Isänmaan vastustajat

Miksi ay-aktiiveiksi halunneet/joutuneet ja sellaisiksi pyrkyrit ovat niitä työpaikkojen ammattitaidoiltaan epäpätevimpiä ja useimmiten vähälahjaisia ylipainoisia?
Miksi kyvykkäämmät, älykkäämmät ja fiksummat eivät välitä ay-politiikasta, vaan toimivat yhteiskunnan (ja samalla itsensä) parhaaksi eivätkä turhaan vastusta työnantajansa (eli palkanmaksajansa) toimintaedellytyksiä?
Onko riidanhaluisuus ja työhaluttomuus edellytys ay-uralle?
MIKSI
241618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kuvittelet näin koska olet umpityhmä porvari.

Äänestä

voit kyllä ihan itekin sinne pyrkiä jos vaikka oletkin laiha ja osaat hommas.näitä kyvykkäik.ym. on ollut esim. nokialla mutta ovat nykyään alkaneet vastustamaan työnantajaansa

Äänestä

Kirjoitatko taksiliitosta, kampaajista vai kosmetologeista??

Äänestä

ajatuksia kyllä on minullakin.
Yksi syy kai on siinä, että pitää näyttää kovaa poikaa päästäkseen etenemään ay-liikkeessä.
siksi sinne valikoituu änkkyrimmästä päästä eikä fiksummasta.
Kaikista fiksuimmat ovat ihan muualla...

Äänestä

Mielestäni Ay toiminnassa mukana olevat haluavat vain aktiivisesti vaikuttaa oman ammattikuntansa työoloihin ja sopimuksiin. Millä tavoin työntekijä joka ei esim. kuulu liittoon ajaa omaa etuaan jos antaa työnantajan sanella työehdot? Ei sillä työnantajalle ole ensimmäisenä työntekijöiden intressit mielenpäällä.

Suuri osa työnantajista on järjestäytynyt, niin miksei työntekijät sitten saisi olla? Moni unohtaa että SAK ei ole ainut ammattiliittojen keskusjärjestö. Onhan olemassa STTK ja AKAVA, mutta ei niiden jäsenistä pidetä yleensä mitään haloota.

Äänestä
  • "Moni unohtaa että SAK ei ole ainut ammattiliittojen keskusjärjestö. Onhan olemassa STTK ja AKAVA, mutta ei niiden jäsenistä pidetä yleensä mitään haloota."

    No niinpä, miksiköhän...
    Ettei vaan olis SAKn yksinkertaiset punikit yhteiskunnallemme ja isänmaallemme haitallisia ymmärtämättömiä öykkäreitä! Asioista ymmärtävät ja muutenkin fiksummat ovat ihan muualla, osa mm. STTK:ssa ja AKAVAssa. Yleensä ne kovinta ääntä pitävät osoittavat typeryytensä, siksi "haloo". Kannattaisi ay-pellejen katsoa peiliin.

    Äänestä

  • älykkäämpi kirjoitti:

    "Moni unohtaa että SAK ei ole ainut ammattiliittojen keskusjärjestö. Onhan olemassa STTK ja AKAVA, mutta ei niiden jäsenistä pidetä yleensä mitään haloota."

    No niinpä, miksiköhän...
    Ettei vaan olis SAKn yksinkertaiset punikit yhteiskunnallemme ja isänmaallemme haitallisia ymmärtämättömiä öykkäreitä! Asioista ymmärtävät ja muutenkin fiksummat ovat ihan muualla, osa mm. STTK:ssa ja AKAVAssa. Yleensä ne kovinta ääntä pitävät osoittavat typeryytensä, siksi "haloo". Kannattaisi ay-pellejen katsoa peiliin.

    hmm... Jos on esim. töissä rakennusalalla duunarina on aika hankala kuulua STTK:hon tai AKAVA:an.

    Edelleen mitä vikaa on puolustaa TES:in mukaisia SOVITTUJA asioita?

    Sitä en voi kieltää että KUKAAN Ay- tyyppi ei olisi mainitsemasi yksinkertainen punikki, koska sellaisia ymmärtämöttömiä öykkäreitä löytyy jokaisesta ammattiryhmästä.

