Armon meri se on

frihet

Veri Jeesuksen on.
Noinhan laulun tekijä runoilee, kuten Somerjokikin lauloi "herätyksessään "laivat" ja "tähdet, tähdet".

Mikäs se väsyneen on istua kauniin ilman ja melkein tuulettoman ilman vallatessa mielen, samalla kun katselee potkureiden ryöppävän merenpintaa ja Eckerön viereltä myös Helsinkiin suuntaavan ja itse "räkälän", eli tanssilavan vierustalla kohdistavan katseensa "kotirantaan".
Aamu-päivällä Tukholma ja Jeesus olkoon purtenamme ohjaamassa, näin kauniina ilta-auringon saattelemana.

Eli sinne jäi taas Viron kansa joka voi jo paljon paremmin kuin itsenäisyyden alku-aikoina, vaikka puutteita on vieläkin aivan liikaa.

Ktulapsetkin on Tallinnasta "karkoitettu" ja EU ei näe hevillä heitäkään.

Synti tosin ei salassa poistu, vaan siihen löytyy apu Golgatan verestä.
Nimi Jeesus on ainut avain taivaaseen, joten siunatut illan alut teille ja taivas-laulut soikoon sydämmissä.

Voi vain toivoa, ettei aivan liian monet särkynein unelmin huomenna herää.
Täytynee vaimolle pirauttaa, kun Jukallekin tuli soitettua, joten pitäkäähän hyvää huolta toisistanne.

20

652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Amos7

      Minkälaiset yhteydet sinulla siellä merellä on kun kommentoit palstaa tai teet avauksia? Onko sullakin kannettava vai näitä uusia tulevaisuuden juttuja jotka toimii eritavalla?

      • frihet

        Sinua oikeestaan ajattelin, et voisit muutaman hukin heittää näitä kuormia, kun minua alkaa jo hiukan väsyttää, tää ainainen matkustaminen.

        Sit on tietysti hienoa nähdä, kuinka Jeesus tekee ihmisissä työtään ja toisaalta sekin aito ilo minkä lahjat saavat aikaan, edellisellä kerralla oli yli sata jotka jättäytyivät.

        Minua vain huolestuttaa, miten jatko heidän kohdallaan menee.

        Tää on sellanen virvoitus, hiljaisen pohjolan jälkeen, kun eräässä kokouksessa ei ollut kuinviisi kristittyä ja viitisen kymmentä uskosta osatonta ja loppu rukouksessa melkein kaikki oli rukouksen pyynnössä, eli altarilla.

        No nyt ollaan täällä laivalla kattelemassa näitä "siivosyntisiä", kun silmät kiiluen vierasta kyttäävät ja alkoholista siihen voimaa hakevat.

        Täytynee hähän masinaan laittaa hiukan hengellistä musiikkia, eli käyhän sekin herätyksestä, kun Rene laulaa, et "äidin rukous" ja "kuinka kaljalasin edessä kyynelin istutaan".

        Minä kuule unohdin sillo Suomen matkalla soitella, kun oli mukamas juttua nii paljo ja kuuntelin Jukan kiertoajelun opastusta.
        Se oli vaimon työnantajalle puhutteleva ajalu ja risteily, kun eka kertaa Suomessa kävi.

      • On keksitty .

        myös laivoille ja niissä on nettiyhteydet nykyisin. Yleisölle avoimia koneita on yleensä ylimmässä kerroksessa.

      • Amos7
        On keksitty . kirjoitti:

        myös laivoille ja niissä on nettiyhteydet nykyisin. Yleisölle avoimia koneita on yleensä ylimmässä kerroksessa.

        Onhan Ruotsin laivoilla ollut jo vuosia 15 min koneita baarissa, joita saa käyttää 2 ecun maksua vastaan. En tarkoittanutkaan noita koneita.
        Samalla periaatteella on Stadi täynnä toimivia koneita, joko maksusta tai ilman.

      • Amos7
        frihet kirjoitti:

        Sinua oikeestaan ajattelin, et voisit muutaman hukin heittää näitä kuormia, kun minua alkaa jo hiukan väsyttää, tää ainainen matkustaminen.

