Eli seurustelen kaukosuhteessa poikaystäväni kanssa emmekä ole nähneet toisiamme kohta puoleen vuoteen. Vielä pitäisi odottaa vähän aikaa kunnes näemme toisemme. Olemme olleet jo aika kauan yhdessä, mutta emme ole tavanneet kovin montaa kertaa.. olen toki ollut hänen luonaan jonkin aikaa ja asunut hänen luonaan. Mutta nyt tunteet välillä vähän "laantuu".. välillä tuntuu etten enää tunne poikaystävääni kunnolla.. ja että hän ei ole ihan niin läheinen minulle kuin ennen (varmaan koska ei ole fyysisesti lähellä..) Toki rakastan häntä paljon, tunnen sen sydämessä. Mutta välillä tulee surumieli kun ei oikein muista kaikkia yhteisiä juttuja ja millaista se yhdessäolo on.. Välillä mietin jaksanko odottaa vielä sen aikaa kun olen lähdössä reissuun. mutta pakko saada voimia ja jaksaa, koska tiedän että kun taas tavataan kaikki on hyvin. Mutta nyt minusta tuntuu välillä että hän on vähän niinkuin ilmaa.. Mutta silti rakastan. Pelkään että jossen rakastakkaan kun taas tavataan (Se olisi kamalaa.. ja ajatuskin itkettää!). Toki välillä löydän sen postitiivisuuden ja ajattelen vähän eri tavalla..:) onko muilla samanlaisia tunteita..? Toivon (ja uskon) silti vielä että kun tavataan kaikki on taas hyvin...
Taisi tulla vähän sekavaa tekstiä ,mutta kiva jos joku jaksaa lukee ja vastatakin...(:
Taisi tulla vähän sekavaa tekstiä ,mutta kiva jos joku jaksaa lukee ja vastatakin...(:
Vastaukset 7
Vanhimmat
Puhu poikaystäväsi kanssa asiasta. Jos puhut suhdettanne koskevista asioista keskustelupalstalla, en oikein käsitä kuinka voisittekaan tuntea suurta yhteenkuuluvaisuutta.
puhuneet asiasta. Voimme kertoa toisillemme ihan kaiken.. Ajattelin vaan,että olenko ainut jolla on tälläisiä kummallisia tuntemuksia.. mutta kai se kuuluu tähän kaukosuhteeseen..
Itselläni sama ongelma. En ole pystynyt reiluun puoleen vuoteen näkemään mieheni kanssa.. 3 vuotta asuttu yhdessä ja nyt tälläinen kaukosuhteen poikanen, niin tuntuu etten tuntisi enää koko ihmistä! Ja en edes muista millaista oli asua yhdessä, enkä niitä yhteisiä hetkiä, kun on niin tottunut tähän itsenäiseen elämään, eikä edes aina muista koko miestä, josta tulee sit välillä tosi huono omatunto.. Sitten välillä käy just mielessä, että mitä jos ei tunteet palaakaan enää entiselleen, kun taas näkee ja asuu yhdessä, no eihän se selviä kun vasta sitten.. Mut ajatus kyllä hirvittää! Ja mietityttää, että mitä jos se ei ookaan 'se oikea', vaikka niin on jo vuosia luullut, kun ei enää tunnukkaan miltään kun toinen ei fyysisesti oo läsnä arjessa ja on kuin ilmaa! Mut toisaalta itselläni oli kerran aikaisemmi (joku öö..pari vuotta sitten) samanlainen tunne, kun sillonkin oli muutama kuukaus tälläistä kaukosuhdemeininkiä..niin tunteet kuitenkin palautu ennalleen kun näki taas ja sopeutu siihen yhteiseloon. Itse en oo miehelle viitsinyt edes puhua asiasta, koska olen hänen puheistaan ymmärtänyt, ettei hänellä ole tällaista ongelmaa ja tunnen sen verran hyvin hänet, että hän ei välttämättä pystyisi käsittämään minua tässä asiassa. Mutta toivotaan että niin sinun kuin minunkin tunteet roihahtavat kuitenkin taas! Ja et ole ainoa siis :)
erittäin tutulta.. ja me olemme myös aikasemmin olleet erossa ja minulla on ollut samantapaisia tunteita kuin nyt, mutta ei ehkä ihan näin voimakkaita. tosin ei olla näin pitkää aikaa erossa oltukaan. Ja minullakin tunteet aina palannut, joten luotan siihen edelleen.. Ja eiköhän teilläkin niin käy, kunhan vaan jaksaa odottaa :)
apuja olla. Olen elänyt eläämääni tuolla puolen vuoden syklillä kohta 15v. Ja olen naimisissa. Minulla on 4 lasta. Rakastan noita viittä enemmän kuin itseäni. Olen töissä vähän joka puolella maailmaa, itse-asiassa olen työskennellyt kaikilla mantereilla. Työni ei ole maailman turvallisinta, ja se tuo oman lisävärinsä koko juttuun... Vaimoni kieltää minua sukeltamasta, mutta minkäs teet. Laskut pitää maksaa. Lisäksi perheeni ja vanhempani asuvat eri puolilla maailmaa, joten "suvun vaikutus" on vähäistä.
Helppoa se ei ole. Ei missään nimessä. Välillä tuntuu, että sitä "toista" ei ole olemassakaan. Et muista kasvoja, et lastesi kasvoja, et sanoja, aivan kuin mitään yhteisiä muistojakaan ei olisi. Kaikki on kuin unta. Kaunista, hyvää unta. Tulet yllättäen kotiin ja nuorin tyttäresi oven avattuaan sanoo äidilleen:" ovella on joku mies.." Tuntuu kuin sieluun jäätyisi reikä.
Täydellinen luottamus on kaiken perusta. Ilman sitä ei ole suhdetta. Mutta jos epäilet rakastavasi enää, totuus on ettet toden näköisesti koskaan rakastanutkaan... ikävää, mutta niin se vain on. Ihastus voi kestää vuosikausia, mutta rakkaus tulee VASTA sen jälkeen, kun tiedät/tunnet toisen, heikkouksineen.
Pidä kiinni siitä mitä tunnet. Se voi muuttua, mutta ei kuole koskaan. Kaikesta päätellen, olet aika nuori. Sinulla on aikaa, mutta ei aikaa odottaa. Älä odota sellaista mikä ei "lennä", mikä ei kanna. Elämä ei ole kovin pitkä.
Mikä on, on. Mistä ei koskaan pitänyt tulla mitään, ei ole. Se kestää, jos se on sen arvoista.
Älä tuhlaa aikaa epäilyyn, elä. Ihastu. Ennenkaikkea rakastu, se on sen arvoista. Älä murehdi siitä mitä ei voisi olla. Arvosta sitä mitä sinulla on. Ja muista: lentoon lähtöön tarvitaan hyppy, se pitää vain uskaltaa ottaa. Sama koskee ihmis-suhteita. Kysy. Arvoi vastaus. Ja lennä. Niin minä tein, enkä ole katunut, päivääkään. Edes niitä jotka vietän 20000 kM päässä rakkainmistani...
"Helppoa se ei ole. Ei missään nimessä. Välillä tuntuu, että sitä "toista" ei ole olemassakaan. Et muista kasvoja, et lastesi kasvoja, et sanoja, aivan kuin mitään yhteisiä muistojakaan ei olisi. Kaikki on kuin unta. Kaunista, hyvää unta."
Tämä oli erittäin tutun kuuloista! Ja minua tuo alkaa yleensä itkettämään. sitä jotenkin toivoisi että voisi kuvitella sen toisen vielä paremmin.. mutta ei se niin vaan ole aina..
"Täydellinen luottamus on kaiken perusta. Ilman sitä ei ole suhdetta. Mutta jos epäilet rakastavasi enää, totuus on ettet toden näköisesti koskaan rakastanutkaan... ikävää, mutta niin se vain on. Ihastus voi kestää vuosikausia, mutta rakkaus tulee VASTA sen jälkeen, kun tiedät/tunnet toisen, heikkouksineen."
Tämä on aivan totta. Voin sanoa, että tunnen poikaystäväni hyvin. Tiedän hänen heukkouksiakin. Kuitenkin olemme nähneet aika vähän arkea yhdessä (emmekä ollenkaan minun maassani), joten en tunne häntä vielä läpikotaisin (voiko ketään ikinä tunteakaan ihan läpikotaisin..). Kuitenkin sanoisin että meidän ihastumisvaihe on ohi. Olemme seurustelleet 2½ vuotta joten luulenpa kyseessä olevan jo rakkaus. Ja en jaksa uskoa että pelkkä ihastus pysyisi näinkään kauaa. Täytyy olla jo jotain suurempaa. Rakastumisvaihekin on tainnut mennä ohi jo. tietysti aina kun jälleen näkee on kuin uudellleen rakastunut, mutta vähän ajan päästä kaikki on taas "normaalimpaa" pystyy olemaan ilman kyhnäämättä kokoajan toisessa kiinni ja puhuu muustakin kun rakkaastaan. Nauttii normaaleista askareista toisen kanssa.
Tiedän myös siitä, että rakastan koska hyväksyn hänen heikkoudet, jokaisella pitää olla heikkouksia. rakastan jokaikistä ruumiin osaa ja pidän niitä kauniina, rakastan myös jokaista arpea. Luotan häneen täysin. Tiedän että jos hän pettäisi luottamukseni, sydämeni murtuisi. Tiedän, etten ikinä pystyisi olemaan toisen kanssa koska mielessä olisi rakkaani.enkä voisi antaa sitä itselleni ikinä anteeksi.
Tosin nykyään en edes huomaa toisia miespuolisia. haluan olla niin uskollinen kun vaan voi.
Luulisin tunnistavani ihastumisen,rakastumisen ja rakkauden.
Juuri se rakkaus pitää nämä kaukosuhteetkin kasassa. Tosirakkaus kestää.
10,000 km matkaa välissä.
Päivittäinen meseily ja soittelu pitää suhteen kasassa.Ikävä on kova.
Monen kuukauden erossaolo on kova pala.Monesti myös ollut ero lähellä.
Onneksi kuitenkin vielä olemme yhdessä, ja toivon että kohta menemme naimisiin kun hän tulee viikon päästä :D
Olen nyt jo ihan tärinät päällä kun kohta saan halata, ja suudella!
Fyysinen kosketus on niin tärkeää parisuhteelle ettei mitään rajaa, se viiltää sielua kun ei voi halata,ei koskettaa.Tuntuu kuin olisi yksin ongelman kanssa.
Tämä vuosi vielä kestettävää ja muutamme yhteen.Kauan olemme kestäneet, ja tuntuu että tämä on ikuista.On kova ikävä ja halu koskettaa, mutta tieto siitä, että jossain kaukana joku kaipaa ja rakastaa yhtä paljon minua, antaa toivoa tulevaisuudesta.
En halua päästää häntä takaisin, vaan pitää hänet luonani,nukkua yhdessä joka yö.
Pikkuinen,siro,hieman pöhlö Japanilainen tyttö on ajatuksissani koko ajan :))