Miniäksi romaani

Onko kenelläkään mitään kannustavaa sanottavaa....kuinka hyväksyn tulevan miniäni, hän on romaani ja muu suku ei tule häntä hyväksymään. Toivon pojalleni parasta ja toivon, että hän on tehnyt oikean valinnan.
153612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yksi nätti romanityttö, joka käy vakituisesti siivoamassa naapurini romanivanhusten kodissa, kelpaisi, mutta minulla ei ole poikaa.

Kateellisena saa kaikki koko kerrostalon vanhukset katsella, kun heidän mattonsa tomutetaan ja hakataan kunnolla, käydään kaupassa ja kaikki huolletaan.

Eipä sen romanipariskunnan tarvitse kotisairaanhoitoon soitella, eikä kotiavustajaa kysellä. Onko tytär tai miniä, ei tietoa, mutta nuori nainen hoitaa vanhuksensa ja avaa minulle oven ja tervehtii AINA ILOISENA.

Epäilen toki, että tuskin hän vaklolaista hoitaisi.

Äänestä

lukaseen jo?

Äänestä

en ole anoppi eikä muutenkaan kokemusta romaaneista juuri ole, mitä nyt töissä palvelut asiakkaana. Laidasta laitaan silloin tyyppejä kuten meissä valkolaisissakin.

Valtaväestöön sulautuneet romaanit vaikuttavat parhaimmillaan ihanteelliselta miniöiltä! Tarkat häveliäisyys- ja sopivuussäännöt, vanhemman sukupolven kohtelias kunnioittaminen. Ja silti koulutus ja hyvin suomalainen arkielämä omine perinteineen. Sellaista toivoisi meidän valkolaistenkin pariin enemmän.


Olen aina katsonut (piirtäminen kun lähellä sydäntä) ihaillen romaaninaisia, kauniita luustoltaan ja ne värit!

Toivotaan, että poikasi on löytänyt aarteen. Jos niin on, asetu miniän rinnalle sukua vastaan.

Äänestä
  • "Tarkat häveliäisyys- ja sopivuussäännöt, vanhemman sukupolven kohtelias kunnioittaminen."

    Kuten silläkin nuorella romaniparilla, jotka Kaisaniemessä olivat pystypanolla metroaseman oven pielessä.. Kaikenlaiseen olen törmännyt, mutta tuo tapahtuma oli ainutkertainen...

    Äänestä

Se on yksinomaan poikasi valinta ja hänen rakkaus. Suku juoskoon vaikka suohon ja olkoot hyväksymättä.
Se millaiset välit taas on sinulla ja miniälläsi on teidän kahden välinen asia. Kun pikkasen molemmat joustaa niin hyvä tulee. Pirteää kevään alkua teille kaikille.

Äänestä
  • Yritän todella kovasti, jospa se siitä. Jälkikasvua odotellaan varmasti pikapuolin. Olen huomannut, että lapsia romaneilla on paljon.
    Paljon on hyväksyttävä vaan.

    Äänestä

Aloita ainakin kunnioittamalla hänen heimoaan sen verran että nimität sitä oikein: ROMANI. Siinä on vain yksi a.

Kirja taas voi olla romaani.

Äänestä

Eräs kaverini on puoliksi romani. Tunnen hänen kauttaan jonkun verran romaneita. Ja täytyy sanoa, että tosiaan kaikenlaista väkeä sieltä löytyy. Iso osa on nykyään töissä, harva nainen käyttää hameitakaan. Hameet päällä olevat naiset ovat vanhoollisempia ja vastaavat "enemmän" romanin stereotypiaa kun naiset, jotka hameista ovat luopuneet. Yllättävän monella suomalaisella on muuten suvussaan romaneita, joten rasistiksi ei kannata ryhtyä.

Romanit kunnioittavat yleensä vanhempiaan ja heidän tapakulttuurinsa on tarkka. Kaikki nuoret romanit eivät tosin ole tapakulttuuria omaksuneet, kuten asun käytön luopumisesta voi päätellä. "Perinteisesti" romanit hankkivat lapsia aika nuorena. Useimmat tietämäni nuoret romanit ovat lukeneet itselleen melko käytännönläheisen ammatin - tunnen mm. kaksi sairaanhoitaja-romania ja kosmetologi-romanin. Romanit ovat vielä 40 vuotta sitten olleet kaikki kiertolaisia, joten vanhemmassa polvessa on todella paljon sellaisia, joilla ei ole mitään koulutusta tai työtä. Nuorempi polvi nyt ei kovin paljon muista eroa.

Monet pelkäävät, että romanipuoliso ei ole ongelma vaan että suku on sitä. Näin ei ole. Jos suku on vanhoollinen, välit menevät poikki siinä vaiheessa kun romanityttö ottaa valkolaisen miehen. Jos suku ei ole vanhoollinen, he eivät välttämättä poikkea kovin paljon - ehkä vain pukeutumiseltaan - valtaväestöstä.

Kysele siltä tytöltä asioista avoimesti. Hän varmasti kertoo mielellään itsestään ja suvustaan sinulle.

Äänestä

en voi sanoa!

Äänestä

Tuttuni nai aikoinaan romasni-naisen. Häät olivat valtaisat (varmaan 600 vierasta). Ovat yhä naimisissa, ei ole ollut suurempia ongelmia.

Sinulla on jo valmiiksi oikea asenne, joten usko pois, kaikki tulee menemään hyvin!

Äänestä

Kannattaa olla tarkkana noiden käsitteiden kanssa, muuten voi tulla hyvin noloja mokauksia.

Äänestä
  • . . .

    Äänestä

pitkinä talvi-iltoina selailla :D

Äänestä

Rotun katsomatta. Minä menin nuorena naimisiin äidin ainoan kullanmurun kanssa. Tuskin olin hyväksytty vaikka olin pellavapää 18v. Kyllä anoppi on osannut katseillaan ja supatteluillaan hallita poikaansa ja hänen elämäänsä. En liioin välittänyt vaan elin eteenpäin. Saimme kaksi lasta ja porskutimme eteenpäin, huomasin kun hän pyörähteli poikansa ympärillä muka huomaamatta kuiskimassa. Kun vartuin ja pääsimme heistä kauemmas, hoiteli hän kyläreissuilla samaa hommaa. Mieheni ei koskaan sanonut mitään, hän ei halua loukata äitiään, minä saan kyllä loukkaantua. Ajat ovat vierineet, anoppi haudassa ja me jo aika vanhoja, nyt mieheni on ominut paljon käytöstapoja vanhemmuuteen äidiltään, huomaan nyt että olenkin naimisissa anopin kanssa, voi itku. Tämä kaari on kuitenkin elettävä loppuun, muuten asiat kunnossa kuten taloudellisesti ym. Kuka jaksaa nykyaikana, kysynpä vain.

Äänestä
  • Joudut varmaan sitten ainakin jonkin vrran tekemisiin romanien kanssa, koska heillä sukusiteet ovat vahvat. Mutta älä huoli, saatpahan uusia kokemuksia elämääsi ja hieman erilaista näkökulmaa.

    Ole ennakkoluuloton, niinhän poikasikin on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ainotar kirjoitti:

Onko kenelläkään mitään kannustavaa sanottavaa....kuinka hyväksyn tulevan miniäni, hän on romaani ja muu suku ei tule häntä hyväksymään. Toivon pojalleni parasta ja toivon, että hän on tehnyt oikean valinnan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu