Minäkin olen ollut joskus tilanteessa että meillä oli aikomusta erota mieheni kanssa ja tuntui siltä että kaikki syyt kaadettiin minun niskaan ja ukko soitteli ympäri kylää kertoen kaikki mitä akka oli muka tehnyt eikä löytänyt itsestään mitään vikaa ja mies itse oli se todellinen syy miksi meillä meinasi ero tulla...vaan nyt ollaan saatu sovittua kaikki asiat niin että avioliittomme jatkuu edelleen ja mies myöntää nyt että kyllä hänessäkin on omat vikansa.
AVIOERO
AKKA
1704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Asiathan eivät kuulu ulkopuolisille. Ja niin miehesikin eroa miettiessään ymmärsi, että yksielon ihanuus ei välttämättä ole sitä millaiseksi hän sen kuvitteli. Ja vielä sekin, että nyt kaikki ymmärtää, että ei vika ollutkaan yksin sinussa... siis ainahan asioilla on kaksi puolta. Avioliitto on kahden ihmisen aikaansaannos.