Tänään

Heräsin pikkuihmisten suukoihin ja kahvintuoksuun.
Rakas mieheni oli töihin lähtiessään keittänyt minulle kahvit.
Aamupalaa laitellessa ihmettelin lasten kanssa alati pienenevää lumikasaa keittiön ikkunan alla.
Kevät kohisee ja kärpäset heräilevät.
"Onhan tänään enemmän kevät kuin eilen?"

Pikkukansa päivähoitoon ja työhuoneelle puurtamaan.
Rakkaani lähettää tekstiviestillisen suukkoja kahvitunnilta.

Ystävä kysyy kahville.
Kolme varttia sympatiaa ja maailmanparannusta kasvinkumppaninini kanssa. Hei,hei, ihanaa että olet olemassa, sanoo hän ja jää pakertamaan yksiöönsä kotitehtäviensä parissa.

Toinen ystäväni, adotpiopäätöstä odotteleva ikäiseni rouva soittaa kutsuakseen kevätkarkeloihin. Ei sinne paljon ihmisiä tule, me, he ja eräs yhteinen ystäväpariskunta. Tietoisesti lapsettomuuden valinnut, muuten.
Siitä tulee mukavaa, niinkuin aina.

Hyvää ruokaa, viintä ja läheisiä ihmisiä.
Syksylläkin meni myöhään yöhön meillä seitsämällä.
Sulassa sovussa uusiovanhemmat, lapsettomuudesta kärsivä perhe, vapaaehtoisesti lapseton perhe, ja ikisinkku.

Ajatella, että meillä kaikilla on jotain annettavaa toisillemme.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Alannah kirjoitti:

Heräsin pikkuihmisten suukoihin ja kahvintuoksuun.
Rakas mieheni oli töihin lähtiessään keittänyt minulle kahvit.
Aamupalaa laitellessa ihmettelin lasten kanssa alati pienenevää lumikasaa keittiön ikkunan alla.
Kevät kohisee ja kärpäset heräilevät.
"Onhan tänään enemmän kevät kuin eilen?"

Pikkukansa päivähoitoon ja työhuoneelle puurtamaan.
Rakkaani lähettää tekstiviestillisen suukkoja kahvitunnilta.

Ystävä kysyy kahville.
Kolme varttia sympatiaa ja maailmanparannusta kasvinkumppaninini kanssa. Hei,hei, ihanaa että olet olemassa, sanoo hän ja jää pakertamaan yksiöönsä kotitehtäviensä parissa.

Toinen ystäväni, adotpiopäätöstä odotteleva ikäiseni rouva soittaa kutsuakseen kevätkarkeloihin. Ei sinne paljon ihmisiä tule, me, he ja eräs yhteinen ystäväpariskunta. Tietoisesti lapsettomuuden valinnut, muuten.
Siitä tulee mukavaa, niinkuin aina.

Hyvää ruokaa, viintä ja läheisiä ihmisiä.
Syksylläkin meni myöhään yöhön meillä seitsämällä.
Sulassa sovussa uusiovanhemmat, lapsettomuudesta kärsivä perhe, vapaaehtoisesti lapseton perhe, ja ikisinkku.

Ajatella, että meillä kaikilla on jotain annettavaa toisillemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu