Olen ihan rikki. Minä, itsenäinen, fiksu, joka osaa ja tekee vaikka mitä. Yhtäkkiä en olekaan enää mitään, minut ja koko maailmani sai rikki mieheni pettämällä. Olen aina kehunut miestäni; kuinka hieno mies ja todella uskoin, ettei hän ikinä, ikinä tekisi moista. Kuinka ollakaan...
Nyt tuntuu ihan hirveältä, en olisi voinut uskoa kuinka rikki menen, vaikka kuulemma olenkin todella vahva. Kaipa liian vahva. Mikä miehessä pelottaa vahvassa naisessa? Tai enhän tietenkään ole vahva ilman miestäni, hänhän on ollut aina takanani kaikessa mitä olen tehnyt. Inhoan jo koko sanaa... Hänellä se usko, etten tarvitse häntä.
Mitään enempää en tahtoisi kuin miehen, jolla olisi selkärankaa; miehen, jonka elämässä tärkeintä olisi perhe. Miehen, jonka sanaan voisi uskoa, jonka lupauksia ei tarvitsisi varmistaa montaa kertaa ja silti mahdollisesti pettyä. Miehen, johon voi luottaa ja jota voi kunnioittaa. Ja sen, ettei käyttäisi alkoholia kuin silloin, kun lähdemme ulos, ei siis kotitissuttelua. Vaadinko omaltani liikaa?
Onko ihan oikeasti niin paljoa pyydetty? Enkä todellakaan ole mikään kotona ruikuttaja vaan ihan fiksu kolmikymppinen nainen.
Pettämisen (ei siis sänkysuhdetta, mutta suhde kuitenkin) jälkeen olen joutunut katsomaan miestäni kokonaan uudelleen, ja pelkään, mitä näen. Olen siis antanut anteeksi, ymmärränhän tietysti että hurjiakin mokia sattuu, olemmehan tässä kuitenkin olleet niin kauan yhdessä.
Silti tunnen olevani niin yksin. Nytkin mies kaverilla, vaikka suhde tuli viikko sitten tietoon ja luulisi hänen tietävän etten nyt mitään muuta tarvitse enempää kuin hänen rakkauttaan jaksaakseni etteenpäin. Tuntuu, että rakkauden tarve on raastavan hirveä. Ei seksin, sitä saa kotoa, vaan se, että joku kuuntelee, pitää tärkeänä. Tuntisin olevani jotain muutakin kuin ainainen piikki perseessä, joku,joka aina vaan pyytää ja käskee.
Enkä kuitenkaan todellakaan halua mitään ihmeellistä. Pelottaa, koska en ole elämääni tällaista ajatellut. Kuitenkin kyseessä mieheni, paras ystäväni, lasteni isä, kaikkeni. Silti tuntuu, että ansaitsisin parempaa. Ei riitä se, että mies on hyvännäköinen ja ahkera. Aivan sama miltä näyttäisi.
Voi auttakaa.
Nyt tuntuu ihan hirveältä, en olisi voinut uskoa kuinka rikki menen, vaikka kuulemma olenkin todella vahva. Kaipa liian vahva. Mikä miehessä pelottaa vahvassa naisessa? Tai enhän tietenkään ole vahva ilman miestäni, hänhän on ollut aina takanani kaikessa mitä olen tehnyt. Inhoan jo koko sanaa... Hänellä se usko, etten tarvitse häntä.
Mitään enempää en tahtoisi kuin miehen, jolla olisi selkärankaa; miehen, jonka elämässä tärkeintä olisi perhe. Miehen, jonka sanaan voisi uskoa, jonka lupauksia ei tarvitsisi varmistaa montaa kertaa ja silti mahdollisesti pettyä. Miehen, johon voi luottaa ja jota voi kunnioittaa. Ja sen, ettei käyttäisi alkoholia kuin silloin, kun lähdemme ulos, ei siis kotitissuttelua. Vaadinko omaltani liikaa?
Onko ihan oikeasti niin paljoa pyydetty? Enkä todellakaan ole mikään kotona ruikuttaja vaan ihan fiksu kolmikymppinen nainen.
Pettämisen (ei siis sänkysuhdetta, mutta suhde kuitenkin) jälkeen olen joutunut katsomaan miestäni kokonaan uudelleen, ja pelkään, mitä näen. Olen siis antanut anteeksi, ymmärränhän tietysti että hurjiakin mokia sattuu, olemmehan tässä kuitenkin olleet niin kauan yhdessä.
Silti tunnen olevani niin yksin. Nytkin mies kaverilla, vaikka suhde tuli viikko sitten tietoon ja luulisi hänen tietävän etten nyt mitään muuta tarvitse enempää kuin hänen rakkauttaan jaksaakseni etteenpäin. Tuntuu, että rakkauden tarve on raastavan hirveä. Ei seksin, sitä saa kotoa, vaan se, että joku kuuntelee, pitää tärkeänä. Tuntisin olevani jotain muutakin kuin ainainen piikki perseessä, joku,joka aina vaan pyytää ja käskee.
Enkä kuitenkaan todellakaan halua mitään ihmeellistä. Pelottaa, koska en ole elämääni tällaista ajatellut. Kuitenkin kyseessä mieheni, paras ystäväni, lasteni isä, kaikkeni. Silti tuntuu, että ansaitsisin parempaa. Ei riitä se, että mies on hyvännäköinen ja ahkera. Aivan sama miltä näyttäisi.
Voi auttakaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eipä se luottamus tuosta vaan taida tulla takaisin. Vähän jäi auki miksi se mies meni pettämään? Onko teillä ollut riitoja paljonkin lähiaikoina, kuinka kauan olette olleet yhdessä? Hänkö on siis juuri tällainnen joka ei pidä lupauksiaan, häneen ei voi luottaa ja harrastaa sitä kotitissuttelua?
Sun pitäisi paukuttaa nämä sun toivomukset miehelle päin näköä, jos nyt edelleen haluat hänen kanssaan olla. Voitte myös keskustella, onko teidän suhteella enää tulevaisuutta. Voit miettiä kannattaako sun enää kärsiä. Kysy mieheltä mitä se haluaa. Vähän vaikuttaa, että suhteenne on aika yksipuolinen. Sä rakastat, mies ei. Mies on kyllästynyt, eikä jaksa enää panostaa.
ei sänkysuhdetta mutta suhde kumminkin. Kyllä varmaan useimmat ajattelevat pettämisen rajaksi sänkysuhteen. Onkohan tuossa ylireagointia?
minäkin loukkaantunut jos saisin tietää mieheni pitävän salassa suhdetta (oli sen luonne mikä tahansa) vaikka itse odotan kotona ja toivon yhdessä oloa. Parisuhteessa jos ei pysty puhumaan oman puolison kanssa vaan vain toisten, on jotain silloin pielessä. Loukkaavaa varsinkin sellainen jos ongelmista puhutaan jollekin toiselle naiselle. Eiköhän mieskin siitä loukkaantuisi myös.
Minunkin mieheni rikkoi minun elämäni, maailmani ja sydämeni pettämällä LUPAUKSEN, ei fyysisellä pettämisellä.
Tottakai se sattuu, kun luulee tuntevansa jonkun, olettaa tämän olevan rehellinen ja luottamuksen arvoinen ja sitten vuosien päästä paljastuu, ettei asia näin olekkaan . . .
Itse olisin ehkä helpommin pystynyt unohtamaan ja antamaan anteeksi "humalaisen sänky-hairahduksen" kuin tälläisen iskun vyön alle . .
Kaikki mihin uskoin, meni palasiksi jo vuosia sitten . . Ja vaikka olemmekin mieheni kanssa yhä bestiksiä ja meillä on seksielämä, jotain oleellista suhteestamme puuttuu . . .
Ei voi luottaa, eikä uskoa rakkauteen, jos sellaiset tunteet on raa'asti tapettu jo vuosia sitten . . . Puolinaista kaksoiselämää jo 4,5 vuotta takana, joskus parempia aikoja ja joskus menee ihan päin "peetä" . .
Mut ei mulla ainakaan mitään parempaakaan tähän tilalle ole, rakastan miestäni ja on pakko uskoa, että tästäkin kriisistä selvitään :S