Ollaan oltu mieheni kanssa 2 vuotta yhdessä ja siitä puoli vuotta kihloissa. Mieheni käy jatkuvasti baarissa. (joka viikonloppu)Ilmoittaa vaan että nyt lähden kavereiden kanssa ryyppäämään. Meillä ei ole läheisyyttä juurikaan, korkeintaan yhtenä päivänä viikossa. Emme tee enää mitään yhdessä. Seksiä harrastetaan kerran viikossa jos sitäkään. Ennen monta kertaa. Itse olen aina kotona viikonloput, kun kaverit asuvat niin kaukana tai olen töissä.
En tiedä mitä tekisin. Oon tosi yksinäinen ja itseluottamukseni on nollassa. Olen puhunut tästä miehelleni, mutta hän ei reagoi tai ei tajua tilanteen vakavuutta. Välillä tuntuu, että suurentelen asioista ja olen huono avovaimo, kun valitan.
Kysyisinkin nyt, että onko kenelläkään samanlaisia tuntemuksia? Tai olisko joitain neuvoja, että saisi taas elämän päästä kiinni.
En tiedä mitä tekisin. Oon tosi yksinäinen ja itseluottamukseni on nollassa. Olen puhunut tästä miehelleni, mutta hän ei reagoi tai ei tajua tilanteen vakavuutta. Välillä tuntuu, että suurentelen asioista ja olen huono avovaimo, kun valitan.
Kysyisinkin nyt, että onko kenelläkään samanlaisia tuntemuksia? Tai olisko joitain neuvoja, että saisi taas elämän päästä kiinni.
Vastaukset 8
Vanhimmat
täälläkin,mutta ei lannistuta.Alat vaan keksiä myös itsellesi menoja ja tekemistä viikonlopuille,näytät että myös sulla on elämää kodin ulkopuolella.kutsu kaverit kauempaakin koolle ja lähtekää yhdessä johonkin.Toisena vaihtoehtona voit sanoa että jos ei meno muutu,niin sitten muuttuu osoite.
Täällä osin samanlaista, tosin mies ei käy baareissa noin usein, mutta tekemistä näyttää riittävän, ja jään aina kakkoseksi kaikelle muulle. Ja jos vähänkin yrittää tehdä aloitetta, tyrmätään aivan suorilta. Sitten vasta kun miestä panettaa tarpeeksi, voi tarpeita tyydyttää melko tylsänoloisesti. Lisäksi rasittaa kuunnella kehuja muista naisista, kun itse ei niitä kehuja saa ollenkaan. Silloin harvoin, kun kuulee ne kolme ihanaa sanaa, ne tulevat vasta sen jälkeen kun olen itse sanonut ne ensin, jos siis silloinkaan. Minulla on kyllä omia ystäviä mutta olen nykyään aika masentunut, enkä jaksa oikein mitään... :(
Kun näistä asioista yrittää jutella, se kääntyy lopulta siihen, että kuulemma vaadin liikaa, enkä ole mihinkään tyytyväinen, vaikka mies yrittää parhaansa. Kuitenkin tämä läheisyydenkaipuuni on ollut tätä melkein koko kaksi vuotta, ainainen riidanaihe. Siis ei parannusta edes. Noh, seuraavaksi mies väittää vastaan, ettei ole sellainen, että osaisi osoittaa kiintymystään. No, enhän tiennyt sitä, kun alku oli niin ihanaa huijausta...
Olen kyllä suunnitellut, että nyt alkaa täys seksilakko, ja alan puuhailla omiani. Olen jo aloittanut säännöllisen liikunnan, jossa on helppo purkaa kiukkuaan. Uudistin myös vaatekaappiani ja aloitin kokonaisvaltaisen keskittymisen ulkonäkööni (mieheltä ei kommentteja edes...). Nyt pitäisi vielä alkaa ravata itse baareissa ja viettää enemmän ystävien kanssa aikaa. Ehkä tämä sitten tästä...
Suunitelmasi muuttua kuulosti tosi terveelta. Mutta sitten pudotit ison tyhmyyden "Nyt pitäisi vielä alkaa ravata itse baareissa". Eiko suomalaiset todellakaan keksi mitaan muuta ystavien tapaamispaikkaa tai tekemista kuin juopottelun?
Juoppouden (ei tarvitse olla edes rakakannissa) syyksi on sitten niin helppo laitta kaikki idioottimaisuus jota haluaa tehda.
Vedat paljon pidemman korren kun pysyt aloittamallasi linjalla ilman viinaa ja kapakoita!
Kokemuksesta sanon, ettei mies muutu koskaan. Minulla oli mies, jonka piti olla aina menossa, tosin hän ei baareissa pörrännyt, mutta ei se yksinäistä paljon lohduta. Lapsellisuuttani luulin, että aina on oltava valmiina, kuuluu aviollisiin velvollisuuksiin. Nyt mietin mitkä ne miehen velvollisuudet oikein olivat, pelkkä lasten alullepano. Yksinhuoltaja olen ollut alusta saakka, jos joskus tuli sanotuua menoista, niin hän ihmetteli, miten minusta on tullut sellainen nalkuttava akka. Jos vielä rutisin menoista, niin hän kertoi isälleen ja appi kävi haukkumassa.
Miehet eivät muutu, vaikka kuinka lupaavat, sama homma jatkui kuolemaan saakka. Mieti onko mitään järkeä jatkaa tuollaista suhdetta. Ehkä olet hyvä huoltaja, ruoka valmiina ja paita silitettynä. Se ei ole tänä päivänä tasa-arvoista elämää.
Meillä oli sama juttu alussa. Mies oli baarissa töissä aina toisen päivän viikonlopusta ja toisen sitten ryyppäämässä. AINA. Ja mä töissä tai kotona ja joskus kyllä mukanakin. Se oli miehen mielestä normaalia ja hän oli tehnyt niin jo kauan. Aluksi nalkutin, valitin, vaadin, uhkailin jne että jos se ei lopu niin mä lähden. Että en ymmärrä sitä että aikuisen miehen täytyy mennä kavereitaan katsomaan baariin joka helekatin viikonloppu. Kavereita voi nähdä muulloinki ja muuallakin. Loppujen lopuksi lopetin valittamisen (koska kaikki muu on ollut aina hyvin ja läheisyyttä ja rakkautta löytyy). Annoin miehen mennä, olin vain välinpitämätön kun hän sanoi että lähtee taas. Johan tätä sitten kesti peri kolme viikkoa (vain) kun mies ei enää mennytkään joka viikonloppu. Ja nyt se käy enää varmaan kerran kuussa jos sitäkään. Tässä tapauksessa nalkuttaminen vain pahensi tilannetta. Kun ei vaan välittänyt ja teki ite mitä lystäs ja ilmoitti samaan tapaan mitä tekee niin se mies vissiin tajus miltä tuntuu tollanen käytös. Ja ite on sanonut että ei enää huvita siellä joka viikonloppu olla. Kun voi tehdä kaikkee muutakin.
Sun elämä kuluu hukkaan huokaillessa sen miehes perään!! Nyt tyttöenergiaa peliin...
Katsoppas peiliin, ken se onkaan maassa kaunehin?? Mitä itse halut sun elämältä?? Ja miltä itse haluat näyttää?? Nyt kun sulla näyttää olevan viikonloppusin aikaa myös itsellesi, alappas toteuttaa omia harrastuksiasi. Jos se mies ei edelleenkään tajua, et sil on upee oman arvonsa tunteva ja ulkonäöstään huolehtiva nainen kotona..niin voi raukkaa.
Voi ei vaikee tilanne.Mun vinkki on, et satsaa nyt parisuhteeseen kunnolla,vaik joku tietty ajanjakso. Laita vaikka kalenteriin päivämäärä ylös, milloin alko "parisuhteen kohennuskuuri". Tapahtuuko mitään? Meneekö avokki edelleen samaan malliin? Auttoko toi satsauskuuri ylipäänsä yhtään? Ja laita itelles muistiin, millä tavoin panostit suhteen eteen. Sit jos teille tulee joskus asiasta riitaa, niin sulla on ainakin jotain omaksi tueksi, että sä oot nähny suhteen eteen vaivaa ja et oot panostanu suhteen eteen myös. Siit tulee ainakin itsevarmempi olo sulle, jos ei muuta.
minunkin siippani oli vielä vuosi sitten menossa aina baariin, kun kaverit soitti. Totta kai minä siitä kiivastuin ja vaadin, että hän viettää iltaansa myös pelkästään minun kanssasi. ensin hän sanoi, että hänellä on oikeus nähdä kavereitansa ja olla heidän kanssaan kun käymme kotipaikkakunnallamme.
sitten minä istutin hänen päähänsä seuraavan ajatuksen: minä etsin aviomiestä ja lapsieni tulevaa isää, joka ei ramppaa joka viikko baareissa. siihen hän aluksi totesi, että lapsien tuloon on vielä monia vuosia. Kysyin häneltä, että luuleeko hän, että kun lapset putkahtaa maailmaan niin hän sormia napsauttamalla muuttuu malli-isäksi, joka käy baareissa kavereittensa kanssa kerran kahdessa kuukaudessa. kun puhumista jatkettiin siippani ymmärsi, että hänen on itse alettava hillitä menohalujaan, jos halusi pitkän yhteisen elämän minun kanssani. monia sanomiani asioita hän ei ollut edes koskaan tullut ajatelleeksi ja totesi näin jälkeen päin olleensa melko lapsellinen ja omahyväinen vielä vuosi sitten.
miesten kanssa pitää vaatia oikeuksia itselleen tai jää harmaaksi hiireksi kyökin ääreen.
minä en pelästyttänyt miestäni sanomalla: meidän pitää puhua, vaan puhuin hänelle silloin tällöin hänen ollessa hyvällä tuulella ja lopetin, kun hän meinasi hermotua. pikku hiljaa esitetty asia juurtuu paljon paremmin miehen päähän ja herättää oikeanlaisia ajatuksia kuin kahden tunnin vuodatus.
puhumalla voi muuttaa asioita. jos et puhu niin ei tilanne ainakaan paremmaksi muutu.
kerro miehellesi, että teidän suhteessanne on kaksi osapuolta ja että näin olen sinunkin mielipiteesi täytyy huomioida, ellei hän halua joskus tulevaisuudesa riitaisaa avioeroa. parisuhteen eteen TÄYTYY tehdä töitä!!!