Tämä palstan otsikon mukaan palstalla keskustellaan jehovantodistajuudesta. Herää kysymys; mitä oikeastaan on jehovantodistajuus?
Jehovantodistajuus on henkilökohtainen elämänkokemus, joillekin koko elämä. Minulle varsinainen jehovantodistajuus on muistikuvien varassa. Se mikä eniten värittää muistikuvaani lapsuus- ja nuoruusajalta on pelko; Harmagedonin pelko, vainojen pelko, synnin tekemisen ja siihen liittyvän paljastumisen ja erottamisen pelko, vanhojen tavaroiden ja niihin liittyvien demonien pelko, pelko siitä että ei tee tarpeeksi "Valtakunnan työtä", maailmallisten kirjojen lukemisen kieltäminen, musiikin kuuntelun kieltäminen, ja ehkä se katkerin, että en saanut mennä keskikouluun (peruskoulua ei minun aikanani vielä ollut) jne..
Mutta on positiivisiakin nuoruusmuistoja, konventit, 'helpot vastaukset elämän vaikeisiin kysymyksiin', nuoruuden rakkaus, ystävät, jopa kenttäreissut nuoruudenrakkauden kanssa. [No yhden sellaisen kenttäreissun jälkeen jouduin seurakunnan vanhimman kuulusteluun että oliko mahdollisesti pidetty kädestä kiinni tai tehty muuta moraalitonta..]
Sanotaan että kaikkea muuta katuu, muttei nuorena naimistansa. Monet jehovantodistajanuoret menivät kovin nuorena naimisiin, itse olin ensimmäisissä häissäni Valtakunnansalilla juuri 17 täyttänyt. Hankimme kaksi lasta varoittelusta huolimatta ja pelkäsin silloinkin 'Suuren ahdistuksen' alkua ja niitä vaikeuksia joita tulisi pienten lasten kanssa. Sekin pelko oli ihan turhaa.
Yksi jehovantodistajuuden julmimpia puolia tulee esille erotus- ja erotettujen karttamiskäytännössä. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa että se on rankka kokemus ihmiselle, varsinkin jos paluuta takaisin ei ole, niin kuin minulla ei ollut. Tiedän että monet palaavat takaisin jehovantodistajiin koska eivät psyykkisesti jaksa perheen, suvun ja ystävien hylkäämistä. Pelko siitä, että omassa perheessä tapahtuu jonkun perheenjäsenen erottaminen ja perheeltä vaaditaan, että häntä kohdellaan karttamis-sääntöjen mukaan, on myös jehovantodistajuutta. Monille se on arkipäivän tuskaa. Ei ole helppoa jehovantodistajillekaan yrittää 'karttaa' rakkaita perheenjäseniään, tätä ei pidä unohtaa erottamiskäytännöstä puhuttaessa.
Jehovantodistajuuteen liittyy lapsenomainen luottamus Seuralta tulevaan johdatukseen. Meillä kotona siteerattiin usein jotain vanhaa pappia joka oli sanonut "Järki pellolle heittäkää ja pyhä henki ottakaa". Jehovantodistajuuteen kuuluu hokema; "Tutkikaa kaikkea ja ottakaa se mikä on hyvä ja oikea". Mutta se tutkiminen on jehovantodistajuudessa rajoitettua Vt-seuran julkaisuihin. Ainoastaan Vt-seuran julkaisuja pidetään "hyvänä ja oikeana" ja niiden tulkintaa ei saa julkisesti kyseenalaistaa. Jopa omassa kammarissa tulee toisinajattelevien muistaa että "Jumala" kyllä näkee ja kuulee kaiken...
Jehovantodistajuus kaiken kaikkiaan ei mielestäni ole niinkään uskonto vaan elämäntapa, tietty suhtautumistapa ympärillä olevaan todellisuuteen, asettautuminen muun maailman ulkopuolelle. Jehovantodistajalla on voimakas tunne-elämys kuulumisesta "Jumalan Valittuun Kansaan joka säilyy elossa Harmagedonin Suuressa taistelussa". Se luo tunteen niin erityisasemasta muihin ihmisiin verrattuna, kuin myös pelon tuon erityisaseman menetyksestä. Kysymys on siis kamppailusta eloonjäämisestä ja se ei olekkaan mikään pieni kysymys.
Mutta nyt siis asiaan; Mitä on jehovantodistajuus?
Jehovantodistajuus on henkilökohtainen elämänkokemus, joillekin koko elämä. Minulle varsinainen jehovantodistajuus on muistikuvien varassa. Se mikä eniten värittää muistikuvaani lapsuus- ja nuoruusajalta on pelko; Harmagedonin pelko, vainojen pelko, synnin tekemisen ja siihen liittyvän paljastumisen ja erottamisen pelko, vanhojen tavaroiden ja niihin liittyvien demonien pelko, pelko siitä että ei tee tarpeeksi "Valtakunnan työtä", maailmallisten kirjojen lukemisen kieltäminen, musiikin kuuntelun kieltäminen, ja ehkä se katkerin, että en saanut mennä keskikouluun (peruskoulua ei minun aikanani vielä ollut) jne..
Mutta on positiivisiakin nuoruusmuistoja, konventit, 'helpot vastaukset elämän vaikeisiin kysymyksiin', nuoruuden rakkaus, ystävät, jopa kenttäreissut nuoruudenrakkauden kanssa. [No yhden sellaisen kenttäreissun jälkeen jouduin seurakunnan vanhimman kuulusteluun että oliko mahdollisesti pidetty kädestä kiinni tai tehty muuta moraalitonta..]
Sanotaan että kaikkea muuta katuu, muttei nuorena naimistansa. Monet jehovantodistajanuoret menivät kovin nuorena naimisiin, itse olin ensimmäisissä häissäni Valtakunnansalilla juuri 17 täyttänyt. Hankimme kaksi lasta varoittelusta huolimatta ja pelkäsin silloinkin 'Suuren ahdistuksen' alkua ja niitä vaikeuksia joita tulisi pienten lasten kanssa. Sekin pelko oli ihan turhaa.
Yksi jehovantodistajuuden julmimpia puolia tulee esille erotus- ja erotettujen karttamiskäytännössä. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa että se on rankka kokemus ihmiselle, varsinkin jos paluuta takaisin ei ole, niin kuin minulla ei ollut. Tiedän että monet palaavat takaisin jehovantodistajiin koska eivät psyykkisesti jaksa perheen, suvun ja ystävien hylkäämistä. Pelko siitä, että omassa perheessä tapahtuu jonkun perheenjäsenen erottaminen ja perheeltä vaaditaan, että häntä kohdellaan karttamis-sääntöjen mukaan, on myös jehovantodistajuutta. Monille se on arkipäivän tuskaa. Ei ole helppoa jehovantodistajillekaan yrittää 'karttaa' rakkaita perheenjäseniään, tätä ei pidä unohtaa erottamiskäytännöstä puhuttaessa.
Jehovantodistajuuteen liittyy lapsenomainen luottamus Seuralta tulevaan johdatukseen. Meillä kotona siteerattiin usein jotain vanhaa pappia joka oli sanonut "Järki pellolle heittäkää ja pyhä henki ottakaa". Jehovantodistajuuteen kuuluu hokema; "Tutkikaa kaikkea ja ottakaa se mikä on hyvä ja oikea". Mutta se tutkiminen on jehovantodistajuudessa rajoitettua Vt-seuran julkaisuihin. Ainoastaan Vt-seuran julkaisuja pidetään "hyvänä ja oikeana" ja niiden tulkintaa ei saa julkisesti kyseenalaistaa. Jopa omassa kammarissa tulee toisinajattelevien muistaa että "Jumala" kyllä näkee ja kuulee kaiken...
