Läski on

joka ei lähde pois. Se on ja pysyy vaikka kuinka laihduttaisi.
2364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mihin perustat väitteesi?

Äänestä

Kun aloittaa laihdutuksen, täytyy todellakin pysyä päätöksessään. Itse söin aikaisemmin muutaman suklaapatukan päivässä ym. herkkuja. Lukemat vaa´assa lähenivät uhkaavasti jo 100kg:a. Sitten päätin, että nyt alkaa riittämään. Jätin kaiken makean pois, välttelin lihottavia tuotteita, lisäsin rutkasti vihannesten määrää ja tarkkailin syömisiäni. Liikuntaa en juurikaan harrastanut, hyvin satunnaisesti saatoin käydä lenkillä. Pelkästään ruokavalion muuttamisella tiputin vuodessa 30kg, nyt on vielä pinnistettävä muutama kilo (sen teen vaihteeksi Nutriletilla) ja olen tavoitteessani. Juhlissa söin kyllä herkkuja mutta sen jälkeen palasin "ruotuun". Alussa merkitsin ylös, paljonko kaloreita tulee päivässä. Nyt kun saan toivottavasti pian tavoitepainoni kohdilleen, aion edelleen tarkkailla syömisiäni. Toki suon itselleni silloin tällöin herkkujakin, mutta kohtuudella.

Kyllä laihdutuksessa onnistuu jos on selkärankaa. Alku on aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


läskiä kirjoitti:

joka ei lähde pois. Se on ja pysyy vaikka kuinka laihduttaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu