Mun mies kääntää kaikki minun syyksi...tai ei myönnä omia virheitään. On tahallaan inhottava minua kohtaan, hyi mä alan vihata sitä.
Sen tapaa olla välittämättä..sitten ohimennen kopeloi mun rintaa, ihan niin kuin pitäisin siitä!
On poissa töiden takia aina kotoa, kaikki illat, viikonloput..jos keskustelen jostakin asiasta, on helvetin jälkiviisas, ja sitten ei myönnä sitä, jos kysyn, miksi pitää olla jälkiviisas.
Ei siis välitä minusta enää, ei halauksia ei mitään, muuta kuin lähtö hetkellä rinnan puristelu, mistä jää mulle ällöttävä olo.
Hyi, mä vihaa sitä. Ja kuitenkin olen yrittänyt tehdä kaikkeni.
Sen tapaa olla välittämättä..sitten ohimennen kopeloi mun rintaa, ihan niin kuin pitäisin siitä!
On poissa töiden takia aina kotoa, kaikki illat, viikonloput..jos keskustelen jostakin asiasta, on helvetin jälkiviisas, ja sitten ei myönnä sitä, jos kysyn, miksi pitää olla jälkiviisas.
Ei siis välitä minusta enää, ei halauksia ei mitään, muuta kuin lähtö hetkellä rinnan puristelu, mistä jää mulle ällöttävä olo.
Hyi, mä vihaa sitä. Ja kuitenkin olen yrittänyt tehdä kaikkeni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla oli samanlainen tilanne. Nyt olen vapaa. Mutta oli mullakin vaikeat viimeiset vuodet kun ei kosketusta, hyväilyä eikä edes seksiä saanut - no, en sen kanssa olisi varmaan enää halunnutkaan ja salaa aina supisin että vihaan sitä - siis sen jälkeen kun minua haukkui ja nimitteli.
Taitaa mennä vähän hukkaan sun kaikkesi yrittäminen. Ehkäpä sun pitäisi kasvattaa selkäranka ja alkaa vaatimaan jotain. Sä jo melkein vihaat sitä, joten miksi sun täytyy kiusata itseäsi, kerran näyttää siltä, että vähän yksipuolinen tuo teidän suhteenne on.
oon huono antaa periks...ollan vanha pari ja pelottaa ajatus että mies ei enää välittäisi tai minä hänestä.
Tottumus on toinen minä...minusta tuntuu, että meillä on menossa samaan aikaan kriisi ja kunpikin hakee jotain muuta suhteelta. Mulle ei riitä se mitä saan. Koen siitä huonoa omatuntoa..olenko itsekäs. ÄÄÄHHH...kyl tää tästä.
Puhu sille ja sano suoraan, että sua ärsyttää nuo kaikki täällä mainitsemasi asiat. Ota esille myöskin se eron mahdollisuus, jos ei asiat muuten onnistu. Sulle ei riitä se mitä saat ja sä et edes vaadi mitään älyttömiä. Jos toisesta ei ole muuttumaan, niin älä nyt sitten tavankaan vuoksi roiku suhteessa ja kärsi turhaan.
oon sanonut, mistä pidän ja en. Minusta tuntuu, että hän kokee epäonnistumista ja huonoa itsetuntoa, ei pitäis arvostella toista, mutta kun tekee itsekin niin, ei ees huomaa. Se on semmosta leikkiä, mutta kohdistuuu minuun. Sisaret ihan samanlaisia, pitää jotenkin mollata toista koko ajan.
En minä tykkää, hän ei tajua sitä itse. oon hirveen pettynyt ja väsynyt, mun mies kuitenkin luottaa minuun, minä olen tukijalka, kuitenkin.
Sitten hän vetäytyy vaan enemmän kuoreensa ja etäämmäks minusta, jos lähden syvällisesti keskustelemaan. Hän ei kykene varmaankaan...itse oon taas niin analyyttinen, ja loukkaannut, jos toinen ei halua ymmärtää.
kaikki on hyvin, jos kumpikin toimii tahollaan, mutta haluaisin lähelleni ihmisen, joka haluaisi olla minun kanssa. Ei meillä aina tällästä oo ollu, monta vuotta oltiin tosi rakastuneita, mut sitten työ vei miehen ja minun on pitänyt joustaa. Ei musta ole pettämäänkään, en ole sen tyylinen, vaikka joku voisi luullakin.
Oon miettinyt, tässäkö mun elämä on...enkö koskaan löydä henkilöä, joka oikeesti välittää minusta. Eikö minun kanssa voi elää, olenko niin vaikea?? Jos mun mies ei rakasta minua, se on vain nieltävä.