Tuulta ja tyyntä

Mieheni ilmoitti 2 kk sitten, että haluaa lähteä etsimään itseään. Tässä meidän 12 vuoden suhteessa oli tunteensa hukannut ja ilmoitusluontoisesti vain sanoi, että "en tunne sinua kohtaan juuri mitään enää". Sattumien kautta korviini kantautui, että miehelläni on ollut toinen nainen, jonka kanssa on hyvin avoimesti ravintolassakin aikaa viettänyt. Tehnyt siis totaalisen narrin minusta.

En millään meinaa ymmärtää mikä ihmisen saa tekemään surutyön jo liiton aikana. Kuinka toinen voi irrottautua tietoisesti toisesta, rakkaimmastaan, ja luoda silti kuvan paremmasta. Nyt, kun olen alkanut miettiä, olen tajunnut, että miehen jatkuva naputus joka asiasta on kertonut hänen pahasta olostaan. Minä tyhmä en vain sitä tajunnut. En osannut tehdä mitään oikein. Kunpa vain olisin tajunnut kysyä oikeita asioita.. Olisinko voinut pelastaa tämän liiton.

Mies on nyt 1,5 kk asunut poissa kotoamme, jäin pienten lastemme kanssa asuntoomme. Lapsia haluaa tavata säännöllisesti ja on tavannutkin, kantaa vastuunsa heistä. Minuun vain sattuu niin, että olen yhtäkkiä kuin ilmaa hänelle, tuttava, jolle jutellaan ohimennen jotain turhanpäiväistä.
Häneltä se sujuu hyvin, onhan hän erotyön jo tehnyt. Mutta minulta ei. Minä vasta olen alussa suruni, tuskani, tunnesekamelskani kanssa.
Haluaisin halata häntä, olla lähellä. En voi sitä tehdä, ja kokoamalla kaikki voimani en ala sitä anelemaankaan. Turhaa se on, mies ei enää välitä.

Olen aina ollut kevätihminen, saanut valtavasti voimia keväästä. Olen siitäkin miehelle katkera, että vei minulta ilon tästä keväästä. Aurinko paistaa, mutta minun päälläni on musta pilvi koko ajan. Hetki hyvää, kaksi hetkeä pahaa.. En jaksa tätä tunteiden vellomista.

Miten tästä selviää.. Kertokaa rakkaat ihmiset!
81231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tiedän tunteen.....teillä oli nuin pitkä yhteinen taival!
Sitä hyvää onneksi mahtuu paljon vuosiin....mun mies ihastui toiseen naiseen viime keväänä *meni kevät multa ohi* olemme olleet teinistä asti yhdessä nyt ollaan aikuisia eli nelikymppisiä *oltu yhdessä 27v* mun mies ja ilmoitti yhtä äkkiä keväällä ettei enää tunne minua kohtaan mitään? Ja lähti toisen naisen luo asumaan.....kunnes oli menny kaksi vkoa *halusi takaisin kotiin* mun mies oli ollut ja minulle tosi kylmä *jälkeen päin kun ajattelin asioita* arvasin ett jotain on menossa ,mutta en olisi ikinä uskonut ett olisi ollut toinen nainen *on minusta aina ollut niin mustis* mutta niinhän se meneekin! Ei luottanut minuun kun itse petti!
Noh,annoin anteeksi ja otin kotiin *meillä on tällä hetkellä asiat suht hyvin,tehty paljon uusi juttuja ja mies haluaa vaan jutella/jutella/jutella* mitä ei ennen tehnyt!
Mieheni totesi ett *tajusi vasta sitten mitä menettää kun muutti kotoa pois* oli leijunut sitä ennen vaan uuden ihastuksen voimalla* ja se ihastus taisi sitten lopahtaa tosi nopeesti!
Toivon ,että miehesi tajuaa mitä menetti ja varmasti tajuaakin! *kuhan alku huuma on ohitse*

*ISO hali* ja anna auringon paistaa luoksesi!!

Äänestä
  • Kiitos kannustuksestasi! Tällainen vertaistuki tekee mielelle todella hyvää.

    Mies on sulkenut tulevaisuuden kokonaan mielestään, sanonut, että ei tule palaamaan tähän. Sitten taas yhtenä päivänä totesi, että "mistäs sitä tietää, jos vaikka joskus oppisi rakastamaan minua taas". Kummallista hyppelyä kylmyydestä pieneen lämpöön. Tekee minun olostani vain entistä sekavamman. Olenkin päättänyt olla kuuntelematta noita sen erojuttuja, ja aika hyvinhän mies onkin lopettanut puhumasta niistä. Höpisee vain arkipäiväisiä asioita ja omasta asunnostaan, lapsista puhutaan luonnollisesti myös. Kylmää touhua kyllä sen puolelta.

    Minulla olisi yksi ainoa toive, jonka olen yläkerran "isännälle" esittänyt eli se, että mies jonain päivänä edes hiukkasen katuisi, kun todellisuus hänelle paljastuu. Mitä kaikkea hän menettikään. Toivoisin, että hän tuntisi edes murto-osan samanlaista tuskaa kuin minä olen nyt tuntenut. Täytyyhän pahan saada palkkansa. Siihen luotan.

    Hyvää kevättä teillekin ja onnea matkaan!

    Äänestä

on myös vähän niin miten niitä katsoo. Kuvittele, jos tuo olisi tapahtunut syksyllä! Kun mustia pilviä peittäisi murheen mustat pilvet. Kaikki pelkkää mustaa...

Tunteet vellovat aikansa. Sitten huomaat kevätauringonkin niiden lomasta - tai viimeistään kesäauringon. Silloin jaksat nostaa nenän pystyyn ja nauttia vapaudestasi! Voimia!

Äänestä
  • Kyllä, noin täytyisi yrittää huonolla hetkellä ajatella! Syksy on jokseenkin synkkä ja masentava vuodenaika minulle (ja monelle muullekin varmasti) muutenkin, kun vettä tulee viikkokausia ja on niin pimeää.

    Toisen petollisuus ja kaksinaamaisuus ovat asioita, joita pyörittelen päivittäin mielessä. Kuinka voi toista näin satuttaa, tieten tahtoen? Eikö henkiselle satuttamisellekin voisi määrätä jonkin vankeusrangaistuksen? Kun nimenomaan ollaan koko suhteen ajan puhuttu siitä kuinka toisen on lähdettävä ENNEN KUIN sotkee mukaan kolmansia osapuolia. Mikä kumma siinä on ettei voi toista sitä vertaa kunnioittaa, että lähtisi, kun alkaa haikailla muiden perään aivan jo tosissaan...

    Tällaista tällä kertaa. Näitä juttuja on ollut täällä palstalla "mukava" lukea. Jotenkin typerästi tietysti olen kuvitellut olevani maailman ainut naisimmeinen, jonka mies on päättänyt lähteä kalppimaan.

    Äänestä

  • Henna* kirjoitti:

    Kyllä, noin täytyisi yrittää huonolla hetkellä ajatella! Syksy on jokseenkin synkkä ja masentava vuodenaika minulle (ja monelle muullekin varmasti) muutenkin, kun vettä tulee viikkokausia ja on niin pimeää.

    Tämä kevät sinulla menee surressa miehen petollisuutta. Joskus nämä jutut tulee ns. puun takaa. Niin minullakin. Vei vuoden toipua pahimmasta mutta kyllä sen luottamuksen rakentaminen ihmisiin otti paljon kauemmin.

    Kyllä se mies tajuaa ja ehkä katuukin myöhemmin, jos on noin epävarma, että sinulle arvuuttelee asiaa. Omani puhui samoin ja katui vuoden päästä ja yritti tavallaan takaisin. Tuli se arki siihen uuteenkin suhteeseen ja se tajusi mitä oli menettänyt, kun heitti pois perheensä ja rupesi osa-aika isäksi. Ex kävi jonkin sortin masennuksen läpi siinä yhteydessä. En ottanut takaisin, oli omat tunteet jo kuolleet.

    Tsemppiä! Sinä selviät. Meitä on muitakin jotka on sen tehneet ja löytäneet uuden ja paremman suhteen. Tässä yksi sellainen. 3,5 vuotta ja elämä hymyilee. Kauhea sanoa, mutta vaikka nämä kriisit ovat elämän pahimpia mustia tunneleita, niin ne myös kasvattaa. Voimia sinulle!

    Äänestä

  • Henna* kirjoitti:

    Kyllä, noin täytyisi yrittää huonolla hetkellä ajatella! Syksy on jokseenkin synkkä ja masentava vuodenaika minulle (ja monelle muullekin varmasti) muutenkin, kun vettä tulee viikkokausia ja on niin pimeää.

    Toisen petollisuus ja kaksinaamaisuus ovat asioita, joita pyörittelen päivittäin mielessä. Kuinka voi toista näin satuttaa, tieten tahtoen? Eikö henkiselle satuttamisellekin voisi määrätä jonkin vankeusrangaistuksen? Kun nimenomaan ollaan koko suhteen ajan puhuttu siitä kuinka toisen on lähdettävä ENNEN KUIN sotkee mukaan kolmansia osapuolia. Mikä kumma siinä on ettei voi toista sitä vertaa kunnioittaa, että lähtisi, kun alkaa haikailla muiden perään aivan jo tosissaan...

    Tällaista tällä kertaa. Näitä juttuja on ollut täällä palstalla "mukava" lukea. Jotenkin typerästi tietysti olen kuvitellut olevani maailman ainut naisimmeinen, jonka mies on päättänyt lähteä kalppimaan.

    ainut. Minulle kävi aivan samoin ja ajatukseni ovat pyörineet täsmälleen samoin kuin sinunkin. Minun eroni tapahtui viime syksynä, mahimman pimeyden ja sateen keskellä. Koko elämä 15v yhdessä meni roskiin...kaikki suunnitelmat...kaikki. On ollut todella raskasta ja on edelleen vaikka tuo aurinko paistaakin. Exäni on ollut täysin kylmä ja tunteeton koko prosessin aikana, enkä ole enää häneen yhteydessä, en pysty.
    Ei voi muuta sanoa, kuin tsemppiä

    Äänestä

  • Henna* kirjoitti:

    Kyllä, noin täytyisi yrittää huonolla hetkellä ajatella! Syksy on jokseenkin synkkä ja masentava vuodenaika minulle (ja monelle muullekin varmasti) muutenkin, kun vettä tulee viikkokausia ja on niin pimeää.

    Toisen petollisuus ja kaksinaamaisuus ovat asioita, joita pyörittelen päivittäin mielessä. Kuinka voi toista näin satuttaa, tieten tahtoen? Eikö henkiselle satuttamisellekin voisi määrätä jonkin vankeusrangaistuksen? Kun nimenomaan ollaan koko suhteen ajan puhuttu siitä kuinka toisen on lähdettävä ENNEN KUIN sotkee mukaan kolmansia osapuolia. Mikä kumma siinä on ettei voi toista sitä vertaa kunnioittaa, että lähtisi, kun alkaa haikailla muiden perään aivan jo tosissaan...

    Tällaista tällä kertaa. Näitä juttuja on ollut täällä palstalla "mukava" lukea. Jotenkin typerästi tietysti olen kuvitellut olevani maailman ainut naisimmeinen, jonka mies on päättänyt lähteä kalppimaan.

    pyöritellä mielessään toisen petollisuutta. Oikeastaan en usko, että uskottomat haluavat satuttaa kumppaniaan ollenkaan. Hyvin helposti lupaa jotain melko mahdotonta, kuten lähtemistä ennen kolmiodraamaa. Ei uskotonkaan tiedä, välttämättä aikoihin, haluaako tuosta kakkossuhteesta mitään kummempaa. Arkisesti sanottuna "ei osta sikaa säkissä".

    Voinpahan tässä samalla paljastaa, että itse olen lähtenyt kälppimään ennen kolmiodraamaa. Hurjaa se oli silti. Suhteeni exmieheni kanssa kesti lähes 20v. Suhteemme oli hyvä, on vieläkin, vaikka erosta on jo viisi vuotta. Olisimme lähes varmasti vielä yhdessä tänäkin päivänä, ellen olisi kohdannut nykyistä miestäni. Pidänkin itseäni erityisen onnekkaana, koska suhteemme nykyisen mieheni kanssa syttyi vahvana, heti. Vaikka yritin selitellä "kyllä tämä tästä pian ohi menee, en halua erota", niin siinä samalla tiesi sen jäävän vain yritykseksi.

    Eli minä tavallaan "ostin sian säkissä" :)... mutta tiedän monia, jotka eivät tällaista ratkaisua pysty tekemään. Sitä ei vain pysty, vaikka olisi mitä luvannut. Jotkut eivät koskaan edes harkitse lähtöä, vaikka kerran, pari sattuvatkin kohtaamaan uuden rakkauden. Joillakin rakkauksilla kun ei ole mitään mahdollisuutta parisuhteeseen asti.

    Vielä, exmies on sanonut, että hänen "surutyöhön" olisi jäänyt paljon enemmän aikaa, jos suhteeni uuden kanssa ei olisi heti ollut niin selvä. Lastemme suhteen asia oli samoin. Oikeastaan ratkaisuni oli varsin kaistapäinen, vaikka normaalisti olen rauhallinen ja järkevä...

    Äänestä

Minä olin se joka lähti meidän liitosta.Ero oli miehelleni täysi shokki.Olin omassa mielessäni ero asiaa jo monta vuotta pyötitellyt,siitä oli miehenkin kanssa puhuttu,varsinkin riitelyn yhteydessä.Luulen,etä mies omalla käytöksellään halusi ajaa mut niin ahdinkoon,ettei muuta mahdollisuutta mulla ollut,kuin lähteä.
Mulla ei ollut eikä ole nytkään uutta suhdetta.Enkä haluakaan vähään aikaan.Haluan käydä tän liiton eron läpi,ennenkuin siihen jaksaa alkaa edes miettiä uutta ihmissuhdetta.Lastenkin takia on hyvä rauhoittaa tilanne.
En ole eroa katunut enkä ikinä menisi takaisin.Meidän liitto on ohi ja suru sen päättymisestä on valtava.Mutta on syitä,joiden vuoksi en pysty enää miestäni koskaan enää rakastamaan.Olen tällä hetkellä tunnevammainen ja itseni tervehtymiseen menee varmasti aikaa.
Toivotan sulle voimia ja olen pahoillani siitä,mitä olet joutunut kokemaan.Tuska varmasti hellittää,mutta aikaa se vie.Myös sillä jättävällä osapuolella ei takuulla ole helppoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Henna* kirjoitti:

Mieheni ilmoitti 2 kk sitten, että haluaa lähteä etsimään itseään. Tässä meidän 12 vuoden suhteessa oli tunteensa hukannut ja ilmoitusluontoisesti vain sanoi, että "en tunne sinua kohtaan juuri mitään enää". Sattumien kautta korviini kantautui, että miehelläni on ollut toinen nainen, jonka kanssa on hyvin avoimesti ravintolassakin aikaa viettänyt. Tehnyt siis totaalisen narrin minusta.

En millään meinaa ymmärtää mikä ihmisen saa tekemään surutyön jo liiton aikana. Kuinka toinen voi irrottautua tietoisesti toisesta, rakkaimmastaan, ja luoda silti kuvan paremmasta. Nyt, kun olen alkanut miettiä, olen tajunnut, että miehen jatkuva naputus joka asiasta on kertonut hänen pahasta olostaan. Minä tyhmä en vain sitä tajunnut. En osannut tehdä mitään oikein. Kunpa vain olisin tajunnut kysyä oikeita asioita.. Olisinko voinut pelastaa tämän liiton.

Mies on nyt 1,5 kk asunut poissa kotoamme, jäin pienten lastemme kanssa asuntoomme. Lapsia haluaa tavata säännöllisesti ja on tavannutkin, kantaa vastuunsa heistä. Minuun vain sattuu niin, että olen yhtäkkiä kuin ilmaa hänelle, tuttava, jolle jutellaan ohimennen jotain turhanpäiväistä.
Häneltä se sujuu hyvin, onhan hän erotyön jo tehnyt. Mutta minulta ei. Minä vasta olen alussa suruni, tuskani, tunnesekamelskani kanssa.
Haluaisin halata häntä, olla lähellä. En voi sitä tehdä, ja kokoamalla kaikki voimani en ala sitä anelemaankaan. Turhaa se on, mies ei enää välitä.

Olen aina ollut kevätihminen, saanut valtavasti voimia keväästä. Olen siitäkin miehelle katkera, että vei minulta ilon tästä keväästä. Aurinko paistaa, mutta minun päälläni on musta pilvi koko ajan. Hetki hyvää, kaksi hetkeä pahaa.. En jaksa tätä tunteiden vellomista.

Miten tästä selviää.. Kertokaa rakkaat ihmiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu