutkia hänen ajatuksensa.
Ehkä olen vähän tyhmä, kun yritän vaan yritän. Tuntuu samalta kuin hakkaisi päätä puuhun välillä. En vain halua kovin helpolla ainakaan luovuttaa. Ehkä se on tyhmyyttä tai sitten ei, en tiedä.
Tässä olisi pakko kuitenkin piakkoin saada keskusteltua asioita, koska olen huomannut, että minua on tietyt selvittämättömät asiat jääneet vaivaamaan. Enkä jaksa minuun kohdistuvaa jatkuvaa arvostelua, miksi olen huono mies, miksi en tee sitä tai tätä sillä tavalla. En osaa tehdä ruokaa ja olen huono mies. Olen hänelle sanonut, että en voi muuttua täysin toiseksi....ja luulisi hänen jo nähneen parin ekan vuoden aikana, että tällainen minä olen!
Teen vaativaa työtä, joka on välillä stressaavaakin. Siitä tulee myös hyvä palkka. Olemme täysin eri aloilla molemmat. Hän toivoisi minun olevan täydellinen kokki. Hänen aikanaan olen kuitenkin opetellut tekemään monia uusia ruokia, mutta palaute on ollut nihkeää.
Tällaisia pieniä arjen juttuja....
Luen mielelläni lisää kommentteja ja vastauksia. Ja ISO kiitos kaikille kommentoineille ja vastanneille.