Tuore parisuhde

Olen löytänyt itselleni aivan ihanan miehen pitkän sinkkukauden jälkeen. Siitä olen hyvin onnellinen. Olo on kuin seitsemännessä taivaassa!

Jotenkin on kuitenkin vaikea mieltää itsensä varatuksi ja seurustelevaksi ihmiseksi. Kai se pitkä yksinolo vaikuttaa ja asioiden jakaminen toisen kanssa on hankalaa. En osaa puhua meistä, vaan puhun yleensä hänestä ja minusta erillisinä. Esim. olin Janin kanssa siellä ja tehtiin sitä sun tätä, kun joku toinen saattaisi sanoa, että me olimme siellä jne.

Millaisia mietteitä sinussa herättäisi, jos tuore tyttö/poikaystävä puuhailisi omiaan, aivan kuten sinkkuna ollessaan, eikä vielä osaisi ottaa sinua huomioon aivan kaikessa?
3696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen tapaillut miestä kohta 4 kuukautta. Hän oli pitkään sinkkuna ennen kun tapasimme, itselläni oli puoli vuotta välissä.
En koe tätä seurusteluksi, mutta en tapailuksikaan, ehkä jotakin siltä väliltä...emme ole aiheesta puhuneet, yhdessäolo on ollut enemmänkin hauskaa ajanvietettä, mistään vakavasta emme ole enemmin puhuneet.

En edes tiedä mitä haluan tältä suhteelta, tai haluanko ylipäätänsä mitään. Kaikki on vasta niin alussa. Nyt on kuitenkin pikkuhiljaa ruvennut ketuttamaan miehes käytös. Tuntuu että minä täydennän niitä aukkoja kun hänellä ei ole suunitemissa mitään muuta. Näemme vain vkonloppuisin, joten yhteinen aika on rajoitettu. Siksi v...aakin kun mies kuvittelee välillä että kun hän on saanut käytyä sukulaiset ja kaverit läpi, käytyä salilla ja katsottua jalkapallo- pelin, SITTEN minä tulen kuin nappia painamalla paikalle. Ihan kun mies kuvittelisi että istuisin kotona ja odottaisin milloin meillä on yhteistä aikaa...

Ymmärrän hyvin että pitkän sinkkukauden jälkeen on vaikea ottaa toista huomioon kaikessa. Itse ainakin haluan omaa aikaa myös viikonloppuisin, ja tarvitsenkin sitä. Ehkä enemmän tässä rassaa nyt se, etten tiedä mikä on homman nimi. Mies kyllä osoittaa että välittää ja on kiinnostunut, on sanonutkin sen. Mutta kun käytös on välillä ihan toista, ei tiedä mitä ajatella. Ristiriitaista.

Missä vaiheessa muuten te puhuitte vakavammin suhteestanne? Itse ainakin haluaisin tietää liikutaanko tässä vielä deittailu- asteella miehen mielestä vaiko mitä. Ja voisi saada omiinkin ajatuksiin jotakin selkoa. Mietin vain onko liian aikaista? Olen vähän sen sortin ihminen että välttelen vakavista puhumista niin pitkään kuin mahdollista...=(

Joo, nyt meni avautumisen puolelle...

Äänestä
  • Yhdessäolo on hauskaa ajanvietettä ja et edes tiedä sen enempiä mitä suhteelta haluat. Itsekin haluat omaa aikaa, mutta kiristelet hampaitasi kun mies haluaa tavata kavereitaan tai haluaa katsoa sen futismatsin telkusta. Sinunkin käytös on vähän sinne suuntaan, mistä tässä kiukuttelet.

    Äänestä

  • Me ollaan tunnettu toisemme alkuvuodesta asti ja oikeastaan heti ensitapaamisen jälkeen ollaan pidetty päivittäin yhteyttä ja nykyisin käytännössä mies punkkaa minun luonani, joskus ollaan hänen kotonaan. Seurustelusta puhuttiin noin kuukauden tapailun jälkeen, oikeastaan vois sanoa, että ollaan kyllä seurusteltu ihan alusta asti, niin tiiviisti ollaan kuitenkin vietetty aikaa yhdessä..

    Sinä olet kuitenkin tapaillut jo neljä kuukautta.. Kannattaa rohkeasti ottaa vakavatkin asiat esille, kyllä tuossa ajassa jo tietää, mihin suuntaan suhde on menossa. Tai että haluaako toisen kanssa olla vai ei.

    Mulla ongelma on lähinnä sen asian mieltämisessä, että mulla on mies johon tarvittaessa turvautua ja hän ei todellakaan ole mihinkään lähdössä. Tämän asian kun saisin omaan pieneen mieleeni, niin meitittelykin saattaisi onnistua.. Pitkän yksinolon jälkeen on vain vaikea luottaa toiseen kokonaisvaltaisesti ja päästää omat tunteet valloilleen. Aikaa hänellä on minulle ja minulla hänelle, se ei ole tässä ongelma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivan alussa kirjoitti:

Olen löytänyt itselleni aivan ihanan miehen pitkän sinkkukauden jälkeen. Siitä olen hyvin onnellinen. Olo on kuin seitsemännessä taivaassa!

Jotenkin on kuitenkin vaikea mieltää itsensä varatuksi ja seurustelevaksi ihmiseksi. Kai se pitkä yksinolo vaikuttaa ja asioiden jakaminen toisen kanssa on hankalaa. En osaa puhua meistä, vaan puhun yleensä hänestä ja minusta erillisinä. Esim. olin Janin kanssa siellä ja tehtiin sitä sun tätä, kun joku toinen saattaisi sanoa, että me olimme siellä jne.

Millaisia mietteitä sinussa herättäisi, jos tuore tyttö/poikaystävä puuhailisi omiaan, aivan kuten sinkkuna ollessaan, eikä vielä osaisi ottaa sinua huomioon aivan kaikessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu