Kerron nyt tarinani. Olen niin täynnä tuskaa ja pahaaoloa, että koen että jonkun jossain on kuultava.
Erosin avopuolisostani n. 4 kk sitten. Tapasimme vähän päälle parikymppisinä ja olimme 7 v. yhdessä asuen ja elien kuin perhe. Avokkini kasvatti pientä lastani kuin omaansa. Lapseni alkoi kutsua isäkseen miestäni. Olimme umpirakastuneita ja tunsin että olen löytänyt sielunkumppanini. Meistä usein sanottiinkin, että siinäpä pari joka ei koskaan eroa.
Hän oli alussa TODELLA mustasukkainen musta. Katkoin välit hänen pyynnöstään kaikkiin miespuolisiin ystäviini, vaikka he olivat todellakin vain ystäviä. Mutta en halunnut turhia ristiriitoja välillemme.
Olin aikaisemmin ollut kovin sosiaalinen ja itsenäinen, ja vaikka todellisia ystäviä oli harvassa, oli mulla laajat sosiaaliset piirit. Ne katosivat ajan myötä, kun mies oli niin mustis ja tykkäsi enemmän koti-illoista, kuin sosiaalisesta elämästä.
Pikkuhiljaa, ilman että oikein huomasinkaan minusta oli tullut kotihiiri, joka tykkäsi kokata perheelleen ja katsoa mielummin uusimman dvd:n, kuin pitää yhteyksiä tuttuihin ja ystäviin. Pikkuhiljaa, huomaamatta hän taas alkoi viettää enemmän ja enemmän aikaa ystävien luona joita en tuntenut, ja joiden luokse hän ei minua halunnut. Hän selitteli että olen liian omistava, ja että kyllä mies omia menoja tarvii ja kavereita.
Uskoin kaiken ja pikkuhiljaa aloin voida pahoin. Olin lumoutunut jotenkin hänen jutuista, ja en nähnyt tai halunnut nähdä totuutta.
3 v. sitten iski 1 niitti. Hän ei vastannut puhelimeen niin lähdin hakemaan miestäni toimistoltaan. Oven aukaisikin joku vähäpukeinen nainen, joka sanoi asuvansa siellä. Menin aivan shokkiin. Elämänperustani oli murtunut.
Se asia seliteltiin minulle molempien tahoilta, niin että nainen asusteli vain väliaikaisesti kun odotteli jotain asuntoa. Vaikka mulla oli silloin jo ihan hirveä olo, taistelin että saan pitää mieheni, ja hän halusi olla myös kanssani.
Jatkoimme ja meni taas jonkin aikaa hyvin, kunnes...
taas jatkuivat illat kavereilla ja tyhjyyteen soivat puhelut. Ajattelin sitten senkin niin, että kun toi ei kerran mun kanssa halua iltoja viettää, menen töihin - eli teen jotain hyödyllistä en kestänyt sitä yksinäisyyttä.
Siitä alkoi vielä sellainenkin lisäpiirre suhteellemme, että kun aloin tienaa enemmän ja hän joutui työttömäksi aloin huomaamatta rahoittaa lähes kaiken elämisemme.
1,5 sitten hän alkoi juosta naapurin akan luona. En tiennyt siitäkään puoleen vuoteen, koska häntä suojeli eräs miespuolinen naapurimme joka väitti mieheni olleen aina hänellä kun oli poissa. Elikkä hän löysi rikostoverin tälle aviorikokselleen. Molemmat taas valehteli minulle että mitään ei ole tapahtunut ja nainen ja mieheni vain muka ystäviä. Ihmettelin mikäs se sellainen ystävä on ketä ei voi mulle esitellä. Tämä ystävätär selvisi unen kautta, kun näin unessa että mieheni asui toisen naisen kanssa. Siitä jotenkin aloin epäillä, ja menin puhelinta tutkimaan, ja sieltä löyty viesti joka viittasi lähempiinkin väleihin.
Sanoin miehelle ykskantaan, että välit katkaistava tähän naikkoseen tai tulee ero. Mies lupasi ettei oo enään tekemisissä. Kunnes taas jäi kiinni siellä lorvailusta. Silloin laitoin välit poikki ja ukon pihalle. Tästä nyt vuosi.
Mies kunnostautui ja meni toiselle paikkakunnalle lapsuuden ystävien luo.
No eihän siitä erosta silloin mitään tullut. Molemmilla kauhee ikävä ja päädyimme yhteen. Taas meni muutama kk hyvin, kunnes...taas alko sama meno. Puhelimeen ei vastattu, ja puhelutiedot pyyhitty aina pois ja puhelin aina öisin kii. Välil öitä pois kotoa, ja sit ku kysyin mis ollu, ni muka kaveril nukahtanut. Pari kertaa jäi suorasta valheesta kii. Eli ei ollu siel mis sano olleensa.
Samaan aikaa ku meno oli tällasta vanno kuiteski rakastavansa vaan mua ja ei vois koskaa pettää. Kaikki vaistot huusi että se pettää, mut mulle se vanno ummet ja lammet.
3,5 v. sitten jo laski seksin taso ja määrä n. 1 krt viikkon, ku aikasemmin oltiin vähintään kerran päiväs. Kärsin siitäkin tosi paljon. Oon kuitenkin nyt 30 v. ja voin sanoo et hormoonit ne hyrrää naisellakin. Koin tosi nöyryyttävänä et jouduin kerjää avokilta seksiä. Pukeuduin seksiasusteisiin, ja et yleensä sain jotain, jouduin kiihottaa häntä eka ainakin puolituntia ja aina hänen pillin mukaan. Muuten hän menetti kiinnostuksensa. Välil tunsin itseni täysin huoraksi seksin jälkeen.
Naurettavinta täs kaikes on viel se et töissäni tapaan paljon ihmisiä ja jokapäivä ollaan kyselemäs treffeil ym. Siis olen todella hotti pakkaus monen mielestä. Mut aina näytin yrittäjille sormusta ja olin uskollinen miehelleni.
Eilen löysin lapun missä hän on jo kesällä kirjoittanut että vihaa mua, ja kaikki vuodet on olleet pelkkää paskaa (ilmeisesti terapia mieles itselleen kirjoittanut)? Samoihin aikoihin anto mulle rakkauskirjeen, missä vannoi rakastavansa vain ja ainoastaan mua? Tuli mieleen et minkä V#tun auervaara/jekyll&hyde tyypin kaa mä oon eläny viimeiset 7 vuotta?!?
Eli ilmeiseti oikeasti vihannu mua, mut vikat vuodet ollu vaan rahan ja helpon elämän takia munkaa? Mut toi on jo liikaa et samaan aikaan vannoo rakkausvaloja, ja samaan aikaan purkaa mua kohtaan tuntemaansa vihaa paperille itselleen noin niinkuin terapiamielessä.
Viimeisin naula meidän "rakkauden" arkkuun tuli marraskuussa, kun taas vaistot huusivat "katso sinne kännyyn!" Ja mitäs sieltä löytyikään. Kiva pikku rakkausviesti viimeisimmmältä panoltaan. Kävi kyllä harvinaisen selväksi siinä viestissä mikä on suhteen laatu. Vielä jakso inttää että joku hullu ämmä se vaan lähettelee viestejä, ei voi mitään. Ja vielä kerran annoin yhden tilaisuuden (kuinka pitkä on naisen pinna...?) ja hän lupasi ettei ole missään tekemisissä naikkoseen.
Kas kummaa, kaksi päivää myöhemmin löysin ukon naisen luota, kun olin ottanut selvän missä asuu. Silloin tuli meikätytön mitta täysin täpötäyteen ja heitin ukon pihalle. Siellä on pysynyt. Aluksi ruikutti toista kk:tta takas, mutta enää en häntä huoli.
Sinne se jäi, toisen naisen luo. Sillä nyt helppoa. Varakas vielä se muija ja pitää varmaan huolen exästä. Mä en oo löytäny ketään, ja välil tuntuu et ei oo ees kavereita. Se pas#a sai murennettua mun elämän palapalalta samalla kun rakensi omaansa. Mulle tää ero on vielki täyttä tuskaa, mutta koen että tein ainoan oikean päätöksen. Jos en olis, olisin ennenpitkää sairastunut henkisesti tai fyysisesti, niin koville se otti. Onko ketään ketä ois kokenut tätä samaa P#SKAA?!
Erosin avopuolisostani n. 4 kk sitten. Tapasimme vähän päälle parikymppisinä ja olimme 7 v. yhdessä asuen ja elien kuin perhe. Avokkini kasvatti pientä lastani kuin omaansa. Lapseni alkoi kutsua isäkseen miestäni. Olimme umpirakastuneita ja tunsin että olen löytänyt sielunkumppanini. Meistä usein sanottiinkin, että siinäpä pari joka ei koskaan eroa.
Hän oli alussa TODELLA mustasukkainen musta. Katkoin välit hänen pyynnöstään kaikkiin miespuolisiin ystäviini, vaikka he olivat todellakin vain ystäviä. Mutta en halunnut turhia ristiriitoja välillemme.
Olin aikaisemmin ollut kovin sosiaalinen ja itsenäinen, ja vaikka todellisia ystäviä oli harvassa, oli mulla laajat sosiaaliset piirit. Ne katosivat ajan myötä, kun mies oli niin mustis ja tykkäsi enemmän koti-illoista, kuin sosiaalisesta elämästä.
Pikkuhiljaa, ilman että oikein huomasinkaan minusta oli tullut kotihiiri, joka tykkäsi kokata perheelleen ja katsoa mielummin uusimman dvd:n, kuin pitää yhteyksiä tuttuihin ja ystäviin. Pikkuhiljaa, huomaamatta hän taas alkoi viettää enemmän ja enemmän aikaa ystävien luona joita en tuntenut, ja joiden luokse hän ei minua halunnut. Hän selitteli että olen liian omistava, ja että kyllä mies omia menoja tarvii ja kavereita.
Uskoin kaiken ja pikkuhiljaa aloin voida pahoin. Olin lumoutunut jotenkin hänen jutuista, ja en nähnyt tai halunnut nähdä totuutta.
3 v. sitten iski 1 niitti. Hän ei vastannut puhelimeen niin lähdin hakemaan miestäni toimistoltaan. Oven aukaisikin joku vähäpukeinen nainen, joka sanoi asuvansa siellä. Menin aivan shokkiin. Elämänperustani oli murtunut.
Se asia seliteltiin minulle molempien tahoilta, niin että nainen asusteli vain väliaikaisesti kun odotteli jotain asuntoa. Vaikka mulla oli silloin jo ihan hirveä olo, taistelin että saan pitää mieheni, ja hän halusi olla myös kanssani.
Jatkoimme ja meni taas jonkin aikaa hyvin, kunnes...
taas jatkuivat illat kavereilla ja tyhjyyteen soivat puhelut. Ajattelin sitten senkin niin, että kun toi ei kerran mun kanssa halua iltoja viettää, menen töihin - eli teen jotain hyödyllistä en kestänyt sitä yksinäisyyttä.
Siitä alkoi vielä sellainenkin lisäpiirre suhteellemme, että kun aloin tienaa enemmän ja hän joutui työttömäksi aloin huomaamatta rahoittaa lähes kaiken elämisemme.
1,5 sitten hän alkoi juosta naapurin akan luona. En tiennyt siitäkään puoleen vuoteen, koska häntä suojeli eräs miespuolinen naapurimme joka väitti mieheni olleen aina hänellä kun oli poissa. Elikkä hän löysi rikostoverin tälle aviorikokselleen. Molemmat taas valehteli minulle että mitään ei ole tapahtunut ja nainen ja mieheni vain muka ystäviä. Ihmettelin mikäs se sellainen ystävä on ketä ei voi mulle esitellä. Tämä ystävätär selvisi unen kautta, kun näin unessa että mieheni asui toisen naisen kanssa. Siitä jotenkin aloin epäillä, ja menin puhelinta tutkimaan, ja sieltä löyty viesti joka viittasi lähempiinkin väleihin.
Sanoin miehelle ykskantaan, että välit katkaistava tähän naikkoseen tai tulee ero. Mies lupasi ettei oo enään tekemisissä. Kunnes taas jäi kiinni siellä lorvailusta. Silloin laitoin välit poikki ja ukon pihalle. Tästä nyt vuosi.
Mies kunnostautui ja meni toiselle paikkakunnalle lapsuuden ystävien luo.
No eihän siitä erosta silloin mitään tullut. Molemmilla kauhee ikävä ja päädyimme yhteen. Taas meni muutama kk hyvin, kunnes...taas alko sama meno. Puhelimeen ei vastattu, ja puhelutiedot pyyhitty aina pois ja puhelin aina öisin kii. Välil öitä pois kotoa, ja sit ku kysyin mis ollu, ni muka kaveril nukahtanut. Pari kertaa jäi suorasta valheesta kii. Eli ei ollu siel mis sano olleensa.
Samaan aikaa ku meno oli tällasta vanno kuiteski rakastavansa vaan mua ja ei vois koskaa pettää. Kaikki vaistot huusi että se pettää, mut mulle se vanno ummet ja lammet.
3,5 v. sitten jo laski seksin taso ja määrä n. 1 krt viikkon, ku aikasemmin oltiin vähintään kerran päiväs. Kärsin siitäkin tosi paljon. Oon kuitenkin nyt 30 v. ja voin sanoo et hormoonit ne hyrrää naisellakin. Koin tosi nöyryyttävänä et jouduin kerjää avokilta seksiä. Pukeuduin seksiasusteisiin, ja et yleensä sain jotain, jouduin kiihottaa häntä eka ainakin puolituntia ja aina hänen pillin mukaan. Muuten hän menetti kiinnostuksensa. Välil tunsin itseni täysin huoraksi seksin jälkeen.
Naurettavinta täs kaikes on viel se et töissäni tapaan paljon ihmisiä ja jokapäivä ollaan kyselemäs treffeil ym. Siis olen todella hotti pakkaus monen mielestä. Mut aina näytin yrittäjille sormusta ja olin uskollinen miehelleni.
Eilen löysin lapun missä hän on jo kesällä kirjoittanut että vihaa mua, ja kaikki vuodet on olleet pelkkää paskaa (ilmeisesti terapia mieles itselleen kirjoittanut)? Samoihin aikoihin anto mulle rakkauskirjeen, missä vannoi rakastavansa vain ja ainoastaan mua? Tuli mieleen et minkä V#tun auervaara/jekyll&hyde tyypin kaa mä oon eläny viimeiset 7 vuotta?!?
Eli ilmeiseti oikeasti vihannu mua, mut vikat vuodet ollu vaan rahan ja helpon elämän takia munkaa? Mut toi on jo liikaa et samaan aikaan vannoo rakkausvaloja, ja samaan aikaan purkaa mua kohtaan tuntemaansa vihaa paperille itselleen noin niinkuin terapiamielessä.
Viimeisin naula meidän "rakkauden" arkkuun tuli marraskuussa, kun taas vaistot huusivat "katso sinne kännyyn!" Ja mitäs sieltä löytyikään. Kiva pikku rakkausviesti viimeisimmmältä panoltaan. Kävi kyllä harvinaisen selväksi siinä viestissä mikä on suhteen laatu. Vielä jakso inttää että joku hullu ämmä se vaan lähettelee viestejä, ei voi mitään. Ja vielä kerran annoin yhden tilaisuuden (kuinka pitkä on naisen pinna...?) ja hän lupasi ettei ole missään tekemisissä naikkoseen.
Kas kummaa, kaksi päivää myöhemmin löysin ukon naisen luota, kun olin ottanut selvän missä asuu. Silloin tuli meikätytön mitta täysin täpötäyteen ja heitin ukon pihalle. Siellä on pysynyt. Aluksi ruikutti toista kk:tta takas, mutta enää en häntä huoli.
Sinne se jäi, toisen naisen luo. Sillä nyt helppoa. Varakas vielä se muija ja pitää varmaan huolen exästä. Mä en oo löytäny ketään, ja välil tuntuu et ei oo ees kavereita. Se pas#a sai murennettua mun elämän palapalalta samalla kun rakensi omaansa. Mulle tää ero on vielki täyttä tuskaa, mutta koen että tein ainoan oikean päätöksen. Jos en olis, olisin ennenpitkää sairastunut henkisesti tai fyysisesti, niin koville se otti. Onko ketään ketä ois kokenut tätä samaa P#SKAA?!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet tuhlannut liikaakin aikaasi häneen. Hän ei kuitenkaan rakkaudestasi huolimatta ole muuksi muuttunut. Voimia ja jaksamista sinulle! Tiedän, että tulet löytämään kunnollisen miehen, jos vain sellaista haet.
Olen kokenut lähes samaa vaikka olen mies,voin vain sanoa että rakkauden sokaisemana sitä ei näe tilannetta sellaisena kuin se oikeasti on.
Tiedän että mainitsemasi sielunkummpanin löytymisen tunne on vahva mutta myös vääristää.
Koska se tunne saattaa olla myös yksipuolinen kun vastapuolen aivojen sisään ei näe.
Tunnet varmaan olosi petetyksi ja huijatuksi,asia kiukuttaa kuinka kukaan voi tehdä noin.
Mielessäsi pyörii usein ajatus miksi hän sanoi noin mutta käyttäytyikin näin...
Itselläni asiasta toipuminen kesti vuosia.
Ainoa neuvo jonka sinulle antaisin olisi se että keskittyisit nyt elämään omaa elämääsi,pakottaisit itsesi ymmärtämään että se suhde on nyt lopullisesti ohi.
Kaiken tuollaisen kokenut ihminen on heikko,ja lankeaa helposti toisen satuiluihin uudestaan vaikka tietää ettei toiseen voi luottaa.
Ole vaan reipas ja vahva,anna ajan kulua niin se helpottaa viikko viikolta.
Suosittelisin myös ettet heti ensimmäiseen vuoteen aloittaisi uutta suhdetta,koska kokemukseni mukaan se ei tule onnistumaan.
Anna haavasi ensin parantua kunnolla.
Tähän sanoisin, että jos tällaisten petetyksi tulemisen kuvioiden jälkeen löytää LUOTETTAVAN JA RAKASTAVAN kumppanin, niin sellainen suhde on TODELLA PARANTAVA ja se kyllä toimii ja jatkuu aina avioliittoon saakka!!!
Pahempi on, jos yksinään "parantelee" haavojaan, siinä katkeroituu ja alkaa pelätä elämää! Parantua voi vain, kun saa toisenlaisia kokemuksia rakastamisesta ja luottamisesta...
Olen tämän kokenut, tiedän mistä puhun.
On kyllä pahan kuuloinen homma tuo. Yleensäkkin mielestäni, mikäli kumppani alkaa alussa kiilaamaan sosiaalisia suhteita liikaa, pitäisi hälytyskellojen alkaa soimaan. Tietenkin on ihmisiä, joihin kannattaa jo omaehtoisesti ottaa etäisyyttä (ex:t, panokumppanit jne.), mutta jos puhtaasti kavereita aletaan tiputtelemaan kuin kanoja orrelta, kannattaa vähän miettiä toisen motiiveja.
Yleensä nimittäin on niin, että tällaiset ihmiset ensin tekevät itsestään tärkeän ja toisesta riippuvaisen lähes kaikilla tavoilla. Katkaisee sosiaaliset suhteet, ottavat rahavirrasta vallan, kämpän omiin nimiin... ja kaiken rakkauden nimessä. Sitten kun homma on paketissa, voi tehdä mitä vaan, kun toinen ei voi lähteä mihinkään.
Me ei keretty olla yhdessä kuin vajaa vuosi, mutta siinäkin ajassa kerkesi tapahtua paljon. Vuosi sitten tutustuttiin, mies aneli muuttamaan yhteen jo muutaman viikon jälkeen. Kesä meni ok, nähtiin viikonloppuisin, hän oli kesätöissä toisella paikkakunnalla, viikonloppuisin nähtiin. Syksyllä aloitti taas opinnot. Hänen isänsä osti meille asunnon, johon sittenyhdessä muutettiin. Parin viikon kuluttua muutosta lähdettiin baariin yhdessä, tulin sieltä aikaisemmin kotiin. Hän tuli parin tunnin kuluttua nainen mukanaan! Toi muka mulle kaverin, hah. Olin kyllä jutellut kyseisen naisen kanssa illana aikana. Mulle jäi kauheat traamat kyseisetä illasta. Mies vannoi ettei mitään ollut tapahtunut. Hän kuitenkin muuttui, alkoi kulkea uimassa iltaisin. Seksielämä kuihtui, hän ei enää halunnut minua, kännykkä aina kiinni. Tivasin onko hänellä toinen, kielsi jyrkästi. Syytti minua uskottomuudesta. Oli muuten heti suhteen alusta alkaen kamalan mustasukkainen minusta.
Sitten alkoi minun savustamiseni asunnosta, kestin aikani, kunnes helmikuun alussa muutin pois. Tapailtiin vielä viime perjantaihin saakka, silloin selvisi, että hänellä on ollut toinen jo 5 kk! Halusi kuitenkin tapailla minuakin, kuulemma suhteemme vaan parantuu erillään asumisesta. Oli illat jolloin nainen oli hänen luonaan, ja toisin iltoina hän itse tuli minun luokseni. Tekstaili samat viestit molemmille, vain nimen muisti vaihtaa :) Viikonloppuisin nimittäin tuli puheluita ja tekstareita kymmenittäin. Hän ryyppäsi joka ikisen viikonlopun, loppua kohti tahti vaan paheni. Torstai-illasta sunnuntaihin juomista. Välillä rakasti yli kaiken, sitten suuttui, alkoi haukkuminen. Jouduin pari viikkoa sitten vaihtamaan puhelinnumeronikin hänen takiaan.
Kun aikanaan mietin voisiko hän pettää, ihmettelin missä välissä. Nyt tiedän, että päivisin kun olin töissä, tämä kyseinen nainen oli sairaslomalla, joten hän pystyi käymään kodissamme vaikka keskellä päivää. Todella röyhkeää. Kun asuin jo yksin, mies aneli minua naimisiin kanssaan, tätä toista oli pyydellyt kihloihin, sairasta.
Mies kieltää vieläkin suhteen, syyttää tätä naista sairaaksi yms. Pari kertaa olen jutellut naisen kanssa ja tiedän koko tarinan ja häntä uskon. En käsitä, miten toisen selän takan pystyy tekemään tuollaista. Mies (tai sanotaanko pikkupoika tässä tapauksessa) on syyllistänyt minua kaikesta mahdollisesta. Nyt kaikki on kuitenkin loppu ja uusi elämä odottaa. Kehenkään mieheen en kylläkään voi luottaa enää. Pysyvät arvet jää...
Voimia sinulle.
Tarina on tuttu, miehellä jatkuvasti sivusuhteita. Itse en ole rimaani niin alas laskenut. Pitkä liitto takana, jonkinlaista "rakkautta" molemmin puolin. Miehellä ehkä jotakin pätemisen tarvetta. Vähättelee tekojaan. Minuun ne kuitenkin vieläkin koskevat. Huomaisikohan hän sen pahanolon tunteen jos itse joutuisi sen kokemaan? Olisiko tuosta apua, auttaisiko se muutokseen? Onko kellään kokemuksia? Huom! Vain avioliitossa olevat, en tahdo mitään ero tai jättämis ohjeita.
Näitä "veijareita" riittää, eivätkä ne siitä edes iän myötä muutu (kuin vain uskoontulon tai muun ihmeen kautta, minkä todennäköisyys on olematon.)
Minä seurustelin kolme vuotta liki 5-kymppisen miehen kanssa, jolla samat metkut. Intuitioni kertoi asian, mutta "sitä ei näe mitä ei halua nähdä!"- Toinen nainen kuvioissa koko suhteemme ajan.
Ja mies vielä sitten kännipäissään tuli mulle sanomaan, että " mä kyllä oikein olin ylpeä itsestäni, kun osasin kahta naista pyörittää... " Voi hel---tti!!!
Mies on ihan sekopää, hyvä kun vihdoin pääsit siitä eroon! Eikun treffeille nyt ja menoksi. Älä jää miettimään liikaa menneitä vaan keskity tulevaisuuteen.
sinulle,joka kirjoitit kamalasta liitostasi,jossa miehesi petti ja asusteli toisten naisten luona.itse kestin 12vuotta väkivaltaa ,raiskauksia(avioliitossa),henkistä väkivaltaa yms.meillä oli kaksi lasta,jotka minä luotsasin läpi perhe helvetin.(nyt jo molemmat aikuisia ja äitejä ja isiä itsekkin.)kumpikaan lapsistani ei halua tavata oikeaa biolookista isäänsä,vaikka erostamme on kulunut jo 7vuotta.teit maailman ainoan ja oikean ratkaisun,kun erosit miehestäsi.hän ei koskaan ole sinua rakastanut tai kunnioittanut naisena tai ihmisenä yleensä.muista aina:kerran pettää,pettää aina,kerran lyö, lyö aina.itse olen kaiken kokenut kantapään kautta,mutta se tekiminusta sen mikä olen nyt.vahva itseensä luottava nainen,joka on toista kertaa naimisissa "normaalin"miehen kanssa.tsemppiä sinulle ja oikein hyvää loppu elämää ilman kusipäistä miestäsi!olen onnellinen puolestasi,että erosit!nauti elämästi ja muista;täällä eletään vain kerran!
Elin ekassa suhteessa kanssa väkivaltaiseen mieheen, ja kantapään kautta opin sanonnan kerran lyö, aina lyö. Sen roikaleen jätin sitten totaalisesti muutaman turpaanvetosession jälkeen.
Ja nyt olen oppinut myöskin kantapään kautta - kerran pettää kunnolla - aina pettää.
Ei tällaisia koulussa opeteta (vaikka syytä ehkä olisi=), mutta elämä opettaa.
Toivon, että kolmas kerta toden sanoo, ja se seuraava kumppanini olkoon se NORMAALI mies, jos niitä nyt on vielä olemassa.
Anna surun ja murheen tulla, itke, vihaa ja ole katkera, kunnes voit olla taas vahva ja luottavainen.
Sinun kohdallasi on kulunut erittäin monta vuotta, itselläni kaksi vuotta ja tuntuu jotenkin samankaltaiselta kuin sinusta. Olen kuunnellut jos jonkinmoisia selityksiä ja selityksiä. Kuitenkin joka kerta tunne sisimmässäni on kertonut, että älä usko, kaikki valetta! Miesystävälläni on ollut helppo asua luonani, hänellä asiat olivat taloudellisesti erittäin huonosti kun tuli luokseni asumaan, joka paljastui minulle myöhemmin. Valehteli tilanteestaan, mutta kaikki paljastuu aikanaan aina! Väittää ettei ole pettänyt, no ei ole suorastaan kiinni jäänyt, mutta jokin kello kilisee...tilanteet jotka ovat olleet epäselviä niin niitä on ollut liian monta. Viimeisin merkki oli sukupuolitauti, jonka hän ensin kielsi ja väitti ettei ollut sitä miltä näytti, että olin ollut taas väärässä, hänen mukaansa, no, jälkeenpäin paljastui, että olin ollutkin oikeassa! Niin ja kyllä täälläkin on ollut mielenkiintoista seurata kun miestä kiinnosti heti alusta lähtien käydä pyykkituvalla useimmin kuin minua ja naapurissa asuukin hauska ja kaunis perheenäiti jonka pääasiallinen tehtävä on myös viettää aikaa pyykkituvalla. No, joo!
Nyt hän on pitkittänyt lähtöään luotani jo kuukauden ja sanoi, ettei ole saanut asuntoa... Samalla kuitenkin koko kuukauden ajan on yrittänyt että jatkettaisiin, että miksi minä heitän pois meidän hyvän suhteen?? Niin, siis minkä hyvän suhteen, jossa ei ole luottamusta!!!
Hänen taloudellinen tilanne on edelleen sellainen, ettei kykenisi lähtemään luotani vaikka hänellä on työ! Tosin taloudelliset sotkut ovat liian syvällä! Siksi hän taisi rakastua minuun, yksinhuoltajaäitiin! Sika! Huolehti kyllä moitteettomasti lapsistani ja kodista mutta pakko kai olikin, koska miksi muuten olisin häntä katsellut kaksi vuotta. No, seksi oli alussa aktiivista, mutta sekin ilo loppui lyhyeen ja sain aina kysellä ja vihjailla seksin perään! Alkoi ällöttämään sekin. Sitten päätin etten tee hänelle enää mitään esileikkejä koska hänkään ei katsonut tarpeelliseksi tehdä niitä minulle! Tässä samalla kun kirjoitan niin viha ja katkeruus hiipii sisuksiini! Olen itse ollut erittäin luotettava ja rehellinen ja olen näiden arvojen perään kuuluttanut avoimesti suhteessamme alusta asti, mutta nämä arvot näyttävät olla ainoastaan minulle tärkeitä. No, pidän niistä arvoista kiinni myös tulevaisuudessa, mutta luottamus tulevaan kumppaniehdokkaaseen taitaa olla aika kovalla koetuksella mikäli sellainen vielä kohdalleni sattuu!
Voimia elämään kaikille petetyille ja uskoa valoisaan elämään!
on merkki todellakin jostain.... Ja sen verran nykyaikainen olen, vaikka tiettyjä perinteitä arvostankin, että en aio elää lähes selibaatissa 30 v!
Toivon Sinulle oikein Hyvää loppuelämää, ja vielä sinä löydät sen Todellisen Rakkauden.Usko minua.
Sinä ansaitset Hyvän Miehen ja se vielä tulee eteesi!!
Voimia sinulle!!
ihan samaa voi sanoa naisista,yhtä kieroja olen tavnnut ja itse en ole ikinä pettänyt.maku mennyt koko seurustelusta.yksin on hyvä ja helppo olla.