Suomi nettomaksoi EU:lle reilut 440 miljoonaa euroa

Suomi nettomaksoi EU:lle reilut 440 miljoonaa euroa

Valtiovarainministeriön laskujen mukaan Suomi maksoi viime vuonna (2006)
442 miljoonaa euroa enemmän EU:n budjettiin kuin mitä sai sieltä takaisin.

Suomalaiset veronmaksajat lihottivat viime vuonna Britannian kassaa sadalla miljoonalla eurolla EU maksujen kautta.

Suomen maksuista noin seitsemän prosenttia kului Britannian maksuhelpotukseen.
Tästä Suomi rahoitti viime vuonna 112 miljoonaa euroa.
Helpotusta on arvosteltu laajasti ja kaikki muut jäsenmaat ovat vaatineet sen lakkauttamista,
mutta Britannia ei ole suostunut luopumaan saavuttamastaan edusta.

Valtiovarainministeriö arvioi vuosittain Suomen nettomaksuasemaa EU:n suuntaan.
Suomi on ollut nettomaksaja EU:lle lähes joka vuosi jäsenyytensä aikana.
Valtiovarainministeriön laskelmissa suurin nettomaksu osui vuodelle 2005, jolloin se oli 619 miljoonaa euroa.
3344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomen maksuosuus siis pieneni selvästi viime vuonna.

Äänestä

ne rahat menivät hyvään tarkoitukseen. Meillä kotimaassa käytettyinä nekin rahat olisivat menneet ties mihin hevonhumppaan.
Siis iloisempi ilme, suomalaiset.

Äänestä

ihana uutinen. Kyllä suomalaisilla menee loistavasti. Kyllä veronmaksajat jaksaa.

Suomi ei ole kohta enään Suomi vaan joku takapajulan rappiola.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaiset veronmaksajat l... kirjoitti:

Suomi nettomaksoi EU:lle reilut 440 miljoonaa euroa

Valtiovarainministeriön laskujen mukaan Suomi maksoi viime vuonna (2006)
442 miljoonaa euroa enemmän EU:n budjettiin kuin mitä sai sieltä takaisin.

Suomalaiset veronmaksajat lihottivat viime vuonna Britannian kassaa sadalla miljoonalla eurolla EU maksujen kautta.

Suomen maksuista noin seitsemän prosenttia kului Britannian maksuhelpotukseen.
Tästä Suomi rahoitti viime vuonna 112 miljoonaa euroa.
Helpotusta on arvosteltu laajasti ja kaikki muut jäsenmaat ovat vaatineet sen lakkauttamista,
mutta Britannia ei ole suostunut luopumaan saavuttamastaan edusta.

Valtiovarainministeriö arvioi vuosittain Suomen nettomaksuasemaa EU:n suuntaan.
Suomi on ollut nettomaksaja EU:lle lähes joka vuosi jäsenyytensä aikana.
Valtiovarainministeriön laskelmissa suurin nettomaksu osui vuodelle 2005, jolloin se oli 619 miljoonaa euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu