Mitä mieltä olette jos tulevan puolison vanhemmat tai edes toinen niistä asuu samassa pihapiirissä? Ja on todennäköistä etteivät muuta pois kuin vasta vanhainkotiin. kannattaako antaa rakkauden viedä vai ajatella kylmästi vain järjellä? Olen miettinyt jo kauan pääni puhki, mitä tekisin..Mies ihana, mutta..
appivanhemmat
asustelisi
111925
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
siis sä jaa sen ukko-ehdokkaan vanhemmat,sillon tulee totuus,sulhasta ei saa ottaa mukaan
Minä ja mieheni asumme anopin kanssa vierekkäisissä kerrostaloissa, siis sama piha. Olemme päivittäin toistemme kanssa tekemisissä. Näin on sujunut viisi vuotta oikein kivasti. Kirjoitin tossa alempanakin missä puhutaan ihanasta anopista.
Jos sinusta tuntuu, että se on iso rasite asua samassa pihapiirissä, niin silloin ei kannata lähteä. Mikäli appivanhempasi ovat ihan mukavia, tavallisia ihmisiä, niin ei ole mikään ongelma.
Toki tiesit järjestelyistä kun pihaan tulit. He ovat tehneet varmasti kovan työn pihapiirissä, varmasti asuvat niin kauan kun saavatolla kotona. Sinun täytyy ymmärtää miehesi vanhempia, teidän pitäisi puhua asia selväksi, et sinä voi alkaa kukkoilemaan vanhojen ihmisten paikassa, täytyy kunioittaa miehesi vanhempia. He ovat paljon elämää nähneet ja kun kerrot oman näkemyksesi löydätte varmasti yhteisen sävelen. Onhan teidän lapsillekin rikkaus kun isovanhemmat ovat lähellä, sitä ei kaikille lapsille ole edes tarjolla, ovat kuolleet tai muuten ei ole mahdollista. Ajattele, keskustele, hyväksy. Sinäkin olet joskus vanha, miten haluat sinua kohdeltavan?
Pitäisikö tuollaisesta olla jotain mieltä, niin monet ihmiset asuvat toistensa kanssa samassa pihapiirissä ja jopa samassa asunnossa.
Minun anoppini asui seinän takana saman katon alla 7 vuotta kanssani ja en arvannut siihen kenenkään mielipiteitä kysellä. Ihana oli kun asui, meillä oli seuraa toisistamme ja sitten kun meille tuli lapsi, hänestä oli verraton apu monessa asiassa.
Jos hiukankaan epäilet, että välit voivat kiristyä, miksi ottaisit sellaisen suunnattoman riskin?
Naapuritkin ovat parhaita kun aidat on kunnossa.
Voi se joillakin onnistua, mutta meillä kyllä ei. Asuttiin saman katon alla (erilliset asunnot kyllä) 15 vuotta, kunnes mittani oli täpö täynnä ja asuminen järjestettiin toisin.
Nyt on väliä 10 km ja välit asialliset ja hyvät.
Meille se jatkuva toisen elämän näkeminen, kuuleminen, tahaton ja tahallinen tarkkailu, kommentointi ja ylipäätään joka asian ja risahduksen tietäminen oli vaan liikaa.
Tai ainakin meidän olisi pitänyt olla tomerampia luonteita, jotka olisivat heti pystyneet laittamaan tarvittaessa kampoihin. Toisen reviirin ja yksityisyyden kunnioituksen on oltava erityisen hyvällä mallilla, jotta niin lähekkäinen asuminen voi onnistua.
kun aikoinaan ostettiin osa tontista anopilata ja apelta ja rakennettiin samaan läjään. Nyt on menny 25 vuotta ku anoppi huutelee miehelleni heti ku ollaan pihalla tuu tekeen sitä ja tätä. Älä istuta sitä vaan tätä. Siivotkaa munkin piha käytä lääkärissä käytä kaupassa käytä apteekissa. Ukko vaan ei osaa sanoa ei. Vaihda lamppu vie koira eläinlääkäriin vie kissa lopetettavaksi käy nostamassa automaatista rahaa.Tulee aina pihalle kun mekin ollaan. Kun menette kauppaan käykää samalla ostamassa multaa ja kukkia...Oon kyllä monesti kysyny ukolta, että kumman kanssa oot naimisissa . Appiukko on kuollu jo 15 vuotta sitten.En suosittele muuttamaan samaan pitäjään. Siihen se kuitenkin ennenpitkää menee, että huolehditte kahdesta taloudesta.
aikaisemmin sujui jotakuinkin kivasti mutta nyt kun anopille alkaa ikää karttumaan tuntuu ettei muita ihmisiä ole edes olemassa kuin mieheni ja minä. Anopillani on kuitenkin myös tytär.
Aikaisemmin jotenkin tiedosti, että meillä on omakin elämä, nyttemmin tainnut unohtaa tuonkin asian. Onneksi mieheni on sentään huomannut saman asian joten hän hoidelkoon homman.
Mutta, en suosittele samaan pihapiiriin muuttoa, jossain vaiheessa niitä ongelmia alkaa kertyä, jos ei ennen niin lasten synnyttyä, valitettavasti. Sopiva välimatka, vaikka välit olisivat kuinka lämpimät ja hyvät.
Tähänkö on tultu. Ennen lapset hoitivat vanhempansa hautaan, nyt miniät ja vävyt vievät auttajat kauas. Jos tuommoista on, asiasta pitää yhdessä puhua ja sopia kuka lähtee asumaan muualle. Voihan anoppi jo tarvita toisentyyppistä asumismuotoa jos joka asia pitää hakea.Ei ole vävyn eikä miniän asia ottaa asiaa puheeksi vaan kenen vanhemmasta on kyse se puhukoon ja kaikkien osapuolten tulee tietää miten menetellään. Jos ukko on niin nahjus ettei pysty puhumaan ja hoitamaan perheensä asioita siedettäväksi niin jääköön hoitamaan vanhuksiaan ei siloin välitä perheestään. Voin sanoa, että on niitä kiitollisiakin vanhempia ja kaikilla läheisillä menee hyvin.
Eihän sitä mitään yleispätevää neuvoa ole. Mutta niinkuin tällakin palstalla kirjoittajista huomaa, niin apivanhempia ja miniöitä on joka lähtöön. Ja odotukset niin erilaisia.
Riippuu niin ihmisestä, jos viihtyisit muutenkin kommuunityyppisessä asuntolassa, jossa ihmiset tulee ja menee mielensä mukaan eri asunnoissa, niin yhteiselämä voi olla antoisaa.
Iso vaiva vuosien kuluttua huomata, ettei tämä suju kun on jo satsannut siihen paljon.
Ei kokemusta anopin kanssa samasta pihapiiristä mutta minulla on monta sisarusta ja hyvät välit kaikkien kanssa. Olemme monen kanssa myös samassa elämänvaiheessa ja samassa rivarissa asumisessa esimerkiksi olisi puolensa. Lastenhoito jne. Mutta haluaisinko heidät samaan pihapiiriin - jotkut heistä olisi ihanteellisia, toiset taas tekisivät arjesta helvettiä. Eli sisarusrakkauden kannalta ihan hyvä, että asuvat muutaman kilometrin päässä. Enkä nyt puhu kälyistä ja langoista vaan sisaruksistani tyyppeinä, heidän joidenkin kanssa se yhteentörmäys olisi väistämätöntä, niin erilaisia ihmisiä olemme. Vaikka veri on vettä sakeampaa ... anopin ja miniän välillä juttu on vielä riskialttiinpaa, anteeksiantamisen vaikeus ja ylpeys puolin ja toisin.