Miten tässä näin kävi? Juuri tuli puoli vuotta yhdessä täyteen. Olimme todella onnellisia, ei suurempia ongelmia. Mies ei puhunut tunteistaan ja kun sitten eilen illalla tenttasin puhelimessa rakastaako hän minua, sain vastauksen "en ole varma siitä"... Tietenkään en voinut enää jatkaa, koska toinen ei ole varma tunteistaan. Kyllä puolen vuoden jälkeen tietää, rakastaako?!
Mitä mä teen??? Oon ihan rikki! Pidin meitä oikeina toisillemme, en olis koskaan uskonut käyvän näin, hetkessä kaikki on poissa...
Mitä mä teen??? Oon ihan rikki! Pidin meitä oikeina toisillemme, en olis koskaan uskonut käyvän näin, hetkessä kaikki on poissa...
Vastaukset 14
Vanhimmat
vaikeita, niin siinä sitten käy kun painostaa. Ja hei luuletko joskus löytäväs miehen joka rakastais sua aina ja täydellisesti... Onko nyt sit parempi ilman ketään?...
Taisit nyt tehdä vähän hätäisiä päätöksiä. Mielestäni osoittaa miehessä rehellisyyttä se, ettei ala teeskentelemään ja tunnustamaan rakkautta jos sitä ei varmaksi tiedä. Eihän se tarkoita välttämättä sitä, että hän ei tuntisi sinua kohtaan ihastumisen tunteita ja välittämistä. Aika kauan saa toisen ihmisen kanssa olla ennenkuin voi puhua rakastamisesta, puoli vuotta jollekin riittää, mutta kaikille ei. Jos suhteenne oli hyvä ja viihdytte yhdessä niin miksi se pitäisi lopettaa?
No siinä kävi silleen että sä menit kysymään, ja toinen vastasi. Toivon mukaan edes rehellisesti.
Mä en voisi kuvitella koskaan pyytäväni, kerjääväni tai käskeväni ketään sanomaan että rakastaako se mua.
Jos se ei puolessa vuodessa ole selvinnyt, eikä sitä ole ääneen sanottu niin se ei taatusti selviä vaikka siitä erikseen puhuttaisiin. Yleensä sellaisesta seuraa vain turhaa murhetta ja hammasten kiristystä. Niinkus näit tässäkin...
Mutta ennen kuin heittäydyt säälimään itseäsi, ajattele niin että nyt ainakin tiedät että missä mennään. Enää sun ei tarvi elää epävarmuudessa.
Se ei tykännyt susta, joten nyt vaan etsit sellaisen joka tykkää.
On muitakin miehiä, ja kesäkin on jo tulossa.. ;-)
tos ylhäällä useamman kerran, että ei pidä mennä kysymään, jos ei halua kuulla rehellistä vastausta tai painostaa. Musta sä teit ihan oikein, kun kysyit. Olit varmaan haistanut, ettei kaikki ole kohdallaan, ja halusit tietää. Jossain tulee vastaan lakipiste, jonka jälkeen homma joko kaatuu tai jatkuu. Kuulosti siltä, että mies oli hengannu lähinnä vapaamatkustajana meittimättä sen kummempaa mitään teidän suhteesta. Et parempi tietää nyt kuin vasta pitemmän ajan kuluttua. Puolessa vuodessa ehtii kiintyä niin kovasti, että jos ei voi sanoa vielä rakastavansa, niin ainakin jos toisesta pitää erittäin paljon mutta ei ole valmis käyttämään r-sanaa vielä, niin varmasti kiirehtii sanomaan sen sitten, miten kovasti muuten välittää.
nyt teillä voisi olla palaverin paikka, keskustella missä mennään ja mikä tökkii olisi ehkäpä aika yhteisen ruokailun jossakin kivassa ravintolassa ja jos vielä saisitte sen tehdä aivan kahden ettei tarvitse miettiä sanomisiaan niin se olisi kaiken paras. pari suhteeseen tulee välillä ikäänkuin kahden sydämmen välistä etäisyyttä ja jos sen etäisyyden hetken suhde kestää niin sitten taas sydämmet lähenee toisiaan, jokaisessa suhteessa käy näin, toisilla etäisyys on suurempi kuin toisilla mutta sellainen tulee jossakin vaiheessa. olkaa kärsivällisiä se varmasti palkitaan. yleensä tuo etäisiis ilmiö tulee vaan kerran, joillakin ehkä useemmin mutta silloin se alkaa merkitä myös sitä ettei ihmiset välttämättä ole toisilleen sopivia. tsemiä ja jaksamisia sinulle :)
Haluan kertoa oman tarinani, jotta tiedät että et ole yksin..
Itse olen ollut nyt yli 3 vuotta kyseisen poikaystäväni kanssa, ollaan rakastettu toisiamme ja meillä on paljon hyviä muistoja.. ja poikaystäväni noin kuukausi sitten sanoi "rakastan sua niinkun peheen jäsentä, en niinkun tyttöystävää" "parasta molemmille olisi jos oltaisiin ystäviä, ettei ruvettais vihaamaan toisiamme". Siinä vaiheessa mun sydän oli revitty mun rinnasta, millään ei ollu enään merkitystä! Niin pahalta tuntui kuulla omalta rakkaaltaan, ettei se enään rakasta mua. Kaiken ton kolmen vuoden aikana ei ollu epäilystäkään ettei se rakastais mua, en kertaakaan epäilly että se tykkäis jostain toisesta tai että se pettäis mua, niin hyvä ihminen hän on, ja täysin mun luottamuksen arvoinen. Olen rakentanut koko elämän hänen ympärille ja noiden sanojen jälkeen tuntui niin tyhjältä, tuntui kun sydän olisi revitty irti, tuntui että koko mun elämä oli viety pois.
Oltiin kuitekin vain kaksi päivää erossa, kun poikaystäväni tajusi kuinka paljon tunteita oli vielä jäljellä ja miten paljon oli hyviä muistoja minkä takia yrittää jatkaa.. Noiden kahden päivän aikana sain viillot sydämeeni enkä tiedä mihin enään uskoa ja luottaa.. En edelleenkään tiedä sen tunteista, en uskalla kysyäkään koska pelkään vastausta, mielummin elän epätietoisuudessa kun että tietäsin kaamean totuuden.
Et siis ole ainut joka tuntee itsenä hölmöksi ja hyläytksi..
Eikös se voi tarkoittaa sitäkin, että olette päässeet rakastUmisvaiheesta rakastAmisvaiheeseen. Siihen, kun toiseen on lujasti kiintynyt ja se merkkaa paljon. Eikö se ole rakkauden luonnollinen kehityskaari? Ja voi olla vaikea tunnistaa rakkaudeksi, koska se on niin arkista, ja tulee huonoja pätkiä ja hyviä pätkiä... Tai niinhän sitä aina puhutaan. Joskus en itsekään tiedä uskoisiko tuota, kun tuntuu että rakastamisvaiheeseen kuuluu niin paljon niitä huonoja pätkiä, että on vaikea kuvitella että se siitä muuksi muuttuisi (kuitenkin välillä sitten yllättyy tunteistaan, että ohhoh, eihän tätä voi korvata millään). (Minulla on ikää aika paljon enemmän kuin sinulla. Ja hämmentäviähän nämä jutut on, ihmissuhteista ei voi ikinä tietää huomista.)
Olen pitkään ihmetellyt, mistä tietää kun rakastaa. Olen kysellyt monilta ihmisiltä sitä moneen kertaan ja todennäköisesti ne, jotka ovat joskus olleet rakastuneet tai rakastavat parhaillaan, ovat sanoneet että sen vaan tietää. Mutta mistä?!
Monet poikakaverit ovat kysyneet minulta ja pyytäneet minua sanomaan "rakastan", mutta minkä ihmeen takia? Olen aina ollut sitä mieltä, että teot kertovat kaiken. Ei siihen tarvita mitään konkreettisia sanoja! Kyllähän kumppani näkee kumppaninsa käyttäytymisen ja tuntee itselle läheisimmän ihmisen mitä itselle vaan voi olla.
Itsestäni on ainakin tuntunut tosi ahdistavalta ja nurkkaan ajetulta, kun jätkäkaveri on yhtäkkiä vaan kysynyt tuollaista (kun ei ole itsekään sitä vielä ehtinyt asiaa miettiä!). Ehkä olen epäitsevarma omista tunteistani, en tiedä. Mutta sen tiedän ainakin, että kun ihminen rakastaa jotain ihmistä, niin ei sitä voi lakata rakastamasta, vaikka menisi poikki tai tulisipa eteen ihan minkälaisia vaan esteitä ja ongelmia!
Mutta olisi kyllä kiva tietää, mistä rakkauden tunteen tunnistaa...
että kaiken sen rakkauden ja välittämisen konkreettisen näyttämisen lisäksi tulee se tarve sanoa tuo lause hänelle,se vain on niin voimakas sana ja kertoo juuri siitä voimakkaasta tunteesta mitä toista kohtaan tuntee :)Voiko paremmin pukea tunteitaan sanoiksi kuin sanomalla ,Rakastan sinua!!
eivät kaikki pysty tai ole oppineet käyttämään tuota sanaa (esim. lapsuudenkodissa ei ole sanaa käytetty). Itse en ole koskaan sanonut rakastavani, mutta olen kuitenkin välittänyt syvästi ja suhteen päättyessä olen ollut ihan romuna, eli voisiko se sitten olla sitä rakkautta.
Olen myös seurustellut miehen kanssa joka tenttasi että rakastanko häntä. Todella ahdistava tilanne, ja sitäpaitsi en häntä kohtaan tuntenut rakkautta.
Itse hän viljeli tuota sanaa, mutta oli samalla väkivaltainen, mustasukkainen ja valehteli omat menonsa. Miten voi sanoa rakastavansa jos ei edes ymmärrä mitä sana tarkoittaa. Itse luotan enemmän siihen että teot ja eleet kertovat enemmän.
toki siis,että ne teot kuitenkin ensin ja sanoin vahvistaen päälle!!Ei päivittäin ehkä mutta ajoittain ,ainakin minulla on se suuri tarve sanoa että rakastan.Johan se hoettuna kärsii inflaationkin koko lause :)
se minunkin mielestäni kuuluu olla. Että välittää toisesta niin paljon, tunne on pakahduttava ja tulee voimakas tarve lausua nuo sanat - Minä rakastan Sinua -
- Rakastaa - on hyvin voimakas sana. Itse en voisi käyttää sitä, jollen todella tarkoittaisi sitä. Nuorena sitä lausui nuo sanat heti kun oli rakastunut, ajattelematta sen kummemmin. Nyt olen jo päälle 40 ja eronnut. Muistan exälleni sanoneeni harvoin nuo sanat, emme oikeastaan kumpikaan sanoneet suoraan. Kuitenkin meillä oli hyvä olla yhdessä monien vuosien ajan. Näin jälkeenpäin kun erosimme, niin olen ajatellut, että ehkä en oikeasti rakastanut exääni. Nyt lausuin nuo tärkeät sanat hiljattain uudelle kumppanilleni, hän ei vielä pystynyt sanomaan niitä minulle. Ymmärrän sen kyllä, hänkin on sellainen ihminen, joka ei tuosta vaan joka päivä latele hellyttelysanoja. Minä rakastan häntä, tunnen sen niin voimakkaasti. Ehkäpä hänkin vielä jonain päivänä lausuu minulle nuo sanat.
Ja tuo mitä joku sanoi...että jos liian nopeasti tai jatkuvasti lausuu nuo sanat - niin johan se kärsii inflaation ja sanat menettävät arvonsa kokonaan.
ei ole halua sanoa niitä sanoja, koska ei ole ikinä oppinut käyttämään niitä.
Ja mitä tarkoittaa, että kun sitten kakistaa ne sanat ulos itsestään (kumppanin inttämisen ja kyseenalaistamisen jälkeen...) niin alkaa itkettää...
Yleensä sen takia, en tykkää sanoa niitä, koska ne alkavat itkettämään vaikka sanoisi ne kelle. Vaikka omalle äidille!
Ja mitä tarkoittaa se, että kun toinen luulee tekevänsä hyvää toiselle, muttei tajua, että vaikutus on ihan päinvastainen. Vaikka sille huomauttaa asiasta, mutta hän kuitenkin jatkaa tekemisiään huomautuksista huolimatta. Eikö se kerro jo jotain ihmisestä.
Moi, mulle on käynyt samoin. Kysyin rakastatko, ja vastaus kuului: "En tiedä. Varmaan jollain tavalla rakastan." Myöhemmin mies sanoi, että hän rakastaa minua kuin veli siskoa eikä niin kuin mies naista. Se sattui pitkään.
Sanoisin, että ole kärsivällinen kärsimyksen kanssa. Kannattaa odottaa sitä miestä, joka sanoo rakastavansa sinua ilman muttia. Ainakin minä löysin sellaisen, tosin vasta 34-vuotiaana, mutta kannatti odottaa.