Ei sopimuksessa oikeastaan Itä-Eurooppaa jaettu, vaan se jaettiin intressipiireihin. Baltiaa ei miehitetty heti, vaan mailta vaadittiin vain sotilastukikohtia, kuten myös Suomelta. Saksalaiset esittivät suomalaisille sodan aikana, että sopimukseen ei kuulunut Suomen tai Baltian valloitus tai bolshevisointi, vaan vain tukikohdat ja vähäiset rajantarkistukset. Herää kysymys, olisiko ilman suursodan syttymistä tällaisia tukikohtia vaadittu? Miten sopimus määritteli tämän?
Puolan roistomaisuus näkyy hyvin siitä, että tällainen sopimus ei sitä huolettanut. Päinvastoin, Puola jatkoi sodan provosoimista ja aikoi hyökätä Danzigiin, järjesti rajavälikohtauksia ja vainosi saksalaisia yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Saksan viimeiseen ja suurenmoiseen sopimusehdotukseen ja neuvottelutarjoukseen Puola vastasi täydellisellä liikekannallepanolla ja solvauksilla sekä kieltäytyi edelleen kaikesta keskustelusta. On epäselvää, miksi Puola ei tajunnut sopimuksen merkitsevän sen jakamista. Näinköhän se uskoi USA:n, Ranskan ja Englannin lupauksiin?
Sota Puolaa vastaan estäisi mahdollisesti suursodan länsivaltoja vastaan, koska sopimus N-liiton kanssa ehkä saisi länsivallat pidättäytymään sodan riskeistä tilanteen muututtua niille epäedulliseksi. Hitler ei toisaalta voinut olla sopimatta N-liiton kanssa, koska Englanti, jonka kanssa hän halusi olla ystävä, ei halunnut olla Hitlerin ystävä. Pikemminkin keväästä 1939 jatkunut aggressiivisuus suorastaan ajoi Hitlerin N-liiton kanssa liittoon. Hän käytännössä joutui tarjouskilpailuun länsivaltojen kanssa Stalinin miellyttämiseksi. Stalinhan olisi aina voinut liittoutua Länsivaltojen kanssa, mikä olisi merkinnyt Saksan tuhoa.
Valitettavasti sopimus ei saanut Puolaa järkiinsä eikä pelottanut länsivaltoja sotaa julistamasta. Puolan aggressiivisuus suorastaan pakotti ratkaisemaan kiistat sen kanssa sodalla 1939 huolimatta länsivaltojen uhkailuista. Sota Puolaa vastaan oli oikeastaan poliisitoimi terroristeja vastaan. Sen luokan häirikkö äärinationalistinen Puola oli ollut koko olemassaolonsa ajan ja nyt se suoritti saksalaisvähemmistönsä rippeiden tuhoamista. Saksaan oli tullut lyhyessä ajassa 70 000 pakolaista, 50 000 oli karkotettu keskitysleireihin kesän aikana ja murhia esiintyi päivittäin. Sotapsykoosissa olleen Puolan hallintaan ottaminen oli oikeastaan välttämätön ja siten todellinen rauhanoperaatio.
Miksi länsivallat julistivat sodan huonosta tilanteesta huolimatta? Miksi Stalin oli hylännyt niiden tarjoukset, vaikka todellisuudessa länsimaat lupasivat kesällä 1939 paljon enemmän kuin mitä tässä otsikon jakosopimuksessa N-liitolle luvattiin. N-liiton raaka-ainetoimitukset taas mahdollistivat Saksalle sodan länsivaltoja vastaan vasta sopimuksen myötä, kun Romanian öljykin varmistui Saksalle vasta nyt. Miksi sota siitä huolimatta laajeni sodaksi länsivaltoja vastaan? Stalinin puheen 19.8.1939 tiedämme eli hän tavoitteli kapitalististen maiden keskinäistä näännytyssotaa, jonka perään NL voisi vallata Euroopan. Mutta miksi Länsi aloitti suursodan?
Ilmeisesti Länsimailla oli Stalinin kanssa salaisia neuvotteluja ja ne laskivat olevansa Stalinin todellisia ystäviä. Toisaalta Englanti ja Ranska olivat tietynlaisessa riippuvuussuhteessa Yhdysvaltoihin, joka painosti vahvasti Euroopan maita sotaan Saksaa vastaan. USA:lla oli sotataloussopimus puolestaan N-liiton kanssa tammikuulta 1939. Tämän jälkeen kultaa ym. vastaan alkoi jatkuva materiaalivirta N-liittoon. Se kiihtyi vain talvisodan aikana eikä USA piitannut Molotovin ja Ribbentropin sopimuksesta, vaan NL pysyi siis koko ajan ystävänä. Suomihan ei saanut USA:lta kuin lupauksia sodassaan. On siten oletettava, että USA:lla, Englannilla, Ranskalla ja N-liitolla oli oma salainen jakosopimuksensa sodan varalta. USA ja NL olivat kuherrelleet salaa koko 1930-luvun ja suunnitelleet Rooseveltin johdolla sotaa. Taloussopimus solmittiin salaa kongressilta ja kansalta. Siitä tiesi USA:ssa vain 4 ihmistä. Sopimuksesta kertoo Anthony Sutton kirjassa National Suicide. Puolueettomuussääntöjä rikottiin siis jo ennen syyskuuta 1939, jolloin senaatti antoi luvan sotamateriaalin viemiseen länsimaihin. Ovatkohan nekin saaneet myös salaista tukea?
Oikeastaan koko sodan takana olikin USA, koska Stalin saattoi aina pelätä sen kääntävän koko maailman häntä vastaan. Stalin tavallaan joutui tottelemaan Länttä aika pitkälle. Siten Stalin, joka oli aika riippuvainen USA:n kaupasta (Puna-armeija tarvitsi välttämättä USAa), ei olisi solminut varmaankaan mitään jakosopimuksia Saksan kanssa ilman USA:n lupaa. Ilman lupaa ei Stalin myöskään olisi voinut hyökätä länten 1941 heinäkuussa, mihin Stalin kuitenkin jo 1939 tähtäsi. USA oli maailman suurin talousmahti, jonka sanaa kaikki kuuntelivat. Walter Post on todennut, että Roosevelt sai jo seuraavana päivänä Molotovin ja Ribbentropin sopimuksen pöydälleen. Niin läheistä ystävysten toiminta oli. Varsinainen jako- ja sotapolitiikka käytiinkin siis USA:n ja N-liiton kesken. Niillä tuntuisi olleen melkein kuin yhteinen johto. Niin hyvin ne pelasivat yhteen ja jakoivat lopulta riitaisan Euroopan. Rooseveltin lausunnot ja toiminta kertoivat syvästä huolesta N-liiton puolesta 1941 ja sotahalut lisääntyivät selvästi kesällä 1941.
Walter Postin päätelmä siitä, miksi Roosevelt ei varoittanut Puolaa eikä kertonut Chamberlainille salaisesta lisäpöytäkirjasta, kannattaa siteerata suoraan kirjan Die Ursachen des Zweiten Weltkrieges sivulta 372: "Ainoa mahdollisuus tällaiseen menettelyyn oli se, että Roosevelt halusi estää diplomaattisen ratkaisun eurooppalaiseen kriisiin, toisen "Münchenin" syntymisen. Jos Chamberlain olisi tiennyt lisäpöytäkirjasta, Englannin hallitus olisi vetänyt takuut Puolalle takaisin ja solminut Hitlerin kanssa sopimuksen tämän 16-kohdan tarjouksen mukaisesti. Tällöin puola olisi mahdollisesti malttanut mielensä ja suostunut neuvottelemaan Saksan kanssa. Rooseveltin vaivalloisesti ja sitkeästi rakentama saartorengas Saksan ympärillä olisi purkautunut. Rooseveltin ensisijaisena tavoitteena ei ollut siten rauhan säilyttäminen, vaan Hitlerin tuhoaminen ja siten sota."
Olisiko Chamberlain muuten jätetty sivuun, jos N-liiton kanssa olisi Englannilla ollut salaista vehkeilyä?
Sekä Saksan suurlähettilään Venäjällä von der Schulenburgin, että Saksan ulkoministerin von Ribbentropin kirjoitukset ennen sotaa todistavat huomattavasti pitkäaikaisemmasta liittosuunnitelmasta Venäjän ja Saksan välillä. Kyseinen liitto oli Saksalle edullinen, sillä turvallisuuden lisäksi Saksa sai Venäjältä sille tärkeitä strategisia raaka-aineita.
Esimerkiksi Ribbentrop katsoi sopimuksen turvaavan rauhan useiksi vuosiksi - jotkut lähteet väittävät vuoteen 1945 (jolloin muuten Saksan laivaston olisi pitänyt valmistua sotakuntoon. Saksa ja NL eivät oikeastaan jakaneet Itä-Eurooppaa, vaan ne jakoivat sen intressipiireihin, valtapiireihin, joissa kullakin on hegemonia. Puola on poikkeus. Saksa olisi jättänyt tynkä-Puolan saksalaisalueiden ja venäläisalueiden keskelle, muuta Stalin vastusti tätä. Saksa ei todellisuudessa halunnut N-liiton kaltaista valloittamista ja bolshevisointia. Saksan intressipiirin maiden olisi vain tunnustettava Saksan johtoasema eli ne eivät enää olisi länsimaiden määräysvallan alaisina. Maat olisivat luonnostaankin hakeneet turvaa Saksasta N-liiton pelossa.
Hitler oli saavuttanut suurvalta-aseman Saksalle ja valmistautui Itä-Euroopan herruuteen. Puola ei halunnut yhteistyötä Saksan kanssa, vaan se jatkoi toimimista länsimaiden ohjeiden mukaan. Siksi myös Puolan alistamisen vuoksi Saksan oli edullista liittoutua Venäjän kanssa.
Hyökkäämättömyyssopimuksn tavoite oli estää sota länsimaiden kanssa, koska Saksa pystyi uhkaamaan riittävän tuhoisalla ja pitkällä vastasodalla turvattuaan raaka-aineensa ja rikottuaan saarron. Uhkaavasti käyttäytyvä Puola oli edullista tehdä vaarattomaksi, kun länsivallat vielä varustautuivat. Hitler kuvitteli luovansa Bismarckin tavoin (tämän luoman ) suuren valtakunnan uudelleen ja turvaavansa rauhan liittoutumalla Neuvostoliiton kanssa.
Ranskalta Hitler ei vaatinut mitään alueita 1930-luvulla, vaan päinvastoin julisti, ettei hänellä ollut vaatimuksia. tiettävästi toiveissa oli kuitenkin vahvasti Saksan vanhat koloniat Afrikassa. Ne sisältyivät moniin Hitlerin myöhempiin rauhanehdotuksiin. Elsass-Lothringen ei tuntunut kiinnostavan.

Vastaukset 41
Vanhimmat
Negatiivisen,poliittisen provosointi agiteeraus kampanjoinnin.Paripykälää alempana olevaa tarkoitan.
Joopa joo. Tuota sinun houreista "logiikkaasi" seuraten Suomen roistomaisuus paljastui siinä ettemme ottaneet neuvostoliittolaisia miehittäjiä avosylin vastaan loppuvuodesta 1939 vaan pistimme kampoihin.
Mitään todisteita Englannin ja Neuvostoliiton "salaisista neuvotteluista Saksaa vastaan" ei ole, muuta kuin uusnatsistisien salaliittoteoreetikkojen umpiluisissa kalloissa. Etkös se sinä älypää väittänyt että Churchill olisi ollut liitossa Stalinin kanssa jo 1920-luvulla? Voi herranjestas mikä idiootti!
Ei mitään lisättävää, ei mitään poistettavaa. Nostan hattua.
Eurooppalainen historiankirjoitus pitää taistella takaisin eurooppalaisille ja irroittaa se voittajavaltioiden virallisista valheista.
"Eurooppalainen historiankirjoitus pitää taistella takaisin eurooppalaisille ja irroittaa se voittajavaltioiden virallisista valheista. "
Käyhän Saksassa kysymässä kuka siellä historiankirjat kirjoittaa, saksalaiset itse vai "voittajavaltiot"?
Tiukka linja natsihörhöjä kohtaan,yleisillä paikoilla maihinnousukenkienkin käyttö on kielletty.Saksa on läksynsä oppinut,Venäjällä on nähtävillä selvää seikkailunhalua,ja yritystä palata Stalinin hirmuhallinnon aikoihin.
Mitähän lähteitä olet mahtanut käyttää tässä, vai lienetkö vain nukkunut yösi huonosti painajaisia nähden?
Saksa tosiaan kosi Puolaa mukaan idän retkeen koko -30 luvun, otti Puolan mukaan Tsekkoslovakian jakoon ja neuvoi/auttoi keskitysleirin perustamisessa kapinoivia ukrainalaisia varten. Fanina tiedät kai, ketä Hitler piti Euroopan suurimpana valtiomiehenä, itsensä jälkeen, tietysti.(Puolan historia Kalervo Hovi 1993).
Ehkä kaikki olisi mennyt hyvin, jos ei Saksa olisi vaatinut entisten saksalaisalueitten liittämistä itseensä. Siinä suhteessa Puola käyttäytyi kuin eräs toinen pienempi maa ikään. Kategorisesti kieltäytyi.
Hitler ei vaatinut kuin tien rakentamista Itä-Preussiin. Vastineeksi hän olisi luopunut entisistä saksalaisalueista kokonaan ikiajoiksi. Vastaavaa eivät olleet tarjonneet Puolalle mitkään hallitukset Weimarin tasavallassa.
Tosi huono kirjoitus sinulta, Hitlerin "tie" oli tosiaankin 1919 saksalaisalueet ja Gdanskin vapaakaupunki. Vähän niinkuin Kannas ja Viipuri siis.
Hitler ei suinkaan ollut tyytyväinen näihin, siksi hän oli kosinut Puolaa idänretkeen pitkin -30 lukua. Puola olisikin ehkä periaatteessa ollut halukas lähtemään Aatun kelkkaan, kun tämä tarjosi vaivanpalkaksi Valko-Venäjää, mutta oli epävarma Saksan voimasta Venäjää vastaan. (!)
Sattuu vain olemaan faktaa, että Hitler ehdotti kansanäänestyksiä käytävässä ja alueiden jakamista niiden perusteella. Danzig Saksalle ja Gdynia Puolalle. Äänestyksen häviäjä saisi 20 km leveän käytävän, jonka sisälle tekisi tien. Saksa Itä-Preussiin ja Puola Gdyniaan. Kansainvälisiä joukkoja olisi tullut valvomaan äänestyksiä ja olojen rauhoittumista. Vastapainoksi Hitler olisi tunnustanut saksalaisalueiden menetykset (puolalaiset olivat jo tyhjentäneet alueet lähes täysin), mitä kukaann Weimarin johtaja ei ollut suostunut tekemään. Puola olisi saanut lisäksi kaupungin Sleesiasta. Kaikki on kv diplomaattiarkistoissa ja siten faktaa.
En muuten viitsi pahemmin keskustella ihmisen kanssa, joka kutsuu Danzigia Gdanskiksi. Tämä vahna hansakaupunki oli 1939 täysin saksalainen.
"Hitler ehdotti kansanäänestyksiä"... "alueethan oli jo muutenkin tyhjennetty saksalaisista"...
Tuo nyt on palturia, kaipa siellä sitten puolalaiset olisivat äänestäneet Saksaan liittymisen puolesta ;D Pidätkö itseäsi ihan järkevänä, uskotko itsekään siihen, mitä skrivaat tänne?
Hitler vaati väylää Puolan halki Itä-Preussiin, Gdanskin kaupungin liittämistä Saksaan, Puolan littymistä anti-Kominterniin ja osallistumista Saksan tulevaan idän retkeen. Sitä paitsi, Tsekkoslovakian esimerkki opetti, että Aatun vaatimukset voivat olla mitä tahansa, hänen todelliset aikeensa ovat ihan eri juttu. Hän oli saksalaisille jo luvannut korjata Versailles´n vääryydet. Tämä olikin epäilemättä hänen primäärinen pyrkimyksensä, ja hän uskotteli muille tyytyvänsä tähän.
Tshekkoslovakiassa oli puhetta, että tshekit lopettavat vähemmistöjensä vainot ja pystyttävät demokraattisen liittovaltion, jonka johtoon tulee myös slovakkeja ja unkarilaisia. Hitler lupasi Chamberlainille, että häntä ei kiinnosta loppuosa Tshekkoalovakiaa, JOS VÄHEMMISTÖJEN SORTO LOPPUU. Se ei loppunut.
Olet sikäli oikeassa, että tietylle Pommerin alueelle vaadittiin ehdotuksessa oikeutta väestölle siirtyä takaisin kansanäänestystä varten. Kaikkea olisi valvonut kv komissio.
Näistä asioista vaietaan usein. Todellisuudessa Hitler oli tunnettu siitä, että hänen sanansa piti. Hän oli myös tunnettu rauhanhalustaan ja sovinnollisuudesta. Valitettavasti Puola oli kaikkea muuta kuin rauhanhaluinen. Edustat sotien jälkeen luotua aivopesukulttuuria, joka perustuu kaiken valehtelemiseen.
Missä lähteessä on tuo idänretkeen osallistuminen?
Lopeta puheet Gdanskista. Nimi on rikollinen etnisen puhdistuksen, ryöstön ja kaiken kauhean symboli.
Kas vain, eikös se Tsekkoslovakia ollutkaan "bolshevismin saastuttama"? Tuo kirjoittamasi on minulle toden totta uutta tietoa. Ettet vain olisi nähnyt taas viime yönä jotain pehmeitä unia Aatusta?
On toki totta, että Puola halusi tietyssä vaiheessa likvidoida Saksan, tai ainakin toi julki tällaisia ajatuksia. Ei ehkä kuitenkaan ihan turhaan, kuten myöhempi historia osoittaa...?
On vaikeaa olla rauhanhaluinen, kun vastassa on hampaisiin asti aseistaitunut kansakunta. Toki uskon sen, että Saksa olisi mieluusti ottanut Puolan myös ilman sotaa, kuten sinä haluat suurena uutuutena todistaa. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä: Kyllä varmaan Stalinillekin olisi kelvannut vaikka koko Suomi, jos sitä olisi joku hopealautaselta väen väkisin tarjonnut.Sota ei suinkaan ole mikään itsetarkoitus, vaan ainoastaan keino tiettyjen päämäärien saavuttamiseen. Mutta kerro viimein, miksi pienten maitten pitäisi aina suostua suurempien vallanhaluisiin suunnitelmiin?
Valehtelet ja torjut tosiasiat. Miksi Saksa ei olisi sanut autotietä Itä-Preussiin? Todellisuudessa Puola tunsi kuuluvansa suureen liittoumaan ja pieni maa oli Saksa. Siksi Puola teki liukuhihnalta rajavälikohtauksia, tuhosi saksalaisvähemmistöä ja ampui liikennettä Itä-Preussiin merellä.
Puola nyt ei vain halunnut seurata tsekkien kohtaloa, kun Hitler sudeetteja ja slovakkeja apuna käyttäen pilkkoi koko maan pala-palalta.
Kuten jo sanoin, Hitler oli tarjonnut Puolalle yhteistyötä idän retkeen liittyen. Puola ei kuitenkaan ollut varma Saksan onnistumisesta, ja pelkäsi Nliiton kostoa.
Tämä taas hermostutti Hitleriä, joka taas halusi Puolan "pois tieltä", kuten myöhempi historia osoitti, vai aioitko kirjoittaa senkin uusiksi?
Historiaa uusiin hakaristikansiin kirjoittavalle voi Saksan hyökkäys Puolaan 1.9.1939 todella vaikuttaa Puolan hyökkäykseltä, sillä Saksa näytti silloin esimerkkiä, miten "Terijoen laukaukset" ammutaan.
Miksi Saksan kiinnostus sudeettialueisiin on kauheaa, mutta Puolan ja Unkarin halu jakaa koko Slovakia ei ole mitään?
