Mieheni löysi toisen naisen jolta sai kaiken mitä minä en töiden jälkeen jaksanut.
He ovat molemmat n. 50-vuotiaita, minä 44 ja rankasti työelämässä.(he eivät)
Meillä olisi ollut paljon säilyttämisen arvoista mutta hän haluaa nyt vain lyödä lyötyä ja elää loppuelämänsä onnellisena erossa minusta.
Lapsiakin on mutta ehkä hän niihin pitää yhteyttä, jos lapsille sopii.
Juuri löysin imeliä rakkauskirjeitä ja suklaasydämiä muovikuoressa jotka se nainen oli hänelle lähettänyt. Tietenkin hermostuin ja lopulta tuli tappelu ja mustelmia ym.
Nyt mieheni on lähdössä kotoa kokonaan, hän ei halua jäädä odottamaan koska pahempaa tapahtuu.
Olen kuitenkin mielestäni maltilla suhtautunut asiaan, aikaisemmin ei olla käyty käsiksi lainkaan.
Onko tässä mitään tolkkua että olen edelleen mustasukkainen ja ajattelen että tämä on vaan 50-villitystä joka joskus menee ohi.
Pelkään vain että ihan pian paluumahdollisuus on mennyttä, kukaan ei voi kestää tällaisia asioita???
Auttakaa joku, toivonko turhaan että palaa järkiinsä??
He ovat molemmat n. 50-vuotiaita, minä 44 ja rankasti työelämässä.(he eivät)
Meillä olisi ollut paljon säilyttämisen arvoista mutta hän haluaa nyt vain lyödä lyötyä ja elää loppuelämänsä onnellisena erossa minusta.
Lapsiakin on mutta ehkä hän niihin pitää yhteyttä, jos lapsille sopii.
Juuri löysin imeliä rakkauskirjeitä ja suklaasydämiä muovikuoressa jotka se nainen oli hänelle lähettänyt. Tietenkin hermostuin ja lopulta tuli tappelu ja mustelmia ym.
Nyt mieheni on lähdössä kotoa kokonaan, hän ei halua jäädä odottamaan koska pahempaa tapahtuu.
Olen kuitenkin mielestäni maltilla suhtautunut asiaan, aikaisemmin ei olla käyty käsiksi lainkaan.
Onko tässä mitään tolkkua että olen edelleen mustasukkainen ja ajattelen että tämä on vaan 50-villitystä joka joskus menee ohi.
Pelkään vain että ihan pian paluumahdollisuus on mennyttä, kukaan ei voi kestää tällaisia asioita???
Auttakaa joku, toivonko turhaan että palaa järkiinsä??
Vastaukset 12
Vanhimmat
voi voi sinua. ajattelet ilmeisesti niin, että järkiinsä tuleminen tarkoittaa sitä, että miehesi päättää palata luoksesi.
mutta kun nykyaikana avioliitot ja muut parisuhteet eivät enää rakennu järkisyille vaan niistä haetaan tunnesisältöä, rakkautta. mustasukkaisuus, jota sinä tunnet on juuri sitä tunnetta. saatko sen pois itsestäsi noin vain? ajatteletko miehesi saavan oman rakastumisensa pois noin vaan?
ja jos käsiksi oikein olet käynyt, niin eipä taida sellainen mitenkään houkuttelevaa olla paluun kannalta.
unohda mies ja etsi itsellesi uusi. tai ala elää itsenäistä elämää.
Muutama selvennös on varmaan paikallaan.
En minä käynyt käsiksi vaan hän joka yritti viimeiseen saakka estää minua saamasta käsiini niitä kirjeitä ym.
Ehkä näin on hyvä, on pakko ottaa uusi suunta. Minua ei voi kohdella näin, kaikkea en kestä enkä jaksa.
Puhevälit meni, parempi kun lähtee kokonaan eikä kiduta enempää.
Tasapainoa ei löydy vaikka olen vakuuttunut että heidän suhteensa on vain ohimenevää. Kun vain olisi löytynyt se selkäranka ja yritys ajoissa niin tästä olisi voinut jatkaa.
Elämä on luopumista.
miehesi löysi omanlaisensa sielunkumppanin, johon ihastui, jopa rakastui. He elävät samanlaista arkea, ovat toistensa ikäisiä ja molemmilla on hyvin aikaa toisilleen.
Etsi sinä itsellesi kaltaisesi työssäkäyvä ja muutenkin samoista lähtökohdista ponnistava mies. Tulette ehkä paremmin toisistanne onnellisiksi. Lika barn leker bäst - sanoo ruåtsalainen.
Sielunkumppanuuteen en usko vaan pelkkää seksiä se on, kuvittelevat ehkä joksikin muuksi. Mieheni sanoi että lähes kuka vaan olisi kelvannut hoitamaan asian. Kevät ja mittarissa 50 niin näin voi käydä. Perheen puolesta suren, miehestä en jaksa välittää enempää, eläköön rauhassa uutta lapsuuttaan ja ajatelkoon vain omaa napaansa ja vosuja jotka heti ovat reidet levällään kun joku edes ehdottaa mitään.
Sääli sen naisen miestä jolle ei kukaan kerro mitään. Minäkään en taida jaksaa.
sen paremmin miehesi kuin tämän naisenkaan tunteita taikka kohtaloa. He ovat ratkaisunsa tehneet ja tiensä valinneet. Sinulle jää oikeastaan vain vastuu omista tunteistasi ja omasta tulevasta elämästäsi. Aloita vähän kerrallaan päästämään irti suhteestasi, niin annat itsellesi mahdollisuuden uuteen ja parempaan elämään.
kirjoitettu, positiivisesti.
Lähtökohtana ei tässä tapauksessa voida pitää sitä mihin sinä uskot miehen ja toisen naisen suhteen perustuvan. Katso eteesi, älä taaksepäin.
Älä nyt odota. Näin minäkin ajattelin, vaan onneksi aika on tehnyt tehtävänsä. Ensin miehen suhteesta kuullessani mieleen tuli reippaus: kyllä tää selvitetään, sitten koko tilanten kieltäminen, sitten ripustautuminen: eihän me VOIDA erota, en halua ketään muita, sitten viha, suru ja nyt on jo päivä päivältä parempi mieli. Mies jatkaa porskuttaa (kai?) uuden suhteensa kanssa, kunhan lapsiltaan (hyvä etäisä) ehtii. Välillä se kiusaa enemmän, välillä vähemmän. Olin kyllä aika mustasukkainen ja katkera aikanaan (välillä vieläkin), mutta ei se elämä vaan ole reilua, kuka niin olisi luvannut?? Eli ei se mies tule kerjäten takaisinpääsyä. Jotenkin se tietenkin tuntui jossain vaiheessa tätä prosessia ajatuksena kivalta että sitten sanoa, ett tulitpa järkiisi ja nyt eletään kuten MINÄ sanon... tai että ei tule kuloonkaan... Vaan tuokin ajatus on jo mennyttä sen katkeruuden kera. Minullahan oli se vaikeus, että en enää hallinnut tilannetta, minä, joka olen tottunut olemaan asoiden järjestäjä, en saanutkaan enää päättää omasta elämästäni (ja miehen), joku voi sanoa, että tässäpä se syy eroonkin (siitähän se kertoo tuo kuvitelma, että nyt tehdään mitä MINÄ sanon) Samapa se nyt, syyyllisiä on jokapuolella, sen voin jo myöntää, vaan olen minä sentään ihan ok äiti, ja lapset ne saavat tuntea olevansa rakastettuja sekä äidin, että isän puolelta, se on tärkeintä!
Mukavaa kun on rehellisiä ihmisiä. Kiitos siitä. Mutta noin se on, että tervehtyminen alkaa siitä, kun tunnustaa tosiasiat ja tapahtuneen - tekee jonkinlaisen välitilinpäätöksen. Sitten voi alkaa jatkaa omaa elämäänsä eteenpäin.
on aivan oikeassa
"Nyt mieheni on lähdössä kotoa kokonaan, hän ei halua jäädä odottamaan koska pahempaa tapahtuu."
Päästä irti.
Niin, olen päästänyt irti mutta vielä se majailee piharakennuksessa enkä voi välttyä törmäämästä siihen.
Hän on tehnyt päätökset meidän kaikkien puolesta ja sitä en hyväksy.
Nyt hän haluaisi keskustella ym ym mutta on liian myöhäistä tai aikaista siihen.
Tunteeni on pelkkää vihaa tällä hetkellä.
Ehkä joskus viha himmenee sen verran että jostakin voidaan puhua mutta nyt en jaksa enkä halua, keskustelkoon vaikka sen toisen pettäjän kanssa asioistaan jos hirveä puhumisentarve yllättää.
Kova osaan olla minäkin.
Minun eteeni täysin yllättäen tipahti nippu vaaleanpunaisia imeliä rakkauskirjeitä, joita mieheni työtoveri (naimisissa oleva nainen) oli kirjoittanut. Tappelu tuli meillekin kun mieheni huomasi minun niitä lukevan silmät selälläni. Hän kävi käsiksi minuun että sai kirjeet takaisin...
Summarum, ero tuli lopulta, reilun vuoden päästä. En minä viitsinyt sen naisen aviomiehelle ilmoittaa mitään, vaikka monesti ahdistuksissani/vihoissani meinasin soittaa. Ajattelin kuitenkin että ei se auta, miehen/meidän itsemme on välimme pyrittävä hoitamaan. Meille oli tullut jo avioero, kun tämän naisen aviomies soitti minulle ja kysyi että tiedänkö että nämä seurustelee? Hän oli saanut asian selville ja käynyt käsiksi vaimoonsa. Olin silloin tyytyväinen ettei hän hakannut vaimoaan minun kertoani takia. Aikuiset ihmiset itse päättävät asioistaan, ei kannata ketään väkisin sitoa, olen sitä mieltä. Saakoon vapautensa kuka on lähdössä, sillä hän hakee kuitenkin kohta uutta tilaisuutta lähteä, jos hänet yrittää väkisin pitää.