alkoholi

työkamuni on alkoholisti joka on saanut kerran jo varoituksen siitä, että juo töissä. nyt tämä sama meno jatkuu vielä. viina haisee ja hän on pienessä tuiskeessa. olisiko meillä muilla työntekijöillä velvollisuus ilmoittaa asiasta pomolle? vai kuuluuko se meille muille ollenkaan!? työkamu on myös joskus yksinkin töissä, joten hän voi vapaasti ottaa alkoholia. mutta, jos tapahtuisi vaikka tapaturma, niin eihän vakuutus edes korvaisi.
2525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä, teillä on velvollisuus ja oikeuskin käräyttää. Dokua ei tarvitse ymmärtää.

Tiedän tapauksen, jossa henkilö tuli umpikännissä omalla autolla työhön. Jäi sillä kertaa kiinni, puhallutettiin ja tietysti poistettiin työpaikalta. Kaikki tiesivät, että hän lähtee autolla, mutta kukaan ei soittanut poliisille. Matkan varrella oli pikku koululaisia pilvin pimein ja tietysti muutakin liikennettä. Mutta eihän sitä nyt rattijuoppoa voi ilmiantaa! Käsittämätöntä! Ja sama sitten toistui, tietenkin.

Äänestä

kaveria? Suomalaisessa työkulttuurissa on perinteisesti suojeltu alkoholisteja. Työkaverien velvollisuus on paikata työt joihin humalainen kaveri ei pysty.

Onneksi kulttuuri on muuttunut aika paljon takavuosista, eikä humalaisia työpaikalla juurikaan suvaita. Turvallisuusriski on melkoinen, jos on päihteiden vaikutuksen alainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työkaveri ja kirjoitti:

työkamuni on alkoholisti joka on saanut kerran jo varoituksen siitä, että juo töissä. nyt tämä sama meno jatkuu vielä. viina haisee ja hän on pienessä tuiskeessa. olisiko meillä muilla työntekijöillä velvollisuus ilmoittaa asiasta pomolle? vai kuuluuko se meille muille ollenkaan!? työkamu on myös joskus yksinkin töissä, joten hän voi vapaasti ottaa alkoholia. mutta, jos tapahtuisi vaikka tapaturma, niin eihän vakuutus edes korvaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu