Aamunkoitto

kolme-enkeliä

Jeesuksen todistus

Ellen Harmon oli ruumiilliselta kunnoltaan hyvin heikko. Hän häilyi elämän ja kuoleman rajamailla koska isompi koulutyttö oli heittänyt häntä kasvoihin kivellä. Kuitenkin hän jaksoi mennä kuulemaan Millerin julistusta Jeesuksen pikaisesta paluusta Portlandissa 1840 ja toisen kerran 1842. Sanoma teki häneen syvän vaikutuksen. Kun aika meni ohi, eikä Jeesus saapunut, pettymys oli karvas. Kun he olivat yhdessä rukoilemassa valoa Jeesuksen tulon viipymiseen, tapahtui jotakin mikä vaikutti positiivisesti koko kristilliseen maailmaan. Jumalan enkeli ilmestyi hänelle ja näytti kuinka adventtiherätyksessä julistetut profetiat olivat luotettavia, mutta niitä oli tulkittu väärin. Jeesus itse johtaisi heitä turvallisesti eteenpäin. Vain ne jotka kieltäisivät liikkeen olevan Jumalasta, putoaisivat takaisin pimeyteen.

Hänen terveytensä oli edelleen heikko eivätkä lääkärit olleet luvanneet hänelle paljonkaan elinaikaa. Niinpä Ellen rukoili että tämä taakka otettaisiin häneltä pois. Mutta hän ei saanut mitään muutosta velvollisuuteensa. Hänen korvissaan soi sanat: ”Mene kertomaan muille, mitä minä olen sinulle ilmoittanut.”

Ellen White ei näkytilojensa aikana hengittänyt, mutta hänen valtimonsa sykki. Kukaan ei pystynyt liikuttamaan hänen kätensä asentoa. Hänen päänsä oli pystyssä, ja hän katsoi ylöspäin miellyttävällä tavalla. Hän palasi näkytilasta aina virkistyneenä, elinvoimiltaan uudistuneena ja usein fyysisesti parantuneena. Niin tämä 17-vuotiaana lähes invalidisoitunut neitokainen eli terveen elämän Jeesuksen sanansaattajana lähes 90-vuotiaaksi tehden elämäntyön, joka hakee vertaistaan historiassa.

Mistä hän sai tietonsa?

Mistä Ellen White sai tietonsa? Miten on mahdollista, että hän saattoi kirjoittaa maan ja ilmakehän saastumisesta, eläinrasvojen ja sokerin liiallisen käytön vaaroista, tupakanpolton hitaasta mutta terveydelle turmiollisesta vaikutuksesta tai alkoholin ja lääkeaineiden väärinkäytön aiheuttamista vaaratekijöistä vielä syntymättömän lapsen kehitykselle paljon ennen kuin tieteellinen tutkimus oli päätynyt näissä kohdin samoihin tuloksiin? Hän itse vastaa: ”kesäkuun 6. päivänä 1863 suuri terveysuudistusasia avautui eteeni näyssä.”

Hän korosti aina Raamattua, kuinka sillä on koeteltava kaikki, myös henget. ”Pysykää laissa ja todistuksessa! Elleivät he näin tee, ei heillä aamunkoittoa ole,” Jes.8:20.

Jeesuksen todistus johtaa uskollisuuteen Raamatulle eli juuri sille totuudelle, jonka Jeesus itse on ilmoittanut.

1

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hän korosti aina Raamattua, kuinka sillä on koeteltava kaikki, myös henget. ”Pysykää laissa ja todistuksessa! Elleivät he näin tee, ei heillä aamunkoittoa ole,” Jes.8:20
      ------------------------------------------------
      VANHURWSKAUDEN AAMUNKOITTO

      Totta tuokin. AAMUNKOITOSTA puheenollen - elämme uuden liiton suojassa tänään. Ja kuka onkaan se aamunkoin antaja? Kointähti tietenkin. Ja ellei Hän ole sydämessämme, ei siinä auta - ei henget, ei lait, ei hurskaus, ei itku tai nauru, ei mikään todistus.

      2.Pietarin kirje:

      1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja KOINTÄHTI koittaa teidän sydämissänne.

      Ilmestyskirja:

      22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas KOINTÄHTI."
      (Uusi käännös: aamutähti)
      -----------------------------------------

      KOLME ENKELIÄ

      Kolme enkeliä opettaa uskonvanhurskautta - luottamista Jumalan kaikkivoipaisuuteen. Ei lakia, ei näyttöä muutakaan; vain lupaus.

      1.Mooseksen kirja:
      15:5 Ja hän vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea." Ja hän sanoi hänelle: "Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä."

      15:6 Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.

      LÄHES EPÄTOIVOISTA ODOTTELUA

      Aabraham sitä odotellessaan auttoi Jumalaa - syntyi Ismael. Jumala ei silti perunut lupaustaan, eikä uskonvanhurskaaksi toteamistaan.

      1.Mooseksen kirja:
      18:10 Ja hän sanoi: "Minä palaan luoksesi tulevana vuonna tähän aikaan, ja katso, vaimollasi Saaralla on silloin oleva poika." Mutta Saara kuunteli majan ovella hänen takanansa.

      1.Mooseksen kirja:
      21:2 Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Aabrahamille pojan hänen vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka Jumala oli hänelle sanonut.

      _AnttiVKantola_

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      252
      2328
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1704
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      50
      1379
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      51
      1057
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      846
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      810
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      788
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      786
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe