Mikä ihme siinä on, että mies on munaton jollei heti nouse omaa äitiään ja isäänsä ja koko sukuaan vastaan, kun jotain sanotaan pahasti vaimolle?
Miksi miniät eivät itse voi puolustaa itseään?
Minun mieheni ei koskaan ole tarvinnut tapella perheensä kanssa minun takiani.
Minulla on todella hankalat appivanhemmat, otan heidän kanssaan yhteen vähän väliä. Aina on jostain sanomista ja joku asia aina hankaloittaa välejämme.
Silti en koskaan ole pakottanut miestäni omaa perhettään vastaan. Eihän miehenikään pakota minua omaani vastaan. Meillä on yhteinen perhe, josta yhdessä huolehdimme, silti molemmilla on vielä se ikioma perhe joka on aivan yhtä rakas kuin ennnenkin.
Miksi siis mies on munaton jollei heti hyökkää omaa äitiään/isäänsä vastaan kun jotain tapahtuu?
Eikös se miniä ole silloin ihan avuton jollei puoliaan osaa pitää? MIkäs aikuinen ihminen se sellainen on?
Ärsyttää tuollainen "taitaa miehesi olla aika vässykkä" "munaton mies"..
Tahtoisitko oman poikasi hyökkäävän sinua vastaan, kun sanot jostain asiaa omalle tulevalle miniällesi?
voi herranlettas!
Miksi miniät eivät itse voi puolustaa itseään?
Minun mieheni ei koskaan ole tarvinnut tapella perheensä kanssa minun takiani.
Minulla on todella hankalat appivanhemmat, otan heidän kanssaan yhteen vähän väliä. Aina on jostain sanomista ja joku asia aina hankaloittaa välejämme.
Silti en koskaan ole pakottanut miestäni omaa perhettään vastaan. Eihän miehenikään pakota minua omaani vastaan. Meillä on yhteinen perhe, josta yhdessä huolehdimme, silti molemmilla on vielä se ikioma perhe joka on aivan yhtä rakas kuin ennnenkin.
Miksi siis mies on munaton jollei heti hyökkää omaa äitiään/isäänsä vastaan kun jotain tapahtuu?
Eikös se miniä ole silloin ihan avuton jollei puoliaan osaa pitää? MIkäs aikuinen ihminen se sellainen on?
Ärsyttää tuollainen "taitaa miehesi olla aika vässykkä" "munaton mies"..
Tahtoisitko oman poikasi hyökkäävän sinua vastaan, kun sanot jostain asiaa omalle tulevalle miniällesi?
voi herranlettas!
Vastaukset 43
Vanhimmat
Olen myös sitä mieltä,että joissain asioissa miniän on itsekin osattava avata suunsa,esim. kun täällä on esimerkkejä joissa anoppi yrittää väliin lapsen imetystilanteissa tai jos ollaan kahden anopin kanssa ja anoppi alkaa kiukkuamaan,ni voihan sitä kuitata takaisin. Mutta on tosi ilkeitä anoppeja,niin miksi miniän pitäisi olla vastuussa ilkeän ihmisen sanomisista/tekemisistä eikä meistä jokainen osaa/kykene aina puolustautumaan vaikka haluaisi vrt. hiljainen miniä vastaan hyökkäävä anoppi. Mutta kyllä miehen pitää puolustaa vaimoaan,muutenhan siinä vaimo kokee olevansa 1-4 tilanteessa!! Mutta voi miniäkin sanoa jos siltä tuntuu ja se auttaa,voihan anoppi vain 'testata' onko naisesta ainesta ja jättää rauhaan. Mutta pitkäaikaiseen anopin taholta tulevaan ilkeilyyn yms. on miehenkin puututtava.
miksi miniän pitäis alentuu ilkeän anopin tasolle??
Mies tuntee äitinsä paremmin ja on velvollinen pitämään aisoissa!
Miksi miniän pitää sitten vajota niin alas että kääntää äidin ja lapsen toisiaan vastaan?
