Olen 34v. ja tullut siihen tulokseen, pitkän yli vuoden miettimisen jälkeen, että en halua lapsia.
Mies on epäröinyt, mutta nyt haluaisi lapsen. Me olemme ihan ok pari ja haluaisin olla näin loppu elämäni, mutta lapsiasia vaivaa minua.
On tullut mieleen se, että mies jättää minut, pettää ja tekee lapsen jonkun muun kanssa, siksi en uskalla sanoa hänelle mitään halustani olla ilman jälkikasvua.
Asia roikkuu löysässä hirressä, en halua loukata puolisoa mutta en haluaisi tehdä lastakaan.
Miten on, tuleeko tässä vielä jäähyväiset eteen?
Mies on epäröinyt, mutta nyt haluaisi lapsen. Me olemme ihan ok pari ja haluaisin olla näin loppu elämäni, mutta lapsiasia vaivaa minua.
On tullut mieleen se, että mies jättää minut, pettää ja tekee lapsen jonkun muun kanssa, siksi en uskalla sanoa hänelle mitään halustani olla ilman jälkikasvua.
Asia roikkuu löysässä hirressä, en halua loukata puolisoa mutta en haluaisi tehdä lastakaan.
Miten on, tuleeko tässä vielä jäähyväiset eteen?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ketä luulet huijaavasi miettimällä asiaa yksinäsi?
Keskustelu on yhteiselämän tärkein perusta. Jos alat mitään miettimään yksiksesi, niin se on jo epäluottamuksen lähtökohta. Yhteiselämässä ei ole oikeasti minkäänlaisia asioita, joita tarvitsisi toiselta salailla. Työn puolesta vaiettavat asiat eivät kuulu yhteiselämään, mutta on hyvä kertoa, että: "työjutut vie ajatukseni nyt" tms.
Jos sitten huomaatte jonkin asian olevan teille erilailla tärkeitä, niin on helpotus saada tietää toisesta, ettei tarvitse kärvistellä ja ihmetellä, että mikä ihme tuota toista nyt vaivaa. Jos tiet sitten vievät erilleen, niin ne vievät. Rakkautta on osata päästää irti.
Uhrautuminen on eri asia kuin rakkaus. Älä elä pelkoinesi yksin, anna rakkaallesi mahdollisuus tulla tueksesi. Jos pelkäät rakkauden puuttumista, niin muista: "mikä ei tapa se vahvistaa". Eli elätkö mieluummin "laimeassa rakkaudessa" vai koetellussa rakkaudessa. Elämä on koettelemusten läpikäymistä yhdessä.
Toisen rinnalla olo kasvattaa luottamusta. Se kasvaa rakkaudessa vahvaksi. Vahvassa rakkaudessa ei ole sijaa uskottomuudelle, sillä muualle kohdistuneet ulkoisen intohimon tunteetkin ovat keskustelunarvoisia. Vahva rakkaus ja intohimo ovat kaksi aivan eri asiaa. Näiden ero voi jäädä epäselväksi, ellei ole uskallusta keskustella.
Elämään pitää heittäytyä. Rakkaus on antamista ja elämällä on sinulle jotain annettavaa, siihen saat luottaa.
Kokemuksesta. Sano miehellesi, että et halua lapsia ikinä. Siitä seuraa hetimiten keskustelu miksi? Oletko niin kylmä ja kova? Eikö sinua kiinnosta muut kuin itsesi hyvinvointi? Etkö ymmärrä elämänkulkua? ---- Vai pelkäätkö jotain syvempää sitoutumista mieheen, suhteeseen, elämään? Johtuuko se miehestä, sinusta vai mistä. Kaikki selitykset työstä, urasta, elämäntilanteesta on bulls shitiä näiden asioiden varjolla. Eli nyt teet karhunpalveluksen itsellesi, mutta erityisesti miehellesi ja lopeta se heti!
näin. Asiat menevät eteenpäin vain kun niihin tartutaan.
Monet ystäväni, jotka eivät ole missään tapauksessa halunneet lasta, ovat muuttaneet mielensä melko sukkelaan, kun heiltä on joku läheinen perheenjäsen kuollut, isä, äiti, sisko, veli.
että lapsen laitto on ikään kuin pakollinen ohjelmanumero, joka odottaa joka tapauksessa tulevaisuudessa.
Suhtautukaan hyvät ihmiset vähän ymmärtäväisemmin ja avarakatseisemmin toisiinne. Tässä tapauksessa ap. esittää hyvin asiallisesti oman tilanteensa, ja eiköhän ole heti joku nainen laukomassa että "kyllä sä sen lapsen vielä teet".
Aivan naurettavaa. Ihan kuin ihminen ei itse tietäsi, tuntisi mitä haluaa!
Olen ollut kuvaamassasi tilanteessa.
Mieheni ei silloin mitenkään hinkunut lasta, mutta tästä asiasta muodostui ajan myötä jonkinlainen ongelma hänelle. Kyse ei ollut vain siitä, saako hän jälkeläisen vai ei. Kyse oli hänen kohdallaan yleisestä tyytymättömyydestä, jota hän myös purki minuun. Se oli aika ikävää. Minulle, joka en lasta halunnut, tuli tunne, että en voisi enää kuvitella lasta tämän miehen kanssa, vaikka haluaisinkin.
Eli tilanne voi muodostua edellä kuvaamani kaltaiseksi ennen myötä. Ei välttämättä, mutta usein ihmisen tyytymättömyys kasvaa ajan myötä, ja sitten sitä aletaan purkaa kumppaniin, ja ehkä ajatellaan liian helposti, että se puuttuva lapsi on ongelma suhteessa.
Sinun kannattaa ainakin omalta kohdallasi miettiä, mitä haluat elämältä. Se on hyvin tärkeää. Jos eroatte, voit jatkaa valisemallasi tiellä. Minulla oli suunnitelmia tulevaisuudelle, jotka toteutin eroni jälkeen. Tässä elämässä voi tehdä paljon sellaistakin, mikä ei liity lapsiin.
Elän nyt miehen kanssa, jolla on lapsia edellisestä liitostaan, joten tämä asia ei tule olemaan ongelma tässä suhteessani.
Toivotan tsemppiä; ole realisti ja aina rehellinen itsellesi!