    Millätavoin on epäisänmaallista jos haluaa pitää kiinni sovitusta asiasta ja joissain tapauksissa jopa lakipykälistä?

    Itse en ainakaan tunnustaudu miksikään epäisänmaalliseksi, ymmärtämöttömäksi punikki öykkäriksi vaan perusduunariksi.

    Se että SAK:laiset pitävät isointa ääntä itsestään johtuu varmaan siitä että he ovat niitä yrityksen työläisiä ja heidän on pakko pitää kiinni sovituista asioista ihan jo toimeentulonsa vuoksi.

    Äänestä

  • mitään pahaa ole. Helpompi asioita on hoitaa kun on järjestäytyneet osapuolet.
    Joskus vain näyttää siltä, että ay-liikkeen neuvottelijat on valittu sieltä päästä joilla ei aina kokonaisuuksien taju ole parhaasta päästä.
    Ay-liikkeen sisällä ei nähtävästi pääse eteenpäin ellei osoita olevansa "kova jätkä" vaikka se ei lopputulosten valossa olisikaan paras ratkaisu.
    Kyllä siellä ekonomisteja riittää. Tuntuu vain että talouden tosiasat joskus unohdetaan.
    Talouden lakeja kun ei voi muuttaa eduskunnassa.

    Äänestä

  • p orvari kirjoitti:

    mitään pahaa ole. Helpompi asioita on hoitaa kun on järjestäytyneet osapuolet.
    Joskus vain näyttää siltä, että ay-liikkeen neuvottelijat on valittu sieltä päästä joilla ei aina kokonaisuuksien taju ole parhaasta päästä.
    Ay-liikkeen sisällä ei nähtävästi pääse eteenpäin ellei osoita olevansa "kova jätkä" vaikka se ei lopputulosten valossa olisikaan paras ratkaisu.
    Kyllä siellä ekonomisteja riittää. Tuntuu vain että talouden tosiasat joskus unohdetaan.
    Talouden lakeja kun ei voi muuttaa eduskunnassa.

    Minulla ei ole kokemusta kentältä, vaan puhun ihan omasta puolestani.

    Toiminta ihan huipulla on varmaan puolin jos toisin aika törkyistä. Mutta omaa etuahan kumpikin osapuoli vaan ajaa ja sillä tavalla päästään kompromissiin ja hyvä näin.

    Nykyyhteiskunta on muovautunut valitettavasti niin tulostavoitteiseksi että ne ihmiset tahtovat joskus unohtua.

    Äänestä

  • Maalari kirjoitti:

    hmm... Jos on esim. töissä rakennusalalla duunarina on aika hankala kuulua STTK:hon tai AKAVA:an.

    Edelleen mitä vikaa on puolustaa TES:in mukaisia SOVITTUJA asioita?

    Sitä en voi kieltää että KUKAAN Ay- tyyppi ei olisi mainitsemasi yksinkertainen punikki, koska sellaisia ymmärtämöttömiä öykkäreitä löytyy jokaisesta ammattiryhmästä.

    Millätavoin on epäisänmaallista jos haluaa pitää kiinni sovitusta asiasta ja joissain tapauksissa jopa lakipykälistä?

    Itse en ainakaan tunnustaudu miksikään epäisänmaalliseksi, ymmärtämöttömäksi punikki öykkäriksi vaan perusduunariksi.

    Se että SAK:laiset pitävät isointa ääntä itsestään johtuu varmaan siitä että he ovat niitä yrityksen työläisiä ja heidän on pakko pitää kiinni sovituista asioista ihan jo toimeentulonsa vuoksi.

    Ovatko laittomat lakotkin "sovittuja asioita"? Entäs myötätuntolakot?

    Ei ole pakko kuulua liittoon. Kassaan voi kuulua ilman liiton jäsenyyttäkin. Kassoja on useita, kaikilla samat edut ja vaatimukset.

    Äänestä

  • anti-kommari kirjoitti:

    Voimassaolevan TES:n aikana tapahtuvat työtaistelutoimenpiteet ovat työrauhan rikkomista ja siten tuomittavia. Ei pidä myöskään unohtaa työnantajapuolen työsulkua. Monesti unohdetaan, että jos ei ole voimassa olevaa TES:ssiä työtaistelut ovat täysin sallittuja.