Miniä on anopille ja appiukolle se ulkopuolinen henkilö.
Miniän täytyy ymmärtää että usein ongelmat appivanhempien kanssa johtuu juuri siitä, että hän on "vienyt" vanhemmilta pojan.
Tottakai appivanhempienkin täytyy suvaita poikansa rakastettu, mutta lasta ei saa käännyttää omia vanhempiaan vastaan.
on sitten anopin ongelma,jos ei ymmärrä että itsekin on 'vienyt' joskus jonkun pojan...jos siis noin sairaasti ajattelee...
Itse olen myös sitä mieltä, että jos miniän kanssa hankauksia tulee niin meidän ne on keskenämme selvitettävä eikä miestä tarvitse siihen väliin ängetä kantamaan vastuuta meidän tekemisistä ja sanomisista eikä jarruttelemaan tunteenpurkauksiamme.
Molemmilla täytyy olla senverran selkärankaa että kantaa itse vastuun omista sanomisista ja tekemisistä. Jos siihen poika vielä sotketaan niin soppa on sitä kokkareisempi. Pojalla on oikeus olla puuttumatta ja puolustematta kumpaakaan. Jos taas katsoo sen tarpeelliseksi niin tulkoon sekaan vaan mutta omasta tahdostaan ja omilla mielipiteillään, ainakaan minä pojan äitinä en halua hänen olevan minun puolellani jos katsoo minun olevan väärässä enkä vaimonsa puolella jos katsoo hänen olevan väärässä. Miehellä on oikeus ihan omiin mielipiteisiinsä ja katsantokantaansa eikä tarvitse olla kummankaan mieliksi.
Helppohan siinä on sitten sohvalla makoilla ja sysätä koko vastuu jostakin riidasta vaimon niskoille - VAIKKA KYSEESSÄ OLISI ASIA JOKA MOLEMPIA PÄNNII - josta siis on mahdollisesti keskusteltu useaankin kertaan, ja mies ollut SAMAA MIELTÄ VAIMONSA KANSSA.
Eikä tarvi olla kyseessä juuri appelat. Meillä ainakin on ollut ongelmia naapurien kanssa. Kiva kuunnella kun ukko jurputtaa niitten tekemisistä vuosikaudet, muttei suostu sanomaan niille suoraan. "En halua riitaa..."
Kun asia lopulta kärjistyi ihan mahdottomaksi, minun oli pakko mennä sanomaan. Ja sain tietty kaamean noita-akan leiman otsaani. Mies oli mielissään kun asia ratkesi. Minä en ole erityisen onnellinen siitä MITEN se ratkesi.
Olisin toki halunnut, että yhdessä puhumme asiat halki naapureiden kanssa, kun kerta juttu koski meitä molempia yhtä paljon. Mutta ei.
No, tässäpä elän munattoman mieheni kanssa. Selkärankaa pitäisi toki olla joka ikisellä, eikö vain? Mies siis luistaa pelkkää selkärangattomuuttaa kaikista vähänkin vaikeista jutuista. Nainen hoitaa asiat yksin.
Ei kiva.
Ei aina tarvitse olla kyseessä riita,kun miehen pitää puolustaa vaimoaan.Se voi olla joku anopin asiaton huomautus,esimerkkinä vaikka tämä:"Etkö osaa laittaa kunnon ruokaa,kun poikani on niin päässyt laihtumaan.Toin hänelle vähän äidin lihapullia".
Eikö silloin pojan kuuluisi lopettaa äitinsä törkeä käytös?
Miniä jos jotain sanoo,voi tulla elinikäinen välirikko,mutta pojalleen äiti tuskin suuttuisi.
Tuo oli vaan karkea esimerkki.
En haluaisi poikani kärsivän minun ja miniäni erimielisyyksistä, jos sellaisia syntyisi.
Enkä todellakaan haluaisi poikani joutuvan valitsemaan puoltaan vaimonsa ja äitinsä välillä, kun kumpikin nainen on hänelle todella tärkeitä, vaimo tietenkin etusijalla.
Näin ajattelen vielä kun on vasta vävy, kuinka ajattelen sitten kun on myös se miniä, toivottavasti samalla tavalla.
Ethän sinä siihen miestä tarvitse sanomaan anopille, että itse tuo suuhunsa pistää mitä pistää. Onhan miehelläsikin kaksi kättä joilla ruokaa laittaa. Et kai enää syötä miestäsi?
Itsehän anoppi on poikansa kasvattanut, jos on hyvin kasvattanut niin poika osaa itsekin ruokaa syödä ja laittaa. Siihen mitään vaimoa tarvita.
Näin minä ilmoitin anopilleni, hän arvostaa sitä että minä sanon hänelle suoraan jollen pidä hänen kommentistaan ja hän sanoo minulle, jos hän ei pidä minun kommentistani.
Ei sen miehen pitäisi olla mikään puskuri kahden aikuisen naisen välissä, eihän miehesi kai kaikkia riitoja muidenkin ihmisten kanssa ratko?
Kait sinulla on nyt omaa suuta sanoa mielipiteesi.
Minulla ainakin on ja sanon mitä mieltä olen.
Minusta ihmisen ei koskaan pitäisi joutua valitsemaan kahdesta rakkaimmasta ihmisestään.
Tietysti hän voi sanoa äidilleen, jos erillainen mielipide on. Tossukka ei sentään tarvitse olla. Mutta ei mikään puskurikaan.
Sanoinkin että tuo oli karkea esimerkki.En kommentoi kirjoitustasi vaan kysynkin nyt kumpi olisi parempi vaihtoehto:
1.Minä sanoisin anopille osaavani laittaa ruokaa ja miehenikin löytää kyllä syötävänsä itse niin että anoppi vieköön vaan lihapullansa omalle ukolleen tai syököön itse.
Vaihtoehto2:Otan lihapullat vastaan,laitan ne mieheni lautaselle ja vähän muusia lisäksi.Mieheni syö siinä anopin silmien edessä.
Vaihtoehto3:Mies ottaa itse tilanteen haltuunsa,sanoo osaavansa itsekkin laittaa ruokaa,eikä vaimonkaan taidoissa mitään vikaa ole,jne.
Minusta kahdessa ensimmäisessä vaihtoehdossa mies oli tossukka kahden naisen välissä.
asiaan millään tavalla. Puhut teidän riidasta naapureiden kanssa.
Kun anopin ja miniän välisestä riidasta on kysymys niin oli mies munallinen tai munaton, riita ei hänelle kuulu !
Aivan sama asia.Anoppi ei ole naapuria kummoisempi.
Mistään anopin tuomisista ei ole ollut kyse.
Minä ottaisin tuossa tapauksessa ruoan vastaan. Kysyisin onko se tarkoitettu koko perheellle vaiko vain miehelleni. Jos koko perheelle laittaisin toki perheelleni ja anopilleni astiat ja muut pöytään ja kaikki istuutuisivat syömään. Minähän olen talon emäntä.
Jos se taas olisi tarkoitettu vain miehelleni, niin ojentaisin sitten ruoan miehelleni. Piste.
Miksi mies pitäisi tuohonkin sekoittaa? Jos anoppi taas ojentaisi ruoan ja sanoisi etten osaa laittaa ruokaa niin ottaisin ruoan silti vastaan. Minä vaan seuraavana päivänä veisin sitten anoppilaan ruokaa ja sanoisin, että palvelus palveluksesta.
Miksi se on niin hankalaa kahden aikuisen naisen olla tekemisissä ilman miesten sekaantumista.
sukulainen ! Vähän enemmän siis kuin naapuri, ventovieras ihminen. Mutta asiasi oli asian vierestä kuitenkin.
Ruokaa anoppilaan,ja vielä miniältä joka ei ruokaa osaa tehdä.
Siinäpä anopille v.....lua.
Varma välirikko.
Aiheena oli munaton mies. Tarkoitatko, että anopilla on sukulaisuutensa vuoksi "oikeus" häiritä poikansa aviosuhdetta?
Minusta anopilla on siihen yhtä vähän oikeus kuin jollain ventovieraalla, vaikkapa naapurilla.
Ja jos miesKIN urputtaa jostain asiasta kotona, niin totta kai hänellä täytyisi sen verta olla munaa että sanoo siitä äidilleen, ettei miniän aina tarvitse joka asiaa selvittää ja saada siitä noita-akan leimaa otsaansa.
Eipä tullut välirikkoa kun ruokaa vein vaikka minun ei pitänyt osata. Samalla mitalla takaisin vaan. Asiat voi kaksi aikuista naista puhua keskenään selviksi. Siihen mitään miehiä tarvita.
Hoida sinä omat asiasi niin kuin parhaaksi näet ja anna muiden hoitaa omansa niin heille parhaiten sopii.
Miksi pitäisi antaa samalla mitalla takaisin?
Olen samaa mieltä kanssasi ettei miestä tartte miniän ja anopin väliin, kyllä minäkin osaan pitää puoleni anopilleni jos tarve vaatii. Mutta miksi vaivautua kyselemään onko ruoka perheelle vaiko vain pojalle tai viemään sitä ruokaa takaisin vastapalveluna?
Jos anoppi tuo ruokaa meille, otan vastaa ja kiitän. Kuka sen syö, se ei kuulu anopille pätkääkään. Kuten ei ruuanlaittotaitonikaan. Riittää kun mieheni tietää mitä osaan. Ei minun sitä anopille tarvitse todistella. Anoppi saa ajatella minusta ihan mitä lystää.
Enhän minä sinun käskenyt mitään todistella. Kerroin vaan sinulle mitä itse tekisin, jos tuollainen tilanne tulisi. Itsehän sinä kysyit.
Minusta miniä ei saa kääntää poikaansa äitiään vastaan vaikka mikä olisi. Poika saa tulla väliin, jos itse sen parhaaksi näkee.
Minusta on väärin vääntää poikaa äitiään vastaan. Minusta ei olisi mukavaa jos minun lapseni käännettäisiin minua vastaan.
MInä olen aikuinen ihminen ja niin on anoppinikin. Totta aikuiset ihmiset keskenäänkin pärjäävät ilman yhtä aikuista siinä välissä?
Tuolla asenteella ei ole ihmekkään jos anopin kanssa riitoja tulee. Minulle appivanhemmat ovat perhettä, ihan samalla tavalla kuin oletan miehelleni omien vanhempieni olevan perhettä.
Vai olitko sinä nyt sama henkilö joka minulta kyseli.. Joka tapauksessa näin.
Kiva että teillä tämä tapa toimii. Me myös yritimme nuorempana sitä. Ei toiminut, huomasimme että tällä tavoin sukulaiset saavat meidät riitelemään keskenämme ja se ei ollut hyvä. Vihdoin 10 vuotta kestettyämme teimme yhteisen sopimuksen, kumpikin hoitaa oman sukunsa ja ellei siinä onnistu ei toisen tarvitse olla heidän kanssaan tekemisissä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kumpikin laittaa omat vanhempansa kuriin (eli estää suuremman "vittuilut" ja haukkumiset) ja toisen ei tarvitse tehdä muuta kuin hillitä itsensä ja olla ystävällinen. Tämä on toiminut todella hyvin, osaamme kumpikin käsitellä vanhempiamme siten etteivät he pahastu ja me itse emme pahastu paljoa oman isän tai äidin antamista haukuista. Puolison ei taas tarvitse näistä tietää ja siten sopukin säilyy paremmin. Meillä on kummallakin todella haastavat vanhemmat, niin että pidämme hyvänä saavutuksena sitä että meillä on perheenä näin hyvät välit heihin nykyään. Tämä on myös vahvistanut perhettämme ja saanut vanhempamme ymmärtämään että me olemme oma perheemme ja meillä on oma elämämme ja oma tapamme tehdä asioita. Aina ei todellakaan näin ole ollut, meillä oli suuntaan jos toiseenkin "porttikieltoja" yms ja niin pahoja riitoja että ihmisiä heitettiin talosta uloskin. Meinasi ero olla appivanhempien (kummankin puolen) takia monta kertaa lähellä, he nimittäin osaavat myös kääntää minut ja mieheni toisiamme vastaan. Nykyään emme heidän leikkeihinsä enää mukaan. Eli mielestäni jokaisen on oma tapansa läydettävä, mutta jos olisin nuorena tulevan tietänyt olisin miestä valitessa tarkastanut appivanhemmat tarkemmin.
Sanoisinpa, että te olette keksineet pitkän ja onnellisen avioliiton salaisuuden; sitoudutte toisiinne, välitätte toistenne hyvinvoinnista ja kuuntelette - todella kuuntelette - toisianne.
Kun avioliitto on tuollainen, siihen mahtuu muutama hullu sukulainenkin mukaan, sillä yhdessä kestää enemmän kuin yksin.
Näen asian niin, että jos anoppini käyttäytyy törkeästi ja käsken mieheni siitä äidilleen huomauttaa, niin ei mahdollinen tappelu minusta johdu vaan anoppini käytöksestä.
Ainoa ihminen, joka minun kodissani ei ole noudattanut edes alkeellisia käytöstapoja, on ollut anoppini. Ja miksiköhän tuo anoppi saa vieläkin tulla kotiimme? Siksi, että hän on mieheni äiti. Ja mieheni ongelma, ei minun. Jos anoppi olisi minun ongelmani, se olisikin äkkiä hoidettu; olisin jo kauan sitten kieltäytynyt näkemästä koko ihmistä.
Minä en anoppini kanssa ala risaamaan, mutta en minä anopiltani mitä tahansa siedä. Jos keskustelu ei tuota tulosta, niin minä lopetan anopin kanssa asiasta puhumisen ja mies jatkakoon siitä eteenpäin.
En osaa ajatella, että se olisi nousemista tai hyökkäämistä omia vanhempia vastaan, jos he käyttäytyvät huonosti ja siitä pitää sanoa. Kyllä siinä on silloin noussut ja hyökännyt vastaan joku toinen ensin ja miehelle jää pelkkä puolustautuminen.
Aikuinen ihminen? Sisältää varmasti sen kyvyn pitää omia puoliaan, mutta eikös sen pitäisi sisältää sellaisenkin, että ei tuppaa aikuisten lastensa elämään liiaksi, ja uskoo sen, mitä sanotaan.
Tämän tästä yhteenottaminen on vain osoitus siitä, että asiat eivät ole hyvin. Jos haluaa elämänsä viettää sellaisten ihmissuhteiden kanssa, se on oma valinta. Minä en vain viitsi. Olen myös liian laiska hakkaamaan päätäni seinään toistuvasti. Jos keskustelu asioista ei onnistu eikä selkeä kehotus tai kielto auta, niin mitä niitä jäädä vuosikausiksi jankkaamaan.
Minä pidän munattomana miestä, joka ei täysin oma-aloitteisesti huolehdi siitä, että äitinsä (tai isänsä) käyttäytyy vaimoa kohtaan hyvin. Silloin ei tule edes sitä ristiriitaa, että kukaan PAKOTTAISI miestä KETÄÄN vastaan.
Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, miten kukin nämä asiat hoitaa, vaan se, että puolisot keskenään ovat samaa mieltä tavasta hoitaa asiat. Kyllähän sen nyt jokainen tietää, että toiselle munaton mies voi hyvin olla toiselle se ihmemies.
että mies on munaton jos ei puolusta vaimoaan ja ole hänen puolellaan äitiään vastaan.
Mitenhän onnisutaankin aina lyömään mies matalaksi ja syyllistämään kaikissa asioissa. Minä olen sitä mieltä että jos anoppi vittuilee miniälle niin ainoastaan miniän on siihen vastattava ja päinvastoin.
Olen ollut molemmissa osissa, sekä miniänä että anoppina ja ei ole tullut kuuloonkaan, että olisin odottanut siihen väliin miestä selvittelemään omia sotkujani ja ihmissuhteitani. Kokisin sellaisessa tilanteessa ITSE olevani selkärangaton tai munaton, miten se tahdotaankaan sanoa. Jos mies siinä alkais talua niinkuin vaimo taluttaa ja toimia hänen tahtonsa mukaan niin silloin voitaisiin puhua munattomasta miehestä.
Naiset ovat jo kauan toitottaneet sitä tasa-arvoa ja olleet vaatimassa oikeuksiaan, miksi nainen ei voisi ottaa myös vastuuta edews omista ihmissuhteistaan. Siihenkö sitten tarvitaankin panssariksi mies ?! Mitä se sellainen tasa-avo on, että MIEHESTÄ tulee munaton jos NAINEN riitelee anoppinsa kanssa ??
Tämäpä ei olekaan mikään sukupuoleen liittyvä asia. Totta kai vaimo tekee saman. En minä ainakaan äitiäni päästäisi vittuilemaan miehelleni, tai ainakin se loppuisi lyhyeen. Ja sen verran on älyä elämän aikana kertynyt, että erotan kyllä hyvän ja huonon käytöksen, ja puutun siihen. Ei tarvitse miehen sanoa minulle, mitä siinä tilanteessa pitäisi tehdä. Jos äitini nousee miestäni vastaan, hän nousee myös minua vastaan. Samoin käy, jos äitini tai anoppini haukkuvat lapsiani, he haukkuvat silloin myös minua. Näen perheen sellaisena yksikkönä, jossa eletään "yksi kaikkien puolesta, kaikki yhden puolesta" -periaatteella.
Minun anoppini ei ole minun ihmissuhteeni, eivätkä hänen aiheuttamansa sotkut, minun sotkujani. Anoppi käy meillä vain ja ainoastaan siksi, että mieheni asuu samassa asunnossa kuin minä. Anoppi saa tehdä ihan mitä huvittaa, mutta minä en sen perusteella koe olevani munaton, selkärangaton enkä muutenkin sen paremmin onnistunut kuin epäonnistunut.
Kuten jo aiemmin sanoin, minä kyllä tietäisin, mitä tehdä, jos vieras ihminen kodissani alkaa päätään aukomaan. Minä heittäisin ulos niin pitkälle, että ei takaisin enää elämänsä aikana ehtisi. Myös siinä tapauksessa, että kyseessä olisi anoppini. Mutta sitähän ei anopille tehdä, eihän? Siispä, jos mies tuo ovesta äitinsä, ja äiti aukoo päätään, asia kuuluu vain ja ainoastaan miehelleni.
Jo se, että jonkun täytyy sanoa vieraalle käytöksestä, osoittaa, että vieraalla ei ole kaikki kohdallaan. Jos sanominen auttaa, niin kaikilla on hyvä olla. Jos taas sanomisella ei ole mitään merkitystä, on ihan turha hakata päätään seinään.
Useimmiten, ainakin meillä (aina), anopin sanomiset ja tekemiset liittyvät jotenkin minun ja mieheni väliseen suhteeseen, kodinhoitoon tai lastenkasvatukseen. Minun anopillani on tapana puhua "toisen suulla", kuten hän itse sanoo. Hän saattaa leppoisasti hymyillen todeta, että "Mikko (nimi muutettu, aviomieheni) ei olisi koskaan mennyt naimisiin kanssasi, mutta sinä aivopesit hänet." Väite on täysin perätön, ja jos mies ei saa suutaan vieressä auki kieltääkseen tuollaisen, hän ei mitään muuta ole kuin munaton.
Jos riitaa tulisi vaikkapa Afrikan tähden säännöistä, niin ei tietenkään miestä tarvita sellaista riitaa selvittämään, höh sentään.
Ihan uteliaisuuttani kysyn, että voisitko sinä kieltää anoppiasi tulemasta kotiisi, jos riita olisi tarpeeksi vakava? Vai tulisiko mies siinä vaiheessa mukaan kuvioihin?
"Ihan uteliaisuuttani kysyn, että voisitko sinä kieltää anoppiasi tulemasta kotiisi, jos riita olisi tarpeeksi vakava? Vai tulisiko mies siinä vaiheessa mukaan kuvioihin?"
En osaa kuvitella niin vakavaa riitaa, että kieltäisin sukuani tulemasta meille, mutta kun kysyt niin kuvitellussa sellaisessa tilanteessa hoitaisin anopin kanssa asiat itse, en sallisi mieheni tulla siihen väliin jos mieheni ei olisi osallisena siinä riidassa, eli ei olisi sitä aiheuttanut.
Hoidan aina omat ihmissuhteeni ihan itse enkä halua sotkea niihin ulkopuolisia.
Sääli että sinulla on tuollainen suhde anoppiisi. Itselläni siinä ei ole ongelmaa ja en osaa kuvitella, että voisin riidellä niin mukavan ja auttavaisen ihmisen kanssa.
tarvitsee nousta mutta jos se oma mies ei millään tavoin paheksu vaimolleen ilkeilyä niin silloin hän antaa tavallaan luvan kiusantekoon.
Aivan. Ihan turhaan anoppiaan haukkuvat, haukkuisivat miestään. Jättäisivät tuollaiset luuserit ja hommaisivat omalle arvolleen sopivan miehen.
Niin juuri.Minä haukuin mieheni koska hyväksyi kiusaamiseni.Tilanne muuttui niin,että nousin itse kiusaajaani vastaan eikä ole anoppia sen koommin näkynyt.
että haukuit miehen siitä että riitelit anoppisi kanssa, mutta teit oikein, että ymmärsit ottaa vastuun omasta ihmissuhteestasi eli suhteesta anoppiin. Ilmeisesti kuitenkin se ihmissuhde katkesi, joten et oikein mallikkaasti kuitenkaan sitä hoitanut. On olemassa aina se toinenkin vaihtoehto. Ja muista, koskaan ei yksi ihminen riitele, riitaan tarvitaan AINA kaksi.
Asia oli sellainen,ettei sitä olisi voinut mallikkaasti hoitaa kukaan muu kuin mieheni,enkä haukkunut miestäni siksi että "riitelin" anopin kanssa,vaan siitä että hän päästi tilanteen siihen pisteeseen jotta välirikko oli väistämätön.
Nyt sitten olen se paha akka kuten tuolla aikaisemmassakin ketjussa joku,joka joutui naapurinsa silmissä huonoon valoon miehensä saamattomuuden vuoksi.
Laitoin "riitelin"sanan lainausmerkkeihin,koska puolustin vaan oikeuksiani.
kuitenkin ollut anopin ja sinun välinen, vai saiko miehesi sen aikaan ?
Jos se oli teidän kahden välinen, ei mies sitä miksikään päästänyt vaan te kaksi.
jaksat olla pelkästään vastaanottavana osapuolena? Riitahan syntyy vasta silloin kun se toinenkin alkaa sanomaan takaisin tai ylipäänsä yrittää puhumalla saada tilanteen loppumaan. Niin kauan kun vain toinen sanoo niitä arvokkaita mielipiteitään ja on julkea kommenteissaan ei ole mitään riitaa ja kaikki on mielestäsi hyvin? Niinkö?
