Miehen logiikka??

Sitä on pitänyt miettiä viime aikoina ankarasti. Miehiä on tietysti erillaisia ja ajatusmaailmaltaan poikkeavia...mitä eräs mies minusta haluaa??

Toivon mukaan ei mitään! Pääsi porautumaan mun aivoihin ja nyt sitten on kuin ei oiskaan :/...

MUTTA...siihen ei ole varmaan muuta vastaiskua kuin olla välittämättä -> hän on ilmaa minulle, enhän muuta voi, jos aion pitää itseni kasassa, elämäni, hyvinvointini, kaiken, mitä olen saanut kokoon...ilman miestä.
8558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ole, jos kerran mietit häntä.

Äänestä

Teit pahan virheen, kun päästit jonkun miehen porautumaan aivoihisi. Etkö ymmärrä, että miehen pitää pitkäaikaisesti kiinnostuneena vain se, että säilyt hänelle mysteerinä, ikuisena mysteerinä.

Sarasvuokin sanoi jossakin typerässä naistenlehden haastattelussa, että nainen on kuin vuori, jonka mies haluaa valloittaa, ja sitten kun on sen valloittanut, häntä alkaa kiinnostaa muut vuoret...

Älä ikinä päästä miestä niskan päälle. Koskaan.

Täälläkin oli kysely eilen sielunkumppanuudesta, mikä on autuain parisuhdemuoto suurimmalle osaa naisista. Jokainen nainen haluaa löytää sielunkumppaninsa, jonka kanssa voi jakaa kaiken ja paljastaa itsensä pohjia myöten täydellisessä yhteisymmärryksessä. Ikävä kyllä, jostakin syystä... se vie mieheltä halut.

Nyt kun ymmärrät mikä merkitys naisen mysteerillä on miehille, voit toimia jatkossa sen pohjalta ja luoda oikein onnistuneen ja pitkäaikaisen parisuhteen miehen kanssa. :D

Äänestä

"ei ole varmaan muuta vastaiskua"

Eli sinua ei kiinnosta mies ei pätkääkään? Toisaalta pääsi porautumaan aivoihisi? Nii-i, selkeys helpottaa joskus asioita.

Äänestä
  • olet oikeassa, selkeys kuuluu ainakin mun elämään.

    Langat on ihan sekasin...

    Äänestä

Psykologit kutsuvat tuota ilmiötä (muistaakseni) arvonkieltämiseksi. Kyllä se mies selvästikin merkitsee sinulle paljon.

Nyt olet ilmeisesti siinä vaiheessa, että havaitset sen ettet sinä taas merkitse miehelle niin paljoa.

Hävettää ja olet vihainen? Valitsen kovan mimmin toimintatavan ja et tule ikinä tunnustamaan hänelle, että hän on unelmissasi.

Olisiko kivaa, jos pääsisit eroon kaipauksen tunteestasi ja sitten mies tulisi toisiin ajatuksiin, löytäisit ehkä toisen kiinnostuksen kohteen ja saisit antaa pakit paluuta yrittävälle miehelle. Saisit kostaa sen mitä nyt tunnet, koska olet sitä mieltä, että surkeutesi johtuu siitä miehestä, ei sinusta itsestäsi.

Äänestä
  • kun oikein miettii, ihan simppeliä, näinhän se menee...
    Lisäksi vielä motiivikonflikti-tilanne...
    mut koskaan en voi kenellekään kostaa, ei ole ikinä tarvis ja toivon mukaan ei tulekaan. Mies on liian "kuuma" mulle ja suojelen varmaan itseäni.

    Kyllä...hävettää ja olen vihainen, mutta lähinnä itselleni, kun en kykene toimimaan tilanteessa "coolisti"..mua voi lukea kuin avonta kirjaa, ja se harmittaa, kahta kauheemmin.

    lisäksi käyttäydyn hänen seurassaan aina tyhmästi, suu sylkee mitä oudoimpia juttuja, en tunne itseäni....joo, ei tästä hyvä seuraa, en haluu enää.

    Äänestä

  • gina* kirjoitti:

    kun oikein miettii, ihan simppeliä, näinhän se menee...
    Lisäksi vielä motiivikonflikti-tilanne...
    mut koskaan en voi kenellekään kostaa, ei ole ikinä tarvis ja toivon mukaan ei tulekaan. Mies on liian "kuuma" mulle ja suojelen varmaan itseäni.

    Kyllä...hävettää ja olen vihainen, mutta lähinnä itselleni, kun en kykene toimimaan tilanteessa "coolisti"..mua voi lukea kuin avonta kirjaa, ja se harmittaa, kahta kauheemmin.

    lisäksi käyttäydyn hänen seurassaan aina tyhmästi, suu sylkee mitä oudoimpia juttuja, en tunne itseäni....joo, ei tästä hyvä seuraa, en haluu enää.

    Vaikkakin mies ei käyttäydy kuin olisin ilmaa vaan. Mutta silti yhdessä vietetyn ajan käytös versus hänen työnarkomaniansa pistää miettimään että en merkitse hänelle kovinkaan paljon lopulta.

    Ja eniten sitten kavereiden ja kaiken muun aiheuttama negatiivisuus, että miehet vaan pitää naista varalla varmistaakseen seksin saamisen ja etsii silti koko ajan jotain muuta.....

    En vain tiedä miten jättääkkään kun en edes tiedä onko sille mitään hänen antamiaan perusteita vain muiden minulle syöttämiä perusteita. Pää ihan sekaisin, ei tiedä mitä ajatella.

    Äänestä

  • täälläkin pohditaan kirjoitti:

    mitä merkitsen miehelle? En tosiaankaan tyydy kierrätyskapistukseksi, joka otetaan käyttöön silloin kun halutaan...ei mun juttu.
    Mutta kun en tiedä, olisi aineksia ehkä enempäänkin?
    Miksi pitää olla koko ajan peliä, saa rakastumisesta aikaan tavallisestikin jännän jutun?
    Mikä saa miehen tekee, antaa narua ja sitten taas ei, onks niin hauskaa nähdä, kun nainen kärsii??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

gina* kirjoitti:

Sitä on pitänyt miettiä viime aikoina ankarasti. Miehiä on tietysti erillaisia ja ajatusmaailmaltaan poikkeavia...mitä eräs mies minusta haluaa??

Toivon mukaan ei mitään! Pääsi porautumaan mun aivoihin ja nyt sitten on kuin ei oiskaan :/...

MUTTA...siihen ei ole varmaan muuta vastaiskua kuin olla välittämättä -> hän on ilmaa minulle, enhän muuta voi, jos aion pitää itseni kasassa, elämäni, hyvinvointini, kaiken, mitä olen saanut kokoon...ilman miestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu