kuinka usein pidätte yhteyttä (eli soittelette tai lähetetätte tekstiviestejä) kumppaninne kanssa?
meillä nimittäin saattaa olla viikkoja ettemme ole yhteydessä toisiimme.
Minusta suhteemme on aika erikoinen.
meillä nimittäin saattaa olla viikkoja ettemme ole yhteydessä toisiimme.
Minusta suhteemme on aika erikoinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Joka päivähän sitä yhteydessä pitää olla - vähintään yksi email ja soitto päivässä.
mutta en viitsi itse alkaa soitella useammin kun ei miehenikään niin tee.
Puhumme silloin kun näemme.
Suhteemme ei kieltämättä ole kovin hyvä..
Ei miehet soita. Naisten täytyy...ole itse aktiivinen.
Väärin meni. Minulla ja miesystävälläni on ollut etäsuhde 7 vuotta ja joka ilta hän on soittanut minulle. Puhelut eivät ole pitkiä vaan just niin pitkiä kun tarvitaan...on rauhoittavaa kun saamme sanoa toisillemme hyvät yöt joka ilta. Suhteemme on tasapainoinen ja molempien mielestä hyvä. Jos tuota puhelinyhteyttä ei joka ilta olisi niin tuskinpa suhdettakaan olisi. Näin meillä.
vähintään kerran, yleensä useammin. Joko soitellaan, taikka mesetellään..
textareita pitkin päivää ja puhutaan n.1-2x päivä
Mulla on samal taval. Meilläki menee joskus kauan aikaa ettei soitella tai tekstailla. Mä kyllä haluisin pitää yhteyttä useimminkin mut koska mies ei niin sitten en mäkään viiti..toi on kyl musta vähä outoo mut oon jo aika tottunu siihen. Ja sitten se mua häiritsee että jos ollaa miehen kanssa samaan aikaan mesessä joskus niin mies ei puhu mitään tai sitten sanoo pari sanaa vaa. Eikö sitte kiinnosta vai mikä on..en tiiä. Kiva kuulla että muillaki on tollee etten oo ainut.
Soitellaan vähintäänkin kerran päivässä - ja puhutaan pitkään. Sähköposteja ja tekstiviestejä sitten sen lisäksi useampiakin aina päivän mittaan.
Molemmat vaan haluaa olla tiiviissä yhteydessä :)
Joko soittamalla, tekstaamalla tai mesessä (yleisin). Ollaan kyllä puhuttu, ettei se ole välttämätöntä olla joka päivä yhteydessä, mutta käytännössä kyllä olemme ;)
Siis joka päivä soittoja? Ja vielä tekstiviestit päälle, huh. Ja meseilyä.
Kaukosuhteessa olen ollut 2 vuotta, puolen vuoden päästä muutetaan yhteen. Jo aluksi sanoin etten jaksa joka päivä tekstailla (en yksinkertaisesti välitä tekstiviesteilystä) ja soitella eli kun tavataan (viikko/kuukausi) niin sitten puhutaan. Kerta viikossa soitellaan ja se on ok.
Joskus romanttinen postikortti muutaman kerran kuukaudessa, that`s it.
Ei tarvi varmistella että onko se olemassa joka päivä tekstaten ja muuten. En seurustelisi roikkuvan tai takertuvan miehen kanssa, ahdistuisin kuoliaaksi.
intohimo pysyy paremmin päällä kun toisessa ei roiku kiinni.
Mieheni kanssa hoidetaan jutustelut aina kasvotusten.
joskus soitellaan mutta aika harvoin.
kaukosuhde taitaakin sopia aika hyvin.
No joillakin suhde ehkä on niin luja että se pysyy olemassa ilman jokapäivä lähetettyä 50 tekstiviestiä tyyliin "mis oot?".
Me soitamme aamulla työmatkapuhelun. Päivällä lounaspuhelu (jos ehtii) ja illalla töistä päästessa lyhyt työmatkapuhelu.
Kotona sitten noin klo 21 viimeistään aloitetaan illan puhelinmaraton, joka jatkuu tuonne 23-34 kieppeille.
Useimmiten puhutaan Skypellä, eli ei maksa mitään, onneksi. Toisella on työsuhdepuhelin, eli sekään ei maksa ja toisella sellainen liittymä, josta voi soittaa paljon.
Lisäksi kirjoitellaan viestejä. Viikonloppuisin puhutaan paljon enemmän puhelimessa, jos on aikaa.
Välimatkaa on melkein tuhat kilometriä, eli emme voi nähdä viikonloppuisin varsinkin kun jompikumpi on yleensä sunnuntain tai lauantain töissä tai päivystää.
Miksi etäsuhteessa 10 vuotta ???
Mies ei voi muuttaa tälläkään hetkellä, enkä minäkään pysty muuttamaan. Sellaista se joskus on. Pakko jaksaa näin. Onneksi olemme hyvin samanlaisia persoonia ja pärjäämme näinkin. Ollaan jo nelikymppisiä. Tässä iässä ei kannata enää hötkyillä. Ja kun oikein kova ikävä iskee, on webcamitkin keksitty, tosin niitä käytämme ehkä kerran puolessa vuodessa. Ääni riittää.
No meillä menee yleensä tällä kaavalla...
Sunnuntaisin puhumme maratoonipuheluja (kiitos operaattorin), ellei jommankumman työt häiritse.
Joskus viikolla saattaa jompikumpi soitella jotain asiaa tai ihan muuten vaan, mutta ei joka viikko.
Tekstareita laittelemme melkein joka päivä, mutta yleensä vain 1kpl/lärvi.
Mesessä ollaan kun joskus ehditään n 1-2 kertaa viikossa.
ei se määrä vaan se laatu!!
Miellä on toiminut etäsuhde moitteettomasti seitsämän vuotta siten että tapaamme 1-3 kertaan kuukaudessa ja mies soittaa pienen puhelun joka ilta. Itse toki soitan myös kun siltä tuntuu...vaikka heti töistä tultuani. Joskus puheluita tulee kolmekin päivälle...mutta joka ilta toivotamme hyvät yöt toisillemme puhelimessa. Miellä se toimii oikein hyvin.
Miksi etäsuhteessa 7 vuotta ?? Eiköhän siinä ajassa jo pitäisi joku ratkaisu löytyä tai tehdä, jompikumpi muuttaa toisen paikkakunnalle. Ihmettelen suuresti. Haluatteko edes asua ja elää yhdessä ??
Itse olen toista vuotta etäsuhteessa ja haluaisin mahdollisimman pian yhteen asumaan. Tosin ei taida ainakaan vielä vuoteen olla mahdollista, opiskelun, työpaikkojen, lasten ja molempien elämäntilanteiden vuoksi. Mutta ehkä sitten vuoden päästä... :)
Ja tuosta tapaamisesta ja soittelemisesta... tapaamme joskus joka viikonloppu, joskus vain joka toinen, harvoin on jäänyt 3 viikkoa väliin. Soitellaan ehkä pari-kolme kertaa viikossa ja meilataan, joskus tekstiviestejä lähetellään. Mies ei ole mesettäjiä lainkaan, enkä jaksa minäkään roikkua tietokoneen ääressä jatkuvasti. Näin se meillä toimii, ainakin toistaiseksi.
Niin kuin itselläsikin, muillakin ihmisillä ovat omat syynsä etäsuhteeseen...vaikka 7 vuotta, jos asiat niin vaativat ja jos se toimii.
En voi alkaa syitä tässä sepostamaan, mutta vedenpitävät ne ovat. Kumpikaan ei voi muuttaa vielä. Yhdessä halutaan elää sitten kun se aika on. Selvää on kuitenkin jo se, että minä muutan hänen luokseen, ajankohdasta ei vain ole tietoa.
Me emme tapaa joka viikonloppu koska välimatka on muutama sata kilometriä. Mesessä emme juttele koskaan. Tekstiviestiä laitamme ainoastaan pakkotilanteessa. Soittaminen on se tapaamisen jälkeen paras keino pitää yhteyttä. Meillä tämä suhde on toiminut näin oikein hyvin.
en tiedä voinko luottaa mulla nimittäin on kaukosuhde.
Joka päivä pidetään yhteyttä. Onhan mailit, tekstarit ja puhelimet käytössä. Enimmäkseen kuitenkiin tekstareilla ja e-maililla. Tulee halvemmaksi. Mutta tekstareita kyllä monta päivässä.
Näin ei pääse muutaman viikonkaan ero vieraannuttamaan toisistaan. Tietää joka päivä, mitä toiselle kuuluu.
Vähän erikoinen tämä meilläkin on kyllä...
