Tuo otsikko on ääriesimerkki niistä repliikeistä, joista ajattelin avautua näin lauantaiaamuna.
Kaikki suhteeni ovat poikkeuksetta noudattaneet samaa kaavaa ja loppuneet lyhyeen, enkä oikein ymmärrä, missä syy piilee. Ikää on yli neljäkymmentä, joten olisi ehkä aika ruveta ymmärtämään, vaikka sitten pelkän jälkiviisauden ilosta.
Jopa parin päivän alustavan tuntemisen jälkeen mies alkaa suunnitella tulevaisuutta, esimerkiksi matkoja ja kodin sisustamista. Ulkonäköäni ja pääni sisältöä kehutaan kovasti, ja erityistä ihmettelyä herättää se, kuinka olen onnistunut säilymään naimattomana, kun "ottajia olisi vaikka kuinka monta". Minä olen (yllätyksekseni) aina se, joka painaa jarrua eikä ota suunnitelmiin oikein mitään kantaa, koska vauhti on mielestäni ihan liian kova. Toisaalta tietysti miellyttää se, että joku on noin kovin kiinnostunut juuri minusta, uih. Suhteenalku päättyykin sitten viimeistään muutamassa viikossa siihen, että miehen ex palaa kuvioihin tai löytyy aivan uusi tuttavuus, ja kaikki loppuu kuin seinään törmäten.
Hieman naivisti kysyisin, ovatko nämä herrat ihan pelkästään seksiä vailla, ja häipyvät, kun ymmärtävät, että sitä ei ihan äkkiä ole tarjolla (vaikka pidänkin siitä kovasti, en ole valmis puuhiin ihan kenen kanssa tahansa)? Ovatko nämä puheet jotenkin nykyajan iskurepliikkejä vai aliarvioivatko miehet vastapuolen huomiokykyä noin pahasti? Ihan tyhmänä tai helposti saatavana nämä (hyvin koulutetut eivätkä enää niin kovin nuoret) miehet eivät minua voi millään pitää, koska useimmat olen tuntenut jollain tavalla työn puolesta pitemmän aikaa. Olenkohan jonkinlainen haaste tai harjoitusvastustaja?
Pitäisikö seuraavaa tulevaisuudesta unelmoijaa testata kävelyttämällä hänet kultakaupan ikkunan taakse? Olisiko hyvä idea kaivaa esiin Tikkurilan värikartta ja pari parkettinäytettä? Pitäisihän näistä suhteenpätkistä minunkin kai jotakin hupia irti saada..! Löytyykö muilta vastaavia kokemuksia?
Kaikki suhteeni ovat poikkeuksetta noudattaneet samaa kaavaa ja loppuneet lyhyeen, enkä oikein ymmärrä, missä syy piilee. Ikää on yli neljäkymmentä, joten olisi ehkä aika ruveta ymmärtämään, vaikka sitten pelkän jälkiviisauden ilosta.
Jopa parin päivän alustavan tuntemisen jälkeen mies alkaa suunnitella tulevaisuutta, esimerkiksi matkoja ja kodin sisustamista. Ulkonäköäni ja pääni sisältöä kehutaan kovasti, ja erityistä ihmettelyä herättää se, kuinka olen onnistunut säilymään naimattomana, kun "ottajia olisi vaikka kuinka monta". Minä olen (yllätyksekseni) aina se, joka painaa jarrua eikä ota suunnitelmiin oikein mitään kantaa, koska vauhti on mielestäni ihan liian kova. Toisaalta tietysti miellyttää se, että joku on noin kovin kiinnostunut juuri minusta, uih. Suhteenalku päättyykin sitten viimeistään muutamassa viikossa siihen, että miehen ex palaa kuvioihin tai löytyy aivan uusi tuttavuus, ja kaikki loppuu kuin seinään törmäten.
Hieman naivisti kysyisin, ovatko nämä herrat ihan pelkästään seksiä vailla, ja häipyvät, kun ymmärtävät, että sitä ei ihan äkkiä ole tarjolla (vaikka pidänkin siitä kovasti, en ole valmis puuhiin ihan kenen kanssa tahansa)? Ovatko nämä puheet jotenkin nykyajan iskurepliikkejä vai aliarvioivatko miehet vastapuolen huomiokykyä noin pahasti? Ihan tyhmänä tai helposti saatavana nämä (hyvin koulutetut eivätkä enää niin kovin nuoret) miehet eivät minua voi millään pitää, koska useimmat olen tuntenut jollain tavalla työn puolesta pitemmän aikaa. Olenkohan jonkinlainen haaste tai harjoitusvastustaja?
Pitäisikö seuraavaa tulevaisuudesta unelmoijaa testata kävelyttämällä hänet kultakaupan ikkunan taakse? Olisiko hyvä idea kaivaa esiin Tikkurilan värikartta ja pari parkettinäytettä? Pitäisihän näistä suhteenpätkistä minunkin kai jotakin hupia irti saada..! Löytyykö muilta vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
että et enää saa lapsia ja nämä miehet katselevat
20-25 vuotiaita potentiaalisia vaimoehdokkaita, joiden kanssa voi perustaa perheen.
Sanoin näin lyhyesti ja ytimekkäästi.
Tätä samaa puuhaa olen katsellut alle parikymppisestä saakka, nimittäin.
Höh, jos ihastuu/rakastuu, niin tietty sitä heti alkaa suunnitella yhteistä kotia ja tulevaisuutta - tai ainakin aika pian. Totta kai on hoppu, kun ikääkin on. Itse perustaisin kodin heti tapaamani miehen kanssa, jos se haluaisi, vaikka olemme just tavanneet...
Totta kai tuolla menolla ja jarrut päällä menetät miehet. Olet liian kova haaste. Itse kyllästyisin tuollaiseen mieheen (siis jos kaltaisesi olisi mies) alta aikayksikön ja etsisin vähemmän haastavaa - sellaista jolta saisin tulista vastarakkautta ja nopeasti (myös fyysistä) :). Nuo haasteellisuusjutut kuuluu tuonne teini-ikään.
muutaman päivän katselun perusteella pitäisi hypätä sänkyyn ja/tai uskoa noita pikakodinperustamisjuttuja?
Kirjoituksesi oli minulle yllätys. Olen ollut siinä käsityksessä, että naiset ovat ne jotka sitä yhteistä pesää ja tulevaisuutta (lapsineen) alkavat ensin suunnittelemaan. Ja, että miehet ovat niitä jotka noista (heidän mielestään) liian pikaisista suunnitelmista ahdistuvat ja karkaavat suhteesta.
Vai oliko kirjoituksessasi vain ironisesti käännetty miehen ja naisen roolit päinvastoin?
Miten minulle tuli tuosta tekstistäsi mieleen sellainen, että jollain tasolla tykkäät kyykyttää ihmisiä? Oletko erityisen sadistinen persoona? Miehet ovat sinulle pelinappuloita (joo joo tiedän ne miehet jne...), enkä usko että tulet koskaan sitoutumaan. Voin olla väärässäkin, tosin sitä sattuu harvemmin.
No ei sitä kauaa jaksa katella jos toinen vetää käsijarru päällä, luulet varmaan ettei sitä huomaa, mutta kyllä se toinen sen huomaa ja kun hän tämän huomaa niin tottakai etsii uuden kun tuntee että ei tän käsijarrun kanssa taida yhteistä tulevaisuutta olla kun ei se innostu mistään.