Minulle selvisi mieheni uskottomuus kaksi vuotta sitten. Vaikeaa oli mutta niin vain terapian kautta jatkettiin eteenpäin. Reilun vuoden päästä alkoi jo helpottaa ja tuntui että tästäkin selvittiin.
Nyt on kuitenkin mennyt kolme kuukautta ilman minkäänlaista läheisyyttä ja mies on eristäytynyt omiin oloihinsa. Tuntuu pahalta, alitajaunta alkaa kertaamaan menneitä. Otin tänään asian puheeksi. Hän oli ihmeissään mistä puhun, selitti työkiireitä ja sanoi että keskustelu ei kiinnosta. Sanoi vaan että tarvitaan läheisyyttä eri verran ja hänelle riittää tämä. Piste.
Olen päättänyt että samaa vuoristorataa tunteiden kanssa en ala uudelleen käymään kuin pari vuotta sitten. Ajattelin vaan hävitä huomenna aamulla vuorokaudeksi hotelliin. Saisin itse ajatella asiaa ennenkuin lähden laukomaan asioita päinnaamaa. Samalla miehenikin huomaisi että olen tosissani kun lähtisin ilmoittamatta ja saisi olla minusta huolissaan ( jos olisi).
Mitähän teini-ikäinen tyttäremme ajattelee kun äiti häviää, pitäisikö minun kuitenkin sanoa hänelle että nähdään seuraavana päivänä.
Nyt on kuitenkin mennyt kolme kuukautta ilman minkäänlaista läheisyyttä ja mies on eristäytynyt omiin oloihinsa. Tuntuu pahalta, alitajaunta alkaa kertaamaan menneitä. Otin tänään asian puheeksi. Hän oli ihmeissään mistä puhun, selitti työkiireitä ja sanoi että keskustelu ei kiinnosta. Sanoi vaan että tarvitaan läheisyyttä eri verran ja hänelle riittää tämä. Piste.
Olen päättänyt että samaa vuoristorataa tunteiden kanssa en ala uudelleen käymään kuin pari vuotta sitten. Ajattelin vaan hävitä huomenna aamulla vuorokaudeksi hotelliin. Saisin itse ajatella asiaa ennenkuin lähden laukomaan asioita päinnaamaa. Samalla miehenikin huomaisi että olen tosissani kun lähtisin ilmoittamatta ja saisi olla minusta huolissaan ( jos olisi).
Mitähän teini-ikäinen tyttäremme ajattelee kun äiti häviää, pitäisikö minun kuitenkin sanoa hänelle että nähdään seuraavana päivänä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kerro ainakin tytölle ettei ole huolissaan
ihan heti alussa pyydän anteeksi,kun sanon,että mikset ole lähtenyt jo????itse tulin ensimmäisessä avioliitossani petetyksi ei vaan yhden vaan monta kertaa.nyt olen sen elämän jättänyt taakseni ja onnellisempaa ihmistä saa hakea!katso peiliin ja mieti mitä siellä näet?onnellisen naisen vai surullisen alistuneen petetyn naisen?mieti mitä haluat ja toteuta sitten se.ME ELÄMME VAIN ja ainoastaan KERRAN!lapsestasi älä huolehdi,hän pärjää kyllä.sinun onnesi on se kaikkein tärkein.kyllä tyttäresi ymmärtää ratkaisusi aikanaan.helppoa ei lähteminen ole koskaan (olen kokenut 12avioliittovuoden jälkeen.)mutta,kun sen teet niin ymmärrät miksi tämä elämä pitää saada elää niinkuin itse haluaa!HYVÄÄ KEVÄTTÄ JA TSEMPPIÄ!
Niin mutta tämä ap aikoo lähteä VAIN VUOROKAUDEKSI ja kuvittelee sen herättelevän miestä. Voi olla että tarvittaisiin paljon pitempi aikainen "häviämistemppu", jotta mies alkaisi ihmetellä...
Tai sitten käy niin, että mies huokaisee helpotuksesta, kun vaimo tavallaan teki päätöksen eikä miehen tarvinnut ottaa vastuuta. Saapahan sitten tästä vaimon tempusta taas yhden "syyn" vetäytyä lisää ja kenties käydä vieraissa.
Nuo häivämistemput ovat niitä epätoivoisia yrityksiä saada toinen osapuoli huomaamaan itsensä. Yleensä eivät toimi toivotulla tavalla.
Ei katoamistemppua, älä tee sitä tyttäresi takia.
Vaan kun lähdet, niin lähdet sitten lopullisesti.
Eroa ja aloita uusi elämä.
Niin minäkin tein aikoinani ja hyvän päätöksen tein.
Nyt olen onnellinen.
koska ei kenenkään pidä olla suhteessa yleisen painostuksen alla, ainakin jos itsestä tuntuu pahalta. idea on mielestäni hyvä koska siinä ei tule tehtyä mitään lopullista ja peruuttamatonta. KOKEILE
Kiitos kaikille vastauksista. Sekaisten tunteiden vuoksi en voinut mennä nukkumaan aviovuoteeseen joten valitsin vierashuoneen sängyn. Mieheni tuli kuitenkin yöllä hakemaan minut viereensä ja sanoi ettei jaksanut alkaa eilen keskustelemaan ja sanoi että puhutaan myöhemmin.
Puhutaan myöhemmin, olen kuullut tuon niin monta kertaa aikaisemmin eli meidän tapauksessa se
tarkoittaa että ei puhuta milloinkaan. Jos minä en tee aloitetta puhumisessa (sama pätee myös seksiin)niin sitä ei tule milloinkaan.
Aamulla sain kauniin katetun aamiaisen mutta ei sanaakaan viimeyön erimielisyyksistä. Pelkään taas pahoin että puhumattomat asiat kasaantuvat ja ongelmat niiden myötä. Kuinkahan kauan odotan että hän ottaa asiat puheeksi niinkuin lupasi viimeyönä. Pitäisiköhän kuitenkin antaa tämä päivä aikaa. Koetan hilitä itseäni etten tekisi ja sanoisi mitään typerää mikä ei rakenna tässä tilanteessa ja harmittelen sitä itsekin myöhemmin. Katoaminen päiväksi on vieläkin vahvasti mielessä. Tästä taitaa odotellessa tulla pitkä päivä.
Tiedän kokemuksesta, kuinka vaikeaa on saada mies puhumaan, sellaista poppas konstia ei olekaan. Kummasti miehet ei jaksa puhua puolisoilleen, mutta kyllä sitten toisille naisilleen.
Tuskin katoamiset auttaa. Istu viereen ja sano, että nyt on puhuttava, sinä et kestä enää tätä epävarmuutta ja kerro omat tuntemuksesi.
Kevättä!
..miltä sinusta tuntuu..
Minulla on 3 pientä lasta.. En voi mennä vaikka haluaisinkin. Eikä omaa pahaa oloaan pakoon pääse, sen tiedät, kun terapiassa olet käynyt.. Niin minäkin. Mieheni ei halua puhua, se ei kuulemma sovi kaikille..
Minulle selvisi vajaa ½v sitten, että mieheni oli ollut vuoden ihastunut ja se oli johtanut, jonkun mielestä liian pieneen asiaan,..Suudelmaan ja salaiseen tapaamiseen ja toiseen suudelmaan..Tunteista puhumiseen.. (jota ei kyllä kotona tee..Vaikka tunteet minua kohtaan eivät ole kuitenkaan kuulema kuolleet) -Suudelman hän itse oli määrittänyt uskottomuudeksi 14 v sitten, kun vannoimme rakkautemme valat.
Tapahtunutta ei saa pois. Kysymys on sitä mitä Sinä haluat. ja mitä miehesi haluaa? Jos häntä ei kiinnosta keskustella asiasta, viesti on aika selvä..Tosin älä lähde lopullisesti, lähde hyvän ystävän luo tuulettumaan ja raahaa se mies terapiaan.
Toista ei voi omistaa, minusta kiduttaminenkin pitäisi kieltää..
En YMMÄRRÄ naista, jolla on lapsia, joka alkaa leikkiä toisen aviomiehen kanssa. (minun tapauksessani) Miehiä kai tunnetusti johtaa aivot pussissa, noin nivusten tasolla, mutta millainen on nainen, joka lähtee leikkiin mukaan..
Vastaus voi olla liiankin helppo -omaan suhteeseen ja mieheensä pettynyt-.
