Kirjoitin tarinan

isästäni

Isäni on aika korkeassa iässä jo, ja on sairastellut viime aikoina. Halusin muistuttaa häntä, miten ihana isä hän on aina ollut. Sitä ei ole tullut usein sanottua - jos koskaan.

Istuin eilen alas ja kirjoitin muistojani hänestä lapsuuden ajoilta. Tulostin tekstin pienen kirjasen muotoon, sidon sen, ja lähetän isälle. Se on vain pikku kirjanen, mutta toivottavasti ilahduttaa häntä. Ja toivottavasti auttaa häntä muistamaankin - muistinsa kun on alkanut huonontua.

Ehkä myöhemmin laajennan tuota tarinaa, jos muistan lisää juttuja. Haluan kuitenkin lähettää sen nyt sellaisenaan, että isä ehtii sen lukaista, nyt kun vielä jotain muistaa.

13

2330

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dlöfgdf

      Hienoa :Dvarmasti ilostuu!

    • Mäen takana -94

      Hienoa. Melkein liikutun kyyneliin ajatuksesta, noilla on korvaamaton tunnearvo. :-)

    • åäå

      tosi hyvä idea!

    • toisinkin päin

      Eli olisi ihana lukea omien vanhempien tai muiden vanhempien sukulaisten kirjoittamia kokemuksia minusta itte pikkuisena. Ja omasta elämästään. Siinä tuntee saavansa selkeämmät juuret, kun kuulee, millaista oli ennen.

      Jos minulla olisi lapsia, kirjoittaisin varmaan elämäkertani, tai jotain muistelmia, ihan heidän ilokseen, vaikken mikään merkittävä henkilö ole, eikä kirjoituksillani perheen ulkopuolella olisi lukijoita.

      Mutta kai omien lastenkin muistoja on hyvä lukea isän ja äidin.

      • nainen-69

        ..löysimme hänen ja isoisäni yhdessä pitämän päiväkirjan heidän avioliittonsa alkutaipaleelta, eli ajalta jolloin isäni ja hänen pikkusiskonsa syntyivät. Oli aivan ihastuttavaa lukea kuvauksia isäni ensimmäisistä sanoista ja joulunvietosta...!

      • päiväkirjani
        nainen-69 kirjoitti:

        ..löysimme hänen ja isoisäni yhdessä pitämän päiväkirjan heidän avioliittonsa alkutaipaleelta, eli ajalta jolloin isäni ja hänen pikkusiskonsa syntyivät. Oli aivan ihastuttavaa lukea kuvauksia isäni ensimmäisistä sanoista ja joulunvietosta...!

        Suomesta muuttaessani. Joskus hiukan kaduttaa. Vaikka ne olivat hyvin itsekeskeisiä, oli niissä jotain asiaa muustakin perheestä. Mutta voihan sitä muistista kirjoittaa taas - ja aika kultaa muistot, ja vain tärkeimmät asiat ovat jääneet mieleen.

    • Kummajainen

      Kaunis ja varmasti ilahduttava ajatus. :)

    • kuun-enkeli91

      ihana ajatus..

      • myöhäiseksi

        Isältä meni sairautensa takia muisti aika huonosti kertaheitolla. Hän ei aina muista edes omaa nimeään. Voi kun olisin tehnyt tuon vihkosen jo vuosia sitten. Tai kuukausikin sitten - isä voi hyvin vielä silloin.

        Aloittaja.

      • sydämestäni,

        ihan koska välitän isästä. Kun sitten pääsin lopulta katsomaan häntä (asun kaukana), näin, että yksi sisar oli tökerösti mustekynällä tekstannut omia kommenttejaan rivien väliin ja marginaaleihin, ja jopa muuttanut pilkutusta! Kun puhun muisteluissani jostain, jota tein isän kanssa, niin tuo sisko töhertää siihen jotain sellaista, että "Oli siellä X:kin, ainakin kerran." Minun positiivisiin lapsuusmuistoihini hän ei kuulu! Jos häntä ei olisi ollut olemassa, olisin ollut sata kertaa onnellisempi.

