Latvia ja Venäjä allekirjoittivat rajasopimuksen vuosien kiistelyn jälkeen
http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135226130832.jpeg
MOSKOVA / TALLINNA. Venäjän ja Latvian suhteet ottivat tiistaina aimo harppauksen eteenpäin, kun pääministerit Mihail Fradkov ja Aigars Kalvitis allekirjoittivat Moskovassa maiden välisen rajasopimuksen.
Latvian pääministeri vierailee nyt Moskovassa kuudentoista vuoden tauon jälkeen.
Rajakiista on varjostanut maiden suhteita Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien. Sopimus rajasta piti alun perin allekirjoittaa 2005, mutta Venäjä vetäytyi tuolloin viime hetkellä.
Pääministeri Kalvitisin mukaan sopimus auttaa tasoittamaan Latvian ja Venäjän rosoisia suhteita.
Venäjän pääministeri Mihail Fradkov puolestaan toivoi, että sopimus vahvistaa maiden välisiä suhteita koko Euroopassa.
Euroopan komissio on kiitellyt rajasopimuksen syntyä. Komissio toivoo, että yhteistyö EU:n ja Venäjän välillä on tämän jälkeen helpompaa.
"Rajasopimus on itsenäisen valtion symboli. Se mahdollistaa uuden ajan alun Neuvostoliiton jälkeen", sanoo kansainvälisen politiikan tutkija Veiko Spolitis Stradinšin yliopistosta Riiasta.
Suomessa ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi tiedotteessaan Suomen olevan "erittäin tyytyväinen" sopimukseen. "Sopimus on tärkeä myös Euroopan unionille, koska kyseessä on osa EU:n ulkorajaa", Tuomioja lisäsi.
Kun Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta 15 vuotta sitten, kaikki kolme Baltian maata olivat jo itsenäistyneet ja neuvottelut rajasopimuksista oli aloitettu.
Sopimustekstit valmistuivat kymmenen vuotta sitten, mutta vain Liettua onnistui saman tien allekirjoittamaan sopimuksen Venäjän kanssa. Poliittiset kiistat viivästyttivät allekirjoitusta Latvian ja Viron kanssa.
Venäjä kiinnostui rajasopimusten allekirjoittamisesta Latvian ja Viron kanssa uudelleen kaksi vuotta sitten, kun Euroopan unioni oli nimennyt sopimusten solmimisen yhdeksi edellytykseksi venäläisten viisumivapaudelle EU:n alueelle.
Ennen kaavailtua sopimusten allekirjoittamista Venäjä oli laatinut maiden välisiä suhteita koskevan julistuksen, joka oli tarkoitus liittää sopimukseen. Julistuksessa tulkittiin, ettei Neuvostoliitto ikinä miehittänyt Viroa ja Latviaa.
Latvia vastasi laatimalla sopimukseen oman liitteen. Siinä se edellytti Venäjän tunnustavan Neuvostoliiton miehittäneen Latvian. Tätä Venäjä ei sulattanut, ja allekirjoitus venyi taas kaksi vuotta.
Viron kanssa sopimuksen allekirjoittaminen muuttui entistä monimutkaisemmaksi.
Viro ja Venäjä allekirjoittivat rajasopimukset ilman liitetekstejä 2005.
Venäjä kuitenkin perui allekirjoituksensa sen jälkeen, kun Viron parlamentti oli ratifioinnin yhteydessä lisännyt rajasopimusta koskevan lain hyväksymistekstiin selitystekstin, jossa viitattiin vuoden 1920 rauhansopimukseen.
Uusissa rajasopimuksissa niin Viro kuin Latvia menettävät alueita Venäjälle verrattuna vuoden 1920 sopimukseen, koska Venäjä perustaa sopimukset neuvostoaikana 1945 määritetyille rajoille.
Tällä kertaa Latvian parlamentti on päättänyt jo etukäteen, ettei sopimustekstiin liitetä enää selityksiä.
Juridisesti Latvia perustaa sopimuksensa liittymissopimukseensa EU:n kanssa. Silloin nykyisen Latvian rajat olivat voimassa, eikä viitettä Venäjän kanssa vuonna 1920 sovittuihin vanhoihin rajoihin enää tarvita.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Latvia ja Venäjä allekirjoittivat rajasopimuksen vuosien kiistelyn jälkeen/1135226133896

Vastaukset 6
Vanhimmat
etuisuuksia Venäjältä.
Kuljetukset lähtevät käyntiin Latvian kautta. Tavaran ja öljyn. Latvian satamissa lastataan venäläistä öljyä länteen toimitettavaksi.
Rajasopimuksen hyväksymisestä on Latvialle hyötyä merkittävästi.
Venäjäkin hyötyisi WTO:lla jos saisi rajansa kuntoon Suomen kanssa.
Hienoa! Seuraavaksi Viron ja Venäjän rajasopimus.
Sitten Suomen ja Venäjän.
tutustuttavaksi, vassoguu:
"3 artikla
Sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti sen loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnioittaen. "
http://www.prokarelia.net/contract/?x=naapuruus
"3 artikla
Sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti sen loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnioittaen. "
Raja voi palautua oikealle paikalleen, ja sen jälkeen raja voidaan edelleen säilyttää loukkaamattomana alueellista koskemattomuutta kunnioittaen. Rajahan tulee aina olemaan yhteinen, olemme aina oleva naapureita. Mutta rajaa voi milloin tahansa siirtää sille oikealle paikalleen, johon se vakiintui 1812 alkaen vuoteen 1939 asti ilman että tuo sopimus mitenkään tulisi kärsimään. Siellä missä milloinkin on raja, se raja on kunnioitettu. Kun raja palautuu oikealle paikalleen, sitä edelleen kunnioitetaan.
Karjala takaisin!
Ei ole muuten Natoon Suomella asiaa niin kauan kuin tuo 1992 sopimus, YYA:n jatkumo, on voimassa:
4 artikla
"Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti. "
"Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan. "
"Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle. "