Olen itsekin ollut ihastunut, ja ihmisiähän me olemme eikä siippamme ole maailman paras,aina tulee ihanampia ihmisiä vastaan, oma valintamme kuitenkin, kyse on siitä mitä tunteille teemme... Itse kerroin niistä miehelleni ja ne haihtuivat saman tien..Tajusin mikä aarre minulla on kotona, miksi lähteä pilvilinnoihin..
Menin tapaamaan TÄTÄ naista. Halusin nähdä voiko hän katsoa minua silmiin..Tunnistaako hän minut. Ilmekään ei värähtänyt. Olin kuin kuka tahansa.. Myöhemmin oli kertonut miehelleni tapaamisen olleen epämiellyttävä..Ehkä oli syytäkin!
Meillä menee kohtuullisesti. Seksi toimii tunteidemme tulkkina täydellisemmin kuin koskaan, ilmeisesti sanat eivät riitä, emmekä käytä samoja käsitteitä..Outoa, vai.. =)
Muuten olen vereslihalla ja sydämeni tuusan nuuskana,
sisällä iso pala olo- möykky-
Olen juossut metsissä ja huutanut..
Itkenyt silmäni kipeäksi,
kukaan ei voi auttaa,
kukaan ei kuule, kenelle voin edes kertoa.
Noissa hetkissä olen kokenut ISON käden kantavan. Jumalan kuulevan. Olen löytänyt Hänet uudelleen pelastajanani ja kallionani, jolle voin hajota. Vaikeinta on antaa anteeksi miehelleni, vaikka se on se mitä ehdottomasti haluan.. Siihen tarvitsen apua Jumalalta, itsestäni sitä ei löydy.. Tiedän sen.. Elämä jatkuu .. kuitenkin..
Minulle annettiin aikoinaan sellainen ohje, että aseta joku määräaika, jolloin lähdet, jos eivät asiat selviä. Asetin määräajan, mutta se tuli ja meni ja huomasin olevani edelleenkin naimisissa. Sitten yhtenä päivänä tuli tilanne, jonka jälkeen laitoin kännykkääni päivämäärän, 22.7, ja kirjoitin siihen että "yksi vuosi". Olin vuoden vielä aviossa, yritin tehdä kaikkeni, jotta suhteemme olisi parantunut ja kun ei, lähdin pois. Varsinainen ero laitettiin vireille puoli vuotta sen jälkeen ja eron sain seuraavan keväänä. Olen ollut erossa exästäni nyt melkein kaksi vuotta ja opetellut uudelleen mm. nauramaan. Taito, joka oli toistakymmentä vuotta kadoksissa. Suosittelen!
mitä siinä vikiset....
etkö tajuu miksi miehet pettää,,,, no koska naiset ovat lutkii
Lähde ja lähde lopullisesti.Mikään ei muutamasta päivästä miksikään muutu.Kahdeksan kuukautta kuuntelin ja katselin tyhmänä paskanjauhantaa,kunnes viikko sitten ilmoitin,että tossa on ovi,sulje se lopullisesti.Karmaiseva olo ja suru,mutta parempi näin.Tsemppiä ja voimia.
Eilen sitten lähdin. Parin tunnin päästä mies jo soitteli huolestuneena perään ettei minulle ole mitään tapahtunut. Palasin kotiin. Juteltiin ja hän sanoi kiinnostuksen laantumisen syyksi ainoastaa työpaineet, mikä häntä itseäänsäkin kuulema harmittaa.
Sekaisin kai tässä kohta menee kun ajattelee kaikenlaista. Nyt sitten saan huomiota ylenpalttisesti. Liekö syynä asiaan havahtuminen vai syyllisyyden tunteet kun hän muuttui toisenlaiseksi ja kuinkahan pitkään tätä kestää.
Tapoihini ei kuulu jauhaa samoja menneitä asioita mutta alitajunnassa kellot varoittavat että jotain on meneillään.
Kuvittelin aikoinaan että jos aionkin lähteä niin se on sitten menoksi ja mitä vielä , tässä vaihdan mielipiteitäni päivittäin.
Tunnekuohussahan ei pitäisi tehdä ratkaisuja joten pitääneen antaa myrskyn tyyntyä kokonaan ja sitten ajatella.
Ei ole helppoa jääminen eikä lähteminenkään!
miten asiat ovat. Kyllä hän jo ymmärtää. Älä koskaan lähde niin, että hän ei tiedä. Se on kaikista pahinta mitä lapsellesi voit tehdä.