    Jos ajatellaan työnantajaa joka rikkoo voimassaolevaa TES:sta, niin monessa tapauksessa rikkominen loppuu vasta kun lyödään perseet kenttään. Tämä on mielestäni täysin hyväksyttävää toimintaa jos kerta muu ei auta.

    Monestihan käy niin, että työnantajalle ei tule mitään sanktioita TES:n rikkomisesta. Jos on esim. kyse joistain palkka kiistoista niin TA maksaa puuttuvat palkat ja ehkä saa jonkun pienen sakon joka mahdollistaa vastaavan toiminnan jatkossakin, koska aina löytyy heikompia ja höynäytettäviä työntekijöitä.

    Pääasiassa jos ajaudutaan lakkoilemaan voimassaolevan TES:n aikana asiat ovat jo ajautuneet liian pitkälle ja se ONNEKSI on aika harvinaista Suomessa.

    Myötätuntolakko ei mielestäni ole hyväksyttävä toimenpide.

    Ay-liikkeen tarkoitushan on ajaa työntekijöiden etua. Mielestäni jos TT ei ole järjestäytynyt se antaa aina vaan lisää päätäntävaltaa työnantajalle, mutta Suomessahan jokainen saa päättää omasta puolestaan mihin haluaa kuulua ja mihin ei.

    Kyllä Suomessa olisi aika villit oltavat ilman työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä.

    pitkään viime keväisen mielenosoituslakon, joka kävi rivijäsenille harvinaisen kalliiksi menetettyjen palkkioiden muodossa.

    Äänestä

  • muistanevat kirjoitti:

    Mitkä palkkiot kun laskennallisesti niitä ei olisi edes tullut? Tuo juttu oli vaan TA:n propagandaa.

    Äänestä

  • muistanevat kirjoitti:

    pitkään viime keväisen mielenosoituslakon, joka kävi rivijäsenille harvinaisen kalliiksi menetettyjen palkkioiden muodossa.

    ...sellaisia palkkioita edes joka yhtiössä makseta. Eikä niitä maksettu missään yhtiössä edellisenäkään vuotena.

    Äänestä

  • anti-kommari kirjoitti:

    Ovatko laittomat lakotkin "sovittuja asioita"? Entäs myötätuntolakot?

    Ei ole pakko kuulua liittoon. Kassaan voi kuulua ilman liiton jäsenyyttäkin. Kassoja on useita, kaikilla samat edut ja vaatimukset.

    Voivatko liitot maksaa korvauksia myös laittomien lakkojen aikana?
    Kysymys on tärkeä siksi, että me kaikki olemme maksamassa ay-liikkeen keräämää kassaa. Verottomana kerättävät jäsenmaksut kun nostavat muiden maksamia veroja.
    Mielestäni on väärin, että verovaroilla tuetaan laittomuutta jos näin on.
    Missään muualla yhteiskunnassa ei minun tietääkseni näin ole.
    Jos yleensäkään saa maksaa korvauksia laittoman lakon johdosta, se on omiaan lisäämään laittomien lakkojen määrää.
    Kuka tuntee asian?
    Varmasti joku muukin on kiinnostunut asiasta.

    Äänestä

  • laillisuusmies kirjoitti:

    Mutta et ota huomioon et se on periaatteessa alkuunkin liitto joka sitä lakia rikkoo niin miksikäs ei se voisi maksaa jäsenistölleen?

    Äänestä

  • muistanevat kirjoitti:

    pitkään viime keväisen mielenosoituslakon, joka kävi rivijäsenille harvinaisen kalliiksi menetettyjen palkkioiden muodossa.

    Eikös se paperiliitto ollut jonkun pari päivää lakossa jonka jälkeen toimarit olivat yhden päivän. Syynä oli ilmeisesti ilmoitus lähes 3 tuhannen paperilaisen irtisanomiset ja kiista ulkopuolisesta työvoimasta. En usko että se kahden päivän palkan menetys nyt niin paljon kukkarossa tuntui. Siitä en tiedä että onko Paperiliitto joutunut nostamaan jäsenmaksuaan sakkojen vuoksi ja vaikka olisikin niin korotus tuskin oli merkittävä.

    Uskoisin että paperilaiset olivat silloin ja ovat edelleen yhtenä rintamana, koska nuo irtisanomiset ovat valtaisia ja kyseessähän on ihmisiä eikä pelkkiä nimiä paperilla.

    melko merkityksetön summa. Mieluummin sitä istuu kotona ja nostaa sen 16 euroa. Muaki kiinnostaa ennemmän perähikiän potkulautailijat kuin oma lompsa. Mutta koska se raha ei ole niin tärkeä kuin työpaikat, niin paperimiehet suostunevat mukisematta palkkojen leikkauksiin, jotta työpaikat säilyisivät ensikevään neuvotteluissa.

    Äänestä

  • paperimiehelle kirjoitti:

    Väittäisin ettei se yksi tuhat markkanen siinä vuoden tilipussissa kovin paljoa hetkauta ku tietää istuneensa oikean asian puolesta.

    Esim. maalausalalla työntijälle tulee helposti vastaavat ansionmenetykset jo sairasloman ensimmäisen päivän karenssin takia.

    Vaikka paperimiehet tulisivat töihin 5€ tuntipalkalle, niin työt tulisi siltikin halvemmaksi teettää ulkomailla.

    Minusta vaikuttaa siltä, että ainoat jotka ovat huolissaan paperimiesten ansionmenetyksistä lakkojen vuoksi ovat ne jotka eivät asiaan edes millään tavalla ole kytköksissä. En ole vielä kuullut että paperilaiset valittaisivat.

    on käytössä.

    Äänestä

Kyllä nyt jäät ihmettelemään moista. Vastaus olisi mutta pelkään että et pysty ymmärtämään kun havaintokykysi ja havaintojen käsittelysi ei vastaa todellisuutta.

Äänestä
  • Jospa me muut uteliaat ymmärtäisimme vastauksesi.

    Äänestä

itseäni tuosta kuvauksestasi ?
Minut on äänestetty työpaikkani luottamusmieheksi ja olen ammattiosastomme puheen johtaja sekä kuulun alamme sopimusalatoimikuntaan.
Nämä kaikki vaativat kirjallista ja sanallista lahjakkuutta sekä aitoa halua auttaa muita ,joilla ei välttämättä ole kykyä tapella oikeuksiensa puolesta.
En siis ole vähälahjainen enkä edes ylipainoinen, pidän kunnostani erittäin hyvää huolta, aiot näet työskennellä ihan eläkeikään saakka.
Minulla on hyvinpalkattu, kunnon ammatti, joten en allekirjoita tuota ammattitaidottomuuttakaan.
Siinä olet varmasti oikeassa, että löytyy kyvykkäämpiä, älykkämpiä ja fiksumpia muualtakin kuin AY-liikkeestä.
En ymmärrä tarkoitusperiäsi, miksi haluat tuhlata aikaasi noin typerän ja perusteettoman kirjoituksen kyhäämiseen ?

Äänestä

Mistä sinä sen isänmaan tähän lähtöön löysit. Ammattiliitto on edunvalvontajärjestö. Siellä on miestä monenlaista niin kuin muissakin järjestöissä.

Koti uskonto ja isänmaa sanottiin ennen vanhaan kuuluvan varakkaille. Köyhille ja ahkerille sitten kuoleman jälkeen kaikkea hyvää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

veronmaksaja duunari kirjoitti:

Miksi ay-aktiiveiksi halunneet/joutuneet ja sellaisiksi pyrkyrit ovat niitä työpaikkojen ammattitaidoiltaan epäpätevimpiä ja useimmiten vähälahjaisia ylipainoisia?
Miksi kyvykkäämmät, älykkäämmät ja fiksummat eivät välitä ay-politiikasta, vaan toimivat yhteiskunnan (ja samalla itsensä) parhaaksi eivätkä turhaan vastusta työnantajansa (eli palkanmaksajansa) toimintaedellytyksiä?
Onko riidanhaluisuus ja työhaluttomuus edellytys ay-uralle?
MIKSI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu