Kyllä nyt ottaa aivoon ja syystä. Maksoin 155 euroa lennoista, matkustin toiselle puolelle Suomea ystävän luokse kylään ja sain olla käytännössä yksin koko viikonlopun. Ystävä ja tämän kämppäkaveri olivat kuin eivät olisi minua huomanneetkaan. Kentälle tulivat vastaan, mutta eivät viitsineet autosta nousta ja sain soitella että missä olette. Kotona he kyhnäsivät poikaystäviensä kainaloissa ja puhuivat asioista joista minä en tiennyt mitään. Kukaan ei vaivautunut selittämään, jotta olisin tajunnut ja voinut osallistua keskusteluun. Ystävälläni oli koko ajan netti auki ja hän meseili takoamatta jonkun kanssa. Lauantai-illalla lähdimme baariin ja ilta meinasi kaatua kämppäkaverin "ahdistavaan huonoon oloon liian täydessä ravintolassa". Jäimme kuitenkin ystäväni kanssa jatkamaan iltaa toisten lähdettyä kotiin. Tarkoitus oli tanssia ja pitää hauskaa, sillä emme olleet nähneet puoleen vuoteen. Ystävä törmäsi tämän tästä tuttuihin ja jäi suustaan kiinni pitkiksi ajoiksi eikä edes esitellyt minua. Minä seisoin vaan tyhmänä vieressä ja tunsin itseni niin täydellisen ulkopuoliseksi. Sunnuntaiksi oli tehty suunnitelmia, jotka peruuntuivat ystäväni ollessa "liian väsynyt" ja istuimme sisällä katsomassa telkkaria koko aurinkoisen päivän. Iltapäivällä ei ollut enää itku kaukana. Olin tullut kylään siinä uskossa, että nyt saan viettää aikaa kaipaamani ystävän seurassa, mutta sainkin olla yksin. Yöllä ystäväni saattoi minut lentokentälle, pysäköi vaan parkkipaikalle eikä lähtenyt saattamaan sisälle asti. Koneessa matkalla kotiin pääsi itku. Rahat ja aika meni täysin hukkaan. Päätin etten lähde kylään toista kertaa, vaikka sinne pyydettiinkin.
Ystäväni oli kämppäkaverinsa kanssa luonani puoli vuotta sitten. Silloin kerroin täkäläisille ystävilleni heidän tulostaan ja että olisin vain heitä varten muutaman päivän. Olinhan pyytänyt heidät kylään 600 kilometrin päästä. Oli ilmeisesti liikaa odotettu, että saisin samanlaisen kohtelun mennessäni heidän luokseen.
Ystäväni oli kämppäkaverinsa kanssa luonani puoli vuotta sitten. Silloin kerroin täkäläisille ystävilleni heidän tulostaan ja että olisin vain heitä varten muutaman päivän. Olinhan pyytänyt heidät kylään 600 kilometrin päästä. Oli ilmeisesti liikaa odotettu, että saisin samanlaisen kohtelun mennessäni heidän luokseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Todella ilkeää tuollainen, seuraavan kerran kun he pyytävät sinua sinne, voit sanoa, ettet viitsi tulla, koska viimeksi kohtelu oli mitä oli. Joskus ihmiset eivät vain ymmärrä toisiaan. Vaikea tuollaisessa tilanteessa on mitään mennä sanomaan. Mutta onhan sinulla kotiseudulla hyviä kavereita joiden kanssa voit viettää aikaa?
Aina on hyvä ajatella, että huonot kokemukset vain vahvistavat, koska sillä asenteella ei ainakaan mennä metsääm, kovin pahasti. Ja vaikka mentäisiinkin, niin se mikä ei tapa, se vahvistaa!
kylään tuommoiseen kyläpaikkaan, jossa vieras on yhdentekevä. Älä tuhlaa enää aikaasi ja rahaasi. Onhan sinulla lähempänäkin ystäviä seurustele heidän kanssaan ja ole ylipäätään sellaisten kanssa jotka ovat sammalla aaltopituudella kanssasi ja jotka arvostavat ystävyytä.
Joo, anna olla keskenään tuollaisten ihmisten.
Kyllä minultakin olisi päässyt itku tuollaisen kyläilyn jälkeen.
Olisit edes osoittanut mieltäsi asiasta. Jos sulla on sen sähköpostiosoite ja kännynumero, niin pistähän sille viestiä, että olet todella pettynyt sen käytökseen. Kirjoita, että sinne meni 155 euroa täysin hukkaan, sen takia kun kaverin piti käyttäytyä miten käyttäytyi. Lopuksi haistattelet sille pitkän paskan ja sanot, että suhun ei tartte enää ottaa yhteyttä. Tämä ns. ystävyys oli nyt tässä.
tosi mahtavaa että nykyään voi sanoa mielipiteensä!mulla on itsellänikin ollut tuollaisia tuttuja kavereina, mutta en ole uskaltanut sanoa mitään, olisipa pitänyt sillä ei tuollaiset tyypit muutu, monet mielipahat tuli vielä koettua ennekuin tajusin että olkoot.
Todella törkeää käytöstä!! En voi muuta sanoa! Pistää ihan oikeast vihaksi tuollainen. Ala-arvoinen olo tulee jo vähemmästäkin!!