Nenonen varasti korjaussuunninkehikon

Ihailkaa kuinka tahdotte Nenostanne, mutta tämä sankari varasti Veli Lumialan ja S. Rikaman kehittämän, alunperin pahvisen taulukkolaskimen. Se perustui kiekkoon, jossa laskutikun periaatteella logaritminen taulukko muuntui linjaariseksi. Siitä suoraan ballistiikan kaavoihin, joissa pystyttiin jopa hieman huomioimaan kosteus ja lämpötila.

Veli Lumiala muuten kijoitti jo 1946 Atominsärkijä -kirjan, jossa pikkutarkasti kerrotaan atomipommin rakenne, materiaalit ja toiminnan perusteet. Samoin hän kirjoitti 1957 (huom vuosi!!) matkan kuuhun. Laskelmat ovat, kuin suoraan W. von Braunin Saturnus viisi raketista. Lumiala oli Alavuden oppikoulun rehtori ja äärimmäisen nerokas matemaattisissa asioissa. Nenonen oli juoksupoika Lumialan tietojen kanssa.
Eversti Rikamaa kunnioitettiin myöhemmin Isosaaren linnakkeella antamalla tulenjohtokeskukselle hänen nimi Rikama. Sellaisilla tempuilla sitä jälkipolven tietämättömät luulevat jokaisen nappiherran olevan jumalasta tai ainakin jeesuksen lapsi.
4665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Veli Lumiala muuten kijoitti jo 1946 Atominsärkijä -kirjan, jossa pikkutarkasti kerrotaan atomipommin rakenne, materiaalit ja toiminnan perusteet."

LOL

Jo 1946, siis vain vuosi sen jälkeen kun atomipommia oli jo käytetty sodassa.

"Samoin hän kirjoitti 1957 (huom vuosi!!) matkan kuuhun. Laskelmat ovat, kuin suoraan W. von Braunin Saturnus viisi raketista."

Vuonna 1957 rakettitutkimuksesta oli tietoja saatavilla ilman suurempaa nerokkuuttakin (huom vuosi!!). Heitäppä linkki tai anna vihje siitä mistä nämä Saturn V:n laskeltat suomalaisen tekemänä löytyvät, muuten haisee hevosmiesten tietotoimiston uutiselta.

ps. Tohtori V.Alhe Turusta kirjoitti vuonna neljätoistasataa kaksikymmentä kolme tutkielman joka oli aivan suoraan verrannollinen windows käyttöjärjestelmään. Siihen aikaan ihmiset olivat valppaampia ja hänet poltettiin noitana.

Äänestä
  • Se, että 1946 kirjoitettiin niin tarkka kuvaus atomipommista, joka oli maailman suurin sotasalaisuus vielä kaksikymmentä vuotta, oli sensaatio. Euroopassa oli vain kourallinen huipputiedemiehiä, jotka pystyivät lukemaan monimutkaiset rakennekaavat. Heidät ryöstettiin Neuvostoliiton ja USA:n palvelukseen.

    Atominsärkijä ja tämä toinen teo Kuumatka löytynee huonommastakin kirjastosta. Olivat aikoinaan Kariston suosion saaneita kirjoja.
    Kuumatkassa on laskettu hapen, veden ja ravinnon määrä kilogrammojen tarkkuudella. Samoin Lumiala laski jarrutusvoimien tarvitsemat polttoainemäärät ja kuuhun laskeutumisaluksen mitat ja polttoaineet (silloin ei tiedetty kuusta juuri mitään).
    Sellaista tuskin oli ainutkaan Amerikan ihme vielä kuvitellutkaan päässään. Suosittelen lukemiseksi ja kun lukiessa muistaa, että kirjoittaja oli syrjäseudun oppikoulun rehtori, joka laski taululla liidulla laskut.

    Mitä tulee varsinaiseen asiaan, niin Rikaman etunimessä esiintyy J. L. S. riippuen kuka on kirjoitellut mitäkin muistiin.
    Rikama uudisti 30-luvulla Helsingin ja Kotkan edustan meripuolustusta. Joutui laskemaan paljon uusia asioita ja juuttui muutamaan jäykkälavettitykin ongelmaan. Nenonen ei niitä ratkaissut, vaan Lumiala. Myöhemmin Lumiala teki vielä muutaman ballistisen lisäkaavan kenttätykkien suunnistuslaitteeseen. Tietoa kokeiltiin Rukajärven lohkolla loistavin tuloksin, joista Lumiala sai lisänapin kaulukseensa. Silloinkin puhuttiin, että "äärimmäisen nerokas Nenonen on taas keksinyt" jotakin.

    Äänestä

  • Täällä keskustellaan historiasta ja historiallisista tapahtumista. Sinulle lienee palsta herttasarjoista ja TV:n tositeeveestä tuttujen kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toisilta kirjoitti:

Ihailkaa kuinka tahdotte Nenostanne, mutta tämä sankari varasti Veli Lumialan ja S. Rikaman kehittämän, alunperin pahvisen taulukkolaskimen. Se perustui kiekkoon, jossa laskutikun periaatteella logaritminen taulukko muuntui linjaariseksi. Siitä suoraan ballistiikan kaavoihin, joissa pystyttiin jopa hieman huomioimaan kosteus ja lämpötila.

Veli Lumiala muuten kijoitti jo 1946 Atominsärkijä -kirjan, jossa pikkutarkasti kerrotaan atomipommin rakenne, materiaalit ja toiminnan perusteet. Samoin hän kirjoitti 1957 (huom vuosi!!) matkan kuuhun. Laskelmat ovat, kuin suoraan W. von Braunin Saturnus viisi raketista. Lumiala oli Alavuden oppikoulun rehtori ja äärimmäisen nerokas matemaattisissa asioissa. Nenonen oli juoksupoika Lumialan tietojen kanssa.
Eversti Rikamaa kunnioitettiin myöhemmin Isosaaren linnakkeella antamalla tulenjohtokeskukselle hänen nimi Rikama. Sellaisilla tempuilla sitä jälkipolven tietämättömät luulevat jokaisen nappiherran olevan jumalasta tai ainakin jeesuksen lapsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu