Suuri rikkaus elämässä on omistaa isosisko.
Olen 5 vuotta nuorempi kuin siskoni eli elimme mm teinivuotemme eri aikaan. Joskus minua harmitti suuresti, että meillä on niin paljon ikäeroa. Isosisko piti minua kakarana ja minä siskoa ärsyttävänä teininä. Olin varma, ettemme koskaan tule olemaan sellaisia kuin läheiset siskoset telkkarien ruusuisissa sarjoissa.
Siitä lähtien, kun itse aloin lähestyä täysi-ikäisyyttä, tutustuin aivan uudelleen siskooni. Nyt, molemmat aikuisina ja tasavertaisina, olemme ylimmät ystävykset.
Isosiskoni on osoittanut olevansa minulle niin tärkeä tuki ja apu tilanteessa kuin tilanteessa. Luotettavuus on aivan eri luokkaa kuin monilla kavereillani. Siskoni on ainoa ihminen, jonka kanssa tykkään käydä ostoksilla. Reissuille ja juhlintailloillekin paras vaihtoehto seuraksi on siskoni. Välillämme on aito ja suora suhde. Sen minkä muut ymmärtää koko lauseesta, siskoni on ymmärtänyt sen jo puolesta sanasta.
Olen hyvin kiitollinen, että minulla on niin upea sisko elämässäni.
Jokaisella pitäisi olla isosisko
26
4760
Vastaukset
- Ikävä omaa siskoa..
Ihanaa kuulla että välisi siskoon ovat hyvät. Minulla on noin 6 vuotta nuorempi sisko, ja pitkälti sama menneisyys..eli emme olleet lapsena läheisiä mutta aikuisena meistä tuli ylimmät ystävät ja todella läheiset.Nyt kaikki on taas mennyttä.. Harmittaa niin vietävästi että väliimme tuli "asia" josta emme pääse yhteisymmärrykseen ja nyt olemme etääntyneet toisistamme ja silloin harvoin kun olemme tekemisissä, välimme ovat "muodollisen kankeat".. Rakastan ja kaipaan. On kuin puukkoa vääntäisi haavassa kun mietin miten asiat oli ennen..
- Kinisha
Se on yllättävää, kuinka monilla sisaruksilla menee jonkin asian vuoksi välit. Toivottavasti en joudu kokemaan sellaista. Miehelläni esimerkiksi on yhteen siskoonsa aika huonot välit, he vain eivät pidä toisistaan. Itselleni taas tämä mieheni sisko on hyvä ystävä, olemme tunteneet jo ennen tätä parisuhdetta.
Toivottavasti saatte vielä joskus välinne kuntoon. Ei ole hyvä, jos sisaruksilla on huonot välit. Itselläni on vain yksi lapsi, mutta jos saan vielä toisen jossakin vaiheessa, olisi aivan kamalaa äitinä katsoa, jos he eivät tulisi toimeen.
Lupaan vaalia sisarussuhdettani ja vaalinkin aina hamaan loppuun saakka. - isosisko-
Kinisha kirjoitti:
Se on yllättävää, kuinka monilla sisaruksilla menee jonkin asian vuoksi välit. Toivottavasti en joudu kokemaan sellaista. Miehelläni esimerkiksi on yhteen siskoonsa aika huonot välit, he vain eivät pidä toisistaan. Itselleni taas tämä mieheni sisko on hyvä ystävä, olemme tunteneet jo ennen tätä parisuhdetta.
Toivottavasti saatte vielä joskus välinne kuntoon. Ei ole hyvä, jos sisaruksilla on huonot välit. Itselläni on vain yksi lapsi, mutta jos saan vielä toisen jossakin vaiheessa, olisi aivan kamalaa äitinä katsoa, jos he eivät tulisi toimeen.
Lupaan vaalia sisarussuhdettani ja vaalinkin aina hamaan loppuun saakka.mutta mietippä kun kaikilla olisi isosisko, myös niillä isosiskojen isosiskoilla... :D
- Kaikilla ei vaan voi olla
isosisko- kirjoitti:
mutta mietippä kun kaikilla olisi isosisko, myös niillä isosiskojen isosiskoilla... :D
Se on surullista, jos siskon kanssa menee välit!
Minä omistan kaksi isosiskoa, vuoden ja 3 vuotta vanhemmat! Sen lisäksi vielä saan olla 4:lle tärkeä isosisko!! =) Kaikkien kanssa on läheiset ja hyvät välit suuristakin ikäeroista huolimatta. Surullista asiassa on se, että tiedän, ettei näin ole kaikissa meidänkään siskos-suhteissa. On myös eripuraa! Kaikki ollaan kuitenki eriluonteisia, joten tarvitaan joustavuutta ja anteeksi antavaa mieltä!
Monesti miettiny, mikä se sisarusten väliin herkimmin tulee, kun tuntuu että alkaa tökkimään pahasti! Läheisessä ihmissuhteessa on ehkä niin helppo sanoa toiselle pahasti, vaikkei ajatteliskaan lähimainkaan yhtäpahasti! Sitten jos toinen ei sitä millään jaksa antaa anteeksi, unohtaa, niin se etäännyttää äkkiä. Tällaisia tilanteita on tullu eteen, että on joutunu nöyrän paikalle. Se ei oo mitenkään helppoa aina - koskaan!
Tsemppiä kaikille siskoksille! Toivottavasti rikkinäiset suhteet korjaantuu! Avoimin ja nöyrin mielin usein vaikeista tilanteista selviää. Tämä elämä on niin lyhyt - että siitä kannattaa kaikki tärkeät asiat poimia niin huolella kuin se vain on mahdollista! Vaalia niitä, hoitaa, helliä. - pikkusiskon(x35)pikkusisko
miusta on ihanaa ku on paljon siskoja. isosiskoja on 6 ja pikkusiskoja pari. on joka hätään paras apu - sisko! kaikilla erityisen rakkaat ja hyvät välit! Olen superonnellinen.
- Liian tavis siskoille
Moi,
Ihan kateeksi käy. Mutta onnellinen sinun puolestasi.
Itselläni on kaksi pienempää siskosta. Aikanaan olin heille joka käänteessä se tuki ja turva. Autoin rahallisesti, henkisesti, olen molemmat majoittanut myös kun asuntoa ei ollut.
En vain tiedä mitä olen tehnyt vuosien mittaan väärin. Ensin molemmat alkoivat pikkuhiljaa saamaan oman elämänsä kuntoon (mikä on hyvä).
Ja sitten pikkuhiljaa minusta tuli suoraan sanoen juntti heidän silmissään. Siskoni on avoliitossa nykyään varakkaan raskalaisen kanssa ja asuu ulkomailla.Mies on vielä hyvästä varakkaasta perheestä.
Huomaan että siskoni häpeää silmät päästään minua julkisissa paikoissa, yms yms. Mutta harvoin kun nähdään ja vielä harvemmin jos ollaan kahdestaan huomaan siskoni olevan ihan sama tyttö kun joskus aiemmin.
Silloinkin hän kiittää aina antamastani tuesta.
Mutta en ymmärrä miksi sitten käyttäytyy muun porukan läsnä ollessa niin eritavalla.
Muuten tämä siskon mieskin katselee minua ja nuhjuista olemustani nenän vartta pitkin.
Kovasti minua aikanaan loukkasi sekin että kun menin naimisiin, ei siskoni halunnut tulla edes häihini, hän piti ranskassa olevia seurapiiri juhliaan tärkeämpinä. Olisi kyllä kerinnyt niihin, mutta olisi tuo reissu ollut liian väsyttävä, ja kun lennotkin saattaa myöhästyä. Että tällanen kiva tekosyy.
No, olehan minä vähän tällainen "tuulipuku". Isot talolainat niskassa, niska limassa painan töitä ties kuinka monetta vuotta ilman lomaa, ja kaikki rahat menee talon laittamiseen ja vaatteetkin nuhruiset. Heh heh kun ostan mielummin maalia kun uusia vaatteita.Eli minulta ei todellakaan löydy kaliita merkkivaatteita.
(en tällä tarkoita että repaleisissa paskasissa vaatteissa tallusta joka paikkaan, enkä pitäisi huolta itsestäni, en vaan käytä kahta tuntia päivässä kaunistautumiseen, eikä olisi aikaakaan)
Kun taas sisko viilettää jatkuvasti ympäri maailmaa, milloin missäkin lomalla tai muuten matkalla. Ja shoppailee kaikkea kivaa itselleen.
En todellakaan ole kateellinen, vaikka hyvin voisi luulla.
Minulla on kuitenkin vakaa hyvä elämä ja avioliitto. Mutta kaipaan vaan noita aikoja siskojen kanssa mitä aikanaan oli. En vaan tunne olevani heille tärkeä ihminen enää missään. Toivottavasti edes siskona pitävät.
Tää on ehkä tosi asiatonta sanoa/kertoa. Mutta tiedän että tällä ulkomailla olevalla siskolla tuo suhde on menossa poikki ennemmin tai myöhemmin, merkit ovat olleet esillä jo muutaman vuoden. Joten tiedän kyllä että sen jälkeen olen taas se rakas sisko joka auttaa rahallisesti, enkä ihmettele jos asumaankin tulee luokseni, no, onhan meillä toisaalta iso talo.
En nyt tiedä mitä tämä avatuminen nyt auttaa. Mutta kuitenkin...
Ole onnellinen, toivoisin niin kovasti että asiat olisivat samalla tavalla kuin sinulla.- näin meillä
pitäs muistaa että myös he ovat saaneet nuoremmilta tukea ja paljon.
- menee noin
näin meillä kirjoitti:
pitäs muistaa että myös he ovat saaneet nuoremmilta tukea ja paljon.
niin! Noin on teillä, mutta meilläpä ei ole. Eikä ole koskaan ollut. Tukena olen aina ollut, en osaisi siskoille edes puhua ongelmistani tai murheista, kerran yritin ja tulos oli katastrofaalinen, sisko ei edes halunnut kuulla tai nähdä, kaipa se jotnkin pelästy sitä etten olekkaan niin vahva tai jotain, muuta syytä en sille räjähdykselle keksinyt.
- enkä kaipaakaan...
näin meillä kirjoitti:
pitäs muistaa että myös he ovat saaneet nuoremmilta tukea ja paljon.
Teillä on varmaan isosisko saanut tukea nuoremmilta, mutta minä isosiskon roolissa en ole saanut tukea nuoremmiltani. En tosin sitä tarvitsekaan. Olen hyvin vahva ja itsenäinen persoona, joka tulee toimeen hyvin ihan omillaan. Kyllä silti kaipaan sisaruksiani. Jos joskus tarvitsisin apua, kääntyisin kai ammattiauttajan puoleen, sillä sisaruksistani ei ole minun auttajakseni koskaan ollut kiperissä tilanteissakaan.
- Ewks
Mulla on 10 vuotta vanhempi isosisko, johon mulla on ihan loistavat välit. On aina ollutkin mutta nyt kun itse olen murrosiässä ja alkanut ymmärtää asioista välimme ovat vain parantuneet en osaisi kuvitella elämää ilman isosiskoani. Voin puhua siskolleni aivan kaikesta ja meillä on aina hauskaa yhdessä.
- Hamsteripeikko
Minä olen usein toivonut, että minullakin olisi 5 vuotta vanhempi isosisko juuri tuon takia. On vain 2 vuotta vanhempi isoveli, joka on tehnyt minusta onnettoman ja yrittänyt monta kertaa tappaakin. :(
- se siitä
on koko suvun pitänyt tukea ja minun erityisesti jopa olen uhrautunut oman perheeni takia.
Varsinainen riesa,sanoisin ja kaiken päälle juoppo!
- ...
Ittellä on kaks ihanaa isoveljeä,mutta vanhimman veljen kanssa ollaan vähän läheisempiä.Me ei olla koskaan riidelty(mitä nyt vähän pienempinä jotain pientä kinaa). Meillä on isoimman veljen kanssa kanssa joku ihmeellinen maaginen voima koska me voidaan lukea melkeimpä toistemme ajatukset ja sanotaan samaan aikaan samoja asioita(koittakaa ymmärtää tätä mun selitystä :). Kun veljeni sitten lähti armeijaan tammikuussa,se oli mulle tosi kova paikka. En näyttänyt sitä muille mutta itkin monta iltaa sitä että veljeni ei ole piristämässä minua,koska kavereiden kanssa ei silloin menny kauheen hyvin ja vaikka me ei veljen kanssa oikeen koskaan puhuta mitään "syvällistä" se osaa piristää
- hsadlkoaST
Mulla ei oo siskoo, mutta oon itse sisko. Mulla on isoveli ja pikkuveli olen niin kiitollinen heistä kuin vain voi olla.
- sisko myös
Hei!
Mukava lukea useimpia viestejä, joitakin ikävämpi.
Te, joilla on hyviä kokemuksia,oletteko kertoneet asian suoraan sisaruksillenne? Eipä tuosta luultavasti haittaa olisi muutenkaan, ehkä myös te muut saisitte välinne kuntoon, jos sisaruksenne ei ole tajunnut...onnea! - olen isosisko...
Näin isosiskon näkökulmasta voin sanoa, että kyllä se on suunnaton huoli ja hätä aina niitten pienempien sisarusten puolesta. Aina niitä on pitänyt paimentaa ja perään katsoa, etteivät tee kovin typeryyksiä tai ettei kukaan esim. kouluaikana niitä kiusannut. Minulla ei ole isosiskoa. Minä olen saanut sen isosiskon roolin. Ehkä minusta siksi tuli itsenäinen ja vahva nainen, joka pärjää omillaan ja voi pitää huolta toisistakin.
- ..............
Iteltäkin kyllä isosisko löytyy mutta ei paljon perusta tämän olemassaolosta. Ei pideltäis yhteyksiä juuri ollenkaan jos en ite soittelisi..jos pyydän voisko tulla käymään niin sieltä tulee semmonen pöllähtäneen kuuloinen 'jaa no, tuu nyt sitte'.. Avainsanat siskooni ois kuniinkuusluokan oharointi, unohtaminen ja tahallinen myöhästely. Sen lupaukset ja sopimukset on pelkkää ilmaa. Kummatkin kuitenkin ollaan aikuisia. Ärsyttää et oon sille itsestäänselvyys. Sanoi kyllä itekin 'ettei oo sellanen et yhteydenpito ois sille kauhean tärkeää' Kaverit tietty sitäkin enemmän. Kun pyydän jotain pientä palvelusta niin se saa raivarin et kun ite olen itsekäs ja yritän saada muut tekemään asiat puolestani. Olisin ikionnellinen jos oisin ite isosisko jollekin ja joku pyytäis apua.
- Uus-teini
Keski-iän kriisissä, kun tuli avioero ja uudet villit päivät, niin vuosia nuoremman pikkusiskon tuki oli todella tarpeen! Silloin osamme vaihtuivat ja isosiskosta tuli uusteiniyden myötä pikkusisko. Pikkusisko taas paistoi sunnuntai-aamuisin pullaa, samoihin aikoihin isosisko palasi viihteeltä kotiin. Olisi sitä tämä täti tehnyt itsensä useammankin kerran naurettavaksi jos ei pikkusiskon topakat mielipiteet ja neuvot olisi pelastaneet tilannetta. Nyt on saatu tämä isosisko turvallisesti uusiin naimisiin ja istumme molemmat omissa pullantuoksuisissa kodeissamme tyytyväisinä siihen, että meillä on toisemme niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä!
- haluaisin
isosiskon... nyyh..
- hassukani
Itse olen kiitollinen siitä, että olen saanut maailman parhaan pikkusiskon! Meillä on yli kuusi vuotta ikäeroa ja teinivuosina toki riideltiinkin. Mutta nyt kun kumpikin ollaan aikuisia, niin ei voisi paremmin mennä. Kumpikin on toista tukenut vuosien varrella ja ottanut tarpeen tullen isomman tai pienemmän roolin.
kummallakin on tietysti omat kaveripiirit, mutta siskoani parempaa ystävää ei löydy. Meillä pelaa kemiat yhteen,aina on ilot ja surut jaettu. En voisi kuvitella elämää ilman siskoani. - -liisukka-
On aivan ihana! Meillä on ikäeroa 16-vuotta! Olen saanut häneltä paljon ja varmaan antanutkin! Suhde on vastavuoroista valtavasta ikäerosta huolimatta. Hän on teini ja minä jo aikuisten maailmassa. Saan usein pikku-siskolta ihania hyvänyön viestejä yms. lämpimiä muistamisia! Meillä on onneksi ollut mahdollisuus tutustua toisiimme hänen vartuttua, vaikka olen asunut kaukana, poissa kotoa jo 18-vuotta. Hän tulee usein lomiksi luokseni ja tehdään kaikkea mukavaa! Kaikki siskossuhteet on vaalimisen arvoisia ja tärkeitä! Ikäeroista huolimatta =)
- luutu
Itelläki isosisko :S
- Anonyymi
Olen runsaat 11 v nuorempi siskoani.... hän ei hyväksynyt mun menestystäni.... hän kysyi mitä pojallemme kuuluu ja kun kerroin että on lukion toisella niiin... loppui yhteydenpito meihin koko loppuiäksemme...
- Anonyymi
Ootteko te nussineet siskosi kanssa
- Anonyymi
Harrastattko seksiä siskosi kanssa
- Anonyymi
Isosisko voi opettaa nussimaan...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513