        Voin kuvitella, miten isä otti tuon siistin pikku vihkosen ja alkoi sitä lehteillä, ja joka sivulla oli typerää töherrystä. Olin niin vihainen, että höyrysin. Oli kuin lahjani isälle olisi raiskattu.

        Miksei hän kirjoita omia juttujaan itse, jos hänellä jotain sanomista on - epäilen sitä kyllä. hän on aina ollut tuollainen, lapsuuteni peikko, aikuisiän kummajainen, joka käyttäytyy inhottavasti ja sitten tuppautuu seuraan. Epätoivoisesti yrittää pakottaa itseään sisareksi, vaikkei osaa olla sisar.

        Isä on nyt liian heikkona lukemaan mitään. Rukoilen, että hän paranee.

      • sisaresi!
        sydämestäni, kirjoitti:

        Miksi isällesi antamaan kijoitelmaan pitäisi ympätä epämiellyttäviä muistoja? Hänet! Joskus me ihan itsesuojeluvietin takia suljemme pois muististamme epämiellyttävät asiat, ja siksi sanotaan, että lapsuus oli kulta-aikaa. Muistiimme jää etup♪2ässä kaikki se, mistä nautimme. Tai näin ainakin minulla.

        Ehkä sisaresi ei ole aivan täysjärkinen (anteeksi vaan).

      • pakkomielteitä
        sisaresi! kirjoitti:

        Miksi isällesi antamaan kijoitelmaan pitäisi ympätä epämiellyttäviä muistoja? Hänet! Joskus me ihan itsesuojeluvietin takia suljemme pois muististamme epämiellyttävät asiat, ja siksi sanotaan, että lapsuus oli kulta-aikaa. Muistiimme jää etup♪2ässä kaikki se, mistä nautimme. Tai näin ainakin minulla.

        Ehkä sisaresi ei ole aivan täysjärkinen (anteeksi vaan).

        ja pakonomaisia rutiineja. Hän on jo lapsesta asti pitänyt asianaan käydä läpi joka ikisen kirjan kotona, sanakirjoista romaaneihin, ja raamattukin, ja alleviivata jokaisen erisnimen ja vuosiluvun. Erisnimi tai vuosiluku, missä yhteydessä tahansa, hän istuu siellä totisena ja käy tekstiä läpi mustekynän ja viivottimen kanssa. Marginaaleihin kirjoitettuja kommenttejakin löytyy monesta opuksesta. Mikä onni, ettei kukaan perheestä ole varsinainen kirjaharvinaisuuksien keräilijä, koska tuo nainen olisi tuhonnut arvokkaatkin kirjat. Muistelmani isälle ei ollut rahallisesti arvokas, tietysti, mutta tunnearvoa sillä oli. Nyt se on arvoton roskapaperinippu, jolla pyyhkisi takapuolensa, ellei paperi olisi hyvälaatuista, paksua paperia, jota ei siihen tarkoitukseen ole tarkoitettu.

        Olisin kirjoittanut oman 'painoksen' hullulle siskolle, jos olisin arvannut; ilman isoja alkukirjaimia, ilman pilkkuja, ilman kappalejakoa, isoin rivivälein, niin olisi saanut runoilla omaan opukseensa mielin määrin.

        Repetitive compulsive disorder - mitähän se on suomeksi? Hullu?

    • olen eläinsuojelia.

      Tuohan on todella hieno ajatus,isäsi ilahtuu 99%.Olet varmasti hienosti kasvatettu lapsi,kun teet suollasia upeita asioita.Mutta hieno asia se siis on=)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      78
      2011
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1239
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1052
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1028
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      91
      729
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      118
      722
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      697
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      655
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      59
      608
    Aihe