Miksi?

Miksi sinä olet kakkonen?
5677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olin kyllä mutta sitä ennen olin petetty ykkönen. Sitten olin kakkonen oman ex-mieheni kanssa ihan vaan antaakseni takaisin sille entiselle kakkoselle. Että silleen.
Nyt olen ykkönen enkä koskaan enää kakkonen mutta ihan eri miehen kanssa.

Äänestä
  • Olin myös ensin petetty ykkönen, sitten kakkonen ja nyt tuon toisen miehen ykkönen... piiri pieni pyörii...

    ja kakkoseksi aikanaan aloin kun rakastuimme toisiimme :)

    Äänestä

Mutta jos joskus tulevaisuudessa menetämme puolisomme, uskon meidän päätyvän yhteen. Luulen sen tapahtuvan, vaikka olisimme eläkeikäisiä.
Olemme tunteneet nuoruudesta saakka, mutta muutettuamme eri paikkakunnille, näimme vain sattumalta vuosikymmenien aikana. Muutama vuosi sitten aloitimme suhteen reilun vuoden nettiyhteyden jälkeen. Nettiyhteys alkoi päädyttyämme samalle listalle sähköpostiosoitteinemme.
Voihan olla, että suhde kuivuu pikku hiljaa kun saamme kerrottua toisillemme menneisyyden ja nykyisyyden, sillä tulevaisuudesta tuskin haaveilemme ääneen.
Sen tiedän, että jos joskus vuosikymmeniä sitten olisimme aloittaneet suhteen, se ei olisi toiminut, ei kumppaneidemme lisäksi eikä myöskään ilman muita kumppaneita.
Ja lopuksi. Ei ehkä kaikkein tärkeintä, mutta tärkeää on myös, että fyysinen suhde antaa suuren mielihyvän ja tyydytyksen.

Äänestä
  • Olen kakkonen koska Rakastan ukkomiestä! Itse olen vapaa, tunnen vapaita miehiä mutta mutta...kun Rakkaus iski, se iski ja kunnolla, ja meni ensimmäisen kerran elämässäni jalat alta...en voi unohtaa koska hän on ainut Rakas! Hän, keski-suomen mies!

    Äänestä

aluksi koska miehellä ei ollu sormusta kun tavattiin eikä kertonut olevansa naimisissa. Ja kun sain tietää niin laitoin poikki mutta mies vaan jatkoi soittojaan ja tekstiviestejään ja tollo kun olin niin uskoin kun hän kertoi että ovat eroamassa ja hän on etsinyt uutta rakkautta jo pidemmän aikaa. No toista vuotta uskoin häntä mutta kun asuntoa ei puheista huolimatta löytynyt eikä eroakaan ollu vireille laitettu niin lopetin suhteen ja nyt en usko yhteenkään mieheen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias sivuilija kirjoitti:

Miksi sinä olet kakkonen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu