Hei,
Kysymys kaikille laihduttajille: "Mistä/miksi kertyneet kilot ovat tulleet"?
Eikö lihomista olisi voinut estää "ennakolta"?
Kysymys kaikille laihduttajille: "Mistä/miksi kertyneet kilot ovat tulleet"?
Eikö lihomista olisi voinut estää "ennakolta"?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulle itselleni henkilökohtaisesti (mitä siis luulen tapahtuneen) kävi niin, että kun murrosikäisenä ja nuorena olin oppinut siihen, että voin syödä ihan mitä vaan ja niin paljon kuin napa vetää ilman että lihoan niin sama vaihde jäi päälle sitten kun astuin "aikuisuuteen" ja enää ei samalla tavalla liikkunutkaan, mutta ruokailutavat jäi. Esimerkiksi ajokortin saanti muutti elämääni, enkä enää "harrastanut" samalla tavalla hyötyliikuntaa kun nyt pääsi autolla ovelta ovelle.
Sitten tuli mukaan työelämä joka siis sitoi kiinni niin, että usein oli pitkiä ja epäsäännöllisiä päiviä ja liikunta jäi kokonaan pois elämästä.
Ylimääräiset kilot "hiipivät" pikkuhiljaa noin 5 vuoden aikana. Yhteensä ylimääräistä on kertynyt noin 10kg. Vaikea sanoa mikä on sitten se oikea ylipaino. Äitini juuri kovasti muisteli kuinka laiha olin vielä 18 vuotiaana (painoin 45kg ja pituutta 161cm), mutta kovasti koitin hänelle selittää, etten koskaan tule painamaan sen vertaa. Se ei olisi terveellistä. En millään tavalla voi verrata sitä painoa tähän päivään. Paljon on kroppa muuttunu niistä päivistä.
Tammikuun alussa painoin vielä 65kg ja nyt olen laittanut elämäni remonttiin. En ole asennut minkäänlaista aika tavoitetta tms kunhan paino tippuu tai ei ainakaan nouse. Nyt eilen painoin 61,8kg ja olen todella tyytyväinen. Tämän kaiken tarkoituksena on tuoda liikunta takaisin elämääni. Jos kilotavoitetta pitäisi itselleni asettaa niin se olisi 55kg. Mutta voi olla että peili kertoo jo korkeamman kilomäärän kohdalla että nyt on hyvä. Tuohon suuntaan kuitenkin ollaan menossa ja mielestäni tahti on todella hyvä.
Olisin voinut estää lihomiseni aikanani, mutta enhän sitä silloin tajunnut. Jollakin tavalla päässäni koputti,että kun tähän asti olen voinut syödä ihan mitä vaan kuinka paljon vaan, niin enhän minä voi lihota. Ja jossain vaiheessa sitä laittoi asiaa "aikuistumisen" ja muotojen kasvamisen piikkiin.
Mutta parempi se on herätä nyt 24v ikäisenä kuin sitten myöhemmin.
Tämä oli minun tarinani. Onneksi ylipainoa ei ole sen enempää kuin tuo 10kg.
Läski tulee syömällä kyllähän kaikki sen tietää. Voi välttää syömällä normaalisti ja liikkumalla jne jne. Tiedän että olen syönyt liikaa suklaata ja valkosia hiilihydraatteja. Pitää taas vähentää. Syy on vaan laiskuus tehdä ruokaa eli syön leipää ja pastaa. Ja on taas tullu paha suklaavaihe hyi minua.
kilot kertyivät liiasta juomisesta. Etenkin viime kesänä tuli otettua paljon ja seuraavana päivänä ahmin krapulassa roskaruokaa. Noh, ei kai tuosta muuta voikkaan seurata kuin lihominen.
Nyt elämätavat ovat parantuneet, enkä nauti alkoholia enää kovin useasti, ehkä kerran parissa kuukaudessa. Muutenkin olen alkanut katsoa mitä syön ja liikkumaan.
Pelkästään sillä että jätin alkoholin vähemmälle(siis en laihduttanut mitenkään ja söin niin kuin aina ennenkin), laihduin kesän jälkeen n. puolessa vuodessa 5kg.
Tuossa helmikuussa aloitin sitten oikein kunnon laihdutuskuurin ja nyt painoa on pudonnut vielä lisäksi 4 kg :)
Yläasteella alkoi laihdutus niinkuin monella murrosikäisellä tytöllä. Tyyli: syömättömyys, mikä johti ahmimiskohtauksiin. Myöhemmin tulikin bulimia kuvioihin. Anorektisen laiha en ole koskaan ollut.
Säännölliset ruoka-ajat eivät ole koskaan kuuluneet meidän perheen kulttuurin ja sitten olenkin aina päätynyt syömään mitä vain milloin vain.
En ole harrastanut säännöllistä liikuntaa koskaan pitkäjäntesestä, vain jaksoittain.
Uskon että ilman murrosiässä alkanutta "laihduttamista" olisin nyt hoikemmassa kunnossa (olisi jäänyt ahmimiset pois).
Siis huono suhde ruokaan ja liikkumattomuus ovat syynä vatsamakkaroihin.
Myös parin viimevuoden aikainen kaljan kittaaminen turvotti mukavasti.
Nyt on kalja jäänyt ja liikunta alkanut sekä ruoka-ajat kohdallaan. Bulimiaan saan hoitoa.
ne ovat aina olleet, syntymästä saakka olin ylipainoinen.. En sitten tiedä, aina on tullut urheiltua ja syötyä terveellisesti. En nyt mitenkään hirveen lihava oo mut pullea, enkä koskaan ole ollu normaalivartaloinen..
Parempi miettiä miten ne saa pois pysyvästi, turha sitä on vanhoja miettiä vaan kohti parempaa elämää hymyssä suin=)))
Eli nyt on viisi kiloa pudotettavaa.
Yritän kaikin normaalein keinoin.
Terveellistä ruokaa ja liikuntaa. Mikäli tämä ei auta annan näiden kilojen olla mutta lisää en anna tulla.