olen 18 vee tyttö ja mittani ovat 173/61 ja haluaisin pudottaa noin kymmenen kiloa. olen laihtunut 10 kiloa toissa keväästä, mutta nyt paino jotenkin jumittaa. mittani saattavat kuulostaa normaaleilta, mutta olen aivan kamala läski. vyötärönkin ympärys on jotain 88 cm. aivan järkyttävää! en vain yksinkertaisesti pääse näistä läskeistä eroon, vaikka liikunkin ihan sopivasti. Käyn ainakin 3 kertaa viikossa spinningissä, pari kertaa bodympumpissa ja kerran uimassa. kävelen myös 6 kilometrin matkoja joskus.
en erityisemmin syö mitään herkkuja, ja normaalisti päiväni ruokakiintiö näyttää tältä:
aamulla 2 perunapiirakkaa, (päällä kevyt juustoa), yksi vitalinea kevyt jugurtti.
koulussa esimerkiksi perunamuussia ja kalafilettä yksi pala. (en oikeastaan koulussa edes syö paljon ruokaa, enimmäkseen salaattia)
kotona välipalaksi 1 perunapiirakka ja vitalinea jugurtti, lisäksi ehkä omena tms. päivälliseksi esimerkiksi lautasellinen jauhelihakeittoa. illalla en yleensä syö, mutta joskus otan omenan ja kupin teetä, kun tulen jostain tunnilta.
näyttääkö päiväni syömiset "normaaleiden" eli hoikkien ihmisten mielestä järkyttävältä?
ilmeisesti syön liikaa ja liikun liian vähän. tuntuu jo niin käsittämättömältä. vihaan itseäni.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eniten tuossa pisti silmään nuo perunapiirakat, miksi ihmeessä, kun sen sijaan voisi syödä kunnollista ruisleipää, josta saa kuituja (Real on tosi hyvä).
On tärkeää syödä monipuolisesti ja rasvaakin (hyvää rasvaa) tulisi saada. Itse esimerkiksi laitan aamupuuroon pellavansiemeniä, todella hyvä hyvien rasvojen lähde. Proteiinia, kuituja, hiilareita, hyviä rasovja sopivassa suhteessa. Eli raejuustoa, maitorahkaa, kuitupitoista leipää, ruispastaa, kalaa, kanaa, kalkkunaa, kasviksia jne.
Kommenttia varmasti tulee lisääkin, tässä vaan yksi pieni vinkki=)
Tsemppiä.
Alkuperäisen kirjoittajan paino on normaalipainon alarajoilla ja te jaatte vielä neuvoja kuinka laihtua lisää!! Haloo!!
Alk.per kirjoittajalle, hanki lisää itseluottamusta niin peilikuvakin näyttää paljon paremmalta. Ei langanlaihuus tuo elämääsi parannusta tai parempaa onnea.
Syöt liian yksipuolisesti, ja ihan huonoja juttuja. Lisää kasviksia, jätä pois muka-kevytjogurtit jotka on täynnä myrkkyjä ja lisäaineita, pois perunapiirakat (ne on ihan pelkkää epäterveellistä roskaa). Pureskele porkkanoita, syö vihanneksia välipaloiksi, tummaa leipää, näkkäriä jne.
Mutta missään nimessä sä et voi laihduttaa 10 kiloa, sustahan tulee ihan liian laiha. Nyt jotain tolkkua tohon hommaan. Ymmärtäisin kuitenkin, että olet ns. omenavartaloinen, kun vyötärönympärys on tuota luokkaa. Oletkohan punninnut painosi oikein? 61 kiloa kuulostaa ihan normaalilta painolta pituisellesi ihmiselle.
heij!
Perunapiirakat on aivan turhia, täyttä hiilaria ja turhaa energiaa... Syö 100% ruisleipää/täysjyväleipää tilalla ja vaihda noi jugurtit maustamattomiin.
Huolehdi riittävästä protskun saannista, ettei laihtuessa lähde lihakset rasvan sijasta.
Ja muista että rasvaakin tarvitaan! ehdottomasti! Salaattiin lisäät oliiviöljyä ja kannattaa syödä myös esim.siemeniä tms, pähkinöitä,manteleita...
Puuroja,leipiä,valkosta pastaa välttele.Ja sokeria.
Itse olen samanpainoinen, mutta 10cm lyhyempi ja mulla on kyllä ylimääräistä. Sulla tuskin on muutamaa kiloa enempää. Kiinteytä, älä kituuta! :)
totta kai olen punninnut itseni oikein. kuinka väärin sitä voi punnita? ja kyllähän minut on terkkarikin ihan punninnut. minussa nyt vain on jotain vikaa, kun olen näin läski. harmi vaan, kun en asu yksin.. pitää kai sitten olla syömättä silloin kun muut syövät jotain pastaa tms :D vaikkei meillä sitä niin useasti syödäkään.. ja pitää kieltää äitiä tekemästä puuroa perjantai aamuisin.. eihän sitä oikein voi syödä mitään :/
Herranen aika sentään!
Sinä olet tosi hoikka muutenkin ja sanot itseäsi läskiksi.Vika ei ole sinun kropassa vaan lähinnä korvien välissä.
Olen itse pääsemässä syömishäiriöstä eroon,enkä halua sitä helvettiä toisille koettavaksi.
Ota siis neuvosta vaarin ja hae apua.