Puola oli hyökkääjä. Sotaa ei voitu välttää Puolan aggressiivisuuden takia. Puolalaisten ampuneista rajavartijoista on muuten valokuviakin. Wehrmachtin valkoinen kirja kertoo kolmesta Puolan säännöllisten joukkojen rajaloukkauksesta 1.9.1939 vastaiselta yöltäkin. Hitlerin ei oleii tarvinut järjestää SS-joukoilla lavastettuja rajaloukkauksia. Näiä Wehrmachtin kirjassa kutsutaan puolisotilaallisten puolalaisjoukkojen hyökkäyksiksi.
Puola oli innoissaan takuista Englannilta ja Ranskalta kaikissa tapauksissa. Siispä se riemuissaan alkoi provosoida sotaa.
Suurelle yleisölle syötetyistä valheista vastenmielisin on juuri tuo Puolan uhrilampaaksi tekeminen, vaikka todellisuudessa tämä siionistien ja ranslakaisten luoma natsimaa oli kriisipesäke koko olemassaolonsa ajan otien välillä.
Jos minä unohdan, niin sinä sitten keksit melkoisesti asioita!
Mihin lähteisiin perustuu Puolan ja Unkarin halu jakaa Slovakia? tietääkseni Puola liitti alueisiinsa lokakuussa -38 osan Ciezsyniä ja Unkari miehitti Slovakian eteläosan. En osaa sanoa sitä, miksi nämä toimet eivät kauhistuttaneet Hitleriä. Ehkä hän tiesi saavansa pian koko Puolan ja Unkarinkin?
Saksan vaatimukset Puolalle alkoivat tosiaan vasta Böömin ja Määrin miehityksen jälkeen 15.3.1939. Hitler tarjosi Puolalle rajatakuuta ja hyökkäämättömyyssopimusta, jonka oli aiemmin irtisanonut, vastineeksi alueluovutuksista ja poliittisista myönnytyksistä. Jos Puola halusi sotaa ja Saksa ei, miksi Hitler irtisanoi hyökkäämättömyyden?
27.5.1938 Ranskan ulkoministeri Bonnet kysyi Puolan suurlähettiläältä Pariisissa, miten Puola asennoituisi siihen, että N-liitto kuljettaisi joukkojaan Puolan läpi. Suurlähettiläs Lukasiewicz vastasi, että tämä merkitsisi sotaa. Sitäpaitsi Tshekkoslovakia olisi muutenkin kuollut valtio, jota oli turha enää herättää henkiin. Ainoa järkevä politiikka olisi osallistua Tshekkoslovakian jakoon ja ottaa merkittävä osa maasta Puolalle, erityisesti Teschenin alue. Myös eversti Beck ja marsalkka Ridz-Smigly olivat sitä mieltä, että Tshekkoslovakiaa ei voinut enää pelastaa ja että Puolan ei kannattanut liittoutua sen kanssa. (s.246)
Litvinov sanoi Bonnetille 12.5.1938, etä NL ei tulisi Tshekkoslovakian avuksi, jos ei saanut kuljettaa joukkojaan Puola´n ja Romanian läpi(s. 248).
20.9.1938 Hitler ja Puolan suurlähettiläs Lipski tapasivat Berghofissa. Lipski pyysi Teschenin aluetta ja yhteistä rajaa Unkarin kanssa. Hän kertoi Beckille: "KAnsleri sanoi täysin luottamuksellisesti minulle, että Saksa on Puolan puolella, jos Teschenin alueesta tulee konflikti Puolan ja Tshekin välillä...Kansleri suositteli, että Puola ryhtyisi toimiin vasta Sudeettialueiden miehityksen jälkeen, jolloin operaatio olisi helpompi...Puola oli tärkeä tekijä taistelussa Venäjää vastaan...hän ei koskaan tekisi Puolan ja Saksan rajasta sotakysymystä, vaan ajatteli vain autotietä Danzigin käytävän läpi" (ss. 262-263)
30.9.1938-1.10.1938 yöllä etsi Puolan lähettiläs Prahassa Tshekin ulkoministeri Kroftan ja jätti tälle uhkavaatimuksen: Tshekkoslovakian on luovutettava Puolalle Teschenin alue 24 tunnissa tyhjänä, tai muutoin Puola julistaa sodan.(s.287)
Tshekkoslovakian johtaja pakeni Englantiin 22.10.1938. Slovakiassa oli valittu omat maapäivät. Kansanäänestyksessä 98 % slovakeista kannatti autonomiaa. Slovakian johtaja reagoi katkaisemalla kaikki yhteydet, kun hallitus asetti taas tshekkipoliisit valtaan Slovakiassa ja riisui Glinka-kaartin aseista. 10.3.1939 Romanian hallitus ehdotti Puolalle Karpaatti-Ukrainan jakamista. Unkarin hallitus vaati koko Slovakiaa ja Ruteniaa ja keskitti rajalle joukkoja. 12.3.1939 Hitler antoi määräyksen miehittää koko Tshekki 15.3.1939. Hän kutsui Slovakian johtajan Tison luokseen ja kysyi, haluaako tämä Saksan takaavan Slovakian rajat. Tiso suostui. 14.3. hän julisti Slovakian itsenäiseksi ja kertoi samalla, että Unkarilla on vapaat kädet Karpaatti-Ukrainaan. (ss. 304-305)
Hitler pelasi ovelasti naapurimaiden vallanhalulla, ja käytti niiden kansallismielisiä pyrkimyksiä syötteinä, joilla sai heidät puolelleen. Juuri tätä olen koittanut sinulle sanoa! Katso ylempää keskustelun avausta, jota sinä silloin väitit valheeksi. Sanon siinä saman asian kuin nyt lainaamasi Post. Jos siis uskot lähdettäsi, olet anteeksipyynnön velkaa minulle.
Edelleen: Miksi Saksa irtisanoi hyökkäämättömyyden ,jos Puola kerran, kuten sinä sanoit halusi sotaa? Jos haluat tutkia historiaa objektiivisesti, etkä vain nähdä Mein Kampf -päiväunia, on juuri tuo sopimus oleellinen!
Miksi tshekit olivat vihamielisiä Saksalle ja sortivat kaikkia vähemmitöjään? Juuri fasismin takia Englannin johto ja kansa tunsi hyvin vähän sympatiaa mokomia sikoja kohtaan. He halusivat sotaa, jota Churchill ja USA lupailivat. Chamberlainin mielestä tshekit olivat lähinnä itse syypäitä kohtaloonsa. Asiaa kävi selvittämässä lordi Runciman.
Miksi tshekit eivät muodostaneet rauhallista liittovaltiota, joka oli Saksaan ystävällinen? Miksi Hacha ei sanut maataan hallittua ja riisunut armeijaa rauhankannalle?
Miksi et voi kerrata selvästi asiaa, jossa olen muka vahvistanut juttusi?
Onko tämäkin Postilta, vai taas omia päiväuniasi? Voit yhtä hyvin kysyä, miksi Henlein vaati mahdottomia? Paitsi itsemääräämisoikeutta, myös tukea saksalaisuuden ideologialle (eli natsismille), ja vielä muutosta T-slovakian ulkopolitiikkaan. Jos ruotsalaiset vaatisivat näin tämän päivän Suomessa, ei tulisi kuuloonkaan!
Saksalaisilla oli omat koulut, virkamiehet ja upseerit sekä edustajat parlamentissä. Henlein, tuo Hitlerin sätkynukke, halusi tehdä Tsekistä toisen Itävallan. Totta kai Aatu halusi kai ampumatta laukaustakaan! Kyllähän kai sinullekin kävisi, jos kaikki ihmiset napisematta nielisivät lööperi-puheesi? Lue ensin "lue hieman järkeä" ja sitten "mene pesulle"!
Postilta, Scheililtä, Schultze-Rhonhoffilta, John Charmleyltä, lista on loputon. Englannissa halveksittiin Tshekkiä, koska se oli avoimen rasistinen roistovaltio, joka sorti vähemmistöjään. Se on vain totta. Runcimanin raportti on täysin julkinen kaikkina aikoina ja aikalaisaineistoa mittavasti. Chamberlain nimenomaan totesi Ranskalle, että ei halua aloittaa suursotaa sen vuoksi, että saksalainen kansanosa ei saisi sille kuuluvia oikeuksia.
Henlein sai ohjeet vaatia mahdottomia vasta hyvin myöhään, 28.3.1938. Todellisuudessa saksalaiset oli savustettu kaikesta hallinnosta ja heidän sortonsa Runcimanin raportin mukaan huomattavaa. Tietysti kriisi sai tshekit vielä paljon törkeämmiksi, mutta jo 1930-luvulla sorto oli terävöitynyt. 1920-luvullakaan sudeettisaksalaiset eivät olleet Tshekissä juuri mitään, vaikka heillä oli edustajia jopa hallituksessa kerran. Tshekkoslovakia ei olisi myöntynyt juuri mihinkään, vaikka Henlein ei olisi vaatinut melko täydellistä autonomiaa ohjeiden jälkeen. Tshekkoslovakia ei sallinut vähemmistöilleen valtaa eikä autonomiaa. Toisenlainen politiikka olisi säilyttänyt maan ehjänä. Ymmärrystä Saksalle ei olisi herunut. Henlein loi aseistetun kaartin vasta 17.9.1938, kun tshekit olivat ampuneet muutamia ja pidättäneet satoja sudeettisaksalaisia.
Haluat julistaa perinteisiä valheita. Länsimaat vaativat myönnytyksiä eli autonomiaa, joita tshekit eivät suostuneet tekemään.
Tietysti kysymys oli siitä, kuka määräisi Itä-Eurooppaa. Tshekoslovakia ei suostunut ystävällisiin väleihin Sksan kanssa, vaan lietsoi lopulta sotaa Churchillin ja Ranskan sotapuolueen ohjeiden mukaan. Juuri siksi tynkä-Tshekkikin oli lopulta miehitettävä. Samoin Puola ei suostunut mihinkään, vaan lopulta teki tilanteen sietämättömäksi. Hyökkäys Puolaan pelasti kymmeniätuhansia sasalaisia kuolemalta puolalaisten murhaajien käsissä. Puolaa ei tietenkään olisi alistettu, kunhan se olisi ollut ystävällismielinen.
Nimenomaan Hitler alusta lähtien päätti hoitaa sudeettikysymyksen vain silloin, kun tiesi, etteivät Ranska ja Englanti marssi. Kun hän sai siitä hajun, hän uhkasi Tshekkoslovakiaa sodalla. Sen kanssakin oli vähän niin ja näin ja länsimaista Ranska horjui sodan ja rauhan välillä. Tshekkien linnoitteet olisivat olleet kova pala tuolloiselle Wehrmachtille. Suursota olisi tuolloin ollut toivoton, joten sitä Hitler ei vielä halunnut riskeerata. Puolan kysymyksessä 1939 länsimaat ja Puola käyttäytyivät siten, että sita näytti väistämättömältä. Niin se taisi ollakin maaliskuusta 1939, koska Englannissa sodan kannatatajat saivat hegemonian yleisen mielipiteen avulla.
No, olet ilmeisesti lukenut jotain kirjoituksiani.
Kyllä, Henlein oli saanut Hitleriltä ohjeet vaatia mahdottomia. Jos Ruotsi vaatisi samoja oikeuksia tänä päivänä, ei Suomen kieltäytyminen oikeuttaisi Ruotsia hyökkäämään. Sudeetit piti "poistaa pelistä", koska tsekeillä oli siellä linnoitteita, hyvä! Tsekeille Itävalta oli varoittava esimerkki, koska Aatu käytti sielläkin aivan samoja keinoja.
Itävallan ja Tsekkoslovakia miehitykset taas olivat tarpeen Puolan saamiseksi kuristusotteeseen, koska Venäjän retken Hitler oli luvannut 1936 puheessaan. Kun Puola saatiin pihteihin, alkoivat vaatimukset pelata sinnekin päin tehokkaammin. Miksi Hitler siis irtisanoi hyökkäämättömyys sopimuksen, jos hän halusi rauhaa? Vastaa!
Vaan älä taivu natsi valheen alle! Käytä selviä lainauksia tuon Postin lainauksen tavoin!
Siten löydät kyllä totuuden!
Älä taivu natsi-valheeseen!
Chamberlain julisti kotiin saavuttuaan turvanneensa rauhan "omaksi ajaksensa"!!
Tämän julistuksen löydät esim.II Maailmansodan kronikasta!!!
Mutta kuitenkin Hitler hyökkäsi Puolaan, vaikka hän oli sumuttanut Chamberlainille juuri Münchenissä 1938, ettei muita vaatimuksia ole!!!!
Älä usko natsia, se vie sinutkin turmioon!!!!!
Hitler lupasi kylläkin jättää lopun Tshekin rauhaan, mikäli he turvaavat vähemmistöjen oikeudet eli muodostavat liittovaltion. Näin ei tapahtunut ja ystävällistä hallitustakaan ei tullut. Pikemminkin armeijaa ei kotiutettu, vaan käytettiin vähemmistöjen kurittamiseen. Hallitus ei pystynyt hallitsemaan ja maa ajautui kaaokseen.
Miksi Puola kiusasi Saksaa ja uhitteli? Eihän voida olettaa, että Hitlerin pitäisi alistua kaikkeen, jos toinen terrorisoi.
Sinun juttusi perustuu mediassa viljeltyihin valheisiin ja Korkeajännitykseen. ym.
Ei jaksa aina niin perinpohin lainata, mutta kyllä ne sieltä Postin kirjasta olivat päivämääriä myöten.
Charmleyn kirjasta Churchill-End of Glory olen lukenut Münchenin osuuden. Sieltä käy myös ilmi brittien suhtautuminen tshekkisortoon. Nämä jutut ovat lukemattomissa kirjoissa.
Älä keksi asioita!
Hitlerkään ei keksinyt sortoa ensin, vaan hän keksi toukokuussa 1935 solmitun T-slovakia ja Nliiton koalitiosopimuksen, ja syytti tsekkien mahdollistavan Nliiton pommikoneitten hyökkäysen Saksaan!
Aika moista vähemmistöjen suojausta, vai mitä! Vähemmistöt tulivat kuvaan mukaan mukaan myöhemmin, kun sudeetti, T-slovakin parlamentin jäsen ja natsi (sudeetti-natsipuolueen jäsen v:sta 1919)Karl Herman Frank keksi sen! Puolue oli siis avoimen separatistinen, ei vähemmistöpolitiikkaa harjottava!
Älä sitten puhu ohi Postin yms. lainaamiesi!
Miksi sitten Hitler irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen? Tosiasioihin perustuvaa asiaa.
Hyvä! Tästä voit alkaa, tämä on hyvä: "Saksan kiinnostus sudeettiALUEISIIN" Siis nimenomaan nuo alueet olivat tärkeät Hitlerille, kuin myös Böömi, Määri ja Slovakia. Miksi?
Saksa halusi tuon pienen autotien Preussiin, ja halusipa vähän muutakin: Memelin, Gdanskin, Reininmaan, Itävallan, sudeettialueet, Böömin ja Määrin, Slovakian...
Tämä kaikki on totta, vai pystytkö kiistämään?
Charmley, John? Siis tämä britti historioitsija. Eikös hän ehdottanut, että Churchillin olisi pitänyt sopia Hitlerin kanssa, ja vaihtaa Ukraina muihin siirtomaihin.
Siinäpä vähemmistönsuojaa kerrakseen!
Kerropa, miten Charmley kuvitteli Saksan marssittavan sotakoneensa Ukrainaan, Mustanmeren kauttako? Vai luuletko että Stalin olisi antanut Ukrainan ilman edestä?
Memel kuului Saksalle. Sehän oli saksalaisalue vanhastaan. Liettua oli ottanut sen väkisin Kansainliitolta 1923. Sitäpaitsi Liettua sai satamaoikeudet sinne.
Danzig oli vapaakaupunki, jota puolalaiset näännyttivät ja kiusasivat koko sotien välisen ajan. Puola uhkasi valloittaa sen ja olisi valloittanut ilman Daladierin vastustusta elokuussa 1939.
Reininmaa oli osa Saksaa, mutta määrätty demilitarisoiduksi.
Itävalta oli väkisin luotu maa, asukkaista 98 % halusi 1919 liittyä Saksaan. Myös 1938 suuri enemmistö riemuitsi.
Sudeettialueiden väestö oli suurempi kuin Suomen tuohon aikaan. Niiden laittaminen osaksi Tshekkoslovakiaa oli rikos. Varsinkin kun protestoijia ammuttiin tshekkien toimesta 1919. Mazaryk uhosi tshekkiläistää sudeetit 20 vuodessa.
Slovakia oli itsenäinen Hitlerin suojeluksessa. Se ei valittanut, vaan nautti tilanteesta. Böömi ja Määri saivat jonkinlaisen autonomian. Vähemmän fasismia ja antigermaanismia, niin ne olisivat saaneet ehkä laajemman itsehallinnon. Varinkin, jos olisivat älynneet tehdä Slovakian kanssa alueesta Sveitsin kaltaisen monikulttuurisen ja vapaan maan.
Selitäppäs hyvin tarkkaan, missä asiassa olen puhunut ohi Postin.
Charmleyn esitys englantilaisten mielialoista ja suhteesta TShekkoslovakiaan ja sudeettikysymykseen on kysymys. Johtava poliitikko esim. myönsi keskusteluissa muiden Englannin johtomiesten kanssa, että kaikki Hitlerin esitykset olivat oikeutettuja.
Aivan väkisin luotuja maita siis!
Vähemmistöistä vielä: Suomikaan ei anna ruotsalaisille oikeuksia, joita Henlein vaati. Elä tätä päivää!
Hitler keksi nuo jutut, 1. juttu oli Tsekkien ja Nlliton salajuonesta. Kun se ei tuottanut tulosta, keksittiin painostaa Frankin avulla Henlein natsiksi, ja koko sudeetti-saksalaisten puolueesta tehtiin natsipuolue, joka vaati mahdottomia. Tämän on Heinleinkin myöntänyt. Jos sinun lähteesi eivät sitä myönnä, niin nehän ovat natseja! Mutta voi, et kai sinä, Nasusesi... ahaa, taidatkin olla samaa porukkaa?
Muuten Böömillä ja Määtilla ei ollut itsehallintoa Saksan vallan alla, vaan ne julistettiin saksan protektoraateiksi! Sinun sietäisi olla Saksan ystävänä ylpeä sudeettien omista kouluista, edustustosta virkamiehistössä ja armeijassa. Frank oli Tsekin parlamentissa muiden saksalaisedustajien ohella. Hänet tosin hirtettiin, suuren yleisön edessä. Mutta se tapahtui 1946. Hän oli sotarikollinen, ilman muuta.
Hitlerin ja natsien (et kai sinä?) mukaan siitä oli kyse, mutta John Charmley olisi vaihtanut Ukrainan johinkin siirtomaihin Englannille. Tähänhän sisältyy jo Tsekkoslovakian valtaus, siis vähemmistöistä riippumatta.
Ellet todella ole niin naiívi, että uskot Hitlerin suostuvan kiertämään Bosporin kautta. Tai Stalinin antavan Ukrainan ilmaiseksi. Mitään muita teitä minä en keksi, siksi kysyn sinulta...
Hitler keksi Tslovakia liiton venäläisten kanssa, ja antoi Frankille, joka oli Tsekin parlamentissa, ohjeet pistää separatisti vaihde päälle. Maa ajautui sisäiseen kaaokseen, jota sitten esiteltiin Runcimanille Tsekkien aikaansaannoksena, vaikka jäljet johtavat sylttytehtaalle, veliseni,niin ne vain aina johtavat, natsi on natsi, vaikka voissa pistaisi!
Kiistät siis kaiken sorron, jonka Runciman kertoo raportissaan olleen jatkuvaa koko sotien välisen ajan? Mistä lähteistä ammennat?
Vaikka miltä hakukoneelta, kirjastosta löytyy:
Reichsprotektor freiherr Konstantin von Neurath.