Meillä on edelleen vajaa 600km välimatkaa ja olemme edenneet suhteessamme aika vauhtia verrattuna normaaliin kylläkin. Olosuhteiden uhreina vähän ja muista asioista kärsitty ja emme ole saaneet vielä mahdollisuutta päästä asumaan perheenä. Kihloihin menty, kävi jopa näin että perheenlisäyksenkin saamme ja olemme avioituneetkin tässä. Surkeaa ja paljon kyyneliä toisinaa, mutta edelleen suhde toimii hyvin. Kunhan muut asiat järjestyy nii pääsemme muuttamaan yhdessä perheeksi, toivottavasti ennen lapsen syntymää kuitenkin. Yhteyttä pidämme päivittäin ja monta kertaa tilanteista riippuen. Videokeskustelua, norm. puheluita, tekstiviestejä ja sähköpostia. Yhteistä aikaa ollut maksimissaan puoltoista viikkoa yhteenputkeen. Tätä jatkunut sen puoli vuotta kohta.
puhelimessa puhutaan yleensä joka päivä, noin 15-60 min per ilta. Ollaan oltu vuosi yhdessä, ja siitä soittelusta on tullut tapa. Se on kivaa, koska tuntuu että toinen on koko ajan lähellä silloin, tiedät kuinka hänen päivänsä on mennyt, mitä hän ajattelee jne. Tosin molemmilla on työpaikan puhelimet niin voidaan puhua ilmaiseksi Ja molemmat kyl soittelee, puolin ja toisin. Ei asuta kovin kaukana toisistamme niin nähdään yleensä kyllä joka viikonloppu. Kaukosuhde sopii ainakin minulle hyvin, itsenäinen elämä säilyy, ja ehtii tulla kaipuu. Kai se kuitenkin luottamusta vaatii. Sopii sellaisille ihmisille jotka ei turhaan hötkyile eikä vahdi toista. Mutta näin meillä, kukin tyylillään, kannattaa tehdä niinkuin itsestä tuntuu.
poikaystäväni asuu tampereella ja minä turussa joten välimaka ei mikään kamalan pitkä. pyrimme pitämään joka päivä yhteyttä viestein ja varmaan soitellaan joka toinen päivä.. vkl nädään joskus jää vkl näkemättä kun kummallakin on omia juttuja. Kukin tavallaan kunhan on onnellinen :D
Joka päivä ainakin viestitellään. Vaikka aina ei olisikaan mitään asiaa, on kiva kysellä kuulumisia. Mun mielestä se on ainakin sitä suhteesta huolehtimista, vaikkakin sitten vain näin pienessä mittapuussa:)
.. ja näämme web-kameran kautta.
Vuosi tiivistä seurustelua.Välillämme 6000km. Keskusteluja aamuin illoin, meillä on webbikamerat kummallakin, se lievittää ikävää. Luulen, että yhteydenpito ei ole aina näin tiivistä edes saman katon alla asuvilla. Kolme kertaa olemme tavanneet vuoden aikana. Tään kokemuksen myötä uskon, että jos on rakastunut niin yhteydenpitotapa ei ole ratkaisevaa suhteen onnistumisen kannalta.
Mielenkiintoista seurustelu on ollut ja ilman kannettavaani on vaikea kuvitella elää, silloin on ikään kuin toinen ois poissa, no ei nyt aivan, ajatuskin kulkee avaruudessa aineettomasti.
vähän samanlaista,ei tiivistä, päivittäistä yhteyttä. Joskus soittelemme päivittäin tai juttelemme mesen ja skypen välityksellä, joskus menee viikkokin ettemme ole yhteyksissä.
Tuota yhtäaikaa mesessä näkymistä myös vähän ihmettelen, aina en saa vastausta huhuiluuni. Tosin mies sanoo, ettei hän ole ollut koneella vaikka se on auki... Yritän tyytyä tähän vaikka alussa tuntui oudolta kun ei ollut joka päivä yhteyttä. Kuitenkin harvat kerran kun näemme ovatkin sitten yhtä juhlaa. Välimatkaa yli 200km ja näemme muutaman kerran vuodessa, joskus vähän pidemmän ajan kerrallaan, usein vain viikonlopun.
Tsemppiä LiSsulle, kyllä asiat usein selviää puhumalla.
Mies soittaa aamulla herätyspuhelun ennen omaa nukkumaanmenoaan (aikaero 9h), jonka jälkeen menen töihin. Kun pääsen töistä, hän menee töihin ja ollaan yhteyksissä sähköpostin välityksellä. Meillä toimii hyvin, vaikka välimatkaa on. Kun nähdään niin voi keskittyä kaikkeen muuhun kuin puhumiseen... ;-)
Emme (ainakaan vielä) edes seurustele erään miehen kanssa ja olemme silti päivittäin yhteydessä. Tuossa kännykkää vähän tutkin ja näköjään noin kuukauden ajalla viestejä on lentänyt monta sataa, puhelut ovat yleensä lähes parin tunnin mittaisia ja mesessä poristaan aina kun satutaan samaan aikaan koneella olemaan :D Kuitenkin yhteydenotot tapahtuu molempien vapaasta tahdosta ja aina kun siltä tuntuu. Ihmetyttää kyllä, että olette niin harvoin yhteyksissä. Itsekin kuitenkin olen muutaman kaukosuhteen läpikäynyt ja aina kun yhteydenpito on laantunut eikä toisesta kuule moneen vuorokauteen, on se ollut merkki siitä että jokin suhteessa mättää. Kaukosuhde vaatii aina panostusta ja yritystä molemmilta osapuolilta ja mikäli toinen ei jaksakaan yhtä suuresti niin suhde melko varmasti kariutuu..
Moikka siis aika outoo kun mun ukkoni asuu algeriassa ja silti tulee meseen jokapäivä ja textaria pukkaa 3kertaa päivässäkin oltu yhdessä jo 4kk...
Kuulostaa vaan oudolta että olette viikkojakin sileen ettei oteta yhteyttä vaikka onkin kaukosuhde mutta suhdehan sekin on eli pelisäännöt siinäkin on oltava.
Sanonpahan vaan että jossain mättää ja pahasti...
Minusta on taas teinimäistä ja outoa, että aikuinen ihminen tekstaa ja mesettää ja ties mitä tekee päivittäin. "Normaali" töissäkäyvä aikuinen ei moiseen pysty, en minä työpaikalla jouda ajattelemaan kumppania koko aikaa.
Puheluita joka toinen päivä - tapaaminen noin kolmen kuukauden väläin. Kumppani asuu Saksassa.
Olemme yhteydessä jokapäivä ja näemme n. 1-2 krt kuukaudessa. Toinen asuu hesassa ja toinen oulussa. Rakkaus kukoistaa
Olen ollut saman tyyppisessä suhtessa. Oli todella vaikeaa ymmärtää ettei toisella kiinnosta mitä minulle kuuluu tai ettei hänestä ole tarpeellista soitella ihan muuten vain, ilman mitään syytä. Mesessä juttelimme harvoin, mikä (hiukan) tihentyi vasta kun kerroin miltä minusta hänen passiivisuutensa tällä saralla tuntuu. Itse taas koe tällaisen yhteydenpidon tärkeäksi, etenkin jos eletään kaukosuhteessa.
Rakastan sitä, että voin toivottaa hyvää yötä tai soittaa vain koska on ikävä. Sillä toisella ei kai sitten ollut ikävä koskaan... Aloin itsekin ajatella etten halua soittaa hänelle ennen kuin hänellä kiinnostaa soittaa minulle. (Miten jostain soittamisesta tulee niin iso asia?!) Lopulta tuntui etten voi soittaa hänelle, koska ajattelin ettei hänellä juuri kiinnostanut kuulla minusta. Mikä sotku! Aina kun näimme asiat rullasi todella hyvin.
Ehkä sitten olimme vain niin erilaisia ihmisiä, ettei tapamme oikein kohdanneet tai sitten välillämme ei vain ollut tarpeeksi sitä jotain. Minä sain tarpeekseni kun puhuminenkaan ei auttanut. Lisäksi koen aika kummalliseksi sen, että minun tulisi käskeä toista olemaan enemmän kiinnostunut minusta . :)
En kadu hetkeäkään että se suhde jäi. Nyt olen miehen kanssa, jolla kiinnostaa mitä minulle kuuluu, jolla tulee ikävä ainakin yhtä usein kuin minulla ja joka on valmis tekemään paljon tämän suhteen eteen. Vanhassa suhteessa tunsin olevani niin epävarma itsestäni ja toisen tunteista. Nyt tunnen vain olevani rakastettu!
Kyllä sitä päivittäin on toisiltaan kuultava kuulumiset tavalla tai toisella, ei muuten onnistu. Jos joku päivä jää väliin jostakin syystä niin minulla on ainakin jo itku kurkussa ja hermoilen että onkohan kiinnostus loppunut. Jännittää vatsavaivojen kautta lukea seuraava viesti josko tuo tuokin lähtöpassit...