        Sit on tietysti hienoa nähdä, kuinka Jeesus tekee ihmisissä työtään ja toisaalta sekin aito ilo minkä lahjat saavat aikaan, edellisellä kerralla oli yli sata jotka jättäytyivät.

        Minua vain huolestuttaa, miten jatko heidän kohdallaan menee.

        Tää on sellanen virvoitus, hiljaisen pohjolan jälkeen, kun eräässä kokouksessa ei ollut kuinviisi kristittyä ja viitisen kymmentä uskosta osatonta ja loppu rukouksessa melkein kaikki oli rukouksen pyynnössä, eli altarilla.

        No nyt ollaan täällä laivalla kattelemassa näitä "siivosyntisiä", kun silmät kiiluen vierasta kyttäävät ja alkoholista siihen voimaa hakevat.

        Täytynee hähän masinaan laittaa hiukan hengellistä musiikkia, eli käyhän sekin herätyksestä, kun Rene laulaa, et "äidin rukous" ja "kuinka kaljalasin edessä kyynelin istutaan".

        Minä kuule unohdin sillo Suomen matkalla soitella, kun oli mukamas juttua nii paljo ja kuuntelin Jukan kiertoajelun opastusta.
        Se oli vaimon työnantajalle puhutteleva ajalu ja risteily, kun eka kertaa Suomessa kävi.

        palataan asiaan.

      • ...huomaamatta?

        Kuinka hallitseva tuo taipumus kytätä ja etsiä ympäristössään merkkejä synnillisestä käyttäytymisestä on? Millaista tyydytystä se tuo? Onko tällainen yleistä lahkolaisten parissa?

        "No nyt ollaan täällä laivalla kattelemassa näitä "siivosyntisiä", kun silmät kiiluen vierasta kyttäävät ja alkoholista siihen voimaa hakevat."

      • kärsis,
        Amos7 kirjoitti:

        palataan asiaan.

        vai vielä ilmatteeks raijaamaan tavaraa...

      • frihet
        ...huomaamatta? kirjoitti:

        Kuinka hallitseva tuo taipumus kytätä ja etsiä ympäristössään merkkejä synnillisestä käyttäytymisestä on? Millaista tyydytystä se tuo? Onko tällainen yleistä lahkolaisten parissa?

        "No nyt ollaan täällä laivalla kattelemassa näitä "siivosyntisiä", kun silmät kiiluen vierasta kyttäävät ja alkoholista siihen voimaa hakevat."

        Ja aamulla tulli-poliisit pari autoa edessäni toppasi, kun pojat oli "lyhyt-aikaisesta nautinnosta" vieläkin alkoholin vaikutuksen alaisena ratissa.

        Et sellasta se on viinan kánssa lotraaminen, kuinkahan moni jäi ratista tänäkin aamuna satamaan, en tiedä kun aivan alussa ulos ajelin.

        Eli kuten eilen kirjoitin, että viinan kumarassa naisia etsijöitä kiinnostaa huoruuden synti, kun ovat synnin ORJIA.

        Matka meni yllättävän hienosti, kun tarjosivat oman hytin ja sitä kautta oman rauhan.

        Siunausta sinunkin elämääsi, ehkä tässä muutama päivä lähimaisemissa ollaan ja sit suunnitellaan lisää.
        Nyt kuitenkin kesärenkaitten vaihtoon ja kiiruusti, kun toisen auton alla on vielä talvikset.

    • Ja muista, että emme ole enää teinipoikia vaan vanhat luut kaipaavat lepoakin. Tosin lupaus on vahva ja voimassa: "Teidän vanhuuteenne asti Minä olen sama. Hamaan harmaantumiseenne saakka Minä kannnan. Niin Minä olen tehnyt ja vastedeskin Minä nostan, kannan ja pelastan, sanoo Herra!"

      Tahdon siunata Sinua näillä minulle rakkaan laulun viimeisen säkeen sanoilla:

      "Hengen virta niin hiljaa aukeavi,
      veren voima jo huuhtoaa, puhdistavi.
      Ja kädet rakkahat, arpia kantavat
      ylivuotaen siunaavat!"

      • frihet

        Siirryn tästä "sätkä- ja kaljakerhosta" hyttiin kuntelemaan vaikka Maurin raamattu tunteja ja laitan ilta teet lämpiämään, kun eräs ihminen minulle antoi yrtiteetä ja minulla tuo keitin on aina mukana, et mitäs tässä itseensä savustaa, kun ei ole edes pakko syntiä tehdä, kuten oli aiemmin, kun oli synnin ORJA ja isäntä määräs tahdin.

        Kyl tämä on vain armoa, että Jeesuksen omana saa taivaltaa, vaikka hitaammin.

        Laulun tekijä runoilee myös, "jos en juosta jaksakkaan, kuljen hitaammin" eli hyvät illan jatkot ja siunatut yö unet Jeesuksessa Kristuksessa teille kaikille ja myös Ritarille.

    • uskovien veriset

      kekkerit: pääsiäinen. Silloin jokainen uskova saa kieriskellä veressä, juoda verta, kaataa sitä päällensä. Jeesuksen verrrinen uhrrri on jokaisen uskovan turrrvana.

      Taas kerran (olikohan jo 2007:s) uskovat takovat jessen ristille roikkumaan. Veri rrroiskuu ja visva juoksee, mutta muuten krrristikunta ei pelastu. Pelastukseen tarvitaan verrrta.

      Verrrta pakkiin, sanoi helluntaisaarnaaja, sovintoverrta.

      Veristä on usko. Totisesti veristä.

      • että Jeesuksen veri vuoti kerran ristillä syntiemme tähden. Voimme muistella Hänen elämäänsä, uhriaan ja ylösnousemustaan joka päivä, eikä vain pääsiäisenä, mutta Hän antoi yhden ainoa ja kertakaikkisen uhrin, joka avaa anteeksiantamuksen autuuden (iki-ilon) ja tekee meidät vanhurskaiksi, Jumalalle täysin otollisiksi, kun uskomme Jeesukseen Kristukseen.

        Ei ole syntisellä ihmisellä muuta turvaa pyhän Jumalan edessä, kuin Hänen Poikansa uhri puolestamme Golgatalla. Tämä sanoma ei kaikkia miellytä, mutta Jumalan sydämen se avasi langenneelle ihmiskunnalle palaamaan yhteyteensä; se ei ole enää vain paluuta Jumalan yhteyteen vaan ennen kaikkea paluuta Isän yhteyteen. "Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä!"

      • frihet

        Ilman tuota ristin miehen pyhää ja puhdasta verta et sinäkään taivas paikkaa saavuta, siis turvaa uskossa Jeesuksen Kristuksen kalliiseen vereen, joka uhrattiin sinunkin syntiesi vuoksi.

      • riittää mainiosti

        hautapaikka. Pidä sinä minun "taivaspaikkani".

        Tuo verellä mässäily vaan on iljettävää.

      • Kuin Eesaun esikoisuus
        riittää mainiosti kirjoitti:

        hautapaikka. Pidä sinä minun "taivaspaikkani".

        Tuo verellä mässäily vaan on iljettävää.

        Mutta Jumalan on pitkämielinen (katso sanakirjasta mitä se merkitsee) ja laupias. Eesau ei löytänyt tekojensa jälkeen sijaa enää mielenmuutokselle, mutta taivaspaikkasi on Jeesus sinulle ostanut eikä sitä muutamilla kiukkuisilla ja harkitsemattomilla sanoilla varmaankaan menetetä.

        Hautapaikkamme on maan povessa varma ilman Jeesuksen sovintotekoakin, sillä Jumala on määrännyt, että meidän on kuoltava. Siihen asiaan ei ole meillä sanavaltaa. Ja kuoleman jälkeen tulee tuomio eikä siinäkään kysytä mielipidettämme.

        Jeesus pelastaa kirouksesta ja kadotustuomiosta; toki uskovienkin on tuomiolle joutuminen ja täällä palstalla kirjoitelessamme pitäkäämme se myös mielessä.

        Hyvää tiistaipäivää kaikille toivotteleepi Jukka ja lähtee ontumaan kohti bussipysäkkiä määränpäänäni Lohjan kuuluisa omenakaupunki.

    • Tri-Sykerö

      Tuntuu olevan lähinnä itseoikeutettua vapautta lyödä ja talloa heikompia mielin määrin...Siinä missä aioita tuntemattoman tuoreen uskovan mielikuvissa siintelee tuo kaunokielisesti kuvailemasi"armon meri....Todellisuudessa nykyuskovien keskuudessa velloo ARMOTTOMUUDEN MERI... Hurskastllen lyötyjen ja hyljeksittyjen kyynelistä niistäkin muodostuu meri.........Se meri on oleva todistuksena laittomuudentekijöitä vastaan, jotka esiinyen, Jeesuksen "nimessä", tekevät laittomuutta...

      • frihet

        Mutta ystävä hyvä laita sinäkin olkasi köyhien voittamiseksi herralle, äläkä rannalla räkytä.

        Tässä on vuosien varsilla opittu, kuten Paavali sekä köyhyys ja rikkaus, ihan omien liivien sisällä ja sit on myös nähty kuolemaa silmistä silmiin, joten kun tulo matkalla juttelin erään Estonia katastrofin mukana olleista ja niistä kauhun hetkistä, missä hänkin oli, niin siinä ehkä lähimpänä ne myrskyt, jotka Jeesus vain voi taannuttaa.

        Kyl tää on aivan armoa, että mukana on saanut olla ja sekin, että vielä elossa ollaan, olipa sit seurakunta mikä tahansa,
        En tosin tiedä minäkään sinun sarkaasi, enkä ole sille pyrkimässä, kun omassakin on tarpeeksi, vaan silti nautin tänä iltana herrani armosta ja siitä, että Hänen seurassaan on turvallinen matkaa tehdä.

      • frihet kirjoitti:

        olkoon kanssasi. Se on Raamatun viimeinen lause. Ei meillä muuta toivoa ole kuin Jeesuksen armo, mutta se riittää. Halleluja!!!

      • Tri.Sykerö
        frihet kirjoitti:

        Mutta ystävä hyvä laita sinäkin olkasi köyhien voittamiseksi herralle, äläkä rannalla räkytä.

        Tässä on vuosien varsilla opittu, kuten Paavali sekä köyhyys ja rikkaus, ihan omien liivien sisällä ja sit on myös nähty kuolemaa silmistä silmiin, joten kun tulo matkalla juttelin erään Estonia katastrofin mukana olleista ja niistä kauhun hetkistä, missä hänkin oli, niin siinä ehkä lähimpänä ne myrskyt, jotka Jeesus vain voi taannuttaa.

        Kyl tää on aivan armoa, että mukana on saanut olla ja sekin, että vielä elossa ollaan, olipa sit seurakunta mikä tahansa,
        En tosin tiedä minäkään sinun sarkaasi, enkä ole sille pyrkimässä, kun omassakin on tarpeeksi, vaan silti nautin tänä iltana herrani armosta ja siitä, että Hänen seurassaan on turvallinen matkaa tehdä.

        Etkohän sinä ole itse enemmän räkyttämässä joka asiaan...Rannalla, vaiko ihan omalla saarellasi, sitä en tiedä, enkä välitäkään tietää.

      • frihet
        Tri.Sykerö kirjoitti:

        Etkohän sinä ole itse enemmän räkyttämässä joka asiaan...Rannalla, vaiko ihan omalla saarellasi, sitä en tiedä, enkä välitäkään tietää.

        Mutta ehkä minunkin uskoani on "myrskyissä" koeteltu, en väitä että kovemmissa kuin sinun, mutta siitä olen varma, että luterilaisen vauvakasteen uskoa ei tartte koetella, jos katselee heidän vaellustaan vaikkapa kapakoiden pyörteissä.

        Kristityn usko tullaan koettelemaan ja se jopa saattaa tehdä kipeää.

        Sinä tosin tuomitset uskomme, palstan perusteella, mutta ehkä joskus henki sinuakin opastaa katsomaan toisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      205
      7054
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4652
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      40
      4353
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3292
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1955
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1716
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1680
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1583
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1469
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe