"Autoliikkeen korvausvelvoite pysyi
Itä-Suomen hovioikeus piti pääosin voimassa autoliike Autosompa Oy:lle käräjäoikeudessa langetetut korvausvelvoitteet työpaikkakiistasta.
Kuopion käräjäoikeus velvoitti autoliikkeen maksamaan kolmelle työntekijälleen noin 16 000 euron korvaukset maksamattomista palkoista. Lisäksi liike joutui korvaamaan yhdelle työntekijälle 5 000 euroa henkisestä kärsimyksestä.
Hovioikeus korotti yhden työntekijän osalta korvausta vajaasta 600 eurosta 1 200 euroon. Toisen työntekijän korvaus puolestaan aleni hiukan.
Autoliikkeen johdon ja asentajien väliset kiistat muun muassa palkkaluokittelusta alkoivat vuonna 2001. Osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen muun muassa työnvaativuusryhmistä ja palkan henkilökohtaisesta osasta.
Asioista ei pystytty neuvottelemaan, vaan henkilösuhteet tulehtuivat. Syyskuussa 2004 autoliikkeen asentajat viidellä paikkakunnalla marssivat kahteen otteeseen ulos työpaikoiltaan mielenilmaisuna työoloista."
Autoliike joutuu maksamaan muiden korvausten lisäksi oikeudenkäyntikuluja yhteensä yli 30 000 euroa.
Lähde: http://savonsanomat.fi/index.php?XEFTL=647eac916c37454cda2bce4f3d7d07b51&mode=module&uid=94180&top=
Tuossa tapauksessa ei porvari joustanut vaan käytettiin paikallista "sopimista" savolaiseen tapaan :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.