Äijä perhana otti eron minusta, ennenkuin oli oppinut edes kunnolla tuntemaan minut.
Oletko sinä mies tehnyt naisellesi koskaan noin?
Oletko sinä mies tehnyt naisellesi koskaan noin?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
monta kertaa...ainahan tulee parempia vastaan.
Ämmien hommia.
Tulin itsekin samaan johtopäätökseen kuin hänkin. En ole kunnolla oppinut tuntemaan sinua enkä edes halua, koska se vähäkin mitä jo tiedän kiinnostaa ihan yhtä paljon kuin koiranpaskan löytäminen uusista italialaisista nahkakengistäni.
Olen huomannut, ettei naisessa minkään ominaisuuden täydy olla täydellinen. Toisaalta yksikään ominaisuus ei saa pahemmin häiritä tai juttu loppuu jo ennen kunnollista tuntemista.
Ehkäpä se mies havaitsi sinussa sen yhden epäkohdan, jota hän ei uskonut voivansa koskaan hyväksyä.
Nuorena miehenä, kun maailma näyttäytyi mahdollisuuksia täynnä olevana paikkana ja tuli maisteltua ennakkoluulottomasti elämää. Tällöin olen herkästi myös luopunut pariutumisen harjoittelemisesta.
Nyt vanhana ja väsyneenä minusta on tullut mies, joka jää helposti roikkumaan vaikeisiinkin tapauksiin. Jään siis katsomaan (odottamaan) sitä parempaakin puolta ihmisestä.
Sanoisin kuitenkin, että intohimosisesti uutuuksiin suhtautumisesta luopuminen on kaksipiippuinen asia. Naiset pitävät omissa kriiseissään moista suhtautumistapaa (-tavattomuutta?) miehessä helposti tylsänä piirteenä ja jalkovälikutinavaiheessa mies lempataan ja etsitään se ikirokkari vaihtoehdoksi tai vaihteluksi.
ennen kuin nainen ehti tehdä... :)
Toisen tuntemiseen kun voi mennä kymmeniä vuosia.