Mielestäni päästäisiin paljon vähemmällä jos puoliso ymmärtäisi heti alkuun panna stopin asiattomuuksien laukomiseen omien sukulaistensa toimesta.
mies saa riidan aikaan olemalla tossukka,joka ei seiso vaimonsa tukena asioissa jotka kuuluvat vain miehelle ja vaimolle ja joihin anopilla ei ole oikeutta puuttua sen enempää kuin kenelläkään muulla ulkopuolisella.
Olisin iloinen,jos poikani ja miniäni pitäisivät yhtä.Se on tosi rakkautta.Samoin olisin iloinen jos tyttäreni saisi miehen joka seisoisi hänen tukenaan joka tilanteessa ja myös tarvittaessa nousisi äitiään vastaan.
Äidit kun ovat kokeneita konkareita riitelemään lastensa kanssa eivätkä nämä riidat aiheuta lopullisia välirikkoja.
Miniäkin voi sitten rohkaistua puolustamaan itseään kun mies seisoo tukena.Riitojakin on niin monenlaisia ettei toki kaikessa miestä tarvita,kuten mielipide-eroavaisuudet,mutta jos anoppi hyökkää miniän kimppuun henkilökohtaisissa asioissa on tuki tarpeen.
Että äidit riitelevät lastensa kanssa ? Minä en kai sitten ole normaali äiti koska en ole saanut riitaa aikaiseksi lapseni kanssa ja sentään 30 vuotta jo tunnettu ;)
Etkö edes murkkuikäisten kanssa saanut riitaa aikaiseksi?Meillä mentiin ovet paukkuen,mutta sopu on aina löytynyt.
Samoin on oman äitini kanssa,riidellään joskus vieläkin,mutta välit on hyvät.
Joo, murkkuikäkin meni helposti, ei tarvinnut kuunnella ovien paukkomista eikä muutakaan mielenosoitusta. Onkohan poikalapset todellakin sitten helpompia, vai lieneeköhän sukuvika ;) en itsekkään koskaan riidellyt äitini kanssa.
sitten olla.
Ei millään pahalla,mutta poikasi taitavat olla sitten niitä tossukoita.Joo joo miehiä.
Vähän luonnetta pitää ihmisellä olla.
olemme hyvinkin läheisiä edelleen näin aikuisenakin, mutta syy tuohon riitelemättömyyteen taitaa olla rauhallisessa ja sopuisassa luonteessa ja ennenkaikkea siinä, että me voimme puhua keskenämme, ei tarvitse huutaa, riidellä ja paukkoa ovia.
mutta ei mitenkään riidanhaluista ja uhmakasta. Puhekykyinen kun on niin eipä siinä turhia tarvitse riidellä. Asiat selviää puhumalla, vaikeatkin. Ja asióista ollaan mnonesti eri mieltä mutta ei kumpikaan halua toisen mieltä muuttaa riitelemällä. Miellä on myös tapana hyväksyä toisen eriävät mielipiteet eikä yrittää käännyttää toista oman m,ielen mukaiseksi.
Eli rakentavia ja ratkiriemukkaitakin inttoja kyllä käydään.
Jos tossuja ovat niin kovin huumorintajuisia ja temppereamenttisia ovat tossuiksi.
kyllä miehen pitää joissain tilanteissa nousta vaimonsa rinnalle ja vanhempiaan vastaan.
meillä esikoisen syntyessä oli anopin kanssa ongelmia, koska hän otti tavaksi nälviä, vähätellä ja "haukkua" minua äitinä. esim, imettäessä lastani hän tuli selittämään muidenkin kuullen että kohta siltä maito loppuu ja sitten pitää alkaa tuttelilla lasta ruokkimaan. jne.jne jos lapsi parkaisi sain aina kuulla miten huono äiti olin kun lapsi joutuu nälkää itkemään.. paha oli vastaan nousta kun tunteet niin pinnassa ja itkuksi aina meni.. kyllä sain olla onnellinen että mieheni antoi äitinsä kuulla kunniansa, eipä ole anoppi sen jälkeen kuittaillut.