Jehovantodistajuus kaiken kaikkiaan ei mielestäni ole niinkään uskonto vaan elämäntapa, tietty suhtautumistapa ympärillä olevaan todellisuuteen, asettautuminen muun maailman ulkopuolelle. Jehovantodistajalla on voimakas tunne-elämys kuulumisesta "Jumalan Valittuun Kansaan joka säilyy elossa Harmagedonin Suuressa taistelussa". Se luo tunteen niin erityisasemasta muihin ihmisiin verrattuna, kuin myös pelon tuon erityisaseman menetyksestä. Kysymys on siis kamppailusta eloonjäämisestä ja se ei olekkaan mikään pieni kysymys.
Mutta nyt siis asiaan; Mitä on jehovantodistajuus?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei tuohon oikeastaan ole lisättävää.. tai ei nyt
näin äkkiseltään tule ainakaan mieleen. Varmasti
jokainen Jehovan todistaja voi allekirjoittaa
suuren osan kirjoittamastasi, he eivät vain osaa tiedosta sitä.
...ehkä vähän aikaa sulateltua tulee enemmän
sanottavaa.
>> Ei tuohon oikeastaan ole lisättävää..
>>Mutta nyt siis asiaan; Mitä on jehovantodistajuus?Jehovasta Luoja Jumalasta, tätä on todellinen Jehovantodistajuus, se onko siinä mitään todellisuusperää tahi oikeellisuutta, siihen en vielä sano juuta tai jaata(kun ei kysytty).
>> Se on todistamista elämällään, eli kaikella mikä ihmiseloon ja sen valintoihin liittyy > tätä on todellinen Jehovantodistajuus > se onko siinä mitään todellisuusperää tahi oikeellisuutta, siihen en vielä sano juuta tai jaata
Homoxex ei voi olla Jehovan puolella, miksi, siksi ettei voi lisääntyä.
Verijuttua en ymmärrä muuten kuin ehdottomana(tässä) raamatun auktoriteetin tunnustamisena ja Vt.seuran tunnustuksellisena oikein tulkitsemisenmestarijenginä.
Jehovantodistajuus on todellisuudessa yhtä ulkokultaista kuin muissakin uskonnollisissa systeemeissä, kyseisen uskonnon 'raamit' ovat vain paljon tiukemmat ja julmemmat(mitä tämä osoittaa palvonnan kohteesta?) kuin liberaameissa systeemeissä.
Mitään oikeudellista ja tasapuolista ei tässäkään uskonnossa ole, se on julma, yksipuolinen, kiristystä ja uhkailua harjoittava turhien lupauksien ohella.
Voiko todistajien keskuudessa arkikäyttäytyminen ohjautua siten, että "joutuu" karttamaan omaa perhekuntaan kuuluvaa ihmistä.
Esim. Lapsi vanhempaansa tai päinvastoin.
Haluaisin todenpohjaista pohdiskelua ei luuloteltua/kuultua.
Tämä on jo vuodelta 2002, eli taitaa olla jo "luopioaineistoa", mutta on edelleen voimassa oleva virallinen oppi ja suhtautumistapa.
http://www.geocities.com/valaisija/h_vp0802.htm
Kokemuksista voit etsiä tapauksia, joissa näin on toimittu:
http://medlem.spray.se/aaac/kokemuksia.html
>> Haluaisin todenpohjaista pohdiskelua ei luuloteltua/kuultua
Joo, tarkoitin lähemmin tuolla todenpohjaisella tiedolla ,miten todella jokin asia on tapahtunut.Tietysti selkeää kuvaa on jo vaikea tietää, jos ei ole itse asian omainen.
Niin, tuohon perhekuntalaisen karttamiseen liittyy laajat ristiriitaisuudet , jotka juuri ongelmoittavat ihmiset.Ihmisellehän alitajuisesti merkitsee/vaikuttaa syvällisesti perheyhteisö.Esim. Isän/äidin kuolema reagoittaa aikuistakin ihmistä.
Itse ymmärän ettei karttamiset tai erottelut koske perheyhteisön jäseniä.Muutenhan ihminen ohjautuu ristiriitaan toisen asian kanssa.Esim. Jos aikuinen lapsi joutuisi karttamaan vanhempaansa, niin hän ei voisi kunnioittaa isäänsä tai äitiään.
Taas Tim. 5:4/8 ohjeistaa pitämään huolta omista vanhemmistaan olivatpa vanhemmat uskovia tai "harhaisia".Niin, Jumalan tahtohan on huolehtia omista vanhemmisttaan eli tämä asia ei kuulu yhteiskunnalle, vaan lapsille. Tämän toteutumiseen ei sovi karttaminen vaan hoivaaminen vanhusta.- perhekuntalaista.
Perhekunnan jäsenten kunnioittaminenhan ei merkitse olemalla samaa mieltä, vaan voimakkaampi/laajempi ihmissuhde, vastuu.
>>Joo, tarkoitin lähemmin tuolla todenpohjaisella tiedolla ,miten todella jokin asia on tapahtunut.Tietysti selkeää kuvaa on jo vaikea tietää, jos ei ole itse asian omainen.
Varsinaisia kaikkia yksityiskohtia ei varmasti haluta kertoa. Omalla kohdallani on keskusteluyhteys katkennut jt-äitiin ja jt-siskooni reilusti yli 10 vuotta sitten.
>>Niin, tuohon perhekuntalaisen karttamiseen liittyy laajat ristiriitaisuudet , jotka juuri ongelmoittavat ihmiset.
Älä selittele asiaa, jota et tunne tuntevan. Karttaminen on Vartiotorniseuran keino kiristää eronneita ja erotettuja sekä halu estää mahdollisimman hyvin tiedon siirtyminen esimerkiksi seuran valheellisuudesta.
>>Esim. Isän/äidin kuolema reagoittaa aikuistakin ihmistä.
Tällaisella ei ole mitään tekemistä Vt-seuran ohjeistuksen kanssa.
>>Itse ymmärän ettei karttamiset tai erottelut koske perheyhteisön jäseniä.
Olet ymmärtänyt Vt-seuran karttamisohjeen väärin, ohje koskee myös perhettä. Ainoastaan alaikäiset ja kotona edelleen asuvat lapset ovat hieman poikkeavassa asemassa. Kotoa muuton jälkeen erotetun lapsen tulee olla lähinnä ilmaa jt-vanhemmille.
>>Muutenhan ihminen ohjautuu ristiriitaan toisen asian kanssa.Esim. Jos aikuinen lapsi joutuisi karttamaan vanhempaansa, niin hän ei voisi kunnioittaa isäänsä tai äitiään.
Koita kertoa tuo Vt-seuralle.
>> Karttaminen on Vartiotorniseuran keino kiristää eronneita ja erotettuja > Olet ymmärtänyt Vt-seuran karttamisohjeen väärin, ohje koskee myös perhettä
Jehovantodistaja opetetaan ajattelemaan, että aina ja joka kerta syy on eronneessa tai erotetussa. Tällöin henkilö joutuu työskentelemään tuonkin ajatuksen mielessään. Minun suhteeni Vt-seura onnistui erinomaisen hyvin ja pidin itseäni syypäänä vuositolkulla, itse asiassa vasta totuuden oppiminen Vt-seuran totuudesta oli helpotus tuossa suhteessa.
>> Jehovantodistaja opetetaan ajattelemaan, että aina ja joka kerta syy on eronneessa tai erotetussa > Minun suhteeni Vt-seura onnistui erinomaisen hyvin ja pidin itseäni syypäänä vuositolkulla, itse asiassa vasta totuuden oppiminen Vt-seuran totuudesta oli helpotus tuossa suhteessa
Joo, ajatusmaailmaani on pesiytynyt vain tapa kyseenalaistaa asioita ensin eli en yleensä usko heti miten kaikkea mitä tiedostetaan.
Toisalta en väitä miten asioista valehdellaan tms.Tietysti todistajiinkin liittyy ongelmia, mutta miten laajoja ne lienee.Itse tunnen muutamia todistaja perheitä ja niistä minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.
Tuosta karttamisesta. Jos todistajat eivät todella ota huomioon "karttamisessa" perheyhteisön alitajuisia vaikutteita toisiinsa nähden, niin todella julmaa on heidän erkikäyttäytymisensä.
Monastihan ihmisen ongelmallinen arkikäyttäytyminen on heijastus tästä lapsuudesta saakka vaikuttavasta perheyhteisön ongelmista.Ongelmathan vain laajenevat, jos vielä aikuis iässä irroitetaan lopullisesti heidät toisistaan.
Jumalahan on tarkaan määritellyt perheen ja heidän käyttäytymisensä toisiinsa nähden. Jumala vihaa hylkäämistä, joka lienee jokaiselle selviö.
Just perheyhteisön sisällä tapahtuva hylkääminen reagoittaa ihmistä eniten.
Jos "naapuri" hylkää, niin se mielletään jopa normaaliksi.
>>Tämä onnistuu tietysti jos erotettu on ns. "synnintekijä", - mitä sillä nyt sitten kulloinkin tarkoitetaan. Silloinhan on helppo tuomita ja kaupanpäälle saa oman paremmuudentunteen.
Pääsin tuosta raamatulliseksi esitetyn synnin ajatuksesta eroon kun luin netistä porneia-sanan Raamatun kirjoituksen aikaisesta merkityksestä. Toistaiseksi jehovantodistajiksi mieltämi nimimerkit (tai muutkaan) eivät ole muuttaneet käsitystäni. Kyseessä on (jälleen) eräs asia, jossa Vt-seura vetää kotiinpäin ja piiskaa jäsenistöään.
>> Vaikeammaksi homma menee niiden kohdalla jotka aattelisista syistä jättävät jehovantodistajuuden, sillä he saatavat herättää kiusallisen epäilyksen kipinän eikä heitä voi edes tuomita samalla tavalla "synnintekemisestä" kuin haureudesta erotetun. Niin eikä palkintona ole tuota omahyväisyyden tunnetta heidän lähtönsä jälkeen. Kerrassaan ärsyttäviä tyyppejä.
Yhtä kaikki, kartettavia kuitenkin, jopa senkin jälkeen kun Vt-seuran oppi kääntyy heidän aiemmin esittämälle kannalle.
>>Näinhän monet puolustelevat lapsena kokemaansa pahoinpitelyä ja pitävät itseään syypäänä siihen että "ansaitsivat" selkäsaunan.
Ja naiset katsovat turpaanvedon oikeutetuksi, koska ovat ärsyttäneet miestä - yök.
>> Vasta kun näkee sen sellaisena kuin se on, ihmisten rakennelmana, vasta silloin voi vapautua sen kahleista.
Muistan kuinka minulle kerrottiin nuorena, että vastustajat parjaavat ja mustamaalaavat mm. sepittämällä Rutherfordin alkoholistiksi. Olisi perin omituista jos kaikki asiasta kertoneet ko. miehen aikalaiset valehtelisivat, jopa oikeutta myöten. Samoin aikalaisten kertomuksiin perustuva kertomus siitä kuinka (pyhän hengen johdatuksella) homoseksuaalisesti suuntautuneeksi tunnettu henkilö nimitettiin Kanadan maanpalvelijaksi 1937. Ja kuinka sitten (jalleen pyhän hengen johdatuksella tietty) tuo homosekuaali poistettiin tehtävästä vuonna 1959 homoseksuaalisen suuntautumisensa takia.
>> Loppuikä meneekin sitten sitä ihmetellessä että kuinka helvetissä mokomaan on koskaan uskonut.
Joku hautaa asian ja peittelee sitä itseltäänkin, toinen tekee asialle jotain, jolloin kolmas ihmettelee forumilla miksi käsitellä mennyttä asiaa julkisesti. Olen useammankin kerran kysynyt näiltä kolmansilta, josko he antavat entisille juopoille ja nisteille saman ohjeen, siis olla kertomatta kokemuksistaan nykyisille juopoille ja nisteille. En muista yhdenkään ohjeenantajan vastanneen, kiirettä ilmeisesti?