Olemme järjestämässä tosi pieniä häitä (vain molempien perheet, ei edes kaasoa ja bestmania). Te, jotka olette sellaiset aiemmin järjestäneet; Tuliko myöhemmin tunnetta, että olisi ollut kiva, kun olisi ollut isommat juhlat, jonne olisi tulleet kaikki tärkeät ihmiset? Me ollaan mietitty ratkaisuamme tosi kauan, ja lopulta päädyimme siihen, että tällaiset häät me halutaan. En vielä tiedä pitäisimmekö kavereille muuten vain pippaloita vai ei...
pienet häät takana?
12
1624
Vastaukset
- se menee
"Me ollaan mietitty ratkaisuamme tosi kauan, ja lopulta päädyimme siihen, että tällaiset häät me halutaan."
Tuon jälkeen ei tarvitse miettiä mitään "olisiko pitänyt sitä tai tätä" -juttuja. - pikaliit(t)o
Meillä oli pienet häät. Läsnä vain kaksi pakollista todistajaa. Hyvä mieli niistä jäi ja kauniit muistot. Avioliitto kesti vuoden ja kolme kuukautta kunnes puolisoni totesi tehneensä virheen ja haki eron. Ero astui virallisesti voimaan helmikuussa ja olen vieläkin vähän kuin halolla päähän lyöty, mutta erittäin tyytyväinen siitä, että häät olivat vaatimattomat. En halua masentaa, parempaa liittoa toivon teille!
- Mirjamiini
pienet häät niin se on sitten simppeli.
Ei kannata miettiä mitään tulevia tunteita.
Meillä aikoinaan yli 20 vuotta sitten oli pienet häät eikä kuuna päivänä ole kaduttanut.
Kun me halusimme semmoiset.
Onnea teille ja muistakaa tahtoa rakastaa toisianne. - häät
Meidän häissämme ei ollut kuin kaaso ja bestman ( eli morsiamen paras kaveri ja sulhasen paras kaveri ). Kertaakaan en ole katunut!!!!!!!!
- ajatuksial
miksi häiden pitäisi ollaa suuri näytelmä? miksi häidin pitäisi kutsua koko suku ja muutkin tuntemattomat? pitääkö huonoihin juhliin uhrata paljon rahaa?
eikö tarkeintä ole ilo sydämmissänne ja ystävyys. - Mrs.X
Me emme järjestäneet kovin pieniä häitä, mutta ei mitään suureellistakaan (n. 90 vierasta). Ihanat muistot on ja yhtään ei kaduta, mutta en usko että sillä on mitään tekemistä häiden koon kanssa... vaan sillä että pidimme just sellaiset *oman* näköiset häät!
Elikkä jos pidätte sellaiset häät kuin sukulaisenne, ystävät tai kulttuuri vaatii, tulette ehkä joskus katumaan sitä, että teitte tärkeästä päivästänne sellaisen että se miellyttää pääasiassa muita.
Mutta jos pidätte juuri sellaiset häät kuin te itse tahdotte, ette todennäköisesti tule ollenkaan katumaan! Ja todellakin voitte pitää kavereille sellaiset epäviralliset pippalot erikseen. - kutsuttiin vain..
vanhemmat, sisarukset puolisoineen ja minun mummoni, ainoa elossa oleva isovanhempi. Miehen sisarten yhteensä viisi lasta myös. Kaverit sitten kutsuttiin rääppiäiskahville jälkikäteen, ilman että kerrottiin syytä ennenkuin tulivat. Erittäin hyvä mieli jäi.
Järjestettiin tilaisuus kotona, kaikki sopivat, vihkiminen käytiin läheisessä kirkossa, pienessä sellaisessa. Ainoa virhe tuli, että ei kerrottu pukeutumisesta. Osa oli aika hienoissa vetimissä, kun itselläni oli vaan ihan tavallinen mielestäni kylläkin nätti vaalea mekko, ei edes valkoinen. Intiimi tunnelma. Yhdessä on oltu nyt 20 vuotta ja edelleen olen sitä mieltä, että oikein tehtiin. Avioliittomme on onnellinen yhä. Häät olivat meidän näköisemme. - pienimuotoisiin häihimme
Mekin järjestimme pienet häät, sellaiset että molemmat voivat niistä nauttia. Itse olisin aluksi halunnut hieman suuremmat, mutta yhteistuumin päädyimme ratkaisuun, että häissämme olivat läsnä vain vanhempamme, sisarukseni ja kummitätini. Toki hääpuvun halusin vuokrata, jotta sai kivat hääkuvat muistoksi. Ystävät pyysimme sitten vain yllättäen kahville samana iltana. Heidän hämmästyksensä oli suuri kun paljastui kun kyseessä hääkahvitus. Ja liitto on kestänyt yli 10v eikä ole kaduttanut. Eipä kulunut kauheasti rahaa ja syntynyt suurta järjestämisstressiä! Hääpuvun vuokraus, hiukan tarjottavaa ja häämatka ja hääkuvaus. Tehdään kukin tavallamme vaikka isot häät sitten olisivat kuinka muotia =). Sen on tarkoitus olla teidän kahden hetki!
- Kirsti-78
olivat viime perjantaina maistraatissa ja paikalla vain molempien perheet.Tilaisuuden jälkeen lähdimme viettämään häämatkaa Tukholman-risteilylle ja nauttimaan vain toisistamme.Kumpikaan meistä ei halunnut pitää sukujuhlia.Muutamme kohta uuteen asuntoon ja sitten muuton jälkeen pidämme yhdistetyt tuparit/kahvitilaisuuden johon tulee kavereita,sukulaisia ja tuttavia.Silloinkin pidämme huolen siitä,että paikalle ei tule liikaa porukkaa.Me saimme sellaisen vihkimisen
kuin halusimme ja se oli aivan meidän oloisemme.Muistakaa,että minkälaiset häät ikinä pidättekin niin tärkeintä on,että TE päätätte miten niitä vietätte.Silloin siitä tulee ikimuistoinen juhlapäivä.Paljon onnea teille!! - opelini
Omat haamme oli kauneinta mita olemme koskaan kokeneet. Vieraina oli pari parhainta ystavaa. Kirkosta tulimme suoraan kotiimme jonne olimme edeltakasin valmistaneet juhlavan lounaan. Avasimme ystavien pari haalahjaa, jotka vielakin, yli vuosikymmenien jalkeen omistamme.
Ystaviemme haat (hiukan myohemmin) olivat samanlaiset, hekin ovat kaikki samaisen valitsemansa puolison kanssa naimisissa vuosikymmenien jalkeen.
Meille kaikille sopi loistavasti tuo kaava. Itse suositelen sita tietenkin muillekin.- minna_
kaikille vastanneille! Oli ihana lukea kirjoituksianne! =)
- onnellisesti naimisissa
Meillä oli aika pienet häät ja suosittelen niitä. Kannattaa jättää ne kaasot ym. pois, sillä minulle ainakin oli kaasosta enemmän harmia kuin iloa. Kaason takia piti muutella monia sellaisia juttuja joita olisin tehnyt toisin. Enemmän se jäi harmittamaan, kun suostuin sellaiseen pompotteluun. Muuten oli ihanat häät, mutta kaasoa